Onnellisuus on lämmin
by Mikko Taskinen
Kärsivän aikalaisen profiilin voi piirtää nopealla kädellä seuraavasti: Ei ehdi kerran päivässä kysyä, mikä on olennaista. Ei ehdi kerran elämässä kysyä, mikä on olennaista.
Päivän läpi juoksemista ja päivän päättyessä hämmennystä, vaikka uskoo tehneensä kaiken, mitä pitikin. Läpi elämän juoksemista ja vaikka ei osaa olla kuin tyytyväinen siihen kaikkeen, miten on elämänsä ja elämänsä olosuhteet järjestänyt, on silti hämmentynyt.
Tyytyväisen alla
Moni ihminen asettaa tavoitteita elämässään ja ne saavutettuaan tuntee tyytyväisyyttä. Tavoitteet ovat usein ulkoisia. Harva ihminen asettaa samalla tavoin selkeäksi tavoitteekseen vankemman mielenrauhan tai paremman oppimiskyvyn kuin esimerkiksi omistusasunnon.
Mikä tässä on ongelma? Se kaksoisristiriita, että
- Ihminen asettaa ulkoisia tavoitteita – lisää jotakin – joiden luonteeseen kuuluu vielä lisää.
- Ihminen tyytyy itsensä suhteen niin vähään – ei nyt enää mitään lisää – että päivän tai elämän päättyessä on vaikeaa olla tyytyväinen.
Tyytyväisyys saattaa siis merkitä dynaamista ulkoista elämää ja aitoa alisuoriutumista sisäisessä elämässä. Minussa voi olla tyyneyttä hyväksyä tilani, mutta itsetyytyväisyys vie elämänhalun.
Kohti onnellisuutta
Voin tavoitella onnellisuutta, joka on ’sitten kun minulla on’. Olla vai omistaa? kysyisi Erich Fromm. Vai kehittyä? kysyisin minä. Ulkoisten olosuhteitten tuoma onnellisuus on paitsi hetkellistä myös jotakin itselle tai rajatulle joukolle ihmisiä.
Voi yhtälailla tavoitella onnellisuutta, joka perustuu kahteen asiaan:
- Kehitän sitä, mikä minussa on parasta.
- Kehitän niitä ominaisuuksia, mahdollisuuksia, potentiaalia, joihin en ole vielä ikinä koskenut.
Tällä on se seuraus, että kun ihminen toteuttaa entistä enemmän sitä parastaan, mitä on, hän luo onnellisuutta kaikille ihmisille, jokaisessa kohtaamisessa. Sitä myötä, että hän on onnellinen, hän luo onnellisuutta, mikä tekee hänestä onnellisen. Tämä on hyvä kehä.
Tästä puhutaan
Sellaisen tavoitteleminen, joka parhaimmalla tavalla vastaa ihmisen syvintä kokemusta itsestä, luo perustan kutsumukselle. Sille, että voi antaa muille parastaan eli vastata muiden ihmisten todellisiin tarpeisiin.
Lauri Järvilehto puhuu intohimoa vastaavasta työstä.
Steve Jobs kehottaa etsimään kunnes löytää rakkautensa ja olemaan luovuttamatta ennen sitä.
Mistä on kyse? Syvimmältään siitä, että suostuu oppimisen tilaan. Löytäminen on yhtä vähän kertakaikkinen tapahtuma kuin onnellisuuskin. Mikään todellinen ei pysy muuttumattomana ja paikoillaan.
Jonkin asian osaamisen sijasta luovan työn keskeinen logiikka lähtee siitä, että on aina jotain, jota emme voi tietää etukäteen. Tämän vuoksi työstä tulee yhä enemmän oppimista. Oppiminen ei enää ole yksilön ominaisuus, vaan yksilöiden vuorovaikutuksen välinen ominaisuus. Esko Kilpi
Rohkeus!
Rohkeutta on nousta vaivalla rakentamastaan tyytyväisyyden tilasta tavoittelemaan onnellisuutta.
Se tarkoittaa luopumista ja irtipäästämistä. Se tarkoittaa osaamisalueelta oppimisalueelle menemistä kaiken aikaa. Se tarkoittaa antautumista ja suostumista muuntumiseen eli jatkuvan tulemisen tilassa olemiseen ja toteutumiseen.
Ei ihme että pelottaa. Ei rooleja, ei suojauksia, ei turvaverkkoja. Palkintona on paras mahdollinen elämä
Sinun vastuusi on ennen kaikkea uskollisuutta itseäsi kohtaan. Ja jos haluat asettaa rimasi vähän korkeammalle, voit miettiä sitä, millaisen esimerkin haluat antaa muille ihmisille. Tyytyväinen vai onnellinen?
Peilaus 
Ulkoiset tavoitteet kuulostavat todella vierailta ja kaukaisilta asioilta. En jaa ihmisiä kategorioihin esimerkiksi oppiarvojen perusteella. Minulle on yhdentekevää onko ystäväni tohtori tai vaikkapa suoraan ysiluokalta työelämään lähtenyt.
Ulkoiset puitteet voivat näyttää olevan kunnossa, on ura, kaunis koti ja vaikka mitä, mutta sisällä henkinen tyhjyys. En osaa olla kateellinen naapurin hienosta autosta tai mökistä. Sellaiset voi vaikkapa vuokrata jos haluaa, ei niitä tarvitse omistaa.
Tasapainoisen ja onnellisen ihmisen usein näkee jo kauas. Jos ihmisellä on hyvä olla itsensä kanssa, se jollakin tavalla huokuu ja siihen tilaan tekee mieli alitajuisesti kaikessa tekemässään pyrkiä.
Elämässä taitaa olla, minulla ainakin, tavoitteena tietynlainen tasapaino ja mielenrauha.
Lasten parissa työskenneltyäni ja etenkin omien lasten varttuessa olen oppinut käsittämään että onnellisuus on pieniä arkisia hetkiä. Iloa pienten oivalluksista, kun itsekin näkee maailman taas lapsen silmin, uutena ja ihmeellisenä.
Sellaisina hetkinä tunnen tavoittaneeni palan onnellisuutta ja olen lähempänä sitä tavoittelemaani tasapainoa.
Kirjoitat.. lämpimästi, suurista asioista. Kiitos.
Huomaan, miten näihin kysymyksiin voi palata ja palaankin aina uusista näkökulmista. Miten ihminen hukkuu tai hukkaa itsensä ulkoiseen maailmaan? Mitä omistaminen tekee ihmiselle? Miten löytää oma tasapaino ja onnellisuus aina uudestaan?
Elämä ei välttämättä onnistu. Elämä on oikeasti vaarallinen, kun sitä suostuu elämään. Syvempi ilo, syvempi elämä.