Insinöörin kuolema

by Mikko Taskinen

Tuttu toimitusjohtaja puuskahti: ”Miten helvetissä on mahdollista, että maailman hauskimmista ja luovimmista teekkareista tulee maailman tylsimpiä insinöörejä?” Hän piti tauon ja jatkoi: ”Tiedän siitä jotain, koska olen itsekin insinööri.”

Päivän kysymys.

Ristiriita

Mikä toimaria oikein viiksetti? Vakava ristiriita siinä, miten

  • Toisaalta insinöörin ydin on asioiden tarkasteleminen uudessa valossa ja uuden näkökulman pohjalta asioiden kehittäminen ja paremmaksi muuttaminen
  • Toisaalta insinööri vastustaa ankaralla kädellä uusien asioiden kokeilemista kun kyse on työelämätapojen, sosiaalisten taitojen yms. kehittämisestä

Eli onko kyseessä ihan normaali ihmisen reaktio, kun hän joutuu pois osaamisalueeltaan? Vai onko tämä insinöörin kohdalla äärimmäistä siksi, että insinööri suhtautuu omaan osaamisalueeseensa kovin vakavasti ja oma osaamisalue on tunnetusti kapea?

Mihin katoavat irrottelu ja irtipäästäminen? Hetki sitten samalla paikalla olleesta iloisesta vesselistä on rajojen ankara muoto puristanut elämän pois ja jäljellä on pahemman luokan jäykkää kekkalointia?

Leikki ja sydän

Leikkiessään ihminen on täydellä sydämellään mukana, ja samalla hän on ihminen sanan varsinaisessa merkityksessä.

Lapselle ja lapsen leikille on ominaista huolettomuus, rajaton mielikuvitus ja elämisen riemu vaikka leikittäisiin kuinka tosissaan ja elettäisiin kuinka täysillä. Itse asiassa: juuri silloin kun eletään täysillä.

Se mielentila, joka saa ihmisen tekemään tällaista työtä, on samankaltainen kuin uskovaisen tai rakastuneen mielentila. Päivittäisten ponnistusten takana ei ole harkittuja aiheita tai ohjelmaa, vaan ne tulevat suoraan sydämestä. Albert Einstein

Voiko tästä päätellä sen, että insinööri vain eksyy itsestään ja omasta sydämestään unohtaessaan leikin alkuperäisen merkityksen? Sinnekö se insinööri katoaa, ikiomaan insinöörin taivaaseen, kuten salanimi A.U.Tomaatti kysyy humoristisesti kirjansa otsikossa Oletko insinööri vai ihminen?

Insinöörin taivas

Edes insinööri ei näytä ymmärtävän insinöörin sydäntä, koska se on kätkeytynyt.

Siitä tuli pelokas ja muutosvastarintainen, ylpeä ja itseriittoinen ja kaikkitietävä, koska se kokee tarpeekseen hallita sitä pientä osaa maailmaa ja elämää, ja pysyttelee siksi siellä. Siksi insinööriä ei kannata kehottaa relaamaan tai päästämään irti. Se on hänestä kauhistuttavaa. Hän saattaa jopa kutsua sitä tyhmäksi, typeräksi, lapselliseksi ja turhaksi, koska on ihan oikeitakin asioita.

Rautaisella insinöörin logiikallaan insinööri torppaa kaikki yritykset muuttaa hänen mieltään ja samalla puristaa elämän ulos – elämästä. Ikävää hänelle ja ikävää kaikille kanssaihmisille, paitsi ehkä toisille insinööreille, joille se on ihan ok.

Entäs jos?

Entä jos insinööri ei pelkäsi turhaan sitä, mikä kuuluu elämään? Elämän ristiriitaisuutta ja epätäydellisyyttä, sotkuisia tunteita? Ei turhaan sanota, että ihminen on sitä enemmän ihminen, mitä enemmän hän sietää ristiriitaisuutta sisällään JA silti kykenee iloitsemaan elämästään.

Entä jos mielikuvitus olisi pelottomuutta erehtyä, luoda uutta, innovoida? Eräässä insinöörivetoisessa yrityksessä kävi ilmi, että yrityksen innovaatiokulttuuri seisoi, koska kukaan ei uskaltanut tehdä virheitä. Kaikki olivat erehtymättömiä ja halusivat varmistaa niin olevan jatkossakin.

Entä jos elämisen riemu paistaisi insinöörin itse kehkeyttämään risukasaan? Kerran hyväksi havaitut rutiinit hellittäisivät otteensa ja elämä virtaisi vapaana kuin keväinen koski? Ankaruus suhteessa itseen ja elämään vaihtuisi iloksi.

Sovinnaisuus muuttuisi rajojen rikkomiseksi. Sosiaalinen paine omiksi tavoiksi. Kunnia kujeiluksi.

Onko insinöörin kuoltava jotta insinööri saisi elää?

Mainokset