Tietoista sisäistä elämää

by Mikko Taskinen

Jos ulkoisen ja sisäisen elämän välillä ei ole tasapainoa, ihminen ei voi hyvin. Sisäinen elämä on kuin laivan köli, joka pitää laivan pystyssä kun se kallistuu. Joinakin päivinä arki kallistaa laivaa moneen suuntaan. Mitä silloin tapahtuu?

Paketissa

Erikoista ja samanaikaisesti ihan normaalia on se, ettei osalla ihmisistä ole ollenkaan tietoista sisäistä elämää. Suuri osa ihmisistä elää päivänsä keskittäen huomionsa ja toimintansa ulkoisiin asioihin. Heidän puheensa koskevat sitä. Jopa heidän toiveensa ja haaveensa keskittyvät ulkoisiin asioihin. Heidän sisäinen elämänsä on kuin suuri autopilotti, joka huolehtii kaikesta ja ajoittaisen toimintahäiriönkin jälkeen toimii taas, kuin itsestään.

Miten kehitys vei tällaiseen yksipuolisuuteen, joka uhkaa upottaa koko laivan? Varsinkin ihmisten väliset suhteet ovat tänä päivänä niin haasteellisia, että ilman sisäisen voiman tietoista vahvistamista ihmiset eivät jaksa, lukuisine seurauksineen.

Ihmisen hienouteenhan kuuluu se, että ihmiselle ei riitä se, mikä on. Pieni lapsi ei vain totea, että kas, puut huojuvat vaan haluaa tietää miksi. Ihminen ei tyydy vain iskemään kahta kiveä vastakkain tehdäkseen tulen vaan kehittää tulitikun.

Missä vaiheessa ihmiselle sitten riitti se, että elämä vaan tapahtuu ja itse kulkee siinä unissakävelijän varmuudella, haluten vain vähän eri asioita kuin toiset? Eikö herääminen omalle autenttisuudelle kuulukaan tähän kuvioon? Vai herääkö jokainen sitten, kun on nukkunut tarpeeksi?

Yhteisön kadotettu voima

Saksalainen estetiikan ja filosofian professori Peter Sloterdijk* tuo kiinnostavan näkökulman uskontoihin: uskonnot nykymuodossaan ovat väärinymmärretty harjoitusjärjestelmä. Kaikki uskonnot ovat alun alkaen olleet harjoitusteitä, mutta ne ovat vähitellen kadottaneet ydintehtävänsä ja ulkoistuneet, tulleet maallisen vallan ja muun itsekkään tahdon välineiksi.

Uskontojen menettäessä alkuperäisen voimansa auttaa ihmistä tutkailemaan sisintään ja kilvoituksen kautta kultivoida itseään ja omaa toimintaansa voi kysyä, mitä on tullut tilalle. Self-help –kirjat? Ehkä tonyrobbinsit ja paolocoelhot?

Syntyy uusia kysymyksiä: Tulevatko harjoitukset tehtyä, kun ihmisen pitäisi tehdä ne ilman, että muut ovat tukena? Vai onko itseapuosasto vain viihdettä muiden joukossa, minkä ei ole tarkoitustakaan muuttaa mitään?

Takaisin sisään

Kuluneen syksyn aikana olen puhunut monen yrityksen edustajan kanssa ja kuullut hienoista käytänteistä, joilla monet yritykset pitävät huolta yrityksen työntekijöistä ja heidän hyvinvoinnistaan. Työterveyshuolto, liikunta- ja muut virkistäytymismahdollisuudet ovat yrityksen puolesta ensiluokkaisesti tarjolla kaikille.

Kun kuulen tämän ja kohtaan sitten työntekijöitä, joista tunnistan huonovointisuuden, mielialaksi muuttuneen kireyden ja kuulen heidän tarinoitaan kaikesta siitä, mihin perinteiset keinot eivät yllä, tajuan aina uudestaan tämän ristiriidan. Samalla tajuan tuon perusavuttomuuden kokemuksen, jonka olen aiemmin kohdannut yksittäisten ihmisten kohdalla:

”Kyllä, näen ja hetkittäin tunnen luita ja ytimiä myöten sen, että tämä ei toimi. Täytyisi tehdä jotakin, mutta mitä se voisi olla?”

”Ehkä tämä menee ohi itsestään.”

”Ehkä tämä hoituu kun vaan saan itseni liikkeelle.”

”Ja onhan meillä se hyvinvointiseminaarikin tulossa.”

Jossain sisimmässään niin yksittäinen ihminen kuin yrityksen johtokin tietävät, ettei tämä enää vastaa todellisuutta. Mutta matka havahtumiseen, että ihmisen sisäinen puoli edellyttää aivan yhtälailla huolenpitoa kuin ulkoinenkin, on toisinaan pitempi kuin aavistaakaan. Että sille voi oikeasti tehdä jotakin, on vielä toinen matka.

Sekä-että -elämää

Fyysisestä kunnostaan voi huolehtia pienin toimin, vaikutukset tuntuvat heti ja ne takaavat parempaa jaksamista arjen keskellä. Yhä useampi ihminen – vastakkaisista esimerkeistä huolimatta – ymmärtää nykyisin, että sisäisestä kunnosta huolehtiminen on tärkeää ja välttämätöntäkin.  Että huolehtiminen pienten asioiden kautta luo hyvinvointia ja jaksamista. Tälle ovat jotkut yrityksetkin heränneet.

Kun asiat lakkaavat olemasta toisiaan poissulkevia, ne avautuvat myös mahdollisuuksina tyydyttää ihmisten yksilöllisiä tarpeita. Toisille mielen huoltaminen on luontaisempaa kuin gymille meneminen. Ja siihen tartuttaisiinkin heti tilaisuuden tullen.

Upottaminen

Miten tämänkin vielä saa mahtumaan elämänaikatauluun?

Jos harrastaa liikuntaa kolme kertaa viikossa, neljänä päivänä voi tehdä mielen harjoituksia. Tai sitten voi alkaa tehdä mielen hyötyliikuntaa (peilaus.fi) ja saada kaiken. Avaimena ovat mikroharjoitukset, jotka voi upottaa keskelle työpäivää ja muuta elämää.

Mielen harjoittaminen ei kohota fyysistä kuntoa, mutta se vaikuttaa hyvinvoinnin perustoihin aivan kuten sydämen, keuhkojen ja nivelten rasittaminen. Fyysisestä kunnosta on ensisijassa hyötyä itselle. Hyvästä mielen kunnosta on iloa kaikille ihmisille, joita kohtaa: puoliso, työkaveri, kaupan kassa.

Tärkeintä on tasapaino näiden välillä. Jos onnistuu saamaan päiväänsä yhden, lyhyenkin hetken tietoista sisäistä elämää – vaikka sen kuuluisan 30 sekuntia – jossa vaikka vain hengähtää ja kysyy itseltään, missä mennään, tämä on askel kohti tasapainoa. Kun tällaisia hetkiä synnyttää useimpina päivinä viikossa, herää tunne siitä, miten kaikki alkaa muuttua.

Mikä johtuu vain siitä, että kaikki oikeasti alkaa muuttua.

 

* Peter Sloterdijk: Du musst dein Leben ändern

Mainokset