Tekeminen ja tapahtuminen

by Mikko Taskinen

Mistä tietää, milloin olla aktiivinen ja tehdä ja milloin taas antaa asioiden tapahtua?

Joskus sen vain tietää, toisinaan olo on epävarma ja joskus arvio menee metsään kuin Hannu ja Kerttu. Voiko tietämisen varmuutta kehittää?

Tekeminen ja tapahtuminen eivät ole ristiriidassa keskenään, koska kumpaankin liittyvä aktiivisuus on usein esteiden ja tilan raivaamisesta toteutumiselle.

Tietoisempaa huomiota kaipaavat mielessä olevat esteet, joista suurimpia ovat tunnistamattomat pelot. Tunnistan niiden jäytävän sieluani tavalla, joka estää ryhtymästä tai jatkamasta – myös sallimasta. Näistä arkipäivän motivaatio-ongelmien taustoista löytyy yllättävän usein tarpeita, joiden synty kestää huonosti päivänvaloa.

Näyttökuva 2015-01-30 kohteessa 8.41.47

Miten mielen harhailun ja harhaan astumisen keskellä oppii tunnistamaan, osaako prosessia jatkaa riittävän kauan ja osaako siitä laskea irti ajoissa, oikea-aikaisesti?

Kyllä: tämä muistuttaa sitä, miten olennainen erotetaan epäolennaisesta. On luotava olosuhteita ja sellaisia suhteita näihin olosuhteisiin, että erottelukyky voi paitsi kehittyä myös vahvistua.

Tähän liittyvä luomismatkani on alkanut uteliaisuudesta omaa mieltä ja sen toimintoja kohtaan. Olen sallinut itselleni pysähtymisen hetkiä, jossa mieleni on saanut laskeutua eli rauhoittua ja jäsentyä. Jäsentynyt mieli nostaa kohinan seasta ne asiat, jotka ovat olennaisia, tärkeitä ja merkityksellisiä.

Tällaisten mieleen yhteyttä luovien hetkien kautta olen havahtunut vähitellen saavani suhteen siihen, mitä sysään liikkeelle ja miksi. Usein asioiden laatu ja merkitys minulle määrää sitä, miten niiden kanssa tulee toimia.

Laadun tunnistaminen on harjoittelemisesta huolimatta aina oma matkansa:

  • Pidänkö sittenkin liikaa kiinni, yritänkö väkisin sen sijaan että luottaisin?
  • Luovutanko heikkouttani liian aikaisin vai eikö minulla ole ymmärrystä, mitä asian edistyminen oikeasti edellyttää?

Näillä matkoilla on juhlavaa tutustua itsessä siihen puoleen, joka oikeasti tietää, ja tehdä päätöksiä siltä pohjalta. Sillä kyse ei olekaan aina siitä, että antaisi asioiden mennä, vaan että uskaltautuu itse astumaan ja heittäytymään.

Joskus tämä ero tuntuu samalta kuin ero klassisen mekaniikan ja kvanttihypyn välillä: sen sijaan että olen sysäämässä kappaletta liikkeelle, aika taipuukin tapahtumien edessä ja ihmeet ovat todellisia, kun on silmät nähdä.

Kun sisäinen elämä muuttuu paremmaksi, ulkoinen seuraa kyllä.

Mainokset