Ajattele itsellesi voimanlähde

by Mikko Taskinen

Tämä voisi olla ajattelun vuosi 2013, jos suostut ajattelemaan. Tai vain ryhdyt ajattelemaan. Vaikka ajatteleminen ei aina ole kivaa. Tai koska se ei sitä ole.

Miksi ajatella? Tai mitä ajatella? Tai miten ajatella?

Ajatusaparaatti

On todettu, että ihminen saa päivittäin noin 60000 ajatusta. Tai hänen lävitseen kulkee tuo määrä ajatuksia. Jo sanamuodot kertovat, ettei ihmisellä eikä varsinkaan tietoisella ihmisellä ole paljoakaan tekemistä sen kanssa, että niin tapahtuu.

Ja ettei ihminen kiinnitä paljoakaan huomiota näihin ajatuksiin. Ei, koska ei tarvitse. Ei, vaikka voisi olla syytä. Ei, vaikka se kertoisi jotakin olennaista hänestä. Ja vaikka se, mikä on osa häntä, on myös osa hänen elämäänsä, hyvinvointiaan ja sitä, miten hänen elämänsä on tässä hetkessä. Ja paljolti myös huomenna.

Sillä: On lisäksi todettu, että 90% ihmisen ajatuksista on sellaisia, joita hän on ajatellut jo eilen. Tähän on syy evoluutiossa: kaikki mikä voi, rutinoituu, jotta energiaa jäisi yllättäviin tilanteisiin. Siihen, jossa ihminen olisi oltava parhaimmillaan – ja vahvimmillaan.

Ellei se tule, luo se itse

Jokainen voi tehdä itselleen kysymyksen: Milloin sellainen yllättävä hetki tuli viimeksi? Vai onko niin, että se olisi luotava itse.

Tämä on Se Asia: Evoluution eli ihmisluonnon vastainen ja sen ylittävä toiminta. Meillä ei sivilisaation synnyttämässä ympäristössä ole paljoakaan käyttöä liskoaivojemme evoluutioasteelle. Pikemmin siitä on usein vain haittaa.

Onko tämä yksi asia lisää kaikkien tekemättömien töiden jonon jatkeeksi? Ei, vaan jotakin, josta voi tehdä itselleen voimanlähteen. Sellaisen, joka merkitsee mielen hyvinvoinnin kautta hyvinvointia suhteessa työhön ja kaikkeen elämään.

Ajattele mitä ajattelet

Miten ottaa ote 60000 ajatuksesta? Siitä, miten maraton alkaa eli ensimmäisestä askeleesta.

Ensimmäinen ajatus, jonka tiedostaa ja johon siten voi tietoisuudella tarttua, on kiinnostava. Mieli on kiinnittynyt johonkin ja tästä se on muodostanut ajatuksen. Voi ihmetellä ja tehdä havainnon tästä ajatuksesta: kas, mieleni kiinnittyi tuollaiseen asiaan ja tällaista siitä seurasi.

Emme vieläkään ymmärrä syvällisesti, kuinka mieli toimii. … Ihminen kykenee kehittämään mieltään paljon enemmän kuin olemme luulleet, mutta se vaatii usein edes hieman tutustumista siihen, miten mieli toimii.

Saku Tuominen – Pekka Pohjakallio: Työkirja

Tästä samaisesta ajatuksesta voi muodostaa tietoisia ajatuksia, aloittaen vaikka kysymyksistä: Oliko tämä asia minulle jotenkin tärkeä? Millaisia ajatuksia ja muuta mielen toimintaa – tunteita, reaktioita, impulsseja – tästä seurasi?

Antaa parastaan

Monen ihmisen elämä on niin ulkoa ohjattua ja ulkoa säädettyä, ettei ihminen välttämättä tule kysyneeksi, mille hän antaa parhaansa, päivästä toiseen. Puhumattakaan, että hän peilaisi aika ajoin elämäänsä siitä näkökulmasta, onko tämä paras se, joka on myös hänen arvojensa ykkösenä.

… and someone else is getting all your best.

Nancy Sinatra

Vielä harvempi on toistaiseksi niiden joukko, jotka tietoisesti haluavat, että heidän mielensä antaa heille parastaan eli kiinnittää huomionsa ja lähtee kehittelemään ensisijaisesti sellaista, millä on oikeasti itselle merkitystä ja mitä tahtoo sen tekevän – tavalla, jolla toivoo sen tekevän.

Alussa oli kapinallinen mieli

Joissakin saattaa herätä ajatus: Miten tuo on muka mahdollista – mielihän tekee mitä sitä huvittaa lähtien siitä, mitä siellä liikkuu!

Tosiasia. Aivan samoin kuin pieni lapsi sätkii käsillään ja jaloillaan, kunnes liikkeet alkavat jäsentyä ja hän alkaa käyttää jäseniään siihen, missä ne palvelevat hänen tarpeitaan saada haluamansa eli asioita tehdyksi.

Samoin mieli jäsentyy kun sitä harjoittaa, kun sen jäsentymistä harjoittaa. Kyse ei ole vanhan buddhalaismunkin äärettömästä mielentyyneydestä vaan ensimmäisestä askeleesta. Siitä, että mieli ottaa ensimmäisiä askeleitaan päästäkseen eräänä päivänä sinne, minne haluaa.

Hima vai sali?

Mikä on parasta? Se, että sinulla on itsestään syntyneet ajatuksesi (materiaali), tietoisuutesi (työkalut) ja minäsi (taitelija) aina mukana. Voit milloin tahansa kohdistaa tietoisuutesi mihin tahansa ajatukseesi ja laittaa taiteilijasi liikkeelle materiaalia työstämään. Missä tahansa.

Saatat ensi alkuun hämmästellä sitä,

  • millaisiin asioihin mielesi kiinnittyy ja millaisia ajatuksia se asioista ja kiinnittymisen tavastaan luo.
  • miten pienet hetket, jolloin annat sisäisen taiteilijasi luoda oman luontosi synnyttämästä jotakin enemmän, vaikuttavat siihen, miten mielesi alkaa jäsentyä ja muuttua.

Kyse on harjoittelemisesta, mielen harjoittelemisesta. Siitä, miten sinä siirryt ohjaamaan sitä, mihin sinulla on kaikkein suurin mahdollisuus vaikuttaa, eli omaa mieltäsi. Siitä, miten siirryt siitä, miten kaikenlaista-vain-tapahtuu – tilasta tällaista-minä-luon –tilaan.

Kun vuosi päättyy

Missä arvelisit olevasi mielesi kanssa, kun vuosi päättyy, jos aloittaisit tänään? Tai vaikka aloittaisit huomenna.

Paikassa, jossa et ehkä vielä koskaan ole käynyt. Maisemia ihailemassa. Hyvää matkaa!

Mainokset