Sandra ja Simone

by Mikko Taskinen

Käytiin teinin kanssa perjantaina katsomassa ensi-iltaan tullut Gravity.  Miksi, ihmettelin ennen elokuvaa, koska pääosaa esittävä Sandra ’Bulldog’ Bullock on teennäisyydessään ja kaakattamisessaan korkealla meidän kummankin inhokkilistalla. Miksi, ihmettelin elokuvan jälkeen, koska en ymmärtänyt, mitä tai ketä varten tällainen riipaisu oli tehty.

Sandra

(Varoitus, spoilaus!) Loppukohtauksessa Ryan Stonea näyttelevä Bullock saapuu takaisin maahan pelastettuaan muutamaan otteeseen henkensä. Stone laskee polvensa hiekkarannalle, polvet painavat hiekkaan jäljen, ja Stone kiittää. Sitten hän lähtee kävelemään vähän horjuvin jaloin poispäin kamerasta. End of story.

Elokuvailtaa seuraavana aamuna tulin ajatelleeksi itsestään selvyyttä: painovoimasta on kyse. Yhtälailla kuin elokuvassa on kyse meitä joka hetki itsestään selvyydellä ympäröivästä painovoimasta. Painosta, raskaudesta, vastuksesta. Maanvaivastakin.

Näyttökuva 2013-11-12 kohteessa 11.21.52

Miten kiitollisuus herää usein vasta, kun on ollut jotakin vailla tai on ollut vaarassa sen menettää. Ja mitä asioiden paino oikeastaan tekee, tai pikemmin meille antaa?

Simone

Simone Weilin kuuluisin teos, postuumina julkaistu Painovoima ja armo käsittelee samaa tematiikkaa toisesta näkökulmasta.

Paino onkin jotakin, joka ei vain ole mahdollisuus vaan siunaus:

”Luomakunnan muodostaa painovoimasta johtuva putousliike, armon nouseva liike ja toiseen potenssiin korotetun armon putousliike.”

Ei, Weil ei mystisyydessään ole ihan helppo. Vastus pikemmin. Mutta juuri tuolla normiajattelun tuolle puolen kurottavalla (ja paikoin ulottuvalla) hengen lennollaan hän tavoittaa myös painosta jotain olennaista.

Olennaisen voi kiteyttää seuraavasti: armon kaltaisen, laskeutuvan painon pääsee kokemaan tehtyään ponnistuksen painoa vasten. Esimerkiksi ylitettyään itsensä.

Miten elämässä luodaan?

Vastus ja vastustaminen, raskaus ja liikkeelle saattaminen, vaivannäkö ja itsensä ja vastuksen voittaminen. Elämän teemoja kaiken kehityksen, ajattelun ja ideoiden toteuttamiseksi ja tekojen viemiseksi loppuun asti.

Maan painon, vastuksen kohtaaminen vahvistaa, Elämisen taitoa on vastuksen ja painon oikea suhde ja tasapainon ikuisen hakemisen liike: ei liikaa, ei liian vähän. Arjen keskellä, itsensä kuulemisen ja tunnustamisen tavoittelussa ja pitkässä elämisen ajassa.

Painottomuus – pinnallisuus, maailman kärsimykseen osallistumattomuus, vaikeuksien vältteleminen – johtaa heikkenemiseen. Kun ei halua tai kykene vastaamaan haasteeseen, myöskään kehityshaasteeseen, kadottaa mielen lihaksistaan voiman. Kuin Stone jalkojensa lihaksista oltuaan kuukauden avaruuden painottomuudessa.

Samanaikaisesti painottomuus on tärkeää. Oleminen, tilan antaminen, rajattomuutensa kokeminen. Ei-ponnistamisen saavuttaminen. Olevan salliminen ja lupa olla. Elämisen taitoja, jotka usein on tietoisesti opeteltava.

Suostu, rakasta

Asiat ovat yksinkertaisia. Niihin pyrkiminen ja niiden omaksi tekeminen vaativat monimutkaisuuden ylittämistä ja taitoa itseä kohtaan.

Joka ilta me päästämme irti ja antaudumme vaakatasossa painovoimalle. Joka aamu nousemme ja haemme uudelleen suhteen painovoimaan. Tässä arkisessa kuvassa peilautuu suhteemme sisäiseen painoon: tasapainon hakemisesta on kyse, joka päivä.

  • Suostu ottamaan paino. Suostu kohtaamisiin itsesi ja maailman kanssa. Vaikeus on sisälläsi. Kun suostut vaikeuteen, voitat vaikeuden ja voimistut. Uusiin haasteisiin.
  • Ota paino haltuun. Luo oma suhteesi painoon. Elämän tasapainotaitelijaksi kehittyy, kun oppii leikkimään painolla ja painottomuudella. Siinä oikeassa hetkessä juuri sopivassa määrin.
  • Harjoittele. Jokainen ylilyönti, jokainen epäonnistuminen ja jokainen läpimeno ja onnistuminen ovat oppimiskokemuksia. Oppimisalueelta ei ole pitkä matka ihanuusalueelle, autenttisempaan elämään.

Ja jos uskallat rakastaa – itseäsi, elämääsi, kohtaamisia, toisia – sinulla on kaikki etkä tarvitse mitään.

 

Mainokset