Peilaus

Murrosikäisenä luin Elia Kazanin kirjan Sopimus elämän kanssa*. Kirja kuvasi vaikuttavasti sitä, miten elämän voi niin halutessaan järjestää uudestaan.

Itsensä ja elämänsä kanssa voi tehdä sopimuksen. Siinä on jotakin pyhää ja intiimiä, koska välttämättä kukaan ei saa koskaan tietää siitä. Ja tulee hetkiä, jolloin se saattaa olla kaikki, mitä sinulla on.

Sopimus

Sopimus on lupaus ja samalla sitoutuminen. Ulkoiset sopimuksethan liittyvät esimerkiksi avioliittoon tai työsuhteeseen. Kummassakin annetaan lupaus sitoutumisesta siihen, mistä sovitaan.

Joskus kaikki tai riittävä menee hyvin. Toisinaan tulee kaikenlaista hankaluutta, erinäköistä tulkintaa siitä, mitä oikeastaan sovittiin ja mitä se tarkoittaa. Jopa niin, ettei sopimus näytä pätevän enää. Tai se ei tunnu sitovan kuin toista osapuolta.

Oli aika

Vuosia tuon Kazanin kirjan lukemisen jälkeen tuntui, että aika oli tullut sopimuksen tekemiseen.

Tein sopimuksen, jossa sitouduin harjoittelemaan eli tekemään tietyt itse valitsemani harjoitukset joka päivä vaikka mikä tulisi. Se tuntui hienolta. Ja koska se oli minun sopimukseni itseni kanssa, siihen liittyi jokin erityinen tunne pitää siitä kiinni ja noudattaa sitä. Olla uskollinen sille.

Näin jälkeenpäin katsottuna se näyttää jonkinlaiselta vapauden hetkeltä elämässäni. Minun ei ollut pakko eikä kukaan sitä varsinkaan vaatinut. Mutta minusta se tuntui oikealta.

Mihin sitouduin?

Toki näin, että harjoitukset olivat vain työkalu jonkin saavuttamiseen. Toisaalta harjoitteleminen sinänsä oli samalla jotakin, joka piti minut paremmassa hapessa päivästä päivään. Hereillä, itsessäni ja avoimempana kaikelle.

Minkä saavuttamiseen? Oikeastaan kahden asian.

1)   Ajattelen, että voin omalta osaltani ja jopa omalla esimerkilläni olla edistämässä asioiden kehittymistä oikeaan suuntaan. Inhimillisempään, tietoisempaan, vastuullisempaan. Samalla kurottautua ja luoda uutta.

2)   Jotta opin sen, mikä minun on tarpeen oppia. En tiedä, mitä tämä päivä minulle opettaa mutta kokemuksesta tiedän kaksi asiaa:

• Kaikki opetukset eivät ole helppoja. Oppimista täytyy tahtoa.
• Nukun helposti opetusten ohi.

Harjoitteleminen herättää minut unestani. Harjoitteleminen antaa minulle tahdon lujuutta ja sitkeyttä kohdata opetukset.

Tästä seuraa

Harjoitteleminen johtaa siihen, että

• elämän itseohjautuvuus asteittain voimistuu. Tietoisuudellani on tila ulkoisten ja sisäisten impulssien välissä.
• automaatio muuntuu autonomiaksi. Aiemmin automaattisten toimintojen tilalle tulee itse tietoisesti luotuja autonomisia tapoja ja tottumuksia.
• kynnys asioihin tarttumiseen ja ideoiden toteuttamiseen madaltuu. Pelko väistyy, kun tajuan, millaisia mahdollisuuksia ja ominaisuuksia oikeasti on vielä löytämättä.

Sopimuksellani valtuutin itseni elämään tällaisen elämän. Oikeasti tuntuu välillä uskomattomalta, että tämä tapahtuu minulle.

Jos sinä tekisit sopimuksen, millainen se olisi?

Tämä on viimeinen blogahdus ennen kesätaukoa. Kiitos sinulle, lukija ja kommentoija ja osallistuja, hauskoista ja innostavista hetkistä. Elokuussa palataan. Kesytöntä kesää!

* Kirjan alkuperäinen nimi on The Arrangement. Minusta suomenkielinen nimi on parempi. Tai ainakin se jäi pysyvästi mieleeni. Joitakin vuosia tuon kirjan ilmestymisen jälkeen sama herra Kazan teki aiheesta elokuvan nimeltä Tilinteko. Kirk Douglas loisti sen pääosassa. Muistan vieläkin sen kohdan, jossa Douglasin esittämä Eddie Anderson suojaa päänsä ohjatessaan autonsa rekan alle. Muuttaakseen elämänsä dramaattisesti.

P.S. Kirjojen lukeminen on tehnyt minuun myöhemminkin suuren vaikutuksen. Oli tammikuu, kun luin Robert M. Pirsigin Zen ja moottoripyörän kunnossapidon. Huhtikuussa olin suorittanut ajokortin, koska: kesäkuun lopussa olin ostamassa ensimmäistä moottoripyörääni Los Angelesissa. Samana päivänä ajoin neitsytajoni 16-kaistaista ulosmenotietä LA:sta itään, kohti New Yorkia. Mottonani oli: ”Jos selviän Los Angelesissa, selviän missä vaan.”