Tuli on irti!
by Mikko Taskinen
Ystävä saapuu paikalle puoli tuntia myöhässä: – Sori, oli pakko jäädä sammuttamaan tulipaloja.
Asiakas siirtää tapaamista jo toisen kerran peräkkäin: – Ei tästä voi nyt irrottautua, nää tulipalot on pakko hoitaa.
Valmennettava huokaa: – Omille töille ei oikein jää aikaa, kun täytyy ryntäillä tulipalosta toiseen.
Milloin kaikista tuli vapaapalokuntalaisia?
Ja vielä sellaisia, jotka turhautuvat melkein päivittäin siihen, että joutuvat vain
- Reagoimaan
- Tekemään toisten töitä
- Tekemään kiireellisiä muttei tärkeitä töitä
Tulipalojen syntyyn vaikuttaa selvästi kolme asiaa:
- Sattuu ja tapahtuu.
- Tilanteita syntyy, kun kaikki ei menekään suunnitelmien mukaan – joskus ei läheskään kaikki.
- Systeemistä virheajattelua.
- Systeemi on alun perin rakennettu huonosti eli väärille, todellisuuden vastaisille ajatuksille, jotka eivät tavoita enempää ulkoista kuin mielen todellisuutta sellaisena kuin se on.
- Systeemillä ei ole kykyä ohjata prosesseja oikeaan suuntaan erilaisissa olosuhteissa.
- Systeemillä ei ole kunnollisia vaihtoehtoisia skenaarioita ja toimintamalleja. Eli plan b puuttuu, ei ole osattu tai haluttu nähdä vaivaa sen näkemiseksi, etteivät asiat vaan aina mene suunnitellusti.
- Itseohjautuvuus ja itsensä johtaminen on heikkoa.
- Ei ole riittävää sisäistä kompetenssia asioille ja tilanteille.
- Ei ole kykyä tavoittaa tilanteessa olennaista JA toimia sen mukaisesti.
- Ei ole harjoitettu sisäistä, mieltä ohjaavaa voimaa proaktiivisesti.
Jokaisesta havainnoista voi oppia ja sitten toimia oppimisen imussa:
- Pysähdy ajattelemaan
- Suostu vaivannäköön nyt, se palkitsee itsensä myöhemmin
- Ole utelias sekä systeemin että oman mielesi toiminnasta
Sanotaan, että strategia ja kulttuuri törmäilevät herkästi toisiinsa yrityksen toiminta-arjessa.
Useimmiten systeemi ja kulttuuri eivät kohtaa eivätkä ole koskaan kohdanneetkaan. Kumpaankin on jätetty liikaa sattumanvaraisuutta eli niitä ei ole tietoisesti rakennettu eikä varsinkaan päivitetty.
Tästä tosiasiasta seuraa naistyövuosien menettämistä, tehottomuutta ja hyvien ihmisten innostumisen kuolemaa. Aika turhaa, koska jo jokaisen tulipalon valo valaisee tien oppimiseen. Virheen voi tehdä vain kerran, toisella kerralla se on jo valinta.