Peilaus

On asioita joihin uskon. Yksi niistä on ihmisen syvä kaipuu vapauteen. Ja toinen on se, että kun ihminen aidosti tunnistaa tämän kaipuunsa, elämä muuttuu.

Onko ihmisen tahto vapaa?

Tästä kysymyksestä filosofit ovat olleet katkerastikin eri mieltä noin 2500 vuotta. Argumentit ovat vuosisatojen aikana vain terävöityneet. Yleinen kanta on kallistunut siihen, että ei.

Entä jos kysymys onkin väärin muotoiltu? Entä jos kysyttäisiin, voiko ihminen kehittää tahdostaan vapaamman?

Silloin fokus siirtyisi älyllisestä väittelystä toiminnaksi. Kysymyksestä tulisi tahdonomainen: miten ihminen voi lisätä vapauttaan?

Tiedostaminen tuo vapauden

Lyhyesti voi todeta, että niin kauan kuin ihmisen tiedostamaton vie ihmistä, ihminen ei ole vapaa. Tietoiseksi tuleminen itseä ohjaavista prosesseista – tai vain siitä, että itse ei ohjaakaan itseään – antaa ihmiselle mahdollisuuden valita, sokean tahdon sijasta.

Tiedostaminen lisää ihmisen mahdollisuuksia. Aiempi itsestään selvyys tai pakko väistävät.

Tiedostaminen lisää vapautta myös sen kaiken suhteen, jossa ihminen voi herätä huomaamaan, mitä hänessä tapahtuu ja miten hän toimii arjen keskellä. Tavallisesti ihminen on mielissään siitä, että vaihtoehtoja on yhden sijasta kolme.

Vai miltä kuulostaa: ”Aina on vaihtoehtoja. Sinulle tosin tasan yksi.”?

Luonnollisen ylittäminen

Luontaisesti ihminen yksinkertaistaa todellisuutta, tekee siitä kapeilla määrittelyillään ja kategorisoinneillaan helposti ennakoitavaa. Tämä tapahtuu itsestään. Jonkinlaisesta sivistyksestä kertoo se, että ihminen pyrkii ylittämään nämä ’tehdasasetukset’ ja laajentaa näkemyksiään siitä, mikä syntyy itsestään, käsin koskematta.

Aikuisen normaali arki näyttäisi syntyvän toinen toistaan seuraavasta päivästä, jotka täyttyvät suurimmaksi osaksi tavoista, tottumuksista ja rutiineista. Näiden läpi ihminen ajelehtii kuin satoja kertoja ajettua kotitietä autopilotti päällä.

Tämä on ihan normaalia, mutta onko se ihmiselle hyväksi? Jääkö elämä elämättä – ja kuka sitä elää?

Harjoittele, harjoittele

Rutiinien ohjaamaan arkeen on mahdollista tuoda tietoisuus. Arkisten mikroharjoitusten tekeminen herättää tietoisuuden. Tällä jotenkin itsestään selvällä seurauksella on suuremmat vaikutukset kuin ensi alkuun luulisikaan.

Ihminen herää läsnäoloon. Tehdäkseen pienenkin harjoituksen ihmisen on tultava tietoiseksi itsestään ja siitä hetkestä, jossa hän harjoittelee. Jokainen harjoitus lisää läsnäolonvoimaa.

Läsnäolo herättää ihmisen näkemään ne mahdollisuudet, joita hetki tarjoaa oppimiseen. Entä jos tekisikin toisin – vai olisiko jokin muu tapa vielä parempi?

Itsestä ja tilanteista oppiminen avaa ihmiselle näkymän kehittymiseen. Itsensä kehittäminen luo ihmiselle mahdollisuuden omien ajatusten, asenteiden ja reaktioiden muuttamiseen. Samalla aukeaa tie oman elämän luomiseen sen vapauden kautta, minkä itsensä tiedostaminen tarjoaa.

Miksei näin tapahdu?

Ympäröivä maailma ei tällä hetkellä suoraan tue ihmisen tietoisuuden heräämistä. Uuden luominen ja sisäisten valintojen tekeminen saattaa monelle tarkoittaa uusia tavaroita ja niiden tuunaamista. Unesta heräämisen sijasta ihminen elää ja ui kaiken sen virrassa, jota sivilisaatio luo ja tuottaa ylenpalttisesti.

Sivilisaatio on myös tuottanut elämisen mukavuudet, joiden tehtävä on antaa ihmiselle vapaus luoda oma elämänsä. Ulkoisten tarpeitten tyydyttäminen on aiempien sukupolvien elämään verrattuna niin aikaa ja energiaa säästävää, että ihmisellä olisi tarjolla mielikuvituksen rajoja kolkuttavia mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen. Sen sijaan näyttää siltä, että ihminen antaa johtaa itseään.

Tämä haikea näkymä synnyttää kaksi kysymystä: Mihin katosi ihmisen tahto – se, jonka varassa ihminen kehittäisi itseään – vaikka olosuhteet antaisivat sille kaikki mahdollisuudet? Miksei ihminen käytä mahdollisuuksiaan ottamalla aikaa itselleen, reflektoimalla itseään ja omaa elämäänsä?

Milloin elämästä tuli näin pinnallista? Tahto suorittaa annettuja tehtäviä. Ihmisen mieli pyörii ulkoisten asioiden ympärillä. Itseohjautuvuuteenkin saa valmiita ohjeita.

Miten näin voisi tapahtua?

Vaikka ihmisen vapaata tahtoa sopii epäillä, ihmisellä on vapaus missä hetkessä tahansa päättää toisin. Harjoittamaton tahto saattaa aluksi tuntua heikolta, mutta sen varassa ihminen voi asettaa itselleen tehtävän: Harjoittelen tätä asiaa yhden viikon. Joka päivä. Ilman poikkeusta.

Tällä päätöksellä ihminen testaa tahtoaan ja vapauttaan, sen voimaa ja sen rajoja. Varmaa on se, että hänen päätöstään ja tahtoaan koetellaan. Tavat ja tottumukset ja vastukset ovat vain osa niitä houkutuksia, jotka kehottavat antamaan periksi, luovuttamaan ja lopettamaan.

Jokainen harjoitushetki lisää sekä tahdon että tietoisuuden voimaa. Vähitellen ihmisestä tulee voimakkaampi. Houkutukset joutuvat väistymään.

Tässä vaiheessa ihminen jo johtaa itseään ja omaa elämäänsä. Vapaus ei ole enää vain käsite, jonka sisältöä voi pohtia ja määritellä uudestaan, vaan se on todellisuutta, jonka luomiseen ihminen osallistuu.

Vapaus on tehtävä. Joskus ihan itse.