Peilaus

Harjoitteleminen on intohimoni. Se oli sitä jo kauan ennen kuin tajusin, että se on intohimoni. Harjoittelijan silmin maailma muuttuu toisenlaiseksi, kun ihminen harjoittelee. Vähän kerrallaan.

Harjoitteleminen mielletään edelleen siksi, kun lapsi harjoittelee kävelemään, soittaja soittamaan ja urheilija suoritukseensa. Kuitenkin:

Mitä tahansa voi harjoitella.

Missä ja milloin tahansa. Harjoittelemisesta tulee vain elämää.

Harjoitettu mieli yltää enempään

Maailmasta poimimani, edelleen kehittämäni ja itse luomani mikroharjoitukset kehittävät niitä inhimillisiä kykyjä, joilla ihminen ottaa vähitellen haltuun itsensä, oman mielensä, mielikuvansa, asenteensa, käyttäytymisensä ja suhteensa itseensä, toisiin ihmisiin ja maailmaan.

Kyse on siis oman mielen ohjaamisesta siten, että se kykenee toimimaan ihmisen haluamalla ja tilannetta vastaavalla tavalla.

Harjoittelematon mieli ei tähän itsestään selvästi kykene mutta harjoitettu mieli kykenee: Kun ihminen kuuntelee, hän kuuntelee täysin. Kun ihminen puhuu, hän kuuntelee puhuessaan sitä, joka häntä kuuntelee. Kun ihminen keskittyy, hän keskittyy täysin. Kun hän reflektoi esimerkiksi omaa työtään ja itseään, hän tavoittaa olennaisen. Kun ihminen luo uusia työtapoja, ainoastaan hänen mielikuvituksena on silloin rajana – ja sekin raja siirtyy harjoittelun myötä.

Vahvuutta

Kun ihminen harjoittelee, hän ylittää itsensä. Sen luontaisen, joka hän on, ennen kuin hän on kehittänyt potentiaaliaan ja alkanut tietoisesti kehittää parasta itsessään esiin.

Läsnäolo. Ilman läsnäoloa ihminen toistaa samaa, tapojaan, tottumuksiaan ja rutiineitaan. Ja koska harjoitteleminen merkitsee aina uuden opettelemista, ilman läsnäoloa ei ole uuden oppimista eikä näin ollen harjoittelemistakaan.

Itsetuntemus. Toiseksi ihminen tulee esimerkiksi uusia käytänteitä ja tapoja luodessaan hyvin intiimistikin tutuksi itsensä kanssa. Ennen kaikkea oman mielensä kanssa, jolla on taipumus vastustaa uutta ja pitää kiinni siitä, miten on aina toimittu. Kumpi voittaa: Se joka tahtoo luoda uutta vai se joka tahtoo säilyttää vanhan? Tietoisessa päätöksessä pysyminen vai mukavuudenhalu? Tahto autonomiaan vai mielen automatiikka?

Tahdonvoima. Harjoitteleminen vaatii omaa tahtoa. Se on aina oma päätös. Arki täyttyy ulkoapäin tulevista velvollisuuksista ja välttämättömyyksistä. Harjoitteleminen on sisältä ohjautuvuuden luoto ulkoaohjautuvuuden meressä.

Harjoitteleminen on itsensä johtamista

Harjoitteleminen ei pelkästään edellytä edellä mainittuja kykyjä vaan samalla vahvistaa niitä. Jokainen tehty harjoitus vahvistaa läsnäoloa. Jokainen tehty harjoitus voimistaa itsetuntemusta. Jokainen tehty harjoitus lisää oman tahdon voimaa.

Siis mitä on harjoitteleminen? Se on käytäntöön vietyä itsensä johtamista, jokaisessa harjoituksessa. Se ei ole pelkkää ajanhallintaa ja hyvinvoinnista huolehtimista tai että kykenee pitämään työnsä ja elämänsä jonkinlaisessa paketissa.

Se on konkreettista mielen ohjaamista. Se on oman toiminnan tietoista ohjaamista tiedostettujen arvojen mukaisesti. Se on toistuvaa itsensä ylittämistä. Sitä, että ihminen tekee harjoitus kerrallaan omasta elämästään enemmän itsensä näköistä.

Samalla kun ihminen irtautuu ’luonnontilastaan’, hän oppii asennoitumaan ja toimimaan tietoisemmin niin suhteessa itseensä kuin toisiin. Näin syntyvästä hyvinvoinnista on mistä jakaa muillekin. Hyvinvoiva ihminen voi vilpittömästi olla avuksi, tueksi ja kannustukseksi toisille ihmisille.

Itsensä johtaminen on aitoa halua palvella toisia. Ja milloin ihminen on onnellisempi kuin toteutuessaan ja vastatessaan toisten ihmisten tarpeisiin?

Autonomista pääsiäistä, hyvä lukijani!