Ulottumaan

by Mikko Taskinen

Ihmisellä on mistä valita. Hän voi valita päivittäin ja jopa hetkittäin: olenko epäinhimillinen, inhimillinen tai yli-inhimillinen.

Mihin ulottua tänään? Kun kaikki on mahdollista.

Ilkeä sika

Epäinhimillinen on sitä, että ihminen liittää hänelle suodun älykkyyden siihen eläimellisyyteen, johon hän vajoaa luonnostaan ja huomaamattaan. Siksi hän voi toimia pahemmin kuin yksikään peto. Siis ellei pidä itsestään ja hyveistä eli luonteensa lujuudesta huolta.

Väsymys, stressi, turhautuminen, hermoksissa oleminen* – mikään noista ei nosta ihmisessä esiin parasta. Vaan esimerkiksi kateuden ruokkiman tuhoamisen vimmansa. Eläimen vaiston siitä, ketä voi kohdella huonosti ja kenestä olla välittämättä.

Ihmiset näyttävät tässäkin asiassa syntyneen eri valmiuksin.

Mitä vähemmän (itse)tietoisuus ihmistä rasittaa, sitä todennäköisemmin hän samastuu eläimeen. Moni näyttääkin valinneen hyväksi havaitsemansa tien olla elukka kanssaihmisilleen. Täysin oikeuksin. Aivan kuin kukaan ei olisi koskaan kertonut, että on olemassa myös velvollisuuksia, jotka tulevat sen mukana, että on ihminen. Sellaisia, jotka suojelevat itseä vajoamasta alemmas kuin kukaan haluaa.

Ihminen ihmiselle

Ihminen voi valita olla inhimillinen toiselle – ja itselleen. Inhimillisyys on auttamista, niihin tarpeisiin vastaamista, joilla toinen ihminen lähestyy. Tarpeet ovat todellisia, inhimillisiä tarpeita tulla kohdatuksi, kevennetyksi ja kannustetuksi.

Inhimillinen vaatii kaiken muun elämän keskellä erillisen ponnistuksen. Joidenkin kohdalla se näyttää helpolta. Tosin usein siksi, että kyseinen ihminen on jo ponnistellut niin kauan, että siitä on tullut tapa. Hieno tapa.

Tällaisiakin ihmisiä on, enkeleitä työpaikalla. Toisinaan ylikuormitettuja. Sillä kysyntä ei kohtaa tarjontaa.

Ylitse itsensä

Puhutaan yli-inhimillisestä ponnistamisesta joissakin hetkissä. Voi puhua myös itsensä ylittämisestä ja vielä enemmän: sen ylittämisestä, mihin ihmisen rajat on totuttu asettamaan.

Kun ihminen nousee oman inhimillisen yläpuolelle, hän lakkaa olemasta arki-ihminen. Hänestä tulee enemmän ihminen kuin hän olisi luonnostaan. Hän näkee itsensä ulkopuolelta ja sen, mikä hänessä on todellista yksilöä ja olennaista.

Tällaisen ihmisen kohtaaminen merkitsee kokemuksena kuin oman olemuksen selkiintymistä. Tahtoa katsoa elämää ja omaa elämää laajemmin ja pyrkiä toimimaan itseä suurempien päämäärien mukaisesti. Ne, jotka näkee kun nostaa päänsä hetkeksi arjen yläpuolelle.

Mikä riittää?

Oma kokemukseni on se, ettei pelkkä päätös tai pyrkimys muuttaa arkeen ulottuvia käytänteitä riitä. On saatava tahto liikkeelle. On voitava viedä vaatimattomastikin käytäntöön se, minkä on oivaltanut. Muuten oivallus kuin tuhoaa tuon aikomuksen.

Joka aamu voit valita, liittoudutko tänään enkelin vai paholaisen kanssa.

Koska voin valita, minkä kanssa liittoudun asenteissani ja toiminnassani, voin myös tehdä elämästäni ja samalla muiden elämästä vähän parempaa kuin mitä se oli eilen.

Ja tiedätkö, mikä on oikeasti aina uudestaan hämmästyttävää ja samalla aito ihme? Se, että pienelläkin teolla on niin suuri vaikutus.

 

*Tämä sanonta tulee varhaislapsuuden ystävältäni. Kun hän suuttui jostakin, hän totesi olevansa niin hermoksissa, ettei hänelle kannattanut puhua. Hienoa itsetietoisuutta 5-vuotiaalta.

 

Mainokset