Minun totuuteni osa 2

by Mikko Taskinen

Edellinen blogahdukseni samasta aiheesta(https://peilaus.com/2012/04/19/minun-totuuteni/) sai niin paljon myönteistä palautetta, että kirjoitan sille tässä jatkoa. Ja kaikkihan tietävät, että jatko-osat on usein parhaita.  

 

Yksilön osa

Ihmisen näkökulma, tulkinta ja siitä nousevat mielikuvat, kokemukset ja asenteet ovat väistämättä hyvin rajallisia. Otos, josta vankat ja syvän rintaäänen näkemykset nousevat, on usein pieni, toisinaan vain oma minä.

Näkökulman kapeus ja sen ilmiselvä heikkous ovat samalla sen voima. Tuon rajatun, usein persoonallisen ja joskus myös yksilöllisen näkökulman ilmaiseminen käytettävissä ja kehitettävissä olevin keinoin, on yksilön panos maailmalle. Parhaassa tapauksessa vain hän voi tuoda tuon näkökulman – ainakin hänen verkostossaan oleville ihmisille – sillä se on värittynyt juuri hänen henkilökohtaisten kokemusten kautta.

Erilainen näkökulma herättää tuntemaan, ajattelemaan, näkemään ja kokemaan toisin. Toinen ihminen on portti toisiin maailmoihin, mikä auttaa tutustumaan omiinkin maailmoihin.

Toisinaan joko näkemys tai sen ilmaus tai kummatkin ovat jotakin niin ainutkertaista, että ne tavoittavat ison osan ihmiskuntaa. Silloin persoonallisuus on väistynyt tai yksilöllisyys vain soi kirkkaasti sen läpi (per-sonare).

 

Vastus

Kirjassaan Mielensä pahoittaja Tuomas Kyrö kuvaa ovelalla tavallaan ihmistä, joka ei luontaisesti ole kovin innostunut toisten näkökulmista eikä ainakaan uusista sellaisista.

”Kaipaan entistä, en etnistä!”

Tuomas Kyrö: Mielensä pahoittaja ja ruskea kastike

Tässä voi tunnistaa jotakin arkkityyppistä.

Maailma ei ota kaikkea avosylin vastaan. Harvoin tapaa ihmistä, joka on innostunut uusista näkökulmista, koska hänellä on oma näkökulmansa. Vaikka asenteet kiinnostumattomuuden takana kuvaavat umpimielistä, kovakalloista ja itsekästä asennetta – halua vahvistaa ja vakuuttaa, että oma näkökulma on oikea – vastuksella on tarkoituksensa.

 

Hioutuuko timantti?

Tulessa näkemyksetkin karaistuvat. Tämän tietää yksi jos toinenkin akateemista lopputyötään tehnyt: ei mennyt kertalaakista läpi. Ja parempi niin.

Mahdollisuus näkemysten kehittämiseen tapahtuu kohtaamisissa ihmisten kanssa, jotka ajattelevat ja näkevät asiat toisin. Samalla on mahdollisuus kehittää muitakin kykyjä.

No, mitä hyötyä urheilijalle on harjoitusvastustajasta? Valtava hyöty! Hän harjoittaa minun kärsivällisyyttäni, itsehillintääni ja lempeyttäni.

Epiktetos

Se, että antautuu toisille näkökulmille, on samalla osoitus (itse)luottamuksesta ja tahdosta kasvaa omien näkemystensä myötä. Ei kiinnipitämistä vaan avautumista ja irtipäästämistä.

 

Kehitys

Vasta yhteys toisten kokemuksiin, ajatuksiin ja näiden peilaaminen loiventavat omaa rajallisuutta. Loiventamista riittää loppuelämäksi eikä välttämättä riitäkään.

Friedrich Nietzsche asettaa tapansa mukaan tällekin maksiimin:

Ihminen on totuudelleen velkaa sen, että asettaa sen kyseenalaiseksi.

Tällainen sisäinen peilaaminen on valmiutta olla pitämättä mielteitään kiveen hakattuina. Kuten Platon jo aikoinaan määritteli tiedon: sen on oltava totta ja se tulee voida perustella.

Erilaiset tulkinnat, näkökulmat tekevät asioista kiinnostavia. Mikä ohjaa ihmistä valitsemaan ’aiheensa’ ja vakuuttumaan siitä eikä jostakin toisesta? Miksi törmää omahyväiseen tarpeeseensa todistella omaa oikeassa oloaan? Epäilys siitä, ettei oma näkökulma olekaan kaikki?

 

Mitä on tehtävissä?

Mahdollisuudet omien näkemystensä ja kehityksensä laajentamiseen voi hyödyntää milloin tahansa. Toimimattomien, ’luonnollisten’ tapojen kyseenalaistamisesta voi aloittaa. ”Onko mahdollista, että  harvoin olen oikeasti innostunut toisten näkökulmista, kun törmään niin usein ihmisiin, jotka eivät ole kiinnostuneet minun näkökulmistani?”

Jokaisella on oma matkansa.

Joidenkin matka alkaa kunnioittavasta kohtaamisesta, myötätuntevasta kuuntelemisesta ja sen esiin auttamisesta, mitä toinen tahtoo ilmaista.

Toiset aloittavat omien ajatusten peilaamisesta, sisäisen elämän kehittämisestä ja olennaisen erottamisesta epäolennaisesta.

Kolmansilla on pyrkimyksensä oppia kaikesta ja kaikelta.

Kun omat vedenpitävät käsitykset muuttuvat iloiseksi seulaksi, nousee kysymys, miten avoimena eli miten vähien käsitystensä varassa uskaltaa elää ja kohdata maailman.

 

Ihanne – ja todellisuus

Tasavertainen ja vuorovaikutteinen kohtaaminen on samalla ihanne ja polku. Päästäkseen siihen on ponnistettava. Toisaalta avautuminen hetkeen tapahtuu irtipäästämällä. Kumpaakin tarvitsee harjoitella. Sillä avaramielisen, erilaisista näkökulmista kiinnostuneen ihmisen kohtaaminen on kuin joisi lähdevettä ja pääsisi samaan aikaan suihkulähteeseen uimaan. Niissä hetkissä toivoisi itsekin olevansa sellainen, yksilö.

Mutta on tilanteita, joissa on parempi vain todeta kuten Teemu Korpi t-paidallaan:

Moon oikias,
soot vääräs.

 

 

Mainokset