Yhteys

by Mikko Taskinen

Tunnetko yhteyden? Sen, että olet liittyneenä? Onnittelut, sillä kaikilla ei ole niin ja harvalla se on jatkuvaa. 

 

Mitä tapahtuu?

Kuvanveistäjä Johannes Matthiesen loi Ihmisen ja maan parantamisen pedagogiikka -esityksessään lähes apokalyptisen kuvan siitä, miten ihminen on vähitellen menettänyt yhteytensä: itseensä, kanssaihmisiinsä, maailmaan, henkisyyteen ja maahan. Viisikko tuntui näin esitettynä suurelta ja perustelut yhtä vakuuttavilta kuin karuiltakin.

Matthiesen näki tämän asian ennen kaikkea kasvatuskysymyksenä. Pidän tätä näkemystä arvokkaana. Yllättävän monet kysymykset ovat palautettavissa kasvatuskysymyksiksi.

Tämän pohjalta voi kysyä:

  • Mitä täytyi tapahtua, että näin kävi?
  • Mikä olisi tie ulos?

 

Mitä kävi?

Alussa oli rakastava ja rakkautta tarvitseva pieni ihminen. Kokonainen ihminen, jolla ei ollut erillistä yhteyttä itseensä koska hän oli yhteys. Yhteys kaikkeen.

Vähitellen kehkeytyi itsetietoisuus, joka loi ristiriidan ja erillisyyden sen välillä joka tiedostaa ja joka on eli itsen ja maailman väliin.

Sitten kasvatusympäristö asetti rajoja ja asetti niitä tavalla, joka rikkoi tuon luonnollisen kasvun itsenäiseksi ja kokonaiseksi. Lohkoi ihmisparan hyvään ja huonoon, hyväksyttyyn ja kiellettyyn.

 

Mä katsella pilvetöntä pilveä sain

Alla sen ei kastua voi

Monen normin ja säännön ongelma on se, etteivät ne perustu (kasvavan) ihmisen tarpeiden ymmärtämiseen. Sen lisäksi, että ne ovat vanhentuneita.

Kasvatuskäytäntöjen suurin ongelma on huomion kiinnittäminen negatiiviseen sen sijaan, että oikeasti autettaisiin ja tuettaisiin myönteisen ja parhaan kasvua. Tämän voi sanoa toisin: myötäkasvattamisen sijasta on tarjolla vastakasvatusta. Kasvattaja siirtää kasvatettavaan omat ongelmansa, joiden alkuperä on hämärä. Päälle omat mielikuvat malliksi ja muotiksi.

Erillisyydestä tulee mielen vankila. Oma yksityinen vankilani, jonka ovi ei ole lukossa vaikka uskottelen niin.

 

En kummeksuisi sielutonta sieluakaan

Niitä kaikkialla kohdata voi

Onneksi nykyisin on jo muutakin. Kunnioittava ja kohtaava kasvatus tulee. Hitaasti.

 

Millaisilla harjoituksilla luon yhteyden?

Luon yhteyden itseeni liittämällä itseni itseeni ja sitä kautta maailmaan. Ja sitten olen hukkaamatta tätä yhteyttä. Helppoa?

 Tekojen tiellä teen niitä asioita, joihin tahdon luoda yhteyden. Yhteys syntyy tekemisestä ja läsnäolosta.

  • Käännän maata ja tunnen maan kiinteydessä oman fyysisyyteni.
  • Kuuntelen ihmistä ja puhun hänelle asioista, jotka ovat minulle merkityksellisiä. Peilaan tarvettani, motiiviani yhteyteen ja tunnettani yhteydessä.
  • Osallistun maailmaan tavalla, jossa myötäsyntyiset ihanteeni liittyvät maailmaan ja joka tekee siitä paremman ihmiselle ja muille eläville elää.
  • Henkistän ajatteluani ja meditoin, tavoitan materialististen mielikuvien läpi henkisen todellisuuden, sisimmän itseni.
  • Olen yhteydessä itseeni. Kuuntelen hengitystäni, pysäytän maailman ja koen itseni elävänä läsnä olevassa hetkessä. 

Tämä on ihmisen tie. Ihminen tarvitsee usein pakon oman kovakalloisuutensa, muutosvastarintansa ja mukavuudenhalunsa takia. Hän jäisi vielä keskeneräisemmäksi ilman pakkoa. Toisaalta voin valita olla oman kehitykseni ystävä ja olla sen puolella.

 

Viimeinen kysymys

Annammeko itsemme ja toisemme liittyä? Autammeko liittymisessä?

Voin antaa sen mitä minussa on. Ihmisyyteeni kuuluu, että tarpeeni tyydyttyminen on yhtä riemukasta kuin toisen tarpeen tyydyttäminen. Jos avaan sydämeni, astun ulos mieleni vankilasta ja annan kanssaihmiselleni luvan avata sydämensä.

Ehkä siitä alkaa tie pois erillisyydestä.

 

Mä päättömän pollen ajan aavikon taa
Ja niin paljon on pohdittavaa

Aika rientää, on määränpäänä se maa

Missä arvoituksille ratkaisun saa

 

 

Lainaukset : Päättömällä pollella (A horse with no name), sanat Jukka Virtanen

Mainokset