Minun totuuteni

by Mikko Taskinen

 

 

Anders Behring Breivik sanoo puolustaneensa Norjaa tai puoliso väittää, että asiastahan sovittiin eilen. Edellinen on kauhistuttava ja jälkimmäinen usein melko harmiton – vakuuttuminen omasta näkemyksestä.

 

Havainto ja tulkinta

Katson luontaisesti asioita omasta näkökulmastani. Samainen silmistäni uloskatsoja tulkitsee kaiken aikaa aistivaikutelmiani. Tulkinta tapahtuu itsestään. Aiemmat aistimukseni, kokemukseni ja ajatelmani vaikuttavat tulkintaani. Suurimmaksi osaksi ne pyrkivät vahvistamaan aiempia tulkintojani.

 

Tarkoitan, että on eri asia luottaa itseensä kuin palvoa itseään kuin pientä jumalaa.

A.J.Kazinski: Viimeinen hyvä ihminen

 

Näen sen mikä minulle on olemassa. Tulkitsen siten kuin olen tulkinnut aiemmin. Jos haluan nähdä ja tulkita jotakin muuta, minun on herättävä.

 

Minä vaikuttaa

Edellä kuvatun pohjalta muodostan kuvani maailmasta. Minun kuvani.

Uskomme mielellämme , että maailma on juuri sellainen kuin me sen koemme. Kun kumppanimme on kanssamme eri mieltä, tuntuu houkuttelevalta ajatella, ettei hän ole perehtynyt asioihin tarpeeksi tai että hänen näkökulmansa on vääristynyt. Miten hän muuten voisi olla niin väärässä?

Harville Hendrix: Kaikki se rakkaus joka sinulle kuuluu

 

Koska vain minä katson silmistäni läpi, pidän luonnostani omaa näkökulmaani oikeampana kuin kenenkään toisen. Sitten samastun siihen, siitä tulee osa identiteettiäni. Jos jokin asettaa sen kyseenalaiseksi, minulla on keinoni puolustaa itseäni ja omaa maailmaani. Sitä voimakkaammin puolustaudun, mitä enemmän minulla on menetettävää.

 

Ongelma?

Ongelma ei näyttäisi olevan osassani katsoa asioita omasta näkökulmastani vaan asenteessani, joka siihen liittyy. Jos pitäisin toisen ihmisen näkökulmaa lähtökohtaisesti yhtä oikeana kuin omaani, suuri osa ongelmaani poistuisi.

Kiinnostuessani toisen erilaisesta ja vieraastakin näkökulmasta asetan oman kuvani alttiiksi muutokselle – asia, jota jokin minussa luontaisesti vastustaa. Kiinnostuksen kautta teen itsestäni vähän inhimillisemmän, joustavamman ja avarakatseisemman toisille ihmisille ja itselleni. Voin myös ihmetellä, miten rajoittuneet näkemykseni maailmasta, ihmisestä ja itsestäni ovat syntyneet. Miten tein niistä tällaisen kuvan ja käsityksen – ja palveleeko se minua edelleen?

Maailman ja toisten ihmisten peilissä käsitykseni voivat tarkentua, laajentua ja todentua. Useimmiten se vaatii ponnistuksen, sillä mieluummin jään oleskelemaan olemassa oleviin käsityksiini.

 

Harjoitus

Harjoitukseni on kahtalainen.

Toisaalta minun on tietoisesti tahdottava todellisuuden yhteyteen. Voin katsoa, kuunnella ja ajatella vielä tarkemmin.

 

Se nimi, joka voidaan mainita, ei ole Taon todellinen nimi.

LAO-TSE: Tao-Te-King

 

Toisaalta voin kehittää asenteen, jonka kautta en muodosta valmista ja jäykkää käsitystä asiasta vaan jätän siihen ’kasvuvaraa’. Saattaa olla, että tämä asenne kuljettaa minut jonkin sellaisen luo, joka ’kasvattaa’ tuon asian minussa.

 

 

Mainokset