Peilaus

Saku Tuominen esitti tämän kysymyksen viime viikolla UusYritys 2012 messuilla Wanhassa Satamassa. Monilla meistä on kokemus hetkestä, kun jokin kysymys osuu ja uppoaa.

Matkalla itsensä ylittämiseen

Saku heitti kysymyksensä koskien yrittäjyyttä mutta yhtä hyvin hän olisi voinut kysyä koko elämästä. Mistä tulee ajatus tai halu, että elämän pitäisi olla helppoa?

On helppoa (sic!) nähdä montakin lähdettä, joista tuo tahto kumpuaa. Yksi perimmäisistä lähteistä on ihmisen mukavuudenhalu, joka mukavasti suojelee ihmistä yrittämästä liikaa ja liian usein. Mukavuusalueen sisäpuolella pysytteleminen on – mukavaa ja se luo tunteen turvassa olemisesta. Samanaikaisesti ihmisessä elää syvä tarve harmoniaan, jännitteen purkamiseen ja sisäiseen tasapainoon. Ei liikaa eikä liian vähän vaan sopivasti ja mukavasti.

Samojen syvyyksien naapurissa ihmisessä elää tahto johonkin enempään, haasteisiin ja itsensä ylittämiseen. Sopivasti ei riitä. Mukava ei ole tarpeeksi. Asiat ja sitä myötä elämä muuttuu mielenkiintoiseksi vasta rajalla ja vähän sen yli.

Mieli kuitenkin vastustaa tätä. Se sanoo, ettei ehdi eikä jaksa. Se keksii tarinoita, joista voi valita omansa. Minkään ei tarvitse muuttua.

The not-yet in the now*

Näyttävätkö ajan merkit sitä, että jokin on tässäkin mielessä muuttumassa?

Kun pysähtyy ja tunnustelee ajan elämää, herää vahva tunne siitä, että maailma jatkaa vielä samalla vauhdilla, jolla se on toiminut viimeiset vuosikymmenet. Samanaikaisesti ihmisten puheissa elää outo kaipuu johonkin muuhun. Kuin ulkoisesta maailmasta haettavien haasteiden etsiminen ei täyttäisi syvää kaipuuta itsensä todelliseen ylittämiseen.

Millaisia haasteita ihminen löytää etsimättäkin sisältään? Aluksi ihminen huomaa, että sisäinen maailma on ulkoista laajempi. Sitten hän tulee sisäisille rajoilleen, jotka peilaavat sitä, mitä hän osaa ja mitä hän ei osaa ollenkaan. Milloin viimeksi onnistuit keskittymään siihen mitä mielessäsi liikkuu? Milloin oikeasti ajattelit itse? Milloin onnistuit olemaan läsnä hetkeä pitempään? Milloin ylitit ihastumisesi/ärsyyntymisesi ja annoit toiselle ihmiselle tilaisuuden tehdä sinuun vaikutus sellaisenaan?

Sisäinen tila

Monet ihmiset pitävät huolta ulkoisesta kunnostaan. Harva pitää huolta siitä, että sisäiset lihakset olisivat yhtä timmissä kunnossa kuin ulkoiset. Tai että niiden harjoittaminen toisi vastaavan ilon, levon ja tyytyväisyyden tunteen kuin ulkoisten lihasten treenaaminen.

Hannu-Pekka Björkman pohtii tätä eroa seuraavasti: ”Moderni ihminen haastaa itseään mieluummin fyysisesti kuin henkisesti. Ja tottahan onkin, että on helpompi voittaa oma ruumiinsa kuin henkensä. Sen tietää jokainen, joka on yrittänyt murtaa ajatustensa kehiä. Hengellinen kilvoittelu on kovin extreme-laji, mihin voi ryhtyä.” (Hannu-Pekka Björkman: Valkoista valoa)

Mitään syytä vastakkainasetteluun ei ole. Toisaalta voi selkeästi nähdä, että tasapainoa näiden kahden välillä ei tavallisesti ole. Sisäisestä kunnosta huolehtiminen on terveydelle, niin mielen kuin ruumiinkin terveydelle, tärkeää niin elämisen ilon kuin onnellisuudenkin kannalta. Lisäksi sisäisestä kunnosta on enemmän iloa kanssaihmisille, jotka usein kärsivät ensimmäisinä sisäisen elämän huolehtimisen laiminlyömisestä.

Missä me olemme?

Me emme ole siellä vielä. Ulkoiseen keskittynyt vanha maailma on voimissaan ja pitää otteessaan. Maailma on kuitenkin menossa sitä kohti, jolloin sisäisestä elämästä huolehtiminen on yhtä itsestään selvää kuin nykyisin ulkoisesta elämästä huolehtiminen.

Lisäksi sisäiseen ja ulkoiseen elämään pätee sama lainalaisuus: kumpaakin tulee harjoitella, jotta kyvyt kehittyvät ja kunto pysyy yllä. Sen voi kiteyttää motoksi: Pidä huolta harjoittelemisesta, niin harjoitteleminen pitää huolta sinusta.

Harjoittelemisen myötä on prosessissa, jota on itse ohjaamassa. Oman tahdon kautta vaikuttaminen sellaiseen, jonka edessä aiemmin levitteli avuttomana käsiään, luo uudenlaisen elämisen tunteen. Sen tuntiessaan ei tarvitse kysyä, miksi sen pitäisi tuntua helpolta.

*It is the not-yet in the now,

The taste of fruit that does not exist

Hanging the blossom on the bough.

T.S. Eliot