Peilaus

Kun puoliso tai kollega toteaa, että nyt hänelle tuli paha mieli, on hyvä pyytää anteeksi. Tämä on hyvin yksinkertaista eikä oikestaan niin vaikeaakaan.

Mutta kun oma mieli on paha eli aiheuttaa jatkuvasti itselle harmia, mielipahaa ja pitää yllä huonoja fiiliksiä eli käyttäytyy itsetuhoisesti, kuka pyytää anteeksi keneltä?

Tavallisesti ei kukaan. Tavallinen on niin tavallista: mielentila tai olotila, sellaista, johon ei enää kiinnitä huomiota. Joskus jopa ympärillä elävät toiset ihmiset ovat niin tottuneet tällaisen omaa pahaa mieltään hautovan ihmisen olotilan hedelmiin, että vain pitävät ihmistä ”sellaisena”.

Monet ihmiset tietävät, että näin ei tarvitse olla. Mielen ei tarvitse olla paha vaikka sitä olisi sellaiseksi kasvatettu: toimimaan kantajaansa vastaan.

Mitä sitten pitäisi tehdä, että mieli olisi hyvä?

Parempien asioiden tekeminen auttaa mieltä kohottautumaan. Ne ovat usein pieniä asioita, ja niiden voima on siinä, että ne saa tehdyksi. Lisäksi pienikin itsensä ylittäminen moninkertaistaa niiden voiman.

Tekemisen jälkeen kannattaa peilata sitä kaikkea, mitä toimiminen on saanut aikaiseksi: kokemuksia, ajatuksia, oivalluksia, tunteita, prosesseja, seurauksia. Suurin osa peilaamisen kohteista jää aluksi hämärään, mutta kas kummaa, tietoisuus ja sen ulottuvuus vahvistuvat peilaamisen myötä. Samoin kuin hyvä mieli vahvistuu, kun sitä vahvistaa.

Omaa mieltä peilatessa nousee esiin mielen kummallinen puoli: Se näkee vaaroja kaikkialla ja puolustautuu mielellään jo etukäteen. Se välttää mielipahaa kiivaammin ja toisinaan myös raivokkaammin kuin hakee mielihyvää.

Minusta näin ei kannata elää. Miksei? Koska törkeä määrä elämää jää elämättä. Ja kuka sellaista haluaisi, edes omalle kohdalle?