Peilaus

27.6.2017

Vieraantunut olo

Kohtasin edellisessä elämässäni opettajana nuoria, jotka monista syistä kokivat syvää vieraantumista ja ulkopuolisuutta suhteessaan maailmaan. Vaikka apua tarjottiin, oli niitä, jotka eivät kaikesta huolimatta saaneet sillä hetkellä ”elämänsyrjästä kiinni”.

Valmentajana olen kohdannut koko joukon aikuisia, jotka käyvät töissä ja elävät systeemin sisällä. He ovat joskus jopa todella menestyneitä urallaan ja kokevat silti syvää vieraantuneisuutta, joskus juuri siksi.

Mikä näitä kahta sydäntä särkevää tapausta yhdistää?

Se, mitä olen enkä voi muuksi muuttaa, ei löydä tietään maailmaan.

Ehkä tarvittavat keinot puuttuvat tai se, mikä on aidosti minua itseä, jää arvoitukseksi itsellenikin.

Kysymyksiä herää kuin itsestään: Kenen elämää elän? Kuka oikeastaan olen? Minne olen menossa ja olenko menossa minnekään?

Tällaisesta epämääräisestä olosuhteesta kumpuaa paljon sellaista huonoa, jota kukaan ei toivo kenenkään elämään. Erilaisia epätoivoisia yrityksiä löytää jotakin, edes korviketta, joka todella tuntuisi jossakin.

Yhteyttä todellisiin, merkityksellisiin asioihin meistä jokainen etsii omalla tavallaan.

Työllä, muodossa tai toisessa, on tässä etsinnässä suuri merkitys, sillä työ on yhteyttä toisiin ihmisiin ja heidän tarpeisiinsa. Se on yhteyttä maailmaan ja laajassa mielessä yhteyttä ihmiskuntaan. Silloin kun työ ymmärretään sellaiseksi ja annetaan sille sen oikea merkitys.

Miksei yhteys sitten löydy työstä luonnostaan?

Työn olosuhteet ja niitä ohjaavat rakenteet eivät useinkaan ole ihmisen mukaisia. Ne ovat tavallisesti kaikille samat eikä ihminen ja yksilö ole niissä tärkeä. Lisäksi inhimillisyyttä on liian vähän työelämän sosiaalisissa suhteissa. Nämä ovat asioita, jotka ovat uuden työn myötä muuttumassa parempaan, ihmismäisempään suuntaan.

Millaisia keinoja on vierauden voittamiseksi?

· Oman työn ja itsen säännöllinen reflektoiminen. Miten nämä kaksi voisivat olla enemmän yhtä? Mitä työni voi, joskus vuosien jälkeenkin, opettaa minulle?

· Kohtaamisten ja rakenteiden muuttamista yhdessä järkevämmiksi, jotta ihminen voi antaa enemmän itsestään ja sen kautta voida paremmin. Tämä muutos on työhyvintoiminnan ytimessä.

Kun on osa jotakin itseä suurempaa ja tuntee sen voiman, elämisentunne vahvistuu. Kun elämällä on tarkoitus, se toimii ohjaavana voimana samalla kun se antaa suuntaa.

Yhä useammalla ihmisellä on nykyisin tähän mahdollisuus. Ja oikeus siihen on kaikilla.

Mitkä rakenteet teillä loisivat yhteyttä vierauden sijasta? Keskustellaan lisää, Mikko@Peilaus, p. 050 3840727.

Jätä kommentti

26.6.2017

Valkku

Aivan valmentajan urani ensi metreillä olin myymässä itseäni erääseen menestyksekkääseen yritykseen. Puhuin kokeneelle HR-johtajalle isolla tunteella siitä, miten he hyötyisivät in-house-coachista (jota vielä silloin kutsuin toimistomentoriksi) energiatason ja mielen jäsentämisen sparraajana. Hän katseli minua hymyillen ja kertoi lyhyen tarinan kohtaamisestaan edelliseltä päivältä.

Hänen luokseen oli tullut stressaantunut ja ahdistunutkin nuorehko työntekijä ja aikansa kuunneltuaan hrd oli ehdottanut, että tämä voisi käydä puhumassa jonkun kanssa asiasta. Reaktio oli ollut välitön: ”En mä mikään hullu ole!” Keskustelumme päätteeksi hrd totesi, että on tässä aika paljon vielä matkaa siihen, ennen kuin jengi on valmis avautumaan ulkopuoliselle.

Tuon jälkeen on vettä virrannut Vantaan joessakin ja asenteet ovat muuttumassa.

Minulla on ollut hyviä kokemuksia eri yritysten kanssa ja muun muassa Symbio on palkannut pysyvän in-house-coachin ja Vincitillä jokainen työntekijä saa valita itselleen sopivan valmentajan.

Kun olen nyt vuosia tehnyt yksilövalmennusta eri setupeissa, minulta on kysytty, mitä sinä sitten valkkuna teet? Olen jäsentänyt vastaukseni kolmeen.

Yhteyden luominen. Useimmalta puuttuu tottumus puhua ulkopuoliselle asioistaan ja ajatuksistaan. Kun antaa maksimaalisesti ihmiselle tilaa, yhteyden luomisessa syntyvän luottamuksen kautta peilautuu kaikki olennainen.

Tietoisuuden herättäminen. Jos ihminen on käynyt pääasiassa vain sisäisiä dialogeja, ajatusten peilaaminen ja aika usein myös toisten näkökulmien esittäminen on melkein terapeuttista. Varsinkin ihmisen ajatukset hänestä itsestään alkavat vähitellen ”valaistua”.

Tuki ja apu. Puhutaan paljon potentiaaliin kasvamisesta tai täyden potentiaalin käyttöönottamisesta. Arkisesti tämä on valmennuksessa usein rohkaisemista seurata omia ajatuksia, omaa tietä ja visiota. Tukea epäilyksessä, apua päästä lähemmäs omaa parempaa tarinaansa – auttamista näkemään paremmin itsensä ja tahtonsa.

Nykyisin tiedän, että jotkut ovat paljon minua selkeämpirajaisia toiminnassaan. He valitsevat esimerkiksi ovatko he coacheja, mentorerita vai sparraajia. Itse olen ottanut linjakseni toimia tilanteessa ja olosuhteessa, joskus pelkästään kuunnellen ja toisinaan puuttuen ihan suoraan kestämättömiin ajatuskulkuihin. Kuten Futuricen Hanno Nevanlinna kirjoitti LinkenIn-suositukseensa: ”… mutta jos haluat haastaa itsesi ja näkemyksesi, suosittelen.”

Ihminen tarvitsee toista nostaakseen tasoaan. Ulkopuolinen ja mistään muusta elämänalueesta riippumaton ihminen osoittautuu tässä useimmiten hyväksi seuraksi.

Missä sinun parempi kohtasi on? kysyy Mikko, p. 050 3840727.

Jätä kommentti

18.6.2017

Opin tiellä

Sain kerran seurata läheltä sellaista yrityskulttuuria, jossa oppiminen oli sijoitettu kaikkien toimintojen keskiöön. Oppimista buustattiin erityisesti kolmella alueella.

· Yrityksen kulttuuri rohkaisi ihmisiä olemaan aloitteellisia tekemisen suhteen, itseohjautumaan ja itseorganisoitumaan. Ihmisiin ja heidän oppimiskykyynsä ja –tahtoonsa luotettiin niin paljon, että kaikenlaisesta kontrollista oli vähitellen päästy eroon.

· Jokainen velvoitettiin pitämään huolta siitä, että hän tekee merkityksellisiä asioita joka päivä. Sitä pidettiin niin yksilön kuin yhteisön mutta ennen kaikkea yrityksen etuna. Yrityksen menestyminen palautui jokaiselle tekemisen ja hyvinvoinnin nosteena.

· Asiakasrajapinnassa tapahtuvat onnistumiset ja epäonnistumiset olivat juhlan ja palkitsemisen aihe. Yrittäjämäisyys oli nostettu johtavaksi ”tahtoperiaatteeksi”. Ennakoivuus eli jatkuva uteliaisuus vietynä tekoihin, kehittämiseen ja muuttamiseen, oli jotakin sellaista, jonka eteen jaksettiin nähdä vaivaa.

Kaikilla oli omat käytäntönsä, joita koko ajan päivitettiin.

Poisoppiminen ja irtipäästäminen loivat käytännön ymmärrystä siihen, miten kerran opittu muodostuu vähitellen kahleeksi. Osaaminen on usein este omalle oppimiselle, mutta se on nopeasti esteenä ja tiellä myös muiden oppimiselle. Siksi kaikki valmensivat toisiaan. Sparraaminen ja palautteen antaminen olivat arkisia asioita.

Onko tällainen jokapäiväinen tavoitteellisuus ja parempaan pyrkiminen stressaavaa? Ei tällainen tietenkään sovi kaikille, eikä isompi organisaatio ilman selkeää johtamista ja yhteistä visiota taivu tällaiseen helposti. Kyseisen yrityksen ihmiset kokivat sen useimpina päivinä todella innostavana. Hyvän meiningin ja sitoutumisen lisäksi yritys menestyi.

Tarkoitus ja tekemisen riemu edellä

on mahdollista tehdä eettisesti kestävää ja kasvavaa liiketoimintaa.

Jotain juhlavaa tässä on yksilön, organisaation ja asiakkaan näkökulmasta. Siinä sivussa maailmakin muuttuu paremmaksi. Missä teidän oppimisen fokuksenne on? kysyy Mikko@Peilaus.

Jätä kommentti

16.6.2017

Jokainen osaa enemmän

Ei ole samantekevää, millaisiin olosuhteisiin satumme syntymään. Eikä varsinkaan, millaisissa olosuhteissa saamme kehittyä ihmiseksi.

Olosuhteista riippumatta meidän kaikkien ihmiseksi kasvaminen jää puolitiehen.

Samoin jää meissä olevien mahdollisuuksien toteutuminen. Tämän voimme todeta itseksemme jokaisen päivän päätteeksi, kun reflektoimme päiväämme taaksepäin, viskilasi kädessä tai ilman.

Eikä kyse ole vain meistä itsestämme vaan kaikista niistä ihmisistä, joihin yksityisenä ja julkisena ihmisenä vaikutamme.

· Annanko kaikille mahdollisuuden, riippumatta ovatko he minun kaltaisiani vai eivät ja pidänkö heistä vai en?

· Avaanko heille heidän omia mahdollisuuksiaan kasvaa vai tarjoilenko omiani?

· Luonko sanoillani, käytökselläni ja teoillani parempia olosuhteita vai rajoitanko olosuhteita kapealla ja jälkeenjääneellä ajattelullani ja mielikuvillani?

Ennen sanottiin, että jokainen on hyvä jossakin. Ja että työ tekijäänsä neuvoo.

Nämä pitävät edelleen paikkansa. Noita lauseita voi laajentaa koskemaan sitä osaa ihmisessä, joka vielä odottaa toteutumistaan. Pelkän osaamisen ja kykyjen lisäksi esiin tulee se, mikä on kätkettyä, koska kukaan tai mikään olosuhteissa ei ole kutsunut sitä esiin. Ja siksi jotakin olennaista jää hyödyntämättä.

Eräs pitkään johtajana toiminut ystäväni on kohdannut lukuisia tuoreita esimiehiä ensimmäisten todellisten vaikeuksiensa keskellä. Kun maailma ja alaiset ovat haastaneet heitä todella, luovuttaminen on näyttänyt ainoalta vaihtoehdolta uskon loputtua ja itkemisen alettua. Kuunteleminen, keskusteleminen, oikeat kysymykset – eli oikea pysähtyminen ja ajan antaminen – ja toisessa nähty potentiaalin sanoiksi pukeminen ovat auttaneet silloin eteenpäin. Kriisistä läpi meneminen ja paikkansa löytäminen on tehnyt heistä aitoja ja parempaan ihmisiä johtavia esimiehiä.

Miten voimme luoda parempia olosuhteita kaikille?

Jokainen omalle mielelleen ja aktiivisesti ympärilleen ja me kaikki yhdessä, jotta kukin meistä tulee tietoisemmaksi ja voi valita paremmin itse, mihin ja miten hyvin aikansa käyttää.

Kyetä ohjaamaan itseään, olemaan kokonaisempi ja ehyempi ja toimimaan sellaisen tarkoituksen puolesta, joka on itseä suurempi eikä sen hyödyt palaudu itselle.

On turha jäädä odottelemaan parempia olosuhteita, kun niitä voi luoda itse tai ainakin osallistua niiden luomiseen. Varsinkaan oman mielen olosuhteiden osalta sitä ei edes voi tehdä kukaan muu.

Toisaalta me voimme kaikki olla avuksi itsellemme ja toisillemme. Hymyillä, katsoa silmiin, iloita ja nähdä toisessa ja olosuhteissa se parempi. Vähän niin kuin olisimme rakastuneita elämään. Vähän joka päivä.

Saatko sinä ihmiset ympärilläsi kukoistamaan? kysyy Mikko, p. 050 3840727.

Jätä kommentti

12.6.2017

Ei haukku haavaa tee

Outoa havahtua siihen, että tuota sanontaa on viljelty vielä hetki sitten ihan tosissaan. Kuin ihmisillä ei olisi ollut minkäänlaista tuntevaa tietoisuutta siitä, millaisia seurauksia latistavilla ja pahantahtoisilla sanoilla on. Miten sanat voivat viiltää, satuttaa ja haavoittaa, murentaa perusluottamusta ja traumatisoida vuosikymmeniksi. Eli erottaa ihmisen toisista.

Kyse ei arjessa aina ole pahantahtoisuudesta vaan aivan tavallisesta arkipäivän tolloudesta ja osaamattomuudesta,

joskus omien kokemusten sokeasta siirtämisestä eteenpäin. Siis normaalista myötätunnottomuudesta itseä ja muita kohtaan.

Valmentaessani olen usein kysynyt itseltäni, kuinka paljon tämänkin yrityksen tuottavuus kohoaisi, jos ihmiset oppisivat oikeasti ottamaan toiset huomioon puheessaan ja käytöksessään.

Tuottavuuden kasvu edellyttää mielestäni selkeästi kahta asiaa: matkaa ulospäin ja matkaa sisäänpäin.

Tosin sanoen halua oppia eli aktiivisesti hakea tarkoituksenmukaista muutosta omaan toimintaan.

Elämään kuuluu se, että viestit eivät aina mene perille ihan tarkoitetussa muodossa, väärinkäsityksiä syntyy ja loukkaantumisiakin. Jokainen voi silti nostaa tasoaan viestimisensä selkeydessä, varsinkin ruutuviestinnässään. Ja aivan erityisesti siinä, että harjoitellaan yhdessä käsittelemään asioita niin, ettei työnnetä hernettä entistä syvemmälle nenään.

Matka sisäänpäin tapahtuu harjoittelemisen ja reflektoimisen kautta. Miten toisaalta kirkastan ajatteluani ja toisaalta lämmitän yhteistä tunnetta niin, että viestilläni on mahdollisuudet hyviin seurauksiin? Ja miten opin aidosti päästämään irti esimerkiksi kerran koetuista loukkauksista, joista kiinnipitäminen tuhoaa tulevan hyvän.

Usein tarvitaan selkeitä tapoja ja toimintamalleja, joissa yksilön hyvä sulautuu yhteiseen hyvään.

Tällöin ihmiset oppivat löytämään enemmän yhteistä tonttia sen sijaan että kiinnittäisivät huomionsa pikkuasioihin – eli ylittämään pettymyksensä ja traumansa – jotka heitä erottavat. Ja sehän on jokaisessa kelpo työyhteisössä tavoitteena.

Tarvitsetko apua tavoitteiden käytäntöön viemiseen? Keskustellaan: Mikko@Peilaus, p. 050 3840727.

Jätä kommentti

9.6.2017

Kuminauha

Pyysin eräässä työpajassa osallistujia miettimään, mitä tapahtuu sen jälkeen, kun he ovat jälleen kerran venyttäneet sisäistä kuminauhaansa – jaksaneet jaksaa – ja sitten päästävät siitä irti.

Kiusasin heitä tahallani. Tiesin, että monet heistä eivät oikeastaan koskaan päästäneet irti vaan kuminauha jäi venytettyyn tilaan odottamaan hapertumistaan ja lopulta katkeamistaan. Minut oli faksattu paikalle muista syistä, mutta toisinaan on yritettävä pysäyttää tuollainen mielenvikaisuus. Ennen kuin katkeaminen alkaa tulla lihaksi.

Kun kuminauhasta päästää irti, kuuluu veikeä paukahdus ja räminä

ja vasta sitten seuraa lepotila, jännitteestä palautuminen.

Ryhmässä oli niitäkin, joille irtipäästäminen oli tuttua. He löysivät syitä siihen, miksi irtipäästäminen on joskus niin vaikeaa.

· On tehnyt niin pitkään väärin että siitä on tullut tapa, josta on vaikea luopua.

· Ei halua kuulla sisällään tuota paukahdusta ja räminää, joka syntyy korjausliikkeestä.

· Ei tiedä, mitä tapahtuu kun päästää irti ja hetkellinen tyhjyydentunne pelottaa.

Täysin ymmärrettävää. Usein liian kauas ja liian kauan jatkunut venyminen on seurausta epätasapainosta (sisäisessä) elämässä ja epätasapainon kohtaaminen ottaa lujille. (Ja tietysti epäterve venyminen rapauttaa sisäistä elämää.) Varsinkin, jos juuri tuota kohtaamista on venymisellään tahtonut välttää.

Milloin tahansa voi valita toisin.

Elämäänsä voi rakentaa antamalla omien tunteiden johtaa omien tarpeiden tunnistamiseen. Tarpeet puolestaan johtavat oman elämisen itseohjautuvuuteen. Ihminen tietää lopulta itse parhaiten, kun hän vain suostuu kohtaamaan tietonsa. Ja ennen kaikkea tietämään itse, mikä on olennaista.

Todellisten tarpeidensa kanssa elämään oppinut ihminen, sisäisesti luja ja vakaa, on aarre jokaisessa yrityksessä. Paitsi niissä yrityksissä, joissa oman vääristyneen, yksipuolisen ja vanhentuneen työetiikan riivaama johto yrittää vahvistaa kyseenalaista etiikkaansa henkilöstössä. Sen sijaan, että rohkaisisivat näitä leikkimään kuminauhalla.

Olisiko työetiikan päivittämisen paikka? kysyy Mikko@Peilaus, p. 050 3840727

Jätä kommentti

6.6.2017

Organisaatioluonto

Kun istuu aurinkoisena aamuna järven rannalla, luonnon orgaaninen ja kokonainen tarkoituksenmukaisuus vakuuttaa. Luontoa reflektoimalla tajuaa, ettei sillä ole pidäkkeitä kehittyä, päästää irti ja siirtyä eteenpäin eikä sellaisia mielikuvia ja tahtoa, jotka rikkoisivat kokonaisuuden tai pyrkisivät estämään kehityksen.

Luonnolta puuttuu monta sellaista asiaa, jotka haittaavat ihmisen luoman organisaation kehittymistä. Ja toisaalta: samoja asioita ihminen voi tietoisuutensa avulla kehittää.

Taylorismi eri muodoissaan on väkivaltaa ihmisen kokonaisuutta kohtaan. Teal-organisaatiot tarjoavat esimerkin siitä, miten ihmiset paremmin huomioonottava tapa toimii.

Miten organisaatioon saadaan lisää orgaanisuutta?

Yhtälailla kuin terveyttä ei tulisi hoitaa osina vaan ihmisen kokonaisuutta ymmärtäen, tarvitaan syvempää ymmärrystä ihmisestä, living selfistä ihmisten välillä ja elävästä organisaatiosta.

Kun ihminen saa olla ja toimia kokonaisena, kehittyvää itseään toteuttaen, hän voi paremmin. Kun turhat naamiot putoavat, hänen työnsä kukoistaa ja edistää samalla organisaation menestystä. Itseohjautuvuus, fiksujen ammattilaisten autonomia toimia tilanteessa parhaan mahdollisen vaihtoehdon pohjalta, on osa kokonaista ihmistä ja organisaatiota.

Milloin sinä viimeksi koit olevasi kokonainen työyhteisössäsi?

Organisaation evoluution ja muutoksen liittäminen yksittäisen ihmisen evoluutioon ja päinvastoin on mahdollista, kun yhdessä nostetaan säännöllisesti esiin se kokonaiskuva, jota organisaatio on omalla toiminnallaan palvelemassa.

Me emme ole erillisiä vaan monin tuntemattominkin sitein yhteydessä toisiimme ja kokonaisuuteen. Samalla meistä jokainen on aktiivinen toimija, joka vaikuttaa kokonaisuuden kehityssuuntaan. Me voimme valita vaikuttaa siihen, että kokonaisuus kehittyy tietoisempaan ja parempaan suuntaan.

Kaksi elämisen taitoa sopii yhtälailla organisaatiolle kuin yksilölle: taito pysyä liikkeessä ja taito pysähtyä ja reflektoida suuntaa ja kokonaisuutta. Taidot, joiden harjoitteleminen yhdessä luo enemmän ja parempaa toimintaa kaikille.

Miten sinä lähtisit kehittämään organisaatiotasi kokonaisempaan ja orgaanisempaan suuntaan? Tarvitsetko sparrausta? kysyy Mikko@Peilaus, p. 050 3840727

Jätä kommentti

4.6.2017

Kenet tunnet todella?

Eräs esimies tuli aamuisin työpaikalle aina vihaisena, meni huoneeseensa sanomatta sanaakaan ja paiskasi oven kiinni. Kukaan ei tiennyt, mitä hän puuhasi huoneessaan aamun ensimmäisinä tunteina, mutta kun hän lopulta ilmestyi yhteiseen office spaceen, hän kiersi jokaisen luona ja löysi jokaisen työstä jotakin ”parannettavaa”. Kuitenkaan kyseinen esimies ei ymmärtänyt, miksi hänen tehokasta ja asiantuntevaa työtään ei arvostettu vuotuisissa työtyytyväisyyskyselyissä.

Vaikkei aina näin räikeästi, niin vaatimaton itsetuntemus aiheuttaa ongelmia päivittäin. Turhaa törmäilyä väärinkäsitysten, pettymysten ja syyttelyn ja muun osaamattomuuden muodossa.

Siksi työelämässä puhutaan itsensä tuntemisesta nyt enemmän kuin koskaan.

Ammatillinen osaaminen ei enää yksin riitä, koska on tarve nousta seuraavalle tasolle. Tietoa ja taitoa alkaa olla yhä useammalla ja siksi huomio kiinnittyy siihen, mitä on harvemmalla: todellista kyvykkyyttä toimia olosuhteissa ja hetkissä toisten ihmisten kanssa parhaalla mahdollisella tavalla. Se edellyttää itsensä tuntemaan oppimista, mieluiten jatkuvaa sellaista.

Kun päivittäisessä toiminnassa oman mielen kartta on täynnä valkoisia laikkuja tai muuten tuiki tuntematonta toimintaa, siitä seuraa sattumanvaraisesti kaikenlaista. Siksi itsetuntemuksen polusta kieltäytyminen tarkoittaa käytännössä tälle huonolle sattumanvaraisuudelle antautumista.

Miksi itsensä tunteminen on nykybisneksen kannalta merkityksellistä?

· Kun ymmärrys toisia kohtaa laajenee samassa mitassa itsetuntemuksen lisääntymisen kanssa, yhteistyö paranee kaikilla tasoilla. Mielen kartta laajenee ja tarkentuu ja sitä voi hyödyntää paremmin.

· Itsetuntemus johtaa tasapainoisempaan suhteeseen itseen. Hyvinvointi ja onnellisuus heijastuvat muihinkin suhteisiin. Kokonainen suhde itseen on tervehdyttävää myös ympäristölle.

· Ihmisten välinen yhteinen energia ja ymmärrys joko liitää tai laahaa. Oman toiminnan ja osallisuuden vaikutusten näkeminen on hyvän muutoksen moottori. Parhaassa tapauksessa näin syntyy yhdessä tilaisuus löytää aiemmin tuntemattomiksi jääneet mahdollisuudet – ja sen myötä nostaa koko toiminta ja yhteinen tekeminen liitoon.

· Todellinen yhteys itseen ja toisiin syntyy vain itsensä tuntemisen kautta. Yhdessä harjoitteleminen on yhteyden täyden hyödyntämisen aarreaitta. Jatkuvan yhdessä oppimisen merkitystä kaikessa nykyisessä työssä on vaikeaa yliarvioida.

Monet kulkevat kohti elämänsä loppua oppimatta koskaan tuntemaan läheisintä ihmistä, itseään. Miksi hukkaisit tämän parhaan mahdollisuutesi?

Itsetuntemus vahvistuu harjoittelemalla – voin näyttää sinulle polun. Terveisin Mikko@Peilaus, p. 050 3840727.

Jätä kommentti

29.5.2017

Vähän parempaa

Kävin kerran pitkän keskustelun erään toimitusjohtajan kanssa, joka oli erityisen kiinnostunut toiminnan kehittämisestä. Pyysin häntä keskustelun päätteeksi summaamaan hänen mottonsa. Hetken mietittyään hän vastasi: ”Vähän parempaa.” Ja jatkoi: ”Se kuulostaa vähään tyytymiseltä, mutta jos suurin osa meistä täällä tekisi yhdenkin asian tänään vähän paremmin kuin eilen, tämä homma lentäisi verrattuna nykyiseen.”

Mieleeni muistui tarina shakkipelin keksijän palkkiosta.

Mistä voisi olla kyse? Ainakin tietoisuuden tason nostamisesta ja heräämisestä.

Jokaisesta yrityksestä löytyy kahdenlaisia tyyppejä:

· Niitä, jotka katsovat ensin, mitä saavat ja antavat sitten (jos).

· Niitä, jotka antavat ensin ja katsovat sitten, mitä siitä seuraa.

Jälkimmäiset menestyvät tavallisesti paremmin. Elleivät tuossa yrityksessä, niin seuraavassa, jossa heidän paikkansa oikeastaan on. Kyse on asenteesta ja otteesta elämään ja itseen. Ja siitä, kuinka paljon heillä on valtaa oman toimintansa ja mielensä ohjaamiseen. On menestyjiä, jotka käyvät luovasta esimerkistä parempaan ja ennen kaikkea kokonaiseen.

Mikä sitten voisi olla vähän parempaa? Sellaista, johon jokainen pystyy kun yrittää.

· Asioiden tekeminen kerralla oikein ja sovitussa aikataulussa. Ja – mikä yllättävän vaikeaa – puheeksi ottaminen, jos ei onnistu tai on muutostarpeita.

· Vastuu oman työnsä tekemisestä ja sen tuloksista.

· Ystävällisyys ja hyväntahtoisuus – toisen hyväntahtoisuus on lähtökohta ja oma käyttäytyminen on vähän hyväntahtoisempaa.

· Yhteisen tunteen kokeminen ja luominen. Tarpeeton erillisyys, vastakkaisuus ja muu ihmisiä erottava on mahdollista ylittää kerran päivässä.

· Itsetuntemuksen kehittäminen siten, että ymmärtää paremmin oman osansa ja osuutensa kokonaisuudessa, jotta toisten ihmisten auttaminen helpottuu.

Muutosten ei tarvitse olla isoja, jotta ne ovat todettavissa suhteessa asiakkaisiin ja tulokseen. Jokainen voi osallistua & yhdessä se on hauskempaa.

Mikä olisi teidän pienin seuraava askel? Kysyy Mikko@Peilaus

Jätä kommentti

22.5.2017

Mitä tekee mieli?

Erään keskustelun yhteydessä muistelin kaikkien aikojen ensimmäistä valmennettavaani. Hän oli menestyksekkäästi tiimiään vetävä asiantuntija. Sitten kaikki alkoi murentua hänen ympäriltään: ensin tiimin sisältä hyökkäykset hänen esimiestaitojaan kohtaan, sitten yt-neuvottelut, avioliiton hajoaminen,… Aloimme rakentaa hänen identiteettiään melko alusta. Ja kun olen seurannut hänen elämäänsä, onneksi aloimme. Sanat usein toimivat hyvin sydämen jatkeena.

Mietin tätä tapausta, koska ytimeltään vastaavanlaisia on tullut vastaan kymmeniä. Ydin on siinä, että oma mieli on jätetty niin sanotusti oman onnensa nojaan, luonnontilaan. Tai ehkä tarkemmin: ulkoisten tukien nojaan. Ja kun nämä pettävät, mieli jää tyhjän päälle ja paljastaa itsensä, salatun elämänsä.

Mitä silloin tekee mieli?

Tämä hädissään oleva ja huomiota vaativa, ei-aikuisen tasolle kehittynyt mieli voi heittäytyä todella hankalaksi. Parempien tarinoiden puuttuessa se alkaa uskoa todella huonoja tarinoita, ennen kaikkea itsestä mutta myös ympäristöstä. Syntyy paljon pakkoa, mielen mustuutta ja harhojakin.

Vaikka useat ovat valinneet suhteeksi mieleensä ”näillä mennään”, voi aina valita toisin.

Parasta on luoda ja vahvistaa sisälleen omaa tukipilaria.

Se ei tarkoita, etteikö edelleen tarvitsisi työtä ja ihmissuhteita ja toisten apua, mutta oma tasapaino ei ole yksin niistä riippuvainen. Koska sinä olet sinä, paras ystäväsi.

· Omaan mieleen voi luoda vähitellen suhdetta eikä se ole edes vaikeaa. Suuri osa mielestä heijastuu näkyvään eli ulkoiseen toimintaan, sanoihin ja ajatuksiin. Tätä näkyvää reflektoimalla oppii hyvinkin tuntemaan itseään.

· Itsetuntemuksen vahvistuessa oman mielen toimintaa voi alkaa muuntaa toivomaansa, omien arvojensa ja todellisen minänsä suuntaan. Tämä on usein hidasta työtä, sillä se on samalla sisäisten työkalujen kehittämistä.

· Mielen vajaatilat vaihtuvat vähitellen täysitiloiksi: mielen rajoitusten purkaminen ja kaikesta ankeuttavasta irtipäästäminen merkitsee elämän laajentumista. Vähitellen havahtuu huomaamaan, että minusta on paljon enempään ja olen ihanampi kuin kuvittelin.

Tämä prosessi on tie tarvittavan etäisyyden ottamiseen omaan mieleen,

joka ei kaikesta samastumisesta huolimatta ole sama kuin minä. Mieli on joukko toimintoja, joita minän tehtävä on johtaa. Etäisyyden ottaminen on tie paremman näkemiseen ja paremman tekemiseen.

Mielelle kannattaa antaa huomiota ja siihen kannattaa tutustua ennen kuin on pakko. Ottaa – koska niitä ei kukaan anna – hetkiä, jolloin kääntää katseensa ulkomaailmasta sisäänpäin. Siitä se alkaa.

Saatko mielesi toimimaan omaksi ja muiden parhaaksi vai kaipaatko apua? kysyy Mikko @ Peilaus

Jätä kommentti