Paitsi Omen

by Mikko Taskinen

Vedin yhdessä IT-firmassa työpajaa edessäni tusinan verran veikeitä nörttejä. Hehkutin sitä, miten ihminen on harjoitteleva olento aivan pienestä pitäen, mihin yksi osallistujista totesi:

–       Paitsi Omen

Sillä seurauksella, että kaikki paikallaolijat räjähtivät nauramaan. Paitsi minä, jolta meni hetki, ennen kuin tajusin, että tässä viitattiin klassikkoon, jossa perheen poika oli manattu riivajainen, joka ei todellakaan harjoitellut tullakseen enemmän ihmiseksi.

Näyttökuva 2014-08-05 kohteessa 0.16.00

Tapaus kuuluu sarjaan hauskoja äksidenttejä, jossa äly etsii poikkeuksia ja usein sieltä äärimmäisyyksistä. Siis sanoa voi mitä tahansa ja aina joku keksii sen, mikä ei kuulu joukkoon. Näppärää ja usein myös hauskaa kuin mikä. Yksikin poikkeus vie pohjan koko hehkutukselta ja palauttaa sen sinne minne se monen mielestä kuuluukin: maan pinnalle.

Päivän opetus: osata innostua maanläheisemmin…

Samanaikaisesti kyse on iloisesta älyllisestä vääntelystä, jonka tehtävänä on

  • Todistaa sanojansa nerokkuus
  • Osoittaa kaiken suhteellisuus

sillä seurauksella, että

  • Asioita ei tarvitse ottaa niin tosissaan, että niille itse tarvitsisi tehdä jotain.

Kun vielä hekottelin nuorten sankareiden omeneille, tajusin jälleen älyn asustelevan laiskuripäässä, jolla on jatkuvasti läski olo. Että äly liikahtaisi sisäiseltä sohvaltaan, on ajatuksenakin todella vaivalloinen.

Ja mitä tästä mielen sipsipussin ääressä kekkaloinnista seuraa arjessa? Kolme kovaa tulee mieleen ensimmäisenä:

  • Muutosvastarinta – tuo ympärivuoden talvehtiva houkutuslintu.
  • Palauteanemia – kohtaamisen, sanomisen ja kuuntelemisen luuvalo.
  • Riskiallergia – jokaisen uuden asian kokeilemisesta nousevat näppylät.

Tie tästä alennustilasta kulkee tahdosta oikeasti nojata taaksepäin, halusta nähdä kokonaisuus ja ymmärtää sitä ja ennen kaikkea oma osallisuus siihen. Oivallukselle voi antaa tilaa nyt. Minä muutan, minä muutun, maailma muuttuu. Paitsi Omen.

Mainokset