Edisty

by Mikko Taskinen

Kun puhutaan siitä, mikä oikeasti tuottaa iloa ja todellista ja tarkoituksellista sisältöä (työ)elämään, on kaksi kovaa ylitse muiden: autonomia ja edistyminen.

Edistyminen tarkoittaa ennen kaikkea kokemusta siitä, että edistyn joka päivä jonkin asian suhteen mutta ennen kaikkea itseni suhteen. Olen vähän taitavampi, vähän tietoisempi, vähän vahvempi tänään kuin eilen. Ja näiden avulla luon enemmän uutta ja ratkaisen luovemmin eteen tulevia ongelmia.

Parhaassa tapauksessa joku lähelläni – työkaveri, esimies – tukee minua tässä ponnistelussani. Hän innostaa siihen, luo siihen tilaisuuksia ja halutessani muistuttaa siitä.

Vaikka itse pyrkimys on luonnollisesti minun vastuullani – sitähän autonomia on parhaimmillaan.

Edistymisen kokemus syntyy kahdesta:

  • Joku antaa minulle palautetta edistymisestäni. Näkee minut ja kehitykseni.
  • Työ itsessään antaa palautetta. Ongelma ratkeaa, asia saa uuden käänteen, olen oppinut uutta.

Tässä oikeasti riemu ratkeaa! Harva asia maailmassa tuottaa sellaista iloa kuin se, että voin todeta menneeni eteenpäin itseni suhteen. Näen kehitykseni ja joku muukin näkee sen.

Näyttökuva 2014-08-29 kohteessa 10.10.00

Se ei ole pelkästään kehitystä ammattitaidossani vaan Ammatillisuus 2.0 –kehitystä: kokonaispotentiaalistani yhä suurempi osa tulee käyttöön ja toteutuu niin työn tekemisen kuin yrityksen kokonaisuudessa.

Itsensä ylittäminen, joka on oikeasti kovaa duunia jos sen ottaa päivittäiseksi hommakseen, on silloin oikeasti palkitsevaa. Aivan kuten parhaansa yrittäminen. Eli oikeasti yritän vähän enemmän kuin aiemmin ja teen sen parhaalla mahdollisella tavalla. En sillä millä aina enkä edes sillä, mihin minusta luontaisesti olisi. Vaan vähän enemmän.

Edistyminen joka päivä edellyttää edistäviä tekoja. Ne voivat olla harjoituksia. Mistä tahansa voi tehdä itselleen harjoituksen. Asioiden harjoitteleminen johtaa resurssien tunnistamiseen, myös resurssien tarpeen tunnistamiseen.

Harjoittelemisesta seuraa edistymistä laajalla säteellä – ihmisenä kehittymistä.

Mainokset