Varjossa

by Mikko Taskinen

Jouduimme viime viikolla erään valmennettavani kanssa syviin vesiin. Tätä ei tapahdu kovin usein, joten se veti meidät kummatkin hiljaiseksi.

Eksistentiaalinen kriisi voi iskeä milloin tahansa. Silloinkin ja joskus varsinkin silloin, kun on menestyksekkäästi tekemässä jotakin. Kaikki kehuvat, ja sisäinen tyhjyys tuntuu kohtuuttomalta.

Tällä kertaa kriisi koski epäilystä, että kaikki mitä hän ikinä on tehnyt, on ollut vain sitä, että hän hakenut arvostusta itselleen. Syynä se, ettei saanut sitä silloin, kun olisi sitä eniten tarvinnut.

Valmennettavaani kuunnellessani tajusin, että samanaikaisesti kun hän oli oikeassa – hänen vahva kokemuksensa yhtyi johdonmukaisiin perusteluihin – hän oli väärässä.

Meistä useimmille jää lapsuudesta jälkiä, haavoja tai puutteita, jotka luovat varjon myöhempään elämäämme. Monessa tapauksessa ne ajavat meitä sillä seurauksella, että teemme enemmän kuin muuten tekisimme. Pakko pakottaa yrittämään enemmän, myös ylittämään itsemme.

Eli varjo toimiikin käyttövoimana, voimanlähteenä sen sijaan että se lamaannuttaisi.

Näyttökuva 2014-10-03 kohteessa 11.30.58

Motivaation varsinaisena lähteenä ei kuitenkaan toimi – kuten tässä tapauksessa sammumaton jano arvostuksen saamiseen omalta vanhemmalta – varjo vaan syvemmällä vaikuttava tahto.

Pyrkimyksenä on tehdä jotakin sellaista, jossa syvin itse toteutuu. Eli kun me luomme uutta ja annamme panoksemme asioiden kehittämiseksi parempaan suuntaan. Varsinainen syy on siinä valossa, joka meistä loistaa tuollaisten tekojen kautta.

Oivalsin lauseen uudelleen:  Kun kulkee valoa kohti, ei näe varjoaan, koska se seuraa perässä. Kun on tekemässä jotakin aitoa, ei elä varjossa.

Mainokset