Peilaus

Muutoksen ja muuttumisen esteenä on ihminen itse. Muutosta vastustavat, nykytilasta ja nykytilanteesta kiinnipitävät voimat ovat usein ihmisessä elävää muutostahtoa vahvempia. Mikä tekee muutosvastarinnasta niin vahvan – mikä sitä voimistaa?

Mikä pitää kiinni?

Kehityksenä kuluessa ihminen piirtää toisten ihmisten avustamana itsestään kuvan, joka koostuu muuttumattomista ominaisuuksista. Usein tämä kuva on yksipuolinen ja pinnallinen, mutta siitä tulee itsestään niin pysyvä, että ihminen paremmasta tietämättä rakentaa elämänsä sen varaan. Samaan muuttumattomuuden virtaan yhtyvät ennakkoluuloiksi kivettyvät käsitykset ja mielikuvat maailmasta – valmiit vastaukset eivät jätä tilaa kysymyksille. Eikä epävarmuudelle ja avoimuudelle, muutoksen moottoreille.

Tämä Ansa nro 1 on siinä mielessä kiinnostava, että alitajuisesti ihminen tietää, että hänen sisällään on hänen todellinen olemuksensa. Samaisen alitajunnan viisaudella ihminen tietää myös, kun hän elää tämän olemuksensa vastaisesti. Mutta koska ihminen on rakentanut elämänsä aivan muun ja muiden arvojen varaan, hän välttää ja jopa pelkää tämän olemuksensa kohtaamista.

Peilaa ja päivitä

Harvoin ihminen on luonnostaan niin proaktiivinen, että hän lähtee peilaamaan omaa olemustaan ja sen mahdollisuuksia ennen kuin on aivan pakko eli kun vaihtoehdot ovat paljon huonompia.

Muuttuuko ihminen – ja mihin suuntaan?

Georg Ots

Miksi tällainen ’sisäisyyden peilailu’ olisi muutoksen kannalta kuitenkin ensisijaisen tärkeää?

Siksi, että olemuksessa olevien, aikansa eläneitten pelkojen, puolustusmekanismien, asenteitten ’päivittäminen’ eli nykyhetkeä vastaavaksi tekeminen toisi ihmisen takaisin itsensä yhteyteen ja raikastaisi elämää kuin siivoaminen ja kaappien sisällöstä luopuminen yhdellä kertaa.

Päivittämistä vastustaa usein se, että kuluneet vuodet ovat elämisen ohessa merkinneet satoja toistoja tapojen ja reagointien osalta – ihminen on harjoitellut ja oppinut pitämään itsensä suojassa, turvassa. Samalla vailla todellista yhteyttä itseen ja toisiin ihmisiin.

Miten elää?

Jokin ihmisessä haluaa turvallista, muuttumatonta, pysyvää, mukavaa ja samana toistuvaa elämää hallituin muutoksin ja riskinotoin. Sama työ, sama puoliso, sama ympäristö, samat ihmissuhteet, samat harrastukset – koko elämän kohina, josta helposti muodostuu Ansa nro 2.

Ihminen rakastuu turvaan ja rakentaa elämänsä sen varaan. Mitä pitempään hän kyntää näitä tuttuja uria, sitä syvemmäksi ne muuttuvat – myös hänen neuroverkoissaan. Ennen pitkää muutos koetaan piinalliseksi häiriöksi tai uhkaksi, jonka eliminoimiseksi ihminen varustautuu jo etukäteen kömpelöillä yrityksillään hallita ja kontrolloida niin sisäistä kuin ulkoista elämäänsä. Tai hän kehittää yhtä mielikuvituksellisia kuin itsetuhoisiakin tapoja pitää kiinni siitä, mikä on ollut ja on, jotta elämän kosketus ei kävisi vaaralliseksi.

Koskaan et muuttua saa.

Pasi Kaunisto

Elämä on kuitenkin siitä maaginen, että se jaksaa väsymättä herättää ihmisen turvallisen toiston unesta. Joko kertarytinällä tai jatkuvana pahoinvointina. Todellista olemistaan ja olemustaan ihminen ei pääse pakoon. Tämä on samalla armotonta ja lohdullista – voi valita jommankumman, voittaja saa kummatkin.

Paljonko on paljon?

Osa ihmisen turvallisuudentunteesta liittyy omistamiseen. Vähän tapauksesta riippuen ihmisellä on tapana haalia kokoon paljon yli todellisen tarpeensa. Kun omistaa paljon, pitää kiinni yhä enemmästä, mikä kasvattaa vastusta muutokselle. Huoli omaisuuden menettämisestä, omaisuuden tilan muutoksesta kalvaa mieltä, sitoo aikaa ja voimia. Pelko saa vahvemman otteen. Paljon omistaminen, Ansa nro 3 on toisinaan suurin este muutokselle.

Omistaminen ulottuu vaivatta myös tavaran ulkopuolelle, toisinaan puolisoon, toisinaan jopa omiin lapsiin, joiden tahtoa ihminen vasten parempaa tietoaan yrittää hallita. Suhteessa lapsiin asioiden tragedia paljastuu selvästi: Lapset tuovat mukanaan uusia impulsseja, jotka ovat myös aikuiselle mahdollisuus muuttua. Yritys taltuttaa tuo muutos tarjoamalla omia arvoja ja käsityksiä eilisen maailmasta on onneksi useimmiten tuomittu epäonnistumaan. Lasten ja nuorten muutostahdossa on paljon esimerkillistä. Se, että aikuinen on menettänyt siitä useimmiten valtaosan, on traagista.

Kuolettavat rutiinit

Elämässä kehittyy hyviä ja toimimattomia rutiineja yhteisellä nimittäjällä: ne pyrkivät pitämään asiat sujuvina ja elämän muuttumattomana. Kun rutiineja alkaa olla tarpeeksi, niin ajatusten ja toiminnan tasolla, elämä sujuu pysähdyksittä – ja vuodet kuluvat. Toistaminen näyttäytyy koko voimassaan: ihmisen ei tarvitse vastustaa muutosta, rutiinien voima tekee sen hänen puolestaan. Ansa nro 4 on lauennut.

Then he got these near-life experiences…

Tuntematon

Mitä oikeastaan tapahtuu, kun ihminen juoksee samanaikaisesti sekä elämää että kuolemaa karkuun?

Jos matka omaa olemusta ja samalla elämän olemusta kohti jäävät tekemättä, elämätön elämä ja sen passiivinen sivustakatsoja luovat harmaan ja surullisen tunteen ympäristöönsä. Melkein-elämää –kokemukset eivät lämmitä ketään.

Kuoleman kohdalla asia on jos mahdollista vielä traagisempi. Omasta ajallisesta olemuksesta kynsin hampain kiinnipitäminen on usein merkki siitä, että muuntumisen lähde on vielä löytymättä. Jos kuoleman tuomaa suurta muutosta ei näe elämän tarkoitusta luovana, on muutoksen ja siten elämän merkityksiä luovan oman toiminnan tärkeys vielä ’hämärän peitossa’.

Lohduttavaa on se, ettei toivo sammu vaikka ihminen miten yrittäisi antaa periksi.

Haluatko muutosta? –blogikirjoituksen huomisessa, kolmannessa osassa etsitään keinoja päästä ulos näistä mentaalisista umpikujista, joita ihminen – muutosta vastustavia tekijöitä vahvistamalla – on elämäänsä luonut.