Tykkään
by Mikko Taskinen
Ihmiset muistavat monenlaisia hetkiä lapsuudestaan. Milloin oppi lukemaan. Milloin oppi ajamaan polkupyörällä. Sisäisten asioiden muistaminen on vaikeampaa. Esimerkiksi: milloin lakkasi rakastamasta itseään.
Ihmisen on tavallisesti rakastettava itseään kyetäkseen rakastamasta toisia. Koska itsensä rakastaminen ei kuitenkaan ole itsestään selvyys vaan monen kohdalla näkyvästikin todella vaikeaa, luulisi, että ihmiset panostaisivat siihen ja sen kohentamiseen paljon nykyistä enemmän. Näin ei kuitenkaan juuri käy.
Miksi ei?
Sisäinen havahtuminen edellyttää havaittavaa ärsykettä. Ellei tiedä, että asialle voisi itse tehdä jotakin, sitä ei myöskään havaitse. Ja vaikka havaitsisikin, projekti tyssää tavallisesti siihen, ettei tiedä mitä tekisi. Avuttomuuden tunteen kanssa on ikävä elää – siis parempi, ettei koko asiasta tiedä mitään.
Rakasti itseään tai ei, se vaikuttaa moneen.
- Palaute. On helpompi antaa myönteistä ja kannustavaa palautetta, jos pitää itsestään niin paljon, että osaa nauttia työnsä hedelmistä ja antaa kredittiä itselleen. Ilman muttia.
- Oleminen. Toisten ihmisten kanssa luonnollinen, päkistämätön itsenä oleminen tuntuu muistakin luontaiselta, jos tykkää itsestään sellaisena kuin on. Häpeämättä.
- Auttaminen. Kun rakastaa itseään, on mistä antaa toisillekin. Noin vaan.
Kaikki peilautuu itsestä eli siitä millainen suhde ja yhteys itseen on. On mahdollista harjoitella eli toistaa ja vahvistaa niitä asioita, jotka auttavat itsensä rakastamisessa. Tai vahvistaa sitä sisäistä häpeäpuhetta, joka pienentää itseä ja vie vähänkin itseluottamuksen: ”Mokasin taas! Olen minä kyllä tohelo!”
Hyväntahtoisuus ja kärsivällisyys myös itseä kohtaan ovat hyveitä, varsinkin matkalla itsensä tuntemiseen.
Peilaus 
Milloin lakkasi rakastamasta itseään – Mikko hyvä, kysymys on olennainen, ellei jopa olennaisin.
Ihminen on koktaili sisäistä uniikkia lahjakkuutta ja universaalia viisautta tuotetun tiedon mausteilla.
Liian usein siinä iässä, kun ihminen on aivojaan myöten haavoittuvimmillaan eli lapsena, hän saa osakseen elämäntoistoja, joissa ulkoisen tiedon ja järjen prosessit saavat korostuneen paljon huomiota.
Toisin sanoen meidät pakotetaan rakastumaan tieteen tuottamaan ulkoiseen mekaaniseen tietoon oman uniikin sisäisen ja luonnollisen tiedon kustannuksella.
Ja juurikin tuo hetki, on se mustan puhuva kauhuntuokio, jolloin ihminen hylkää todellisen itsensä eli lakkaa rakastamasta itseään.
Viisauden sanoja… Itsensä hylkääminen on kuin Matrix, jotakin, jonka olemassaoloa ei edes huomaa ja joka on kaikkialla. Tarvitsee paljon sisäistä voimaa ja ihmisiäkin, jotka johdattavat takaisin autenttisen itsen luo. Muuten elämä menee ohi, ihminen tyytyy vähempään kuin mikä hänen merkityksensä on.