Diasofia

by Mikko Taskinen

Kuunteleminen on harvinaista herkkua. Vielä harvinaisempaa on se, että ihminen kuuntelee itseään puhuessaan.

Diasofia merkitsee kahden välistä viisauden kehkeytymistä, vuorotellenvaikutuksessa.

Mitä kuuluu?

Tavallisesti ihminen kertoo samoja tarinoita uudestaan, vahvistaa omia näkemyksiään eikä ole kovin avoin sille, mitä muilla olisi sanottavaa.

Ne mahdollisuudet, joita kohtaamisessa on, jäävät käyttämättä. Se viisaus joka ihmisissä itsessään on, ei tule kutsutuksi esiin. Ja koska näin käy, se ei myöskään synny heidän välilleen.

Siksi ei kuulu useinkaan mitään.

Kahden luominen

Toisin voisi kaikki olla.

Läsnäolon tukemassa kohtaamisessa tapahtuu enemmän. Kun toinen ihminen puhuu, tunnistaa siinä puheessa asioita, joita toinen ei sano mutta joiden kautta saa yhteyden siihen, mitä hän oikeastaan haluaisi sanoa.

Näyttökuva 2013-10-29 kohteessa 11.15.46

Sitä mikä on tietoisen pinnan alla. Se, mikä arjessa ensimmäisenä hukkuu. Kuten kaikki muukin, joka ei ole riittävän karkeaa havaittavaksi.

Kohtaamisessa riittää usein se, että edes toinen huomaa eli on riittävän hereillä niiden mahdollisuuksien suhteen, joita kohtaamisessa on tarjolla.

Miten luodaan?

Pysähtyminen ja havahtuminen ovat välttämättömiä ehtoja. Ilman niitä ihminen toistaa samaa kohtaamisrutiiniaan luullen, että kohtaaminen on sama kuin ennen tai sama kuin kaikki muutkin kohtaamiset. Näinhän ei koskaan ole.

Avoin asenne uudelle ja mahdollisuudelle on yhtälailla aktiivista toimintaa kuin havahtuminenkin. Usein se edellyttää tilan raivaamista mieleen eli kaikenlaisten häiriötekijöiden voittamista ja kohinan vaimentamista.

Fokus on pitää itsensä keskittyneenä ja aistit ja mieli avoinna. Näin on mahdollista antaa itsestä ja saada toisesta ja kohtaamisesta enemmän.

Kun nämä edellytykset täyttyvät, voi todellinen luominen alkaa. Se tapahtuu siinä, mitä todella tapahtuu ihmisten välillä. Puhuminen ja kuunteleminen ovat tasapainossa. Puhumiseen liittyy omien sanojen ja asenteiden kuunteleminen ja sen ihmetteleminen, mistä ne kumpuavat.

Kun keskustelun aluksi on aktiivisesti ja tietoisesti päästetty irti tietämisen harhasta ja suostuttu näkemään oman tietämisen rajat ja ne kysymykset, jotka kurkottavat tuon rajan toiselle puolelle, alkaa yhteinen etsintä. Miten asiat oikeasti ovat? Miltä maailma todella näyttää?

Ne ovat puolia tikapuilla. Virittäytyminen tällaiseen tilaan arjen keskellä on raikastavaa. Ja kun kohtaamista peilaa sekä omia rutiineja että mitä tahansa tietämistä vasten, voi huomata, miten yksikin tällainen avaava kohtaaminen asettaa kaiken muun uuteen valoon. Parhaassa tapauksessa eli kun tulee syvyyksiään myöten kosketetuksi, suhde maailmaan muuttuu.

Mainokset