Vaikuttavaa

by Mikko Taskinen

Omaa vaikuttavuutta on usein vaikea nähdä ja arvioida. Itsen peilaaminen suhteessa itseen ja ympäristöön on aito haaste: miten nähdä itsensä kuin ulkopuolisin silmin? Millä todentaa oma vaikutus, joskus pitkälle tulevaisuuteenkin?

Näyttökuva 2014-03-14 kohteessa 7.46.24

Kokemus ja havainto sanoisivat, että tämän asian suhteen meidät erottaa toisistamme vain unemme syvyys. Unesta voi kuitenkin herätä – ja toiset auttavat.

Vaikutus itseen

Saan itseni liikkeelle satoihin erilaisiin toimiin päivän mittaan. Millaisessa suhteessa tekoni ovat itseeni ja siihen, mitä syvimmältäni olen. Niin kauan kuin onnistun olemaan yhteydessä syvimpään itseeni, tekoni ovat sopusoinnussa sen kanssa mitä olen. Silloin voin hyvin.

Psykologi Mikael Saarinen toteaa HS:n haastattelussa: ”Jokaisen kannattaisi välillä pysähtyä miettimään, mistä asioista innostuu, ja mille haluaa omistautua. Innostuksen alkulähde on se, että ollaan lähellä tunteita ja tarpeita.”

Jokaiseen päivään mahtuu tilanteita, joissa kohtelen itseäni eri tavoin. Usein oppimieni ehdollistumien pohjalta, käytöstäni juuri huomaamatta. Suhtautumiseni itseeni on sisäisen yhteyteni peili. Samalla se synnyttää elämää niin sisälleni kuin ulospäin.

Olenko onnellinen siitä, miten elän itsessäni? Tunnenko vahvan yhteyden itseeni vai onko yhteys ohut ja katkeileva? Kannatan toistuvasti miettimään pysähtymistä.

Vaikutus toisiin

Millaista elämää luon ympärilleni? Teoilla ja sanoilla voin saada aikaan iloa ja elämää, joka luo ja avaa uusia mahdollisuuksia.

Näyttökuva 2014-03-14 kohteessa 7.45.43

Tärkeä osa vaikuttamisesta tapahtuu sillä, mitä olen ja miten olen. Sisäinen kireys, pakko ja koleus vaikuttavat vastakkaisesti kuin parhaassa tapauksessa valoisa ja ennakkoluuloton ajattelu, maailmaan kauttani leviävä lämpö.

Toisissa ihmisissä tapahtuvat reaktiot ja reagointi ovat osa sitä palautetta, jota voi harjoitella lukemaan. Lisäharjoittelua tarjoaa taito osata ottaa vastaan palautetta ja ottaa siitä opikseen. Kohtaamiset ovat mahdollisuuksia tulla tietoisemmaksi ja taitavammaksi.

Vaikutus maailmassa

Työ on keskeinen vaikuttamisen mahdollisuus. Usein vaikuttaminen on laajempaa ja pitkäkestoisempaa kuin kuvitteleekaan: minne tekojeni jäljet ulottuvat?

Sosiaalinen media ja siinä toimiminen peilaa tätä vaikuttavuutta. Palaute – kommentit, tykkäämiset ja uudelleen twiittaamiset – ovat pieni osa sitä, mitä tapahtuu todella. Mitä eri ihmiset ottavat vastaan ja saavat kaikesta siitä, mitä verkkoon tuottaa.

Miten kauas aikaan saamani aallot kantautuvat ja miten pitkän ajan päästä? Ja toisaalta: miten pitkät ovat toimintani varjot ja onko tämä muutakin kuin valon leikkiä tilassa?

Perintöä jakamaan

Päivän päätteeksi olen ottanut tavakseni miettiä, mitä päivästä jäi jäljelle ja minkä jäljen jätin maailmaan. Haikeuden iltaan tuo ajatus siitä, että olisin voinut antaa itsestäni enemmän, olisin voinut olla taitavampi. Onneksi huominen tarjoaa tilaisuuden päästä näkemään, auttoiko asioiden ymmärtäminen niiden toteuttamisessa.

Toisinaan ajattelen tämän elämän päättymistä ja kysyn saman kysymyksen. Mikä on perintöni, jonka jätän jälkeeni? Millaisia asioita sain aikaan, millaisia seurauksia niillä oli – mitä lisäsin ja vahvistin tässä maailmassa?

Oliko elämäni ”rikas, rämä mutta oma”? Tähän vastaisin nyt kyllä.

Mainokset