Peilaus

On hetkiä, jolloin kehityksen suunta näyttää selvältä: ihmiset haluavat yhä enemmän itse vaikuttaa työhönsä ja toimia työtehtävänsä sisällä itseohjautuvasti. Samanaikaisesti on kuitenkin koko joukko ihmisiä, jotka haluavat, että heille sanotaan selkeästi, mitä heidän pitää tehdä.

Edelleen on kuin neljä erilaista tilaa:

• Ensimmäinen tila on liukuhihnan äärellä, jolloin työtehtävä on aivan klassista taylorismia: lyhyitä, yksinkertaisia ja mitattavia työsuorituksia, jotka voidaan optimoida.
• Toinen on vielä suuressa osassa työpaikkoja ja –tehtäviä, joissa suoritetaan annetut työtehtävät ja sitten kysytään uusia.
• Kolmas on jo todellisuutta monella työpaikalla: ihminen liittää päivittäisellä tekemisellään itsensä yrityksen tai organisaation tarinaan eli tietää, mitä tekee ja luo ja kehittää omaehtoisesti työtään kysymättä keneltäkään.
• Neljäs tila on suurimmalle osalle vielä tulevaisuutta: yrittäjämäinen tapa tehdä työtä eli olla jatkuvassa proaktiivisessa asennossa luomassa uutta ja tulevaa itsensä varassa muiden kanssa.

Nämä erilaiset työtyypit eivät katoa tulevaisuudessakaan, mutta painopiste siirtyy vähitellen toisesta kohti kolmatta ja neljättä. Sivuten esimerkiksi Daniel Pinkin autonomia-käsitettä työmotivaation yhtenä tekijänä.

Vielä on työpaikkoja, joissa ihmisiä turhautetaan sen sijaan että heidät päästettäisiin vapaiksi. Samanaikaisesti monia ihmisiä ahdistavat vaatimukset itsenäisestä työn tekemisestä.

Suurin muutos tulevaisuudessa on asenteissa.

Kyse on ennen kaikkea rohkeudesta proaktiivisuuteen, tyhjään astumiseen. Ja sitten työn eli asiakkaan tarpeen tyydyttämisen tosissaan ottamisesta – ”kun siitä tulee täyttä totta”.

Niin mielen kuin organisaatiota ohjaavan systeemin on taivuttava uuteen asentoon. Ja se on usein miellyttävämpää itse kuin että jokin ulkopuolinen alkaa sitä taivuttamaan.