Peilaus

Ulkoisessa maailmassa kohtaan ja minua tulee vastaan ihmisiä, asioita, ilmiöitä. Aina välillä herää kokemus näkymättömillä poluilla kulkemisesta. Kuin ne kuljettaisivat minua, syvässä unessa kulkevaa.

Poluilla on näkymättömiä kynnyksiä ja käänteitä. Uskallusta on ylittää kynnys, silloin kun on ylitettävä kynnys kohtaamiseen. Uskallusta on poiketa polulta ja kääntyä suuntaan, jossa ei ole ennen ollut. Se on toisenlainen muutos, ei välttämättä kohtaamista vähäisempi. Se on myös usein tietoinen valinta, silti joskus spontaani.

Kuolinvuode nyt

Kysymys: miksi odottaisin kuolinvuoteelle nähdäkseni, mikä olisi ollut elämässä tärkeää? Jos raahaan kuolinvuoteeni tähän hetkeen, voin katsoa elämääni silmästä silmään: mille annan arvoa, mitkä asiat ovat oikeasti merkityksellisiä?

Annan itselleni mahdollisuuden nähdä nuo kynnykset, joita ylitän. Kun löydän sisältäni voiman, jolla uskallan vaikka pelkään, uskallan päästää irti. Uskallan heittäytyä, katsoa, mitä tapahtuu jos. Toisinaan pelko vie. Sitä riemukkaampaa on silloin, kun niin ei käy.

Uskallan ottaa suhteen siihen, mitä teen ja miten toimin. Se on suhde, joka pysyy yllä samalla voimalla ja hakee energiansa siitä samasta lähteestä, josta nuo päätökset syntyivät. Se on uskalluksen flow.

Menetettävää?

Mitä menetettävää minulla on? Muuta kuin ne opitut asiat, muuta kuin ne hetkelliset asiat, jotka unohtuvat..? Kun taustana ovat ne minulle tärkeät asiat, joita vasten koko elämää peilaan. Ne asiat, joissa halusin antaa itseni ihmisille.

Kyse on halukkuudesta ilman pakkoa. Teosta, jota ei joudu vaan saa tehdä, koska tahtoo. Kaikki väistää tuon tahdon tieltä. Aina kun löytää sen voiman ja varmuuden, ehdottomuudenkin.

Kohtaako ja risteääkö tässä elämän ehdottomuus ja ankaruus ja sisäisen ehdottomuuden kanssa – kutsumus mutta tässä hetkessä?

R-sana

Rakkaus on suuri sana. Ehkä siksikin, että se tuo yhteen niin monta asiaa. Kuolinvuoteella ainut todellinen kysymys on: uskalsinko rakastaa? Näkymättömien kynnysten ylittäminen osoittaa saman konkreettisen rohkeuden.

Perustana on rakkaus elämään. Tähän hetkeen, kaikkeen siinä. Kun suostuu ja uskaltaa rakastaa elämäänsä, elää sisäisestä voimastaan.

Kun rakastaa ihmistä kiinnostuksella, myötätunnolla, hyväntahtoisuudella, palvelemisella, ylittää monta kynnystä kerralla.

Kun rakastaa itseään olemalla itselle hyvä, ylittää varjonsa ja menneisyyden painon.

Kun rakastan, luon itseäni ja elämääni. Ja luon sitä lähtökohdasta, tästä hetkestä. Luodessani en jäljittele edes omaa luontoani, vaan synnytän jotakin uutta. Sellaista, mitä ei ole vielä ollut. Samalla luon mahdollisuuden kulkea muuttuvana elämän läpi.

Joulun sanoma on rakkaus ja hyväntahtoisuus. Sitä toivon tämän bloggauksen myötä kaikille lukijoille. Palaamme parempana vuonna 2014.