Peilaus

Näin boldin otsikon alle ei oikein kehtaisi kirjoittaa nonsenseä. Eikä kehtaakaan.

Ensimmäinen askel

Pieni lapsi harjoittelee ensimmäisestä hengenvedostaan lähtien. Sadoittain ja tuhansittain toistoja pään nostamiseksi lattialta, käden liikkeen taitavaksi koordinaatioksi, pystyasentoon nousemiseksi ja siinä pysymiseksi, sanojen kommunikatiiviseksi käyttämiseksi jne.

Harjoitteleminen on myötä- ja sisäsyntyistä, koodattu syvälle perimän syvyyteen. Harjoitteleminen ei ole tietoista eikä lapsi tietoisesti harjoittele ennen kuin hänen itsetietoisuutensa herää.  Ja senkin jälkeen vain vähitellen tietoinen toistaminen liittyy lapsen harjoittelemiseen.

Harjoitteleminen perustuu suuressa määrin jäljittelemiseen. Lapsen ympärillä on ihmisiä, jotka osaavat sellaista, mitä hän ei osaa ja minkä hän tämän ’sokean tahdon’ ohjaamana haluaa oppia. Jäljitteleminen tavallisesti hiipuu 9. ikävuoteen mennessä, mutta ei katoa kokonaan. Aikuinen oppii esimerkiksi käyttämään kieltä ja oikeita liikesarjoja jäljittelemällä.

Toinen askel

Ympäröivä kulttuuri, varsinkin kasvatus, koulutus ja harrasteet tuovat lapsen ja nuoren eteen sen, mitä kulttuurin käsitysten mukaan hänen olisi hyvä oppia ja omaksua.

Yksinkertaistettuna: opettaja sanoo koulussa, että tänään opitaan kertotauluja/lukemista/kirjoittamista ja sitten niitä harjoitellaan eli toistetaan niin kauan ja niin monta kertaa, että ne osataan.

Oppiminen tapahtuu siis siten, että ulkoa päin ihmisen eteen tulee asioita, jotka ihminen harjoittelee ja oppii. Hän ei päätä sitä, että hän harjoittelee eikä usein edes sitä, mitä hän harjoittelee. Ne tarjotaan hänelle ja suurin osa ymmärtää, että on oman edun mukaista harjoitella ja oppia nuo asiat, ainakin johonkin asteeseen. Omat taipumukset ja kiinnostus vaihtelevat, ja niin jokainen oppii vähän eri asioita eriasteisesti.

Kolmas askel

Sitten ihminen on yhtäkkiä aikuinen, omillaan ja vastuussa. Myös omasta harjoittelemisestaan. Eli mistä?

Siitä, että jatkaa omaa kehittymistään ja kehittämistään, vaikkei sisältä enää kumpuakaan selkeitä impulsseja eikä kulttuuri enää vaadikaan häneltä sitä.

Eli mitä ihminen oikeastaan jatkaa? Hän jatkaa itsenäisesti työtä siitä kohdasta, mihin myötäsyntyinen tahto ja ympäröivä kulttuuri hänet kehittivät. Tästä eteenpäin kehitys on hänen itsensä eli hänen itsenäisen tietoisuutensa ja tahtonsa varassa.

Tämä askel ei tapahdu itsestään eikä kukaan ulkopuolinen välttämättä edes auta sen ottamisessa. Se vaatii tietoisuuden heräämisen itsenäisyydelle. Ja nyt tullaan kiinnostavaan kohtaan.

Tie tähän hetkeen

Tunnettu ihmiskunnan kulttuurihistoria tuntee joogeja, askeetikkoja, munkkeja ja nunnia, jotka ovat harjoittaneet itsekurin avulla erilaisia harjoituksia. Nämä harjoitukset ovat vieneet heitä, muita ihmisiä sekä kulttuuria kehityksessä eteenpäin esimerkin voimalla siitä, millaisia kykyjä ihminen voi tahtoessaan itsessään kehittää.

Tuhansia vuosia tiedollinen koulutus oli vain harvojen ja etuoikeutettujen saatavilla. Vasta viimeisen sadan vuoden kuluessa koulutus on alkanut demokratisoitua suuressa osassa maailmaa.

Viimeisten vuosikymmenten aikana ihminen on tullut aiempaa tietoisemmaksi. Se näkyy esimerkiksi eettis-moraalisessa heräämisessä suhteessa kanssaihmisiin, eläimiin, luontoon. Se näkyy myös herkistyneenä suhteena omaan mieleen ja mielekkääseen elämään. Tämä näkyy tarkoituksellisen elämän tavoittelemisena toisaalta ja siinä, ettei mihin tahansa voi enää suostua enempää työpaikalla kuin lähimmissä suhteissa ilman että mieli kärsii siitä. Pyrkimykset pakolla alistaa ihmisessä elävää ja toteutumaan pyrkivää yksilöllisyyttä johtavat yhä useammin vakaviin ulkoisiin tai sisäisiin konflikteihin ja niiden seuraamuksiin.

Tietoiseksi tuleminen herättää. Samalla se vapauttaa sekä voimia että näkemään.

Harjoitteleminen kolmantena askeleena

Edellä kuvatut asiat tulevat yhteen tällä hetkellä:

• Enää oman mielen kehittäminen ei ole poikkeusyksilöiden asia eikä se vaadi vetäytymistä arjen kohtaamisten ja vastuun maailmasta. Päinvastoin: kehittäminen eli harjoitteleminen tapahtuu juuri niiden keskellä, toimimalla tietoisesti elämän keskellä.
• Kuten koulutus ja sen myötä syntyvä sivistys on kaikkien oikeus, harjoittelemisen myötä syntyvä mielen sivistys on nyt kaikkien ulottuvilla.
• Herääminen esimerkiksi sille, että omalla mielellä on kyky ja voima toiston eli harjoittelemisen kautta tehdä omasta elämästä onnellista tai onnetonta, elää ideana yhä useamman ihmisen mielessä.

Ihminen on ottamassa askeleen omaan yksilöllisyytensä varaan. Herääminen vastuulle itsestä ja toisista ihmisistä on tapahtumassa.

Ihminen on harjoitteleva ja oppiva olento syntymästä kuolemaan. Harjoitteleminen on yksinkertainen kehitystie, jossa ihminen itsenäisesti jatkaa omien kykyjensä ja mahdollisuuksiensa eli oman kehityksensä eteenpäin viemistä itsensä ja toisten ihmisten onneksi.

Olemme todistamassa ihmiskunnan historian suurta käännettä. Ja ennen kaikkea: olemme tekemässä sitä.

P.S. ”Mitä horinaa tämä on? Suuri ihmisistähän nukkuu sikiunta eikä todellakaan ole heräämässä!”
Siltä se oikeasti näyttää. SILTI:

Pieni lapsi aikansa uinuttuaan havahtuu itsetietoisuudessaan.

Tarpeeksi nukuttuamme heräämme uuteen päivään.

Aikansa nukuttuaan jokainen herää. Jotkut ovat vain toisia janoisempia heräämään uusiin mahdollisuuksiin.