Sosiaalinen sykerö

by Mikko Taskinen

Joku on sanonut: jokainen ihminen on harjoitteleva olento mutta kaikki eivät harjoittele.

Syitä on kaksi:

  • Kaikki on hyvin eli elämä ja sen asiat sujuvat harjoittelematta – lahjattomat harjoittelevat.
  • Harjoitteleminen kuuluu urheilijoille tai muusikoille.

Se kolmas syy on epämääräinen: ihminen harjoittelee joka tapauksessa, halusi hän tai ei.

Sosiaalinen elämä

Ihminen on sosiaalinen olento, hyvin pienestä pitäen. Kaikki mitä kelpo sosiaaliseen elämään tarvitaan: kuunteleminen, puhuminen, vuorovaikutus opitaan varhaisessa vaiheessa.

Koska tuo jo osataan helposti, sosiaalinen elämä on mukavaa ja jatkuvan riemun lähde?

Kun kaikki ei suju niin kuin Strömsössä, silloin pitää treenata. Seppo Jalkanen

Jostain syystä kuunteleminen, puhuminen ja vuorovaikutus eivät kehity siltä luonnon tasolta ellei ihminen tietoisesti kehitä näitä annettuja kykyjä. Ihminen elää luonnonelämää ja itseensä tyytyväisenä kuvittelee elämän hoitavan kehittymisen hänen puolestaan. Ja hän on osittain oikeassa: muutos kyllä tapahtuu, kehitys ei – ja mihin suuntaan muutos kulloinkin vie.

Kuunteleminen ja kuuleminen

Kuunteleminen edellyttää ihmiseltä tietoisen ponnistuksen – kuuntelemisen tila ei tule itsestään. Tietoiseen ponnistukseen liittyvät läsnäolo ja kiinnostus. Kumpikin asioita, jotka vaikuttavat olevan kuin katoava luonnonvara, jonka pula huutaa kohtaamisissa.

Kun puhuu työelämästä ihmisten kanssa, kuuntelemattomuus nousee usein esiin. Palaverit ja kohtaamiset ovat täynnä sitä. Samoin ihmisen mieli: omia sanoja ja tekemättömiä töitä. Kaiken keskellä ei ole aikaa pysähtyä eikä kiinnostus yllä toisen asioihin.

Lopputuloksena harva tulee kuulluksi. Siitä voi oppia olemaan välittämättä, mutta se voi myös syödä ihmistä pitkän päälle. Kenelle tänä päivänä tulisi olla kuuliainen, ellei ehdi kuulla edes itseään?

Puhuminen

Puhetta ihmiseltä syntyy helposti. Suurimmaksi osaksi se on ilmaistua mielen virtaa, jota tietoinen ajatus ei ohjaa. Osalla ihmisistä kontrolloimattomat ajatelmat (ks. http://peilaus.fi/ajattele-itsellesi-voimanlahde/) luovat sellaisenaan puheen sisällön, vailla todellista itsensä ilmaisemista ja kaukana olennaiseen keskittymisestä.

Palavereissa tämä tarkoittaa sitä, että mikä tahansa mieleen tuleva asia on saatava ilmoille, kuului se kokouksen agendaan tai ei. Aiheet ja tapa ilmaista asioita kuuluisivat usein puolisoiden keskusteluun iltateen äärellä.

Vilpittömän kuulluksi ja nähdyksi tulemisen tarpeen syrjäyttävät usein tarve olla esillä ja olla oikeassa, vahvistaa omaa kapeaa näkökantaa. Ylimielisyyden vastakohtana alimieliset – ihmiset joiden mielestä heidän sanottavansa ei ole mitenkään tärkeää – jäävät tässä maailmassa jalkoihin, koska heidän huomioimisensa edellyttäisi tietoista tahtoa.

Vuorovaikutus

Jos kuunteleminen ja puhuminen ovat haasteellisia asioita, vuorovaikutus on sitä potenssiin kaksi. Tai kolme.

Se että ihminen tekisi tilaa itsessään avoimuudelle ja kiinnostukselle, luopuisi oikeassa olemisestaan ja tietämisestään ja olisi oikeasti siinä hetkessä all ears sille mitä toisella on pöytään tuotavaksi, on harvinaista herkkua.

Vuoro-vaikuttaa eli kumpikin vaikuttaa toiseen tai toisiin vuorotellen, pyrkii vaikuttamaan ja antaa vaikuttaa. Antaa oman panoksensa näkemyksen muodostamiseen ja ottaa toisen panoksen vastaan. Tässä kohtaa oma ego vaatii siedätyshoitoa. Omat valmiit näkemykset joutavat romukoppaan. Uusi syntyy, jos sille on tilaa syntyä.

Missä fokus?

Kun tarkastelee tätä kolmikkoa – kuunteleminen, puhuminen, vuorovaikutus – työelämän taustaa vasten, herää luonnollisesti kysymys: mikä on olennaista ja miksi se on niin usein hukassa?

”Orkesterissakin yksilöt jatkuvasti treenaavat omaa soittotaitoaan mutta koko ajan harjoitellaan myös soittamaan yhteen. Saman jatkuvan treenauskulttuurin soisin tulevan työelämän tiimeihinkin.” Ilona Rauhala

Jo ennen kuin hektisyys ja vaatimus pikaisista tuloksista peittivät alleen monet yritykset tehdä asioille oikeasti jotakin, haasteet olivat jo olemassa: Asioista tietoiseksi tuleminen on vaivalloista. Asioihin tietoisesti tarttuminen on keinotekoista ja ajanhukkaa, koska on paljon tärkeämpääkin tekemistä.

Harvassa ovat ne ihmiset, jotka eivät päivittäin kohtaisi tätä ongelmatikkaa työpaikallaan. Yhtä harvassa ovat ne ihmiset, jotka oikeasti uskovat että asioille voisi tehdä jotakin. Vaikka kokisi, että jotakin pitäisi tehdä, usko loppuu tavallisesti siihen, ettei tehtävään sopivia työkaluja ole tarjolla.

Harjoitteleminen

Harjoitteleminen tarjoaa ne työkalut siitä ympäristöstä ja yhteydestä käsin, jossa niitä tarvitaan.

Milloin tahansa voi päättää, että nyt minä kuuntelen.

Milloin tahansa voi päättää, että puhun ajatuksella olennaiseen keskittyen.

Milloin tahansa voi päättää laskea suojauksen, nostaa silmikon ja kohdata toisen ihmisen avoimesti.

Päätöksestä ei ole enää askeltakaan siihen, että jo harjoittelee.

Itsensä johtaminen

Kirjoitin aluksi, että ihminen harjoittelee joka tapauksessa. Eli ihminen tiedostamattaan toistaa jotakin sattumanvaraista tapaansa ja tottumustaan: ’harjoittelee’. Ihmisen osa tänä päivänä on valita, jatkaako hän tiedostamatonta harjoitteluaan vai alkaako hän harjoitella tietoisesti asioita, jotka tavoiksi muuttuessaan palvelevat hänen kehitystään ja hyvinvointiaan.

Tietoinen valinta on itsensä johtamista.

Mainokset