Valoa ja lämpöä

by Mikko Taskinen

Olen viime aikoina katsellut ihmisiä, jotka odottavat jotakuta. Kun tämä odotettu, usein ystävä tai rakastettu, sitten saapuu näköpiiriin, odottavan ihmisen silmistä alkaa loistaa valoa ja hänestä hulmahtaa ympärille lämpöpilvi.

Mitä on ihminen?

Jotkut kaivavat tässä kohtaa esiin tukun raadollisia esimerkkejä siitä, että ihminen on kaikkea muuta kuin tätä. Ja he ovat oikeassa: ihminen on muutakin.

Voi hyvin kysyä, miksi valo ja lämpö sitten loistavat niin harvoin esiin? Vaikka ihminen hakeutuisi lämpöön ja valoon kuten esimerkiksi näinä mustan ja kolean talven hetkinä.

Onko jokin kylmettänyt sydämen, himmentänyt valon? Saattaa olla, ettei ympäristö ole näyttänyt esimerkkiä siitä, miten valon ja lämmön annetaan säteillä. Vai onko niin, että toiset meistä ovat valon lapsia ja toiset yötä rakastavat?

Hienoa on kuitenkin se, että ne loistavat silti esiin. Mitä oikeasti tapahtuisi, jos valon ja lämmön loisteesta tulisi itsestään selvyys arjen keskellä? Tai mitä tulisi tapahtua, jotta näin kävisi?

Vaikutus

Voin itse vaikuttaa kohtaamisten kulkuun ja seurauksiin.

  • Voin tuoda keskusteluihin enemmän ajattelun valoa.
  • Voin suhtautua ihmisiin lämmöllä etäisyyden ja kylmyyden sijasta.
  • Voin varjella muiden ja omaa lämpöäni karuissa ja nuivissa (ihmis)olosuhteissa.

Kun näin pääsee vähänkin tapahtumaan, pääsee näkemään ihmisen aitoon kauneuteen. Ja samalla siihen, mitä ihminen pohjimmiltaan on. Lou Reediä mukaillen: Take a walk on the light side, babe!

Mainokset