Peilaus

Virginia Satir (http://en.wikipedia.org/wiki/Virginia_Satir) on perheterapian kehittäjä ja sen suuri apostoli USA:ssa. Hän kirjoitti aikoinaan kirjan nimeltä Making contact (Yhteyden luominen) (http://www.goodreads.com/book/show/611437.Making_Contact ). Puhutteleva nimi – aidoista asioista on kyse.

Yllämainitussa kirjassaan Satir esittelee Viisi vapautta. Ne ovat tämän blogahduksen aihe.

Vapaus nähdä ja kuulla se mikä on

Vapaus ottaa todellisuuteen välitön ja rehellinen suhde. Se on myös vapaus olla huijaamatta itseään. Tämä muistuttaa kuuluisaa Virtahepoa olohuoneessa, jota ei saa nähdä eikä kuulla. Virtahevon lisäksi on lukuisia pieniä asioita, joita jostakin syystä on kiellettyä nähdä ja kuulla. Ne voivat olla yhtälailla ulkoisia kuin sisäisiäkin.

En ole enää se lapsi, jonka elinehto oli sulkea silmät ja jolle viestitettiin: älä huomaa. Vapautta nähdä ei enää kukaan tule minulle antamaan, siksi otan sen itse eikä minua estä kukaan.

Vapaus tuntea tunteensa

Vapaus kokea kokemuksensa ja tunteensa, ja antaa niille täysi oikeutus. Vaikka sanottiin, että on väärin tuntea noin tai on loukkaavaa, että minusta tuntuu tuolta, tunteeni ovat oikeita.

Vääristyneiden tunteiden maailmassa sinä voit auttaa minua tuntemaan vapaasti ja jakaa kanssani oikeuden siihen, miltä minusta ja sinusta kulloinkin tuntuu.

”Sinusta minun pitäisi surmata mieleni?”

”Ei kokonaan. Pelkästään vankityrmä.”

Martha Beck: Suunnista tähtien valossa

Vapaus sanoa, mitä ajattelee ja tuntee

Puhumisen vapaus on synnyinoikeus – kunnes puhuu sellaista, joka on väärin, epäsopivaa ja paljastaa sen, minkä pitää ehdottomasti pysyä piilossa. Sanat voivat olla vaarallisia ja levottomuutta herättäviä, vaikka niitä ei ole sellaisiksi tarkoitettu. Monet oppivat ja sisäistävät jo varhain sen, mistä kukaan ei halua kuulla puhuttavan. Vaikeneminen on usein järkevää. Mutta on myös ihmisiä, jotka turhautuvat sen vuoksi kuoliaiksi.

Miten raikastavaa sanomisen vapaus on. Silloin kun puhun itsestäni, minä-muodossa.

Vapaus pyytää sitä, mitä haluat

Entä jos rohkenisikin vapaasti pyytää, vaikka saaminen olisi epävarmaa? Lapset ja nuoret ovat tässä hyviä. Pyytämällä ilmaisen tarpeeni ja haluni, minkä seurauksena voin pettyä, jos en saa haluamaani. Aluksi riittää se, että joku kuulee, kun minä pyydän. Sitä kautta se voi tulla eräänä päivänä tulla osakseni. Siksi kannattaa pyytää.

Vapaus toimia olematta aina varmalla pohjalla

Käyttää vapauttaan toimia ilman turvaverkkoa, ottaa riskejä vailla takaporttia, heittäytyä ilman varmistelua. Antaa itselleni lupa epäonnistua. Mitä kaikkea jää oppimatta ja kokematta, ellei edes kerran putoa korkealta. Rohkeus kasvaa, myötätunnon heräämisestä puhumattakaan.

Kaikkea ei tarvitse todistaa, ei osata selittää etukäteen eikä kaikkeen tarvitse lupaa. Joskus riittää intuitio.

Tahtoa kysytään

Kaikki ei pääty havahtumiseen, että voikin asennoitua ja toimia toisin. Vaatii tahtoa ylittää sisäistetyt rajansa. Varsinkin tilanteissa, joissa voi tukeutua vain itseensä. Vastapuolella on usein muutaman vuosikymmenen ajan opeteltua väärää asennetta ja lamautettua tahtoa. Rohkeus ei ole itsestään selvyys.

Toisaalta harva asia on niin elämän iloa sytyttävä kuin oman tahdon löytyminen. Sen voi löytää päätöksessään asennoitua ja tehdä toisin. Sitä voi harjoitella missä tahansa hetkessä, jossa oma raja tulee vastaan. Mitä voin hävitä ylittämällä rajan ja uskaltamalla?

Useimmiten olen saamapuolella.