Myönteinen kriittisyys

by Mikko Taskinen

Älyllä on voimakas taipumus kriittisyyteen ja negatiivisuuteen. Edellisessä on puolensa, jälkimmäisessä ei.

Kohtaamisia

Selkeästi suurella osalla niin työ- kuin yksityiselämässä tapaamistani ihmisistä on yksi yhteinen piirre. Kun he kertovat siitä, mitä he ovat itseään tarkastellessaan havainneet, heidän puheensa on negatiivisuuden sävyttämää. Poikkeuksetta he katsovat itseään kriittisesti eli valitsevat esimerkiksi syyn omalle käyttäytymiselleen pahimmasta mahdollisesta vaihtoehdosta. Toisinaan puhe on pelkkää inhorealismia.

Yhtälailla kuin tämä tapahtuu, pomminvarmasti minussa herää aina uudestaan sama ajatus: ”Miten turhaa. Millaista tuhlausta.”

Tavassaan tarkastella itseään negatiivisesti ihminen menettää itsensä ja momentuminsa. Sen sijaan, että ihminen näkisi itsensä ja oman toimintansa neutraalisti ja vain toteaisi asian olevan nyt näin. Tai näkisi siinä positiivisen mahdollisuuden muutokseen ja muuntumiseen.

Itsensä tarkastelusta tulee näin ollen

  • pakonomaista
  • menneisyyteen katsovaa
  • paikoilleen jähmettävää
  • melankolisuuteen pudottavaa.

Eli jotakin jota ihminen oikeastaan haluaisi välttää. Ja syystä: harvoin tällaisesta hyvää seuraa.

Kasvatus tekee vakavan virheen

Joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta pienissä lapsissa on terve ja välitön itsestä ja omasta toiminnasta iloitsemisen kyky. Itsetietoisuuden synty muuttaa tämän välittömyyden väistämättä.

Kasvatus ja opetus, jonka varsinainen tehtävä olisi kultivoida tämä alkuperäinen olemisen riemu, kadottaa sen tavallisesti kokonaan ja antaa tilalle kyvyn nähdä itse, oma toiminta ja maailma kriittisin silmin. Suomeksi: kiinnittää huomio siihen, mikä on väärin, huonoa, epätäydellistä ja jota kohtaa tulee suhtautua antipatialla.

Onneksi on valopilkkujakin, kuten Katleena Kortesuo hauskasti kuvaa. Hyvä murtautuu läpi, usein kasvatuksesta huolimatta: http://www.eioototta.fi/2012/11/myonteisen-ajattelun-mahti.html

Usko hyvään ja kauniiseen jää naiiviin lapsuuteen, ihmisistä tulee aikuinen. Aikuinen, joka on hukannut jotakin olennaista omasta alkuperäisestä yhteydestään itseensä, ja mikä ehkä yhtä tärkeää: asenteen, jolla nähdä maailma tasapainoisena, kokonaisena.

Opi pois, opi uudelleen

Se, mikä on opetettu ja opittu väärin, on mahdollista opetella uudestaan oikein.

Useimmat ovat tavallisesti samaa mieltä siitä, että negatiivinen asenne itseen ei ole ihmiselle ja hänen elämälleen hyväksi. Että edellä kuvattu tarkastelu ei anna ihmiselle voimaa tehdä itsensä suhteen sitä välttämätöntä kehitystyötä, joka jokaisen ihmisen osaksi lankeaa.

Äly näkee ongelman, mutta sillä ei ole voimaa tehdä ongelmalle mitään. Siksi on pidettävä hyvää huolta siitä, että tietoisuuden kylmän ja terävän valon ohessa koulitaan tahdon hehkua.

Säröstä tulee railo

Tietoisuuden tuominen, itsetietoisuudelle herääminen ei väistämättä tarkoita negatiivisuutta, vaikka näin näyttäisi tavallisesti käyvän.

Tietoisuuden tarkoitus on näyttää oman kuvan totuus, sellaisenaan. Jos ihminen astuu tästä askeleen eteenpäin, hän omaa todellista kuvaansa tarkastellessaan näkee samalla ihanteensa eli mihin suuntaan hän seuraavaksi astuisi.

Ihminen ei siis hukkaa aikaansa ja energiaansa itsensä sättimiseen eikä itsensä kriittiseen tarkastelemiseen vaan toteaa asioiden tilan, hyväksyy ihmisyytensä ja kysyy itseltään, miten tästä eteenpäin.

Itsensä tarkastelemiseen tulee mieli ja dynamiikka: se vie eteenpäin, itsensä näkemiseen on syynsä, se kannattaa, asiat muuttuvat parempaan suuntaan. Silloin siitä tulee sytyttävää, innostavaa, jotakin, joka houkuttaa paitsi katsomaan myös kehittämään itseään. Tällöin älyn kriittiseen valtaan on saatu särö, jolle uskollisena pysytteleminen tekee siitä railon.

Kriittisyyden varjo

Mainitsin aivan aluksi, että kriittisyydellä on puolensa.

Ei ole paluuta naiiviin itsetyytyväisyyden tilaan. Eikä siihen, että pääsisimme eroon ajattelustamme ja tietoisuudestamme. Mutta voimme silti rakastaa itseämme.

Kriittisyyden tehtävä on auttaa

  • tavoittamaan olennainen
  • punnitsemaan vaihtoehtoja ja valitsemaan niistä paras
  • näkemään selvemmin, kirkkaammin toden perusteluihin tukeutuen.

Nämä kolme kriittisyyden laatua ovat kaikki myönteisiä ja kehitystä edistäviä.

Siksi jokainen, joka oikeasti haluaa oppia ja kehittää itseään, voi kehittää kriittisyyttään suuntaan, joka oikeasti palvelee kehitystä, seurauksia myöten.

Sillä tällä hetkellä kriittisyys suhteessa itseen palvelee vain kriittisyyden varjoa:

  • jäykistynyttä näkemistä
  • lamaannusta ja yksisilmäisyyttä
  • pinnallisuutta
  • laiskuutta.

Kriittisyys voimaksi

Kriittisyydelle voi luoda uudet kasvot ja se on muunnettavissa myönteiseksi, kehitysvoimaksi. Miten?

Voi aloittaa pikaisesta positiivisuusharjoituksesta. Se menee näin: Näe yksi positiivinen puoli asiassa, jota itsessäsi katsot. Kun löydät yhdenkin – vaikka näkisit samanaikaisesti ne yhdeksän huonoa – se estää sinua vajoamasta synkkään ja yksipuoliseen itsesi katsomiseen. Kun jaksat harjoitella tätä itseäsi tarkastellessasi, vähitellen suhteesi itseesi muuttuu neutraaliksi ja sitten myönteiseksi.

Voima ja tietoisuus kumpuavat harjoittelemisesta. Hikoile yksi, saat kaksi.

Mainokset