Unohtuiko jotain?

by Mikko Taskinen

Kun johto ajaa yrityksessä muutosta läpi, tuntuu toisinaan siltä kuin he unohtaisivat, miten yksilöllinen ja ei-niin-helppo asia muutos usein on. Eli aivan kuin he unohtaisivat sen, miltä muutos heistä itsestä tuntuu ja millainen se on heille kokemuksena.

Varsinkin kun muutospaine tulee ulkopuolelta. Se voi olla havahtuminen, että oma teini ei ole enää lapsi ja edellyttää toisenlaista kohtaamista, ettei yhteys häneen katkea. Tai puoliso edellyttää muutakin kuin laatuaikaa jotta suhdetta ei pelkästään pidetä hengissä.

Enkä tässä halua sanoa, että sisäiset muutospaineet olisivat yhtään helpompia.

Muutosvaivalloisuuden muistaminen auttaisi myötäelämään muutosta ja tekisi prosessista toisenlaisen kokemuksen ja läpiviemisestä inhimillisemmän silloinkin, kun lopputulos olisi sama.

Kun nostaa näkökulmaa luovaa katsetta laajemmalle, huomaa helposti, ettei tämä koske vain muutosta. On edelleen paljon yrityksiä ja niissä kulttuureita, jotka tuntuvat kuin kokonaan hukkaavan sen, että kyse on ihmisistä työnsä äärellä.

Ihmisiä, jotka elävät ja tuntevat ja vuorovaikuttavat. Joiden tunteet on lähes täysin hyödyntämätön ja samalla valtava resurssi ja potentiaali.

Näyttökuva 2014-11-28 kohteessa 11.13.00

Daniel Golemanin kirjat tunneälystä parikymmentä vuotta sitten olivat kuin herätys sille, että ihmiset muistaisivat olla ihmisiä myös ollessaan työpaikalla. Herätys sille, miten tärkeästä osasta ihmisyyttä oli tullut kuin erillinen siitä elämästä, jota ihmiset suurimman osan hereillä oloajastaan toimiessaan.

Miten ihminen voi eristää ja kadottaa itsensä ja ihmisensä niin, että hän suorittaa vaatimattomalla osalla kapasiteetistaan jotakin päivästä toiseen?

Herätys kaikuu maailmassa mutta vielä on korvia, jotka eivät kuule. Viikossa voisi olla ainakin yksi palaveri, jonka alkuun kuka tahansa osallistuja lausuisi sanat: ”Muista, että olet ihminen.” Sillä saattaisi vähitellen olla se seuraus, että kaikkien keskusteluun osallistuvien näkemyksestä ja kokemuksesta tulisi arvokas.

Mainokset