Peilaus

Ihmiskunnan suurimpia keksintöjä on tulitikku. Siinä ihminen on tehnyt luonnossa sattumanvaraisesti tapahtuvasta syttymisestä järjestelmällistä: tikun leimahtamisesta seuraa palaminen ja palava tikku sytyttää mitä ikinä tarpeen.

Kömpelö vertaus ihmiseen palvelee tässä tarkoitustaan: miten sattumanvaraisesta syttymisestä, innostumisesta voi tehdä järjestelmällisempää?

Miten sytyt?

Onko sinussa sellaiset ainesosat sellaisessa suhteessa, että lämpenet ja innostut vähäisestäkin kitkasta? Mikä saa (läsnä)olosi, mielialasi, elämisentunteesi, energiasi ja voimasi tähän optimitilaan?

Sillä: optimitila arjen keskellä on harvoin todellisuutta. Siksi vain olosuhteista riippumaton sisäinen elämä eli tietoinen kyky ja voima ohjata itse muualle kuin mihin olosuhteet veisivät, ratkaisee. Muutoin on ulkoisen armoilla, eikä se ole useinkaan sytyttävää.

Edellä mainittujen ainesosien huolehtimisesta ja ylläpitämisestä on kyse.

• Voinko olla aktiivinen ja hereillä
• Olenko palautunut ja minulla on voimaa innostua
• Olenko päästänyt irti niin, että voin olla hetkessä ja energinen

Ellen järjestä sisäisiä elämääni ja olosuhteitani, minusta on siihen vain silloin, kun osaset sattuvat kohdalleen.

Mikä saa sinut palamaan?

Asialle palaminen on sitä, että kykenee ylläpitämään liekkiään, innostumistaan. Tämä tapahtuu helpoiten ja onnistuneimmin siten, kun kykenee liittämään itsensä siihen mille palaa. Parhaimmillaan nämä ovat sama asia.

Palaminen on ’staying poweria’: asiassa ja asian ääressä pysymistä. Samalla se on todelliseen lähteeseensä itsensä liittämistä ja asiasta saman ytimen ja merkityksen löytämistä. Eli onko asialle minulle jokin tarkoitus.

Samalla se on tahdon päätös: tämän otan asiakseni, tähän sitoudun. Sitoutuessani löydän uusia teitä siihen, miten liityn siihen.

Bonuksena palamisessa vapautuu lämpöä ja valoa – olennaisia tapahtumia kumpikin ihmisten ja asioiden kanssa toimiessa. Ja joskus käy niin onnekkaasti, että jotakin turhaa palaa samalla pois.

Onko sinusta sytyttämään?

Tunnetusti innostunut ihminen ei aina ole innostava. Miksei? Koska usein tällainen ihminen on innostumisessaan itseensä sulkeutunut. Kuin uskoon tullut, joka ei ymmärrä, ettei hän jaa muiden käsitystä todellisuudesta.

Toisin on silloin kun näyttää esimerkkiä eli ON innostunut. Samalla ottaa muut mukaansa löytämällä ne tiet, joiden avulla muut voivat löytää asian ja innostuksen luo. Tämä edellyttää sosiaalista taitavuutta ja pelisilmää: mistä kohtaa sinä sytyt, missä on sinun syttymispisteesi?

Kyse on usein näyttämisen, innostamisen ja (oman) tilan antamisen välisestä tasapainosta. Joskus taas siitä, että onnistutaan luomaan kokemus, että ollaan samassa veneessä. Joskus se vaatii, että jaksaa olla yksin innostunut kunnes muutkin ymmärtävät innostua. Ja joskus jää vain yksin innostumaan, mikä sekin voi olla ihan hyvä.

Sillä palaminen jättää aina jälkensä. Siksi kannattaa syttyä.