Peilaus

On hetkiä, jolloin mieli lähtee vikaantumaan. Toisinaan mieli on herkempi vikaantumaan tai on jo lähtökohtaisesti vikaantunut.

Ihmismielestä ei tiedä. Milloin se pysyy raja-arvojen sisäpuolella, jolloin voi kokea olevansa normaali. Mutta kuinka hyväksi normaalikaan aina on?

Toiset meistä

Onko jokin mielestä kumpuava tai mielen ilmaus normaalia, riippuu ihmisestä.

Joidenkin normaali on lähellä normeja, ympäristön tuotosta yleisesti hyväksyttyä. Nämä ihmiset ovat aina pitäneet jämäkällä selkärangallaan yhteiskuntia pystyssä, hyvässäkin mielessä.

Toisten normaalin rajat ovat etäällä ja niiden puitteisiin mahtuu monenlaista. Nämä avantgardistit ja muut rajojen loitommas työntäjät ovat avanneet uusia maailmoja tai ainakin mahdollisuuksia nähdä uudella tavalla. Ei aina mitään tukipilareita, edes itselleen.

Kummassakin on kysymys yksilöllisestä kokemuksesta. Omien rajojen kokemisesta ja sen projektiosta ulospäin. Minun omista rajoistani tulee luontaisesti normi muillekin. Jos ihminen olisi tietoisempi siitä, miten oma maailma peilautuu ulkomaailmaan, harva pitäisi sen oikeellisuudesta kiinni niin tiukkaan. Edes itselleen.

Raja-arvoja

HS:n artikkelissa 24.11. Kenen mieli on sairas kommentoidaan Amerikan psykiatrinen yhdistyksen hiljattain julkaisemaa uutta mielen sairauksien tautiluokitusta. Ottamatta siihen tässä kantaa, jutussa nousee esiin kolme keskeistä asiaa mielen häiriön seuraamuksista.

• Kärsimys syntyy usein elämänhallinnan ja kontrollin kadotessa. Se on jokaiselle sitä kokevalle todellista ja pelottavaa. Omaan mieleen tulee periaatteessa voida luottaa.
• Häiriöstä koituva haitta on konkreettinen ja arkipäiväinen. Arjelta putoaa pohja siinä tutussa muodossa. Ja jos häiriö tuottaa kärsimystä myös lähipiirille, haittaa se tuottaa varmasti.
• Valinnan vapauden rajoittuminen on osa itsenäisten valintojen tekemisen vaikeutta ja toisinaan myös ihmistä itseään suojelemaan tarkoitettua vapauden kaventamista.

Mieli särkyy

Toisenlaisen näkökulman aiheeseen tuo Sari Maanhilla blogitekstissään Särkyminen on kaunista. On monia tapauksia, joissa mielen särkyminen ei ole huono vaan tarpeellinen asia.

”Mielen rikkoutuminen ei ole huonoutta eikä edes sairautta, vaan että rikkimeneminen on mahdollisuus löytää syvempi elämän tarkoitus. Sellainen todellakin on olemassa.”

On hetkiä, jolloin mielen tulee heilahtaa pois totunnaisesta, rikkoa ne rajat, jotka ovat pitäneet elämää otteessaan ja samalla itseä mielen vankilassa.

”Pahin ihmismielen menetys on ehdottomasti kovettuminen ja herkkyytensä menettäminen, ei niinkään osaamisen tai tasapainoisuuden menetys. Mielen oireilu on kutsu elvyttämään omaa itsessä vallitsevaa luovuutta ja persoonallista herkkyyttä. Yleensä mielen oireet kertovat juuri siitä, että ihminen on menettänyt kosketuksen itseensä ja herkkyyteensä.”

Paljonko tästä kaikesta riippuu siitä, millaisiin tarinoihin uskoo ja millaisia tarinoita uskon varassa kertoo. Normi- ja epänormitarinoilla on suuri ero. Syvimmältään tarinat peilaavat omia arvojani eli sitä, mikä on minulle tärkeää ja mihin uskon.

Kärsimystä

Moni mielen ilmiö ei mene normaalin piiriin mutta monien onneksi ihminen ei huomaa niitä. Ihmisellä on omituisia kokemuksia, mutta ihminen sivuuttaa ne, koska mieli kaventaa havainnot ja kokemukset ja fokusoi mielen tuttuun ja turvalliseen.

Sitten on ihmisiä, joiden mieli suuntautuu epänormaaliin. Ne taiteilijat, esimerkiksi. Muut hörhöt. Ihmiset, joiden herkkyys ei mahdu tähän maailmaan ennen kuin yhteisö julistaa heidän ilmaisunsa sopivaksi ja käyttökelpoiseksi. Niin käy kuitenkin melko harvalle.

Normaalin rajojen tuolla puolen on usein melko yksinäistä. Oman mielen vika on usein yritys elämisen kustannuksella pysytellä noiden rajojen sisäpuolella.

Siinä määrin kuin meidän jokaisen tehtävä on lievittää toistemme elämään väistämättä kuuluvaa kärsimystä, tässä on selkeästi tuon palveluksen paikka. Jokaisen mielessä on mahdollisuus mihin vain. Tilan tekeminen omituisuudelle vähentää ei-toivottua yksinäisyyttä. Pysähtymisestä ja oman mielensä avoimesta kuuntelemisesta voi aloittaa.