Lennä!

by Mikko Taskinen

 

Katsoitko sinäkin lapsena kukkulan laelta ohi suhahtelevia lintuja ja ajattelit, että isona sinäkin osaat lentää noin hienosti?

Photo by Murray Mitchell

Entä pyörititkö kättäsi niin vimmatusti kansakoulun voimistelutunnilla, että tunsit jalkojesi irtoavan voimistelusalin kylmältä lattialta?

Meanwhile in the jungle…

Ensin mielen maailma on rajaton. Vähitellen siitä tulee hyvin rajallinen.

Moni meistä levittää ympäristöönsä omat rajansa, rajoittuneisuutensa niin tietämisensä, osaamisensa kuin asenteittensakin tasolla. Harva ylittää rajansa, vielä harvempi antaa muiden ylittää tai rohkaisee muita ylittämään ne rajat, joihin itse uskoo.

Tällaisessa ympäristössä meistä kasvaa pienempi ja pelokkaampi kuin mitä me alun perin olimme. Lentopelko kouraisee.

Ei tässä näin pitänyt käydä. Pelon viidakko on ikävä paikka: huono tunnelma, musiikkina lannistajien kehtolaulu, vartioidut ulospääsytiet.

Ajattelen, että toiset ihmiset rajoittavat elämääni, mutta oikeastaan annan heidän tehdä sen. Olen vastuussa, jos he onnistuvat siinä. Kukaan ei räpytä siipiäni puolestani. Niin kauan kuin kuvittelen muuta, lentoni jää kanan lennoksi.

Lentämään

Ihminen ei voi lentää. Ihminen voi lentää.

Lentäminen on heittäytymistä ilman eli elämän kannettavaksi vailla varmuutta ja turvaa.

Lentäminen on irtipäästämistä sellaisesta taakasta, jota ilman pääsee kohoamaan.

Lentäminen on hyppy tuntemattomaan: hetken lennät todellisuutta kohti ja sitten kohtaat sen.

Lentämisestä on elämän luomista. Jokainen uusi toimintatapa, jonka itse luon, vapauttaa minut elämään täydemmin omaa elämääni.

Lentäminen on ensin unelmiin uskomista, sitten niiden toteuttamista.

Seuraamuksia

Lentämisen seurauksena suhde todellisuuteen muuttuu. Itse todellisuus ei muutu. Siitä todistavat kaikki muut ihmiset, joiden suhde todellisuuteen jatkuu samana.

Mikä muuttuu? Aiemmin vaikeat asiat tuntuvat nyt helpolta. Aiemmin itsestään selvät asiat tuntuvat nyt tärkeiltä. Aiemmin oli rajoja, nyt ne eivät ole enää niin… olemassa.

Aiemmin mieleni piirsi tuohon rajan: minä tuollaisena, tuo ihminen tällaisena, todellisuus sellaisena? Rajojen taustalla oleva ajatus on useimmiten tyhjä. Kuin tunne pelon takana.

Iso pieni

Kun olen tarpeeksi voimakas, minulla on voimaa ja vääntöä muuttaa elämäni ja itseni toisenlaiseksi. Iso minusta tulee sinä päivänä, kun suostun kasvamaan täyteen mittaani. Oikea hetki ei ole koskaan, koskaan en ole siihen valmis eikä ympäristönikään.

Hetki on tarjolla nyt. Se on aina, kun päätän niin.

Vähän menetettävää, paljon saavutettavaa. Varmistellako siitä huolimatta elämää nykyisten rajojeni sisäpuolella? Vai ovatko unelmani sittenkin vahvinta realismia?

Se lapsenomainen, kaikkeen vilpittömästi uskova ja sydämessään hyväntahtoinen lapsi ei kadonnutkaan minnekään. Lentämisestä tuli totta. Minun ja tuon lapsen välinen ero on näiden vuosien aikana kuljettu matka. Ei se elämä, jonka annoin tehdä itsestäni tällaisen vaan se elämä, jonka itse tein.

Mainokset