Menneisyys kävelee nykyhetkeen

by Mikko Taskinen

Näin voi käydä: muutama päivä sitten törmäsin kaupungilla noin tunnin välein kahteen ex-tyttöystävään ja ex-kollegaan. Yhden jälleennäkeminen oli iloinen asia, kahden ei.

Sanotaan, ettei kohtaloa voi valita, mutta jos voisit: mihin järjestykseen laittaisit mukava-epämukava tapaamiset? Postauksen lopussa voit lukea, mitä sinusta järjestyksen perusteella voi päätellä.

Menneisyys – pelkkä mielikuva?

Menneisyyttä ei voi muuttaa, kannattaa keskittyä nykyhetkeen ja siinä läsnä olemiseen. Näin sanotaan. Jouduin todella haastamaan itseni läsnäoloni suhteen törmätessäni näihin ihmisiin, joita en ollut vuosiin nähnyt enkä edes ajatellut. Haastamaan – siksikö he ilmestyivätkin?

Muistojen tulva ei ole tuollaisessa hetkessä vain runollinen kielikuva. Ja oikeastaan hetki oli kuin pieni kuolema: kuvat kohtaamisista, yhdessä eletyistä hetkistä vilahtavat silmien editse todellakin pyytämättä ja halusin tai en.

Ok, Helsinki on pieni kylä ja ennen pitkää täällä törmää kehen vaan. Mutta miljoonista mahdollisuuksista eli hetkistä ja kadunpätkistä juuri näin täytyi käydä. Oliko tässä jokin opin sauna, unfinished business? Ehkä.

No, jostakin syystä ne siihen ilmestyivät. Huomasin viimeisen jälkeen miettiväni kolmea asiaa:

  • Olivat pysyneet poissa kaikki nämä vuodet – miksi juuri nyt?
  • Pahempiakin tyyppejä olisi ollut tarjolla – miksi juuri nämä?
  • Oppiiko ihminen – ja mihin suuntaan?

Törmäys 1

Suhde ensiksi törmäämääni ex-tyttöystävään P:hen ei alkanut aikoinaan suotuisissa merkeissä. Hän oli ylen kiinnostunut, minä en. Jotenkin siitä sitten kehkeytyi suhde. Mutta tuhon siemenet oli kylvetyt. Lisäksi ero oli samea ja katkeruutta synnyttävä. Miten erota umpirakastuneesta naisesta ilman, että aiheuttaa sieluun sinelmiä? Ei mitenkään?

Opinko jotakin? Kyllä. Vältä laimeutta, elämässä ja naisten kanssa erityisesti. Äläkä lähde suhteeseen, ellet oikeasti halua ja tarvitse sitä.

Niin, mitä tapahtui kohtaamisessa? Jäätävä katse. Hän ei vastannut tervehdykseeni. Vain tuijotti.  Auts. Onko hänellä ollut sama lasittanut katse kaikki nämä 25 vuotta? Olisiko hän tarvinnut jotakin apua, hoitoa ja olenko minä jotenkin vastuussa siitä, ettei hän sitä saanut? Vai onko hän elänyt hyvän elämän kunnes törmäsi minuun?

 

En kyllä oikeastaan ymmärtänyt tämän kohtaamisen viestiä. Pitäisikö tässä alkaa uskoa sattumaan? Ehkä ei. Jo se, että tällaiset kysymykset heräävät minussa, kertovat minusta enemmän kuin välttämättä haluaisin tietää.

Törmäys 2

Muistan kun kohtasin R:n, ex-kollegani ensimmäisen kerran viime vuosituhannella. Välitön vaikutelma koulun käytävällä: tuo ihminen ei pidä minusta (yhtään).

Miten se on mahdollista? En ehtinyt sanoa mitään eikä hän tuntenut minua. Missä vika? Olin mielestäni ystävällinen ja vuosien aikana yritin aina uudestaan. Tuli hetkiä, jolloin jonkinlainen yhteys syntyi, nauroimmekin yhdessä, mutta seuraavassa hetkessä tunnelma oli viileä. Siis mitä: Edellisessä elämässä olin vienyt häneltä pellot ja vaimon? Muistutin hänen ankaraa isäänsä?  Omat defenssini herättivät hänen defenssinsä eli meidän sijasta alitajuntamme kohtasivat, tunnetusti ikävin seuraamuksin.

Kohtaaminen oli nyt niin muodollinen kuin voi olla. Mitäkuuluu? Hyvääentäsulle? Kiitostäytyymennä. Muttanähdääntaas.

Opetus? Hyväksy elämä, ihmiset, suhteet sellaisenaan ja toimi kuten sinusta oikealta tuntuu. Jotkut ihmiset kirvoittavat sinusta esiin ’pelkän’, ei enempää.

Törmäys 3

(No niin, päästään asiaan.) Ihana H. tuli vastaan yhtä säteilevänä kuin millaisena hänet muistin. Olimme silminnähden ilahtuneita toistemme näkemisestä, endorfiinitkin lämpenivät kuin olisi tullut kesä talven keskelle.

Lounasaika oli mennyt mutta lounaalle on aina aikaa. Miten keskinkertainen keitos voi oikean ihmisen seurassa maistua paremmalta kuin Hans Välimäen soosit? Miten jotkut onnistuvat säilyttämään parhaat puolensa läpi elämän?

Jos tapaamisen viesti oli se, että iloa ei elämässä ole koskaan liikaa, viesti tuli perille.  Joskus on tullut tehtyä hyviä asioita, onnistuttu eikä edes aika ole saattanut kaikkea huonoon valoon. Jokaisessa päivässä saisi olla vastaavanlainen koho. Ja usein onkin.

Mitä tästä opimme?

Kannattaa luoda sopua menneisyytensä kanssa. Eikä ainakaan uhrata aikaa sen välttelemiseen. Elämä järjestää aina uudestaan tilaisuuden oppia. Jos suostuu oppimaan kerralla, elää todennäköisesti paremman elämän.

Uhrin osaan suostuminenkin on valinta. Oppijana tulee sankariksi, sillä oppiessaan haastaa itsensä, ennen kaikkea itsensä.

Mikä olo jäi? Huomasin ilokseni, etteivät kohtaamieni ihmisten synnyttämät kokemukset löytäneet minussa pysyvää tartuntapintaa. Olin huvittunut, samanaikaisesti katsoin tapahtunutta kuin vieraan ihmisen elämää. Jos omista kokemuksistaan voi vieraantua sanan positiivisimmassa merkityksessä, tämä oli sitä.

Millainen todella olet

Joko teit valintasi järjestyksen suhteen? No niin, katso itseäsi:

Jos otat hyvän ensin ja huonot sitten, olet oppinut nauttimaan elämästäsi. Hyvä!

Jos otat hyvän kahden huonon välissä, elämäsi on selvästi hienossa tasapainossa ja osaat etsiä voiman sieltä, mistä sen voi löytää. Hienoa!

Jos otat kaksi huonoa ensin ja hyvän viimeiseksi, olet oppinut kärsivälliseksi, mitä tarvitsetkin elämässäsi paljon. Aivan mahtavaa!

NOT.

Mainokset