Sinun visiosi?
Jokaisella ihmisellä on visio. Se on usein enemmän tai vähemmän oma ja enemmän tai vähemmän tietoinen. Jokin näky ohjaa meitä toiminnassamme.
Mitä tietoisempi oma visioni on, sitä todennäköisemmin ja johdonmukaisemmin se toteuttaa niitä arvoja ja arvoihin liittyviä hyveitä, joita haluan olla edistämässä.
Silloin visio menee ihon alle kuin Vasili Grossmanin kirjat. Ja joskus syvemmällekin.
Visiosta tulee toimintaani eteenpäin sykkivä voima.
Mitä enemmän on itse osallistunut visionsa luomiseen, sitä vahvemmin visio on oma ja siltä se myös tuntuu. Silloin se ei ole vain tiedostamattomassa jokin muiden haluja ja ajatuksia toteuttava viritelmä, vaan jotakin, joka luo ja luotsaa omaa elämää.
Visio toimii tällöin kuin johtotähtenä:
tuota kohti, tuollaista elämää tavoittelen. Visiota vasten voin ajoittain tarkistaa omaa suuntaani toiminnassani ja ajattelussani. Kun kyse on arvoista, on mahdollista kysyä, elänkö arvojeni mukaisesti. Kun kyse on jostakin itseäni suuremmasta, voin peilata, miten toimintani edistää sen toteutumista. Ja ehkä ennen kaikkea: miten kommunikoin visiollani ja liitän visioni toisten visioihin?
Tällainen oman sisäisen ja ulkoisen elämän tarkasteleminen toiminnan valossa merkitsee tietoisemmaksi tulemista, tietoisempaa elämää ja sitä, että olen elämäni myötä kehittymässä suuntaan, jota itse tavoittelen. Näin elämä ei todennäköisesti jää elämättä eikä se ole muiden unelmien toteuttamista eikä muiden elämää.
Elämä antaa omansa eikä siltä voi eikä edes kannata yrittää suojautua.
Vision tehtävä on pitää minut suunnassa ja auttaa minua korjaamaan suuntaani sen kaiken uuden myötä, jota elämä opikseni tielleni tuo. Vision arvo näyttäytyykin erityisesti silloin, kun elämä koettelee, haastaa ja panee lujille. Myös silloin, kun olen luomassa jotakin uutta uudessa vaiheessa ja tilanteessa. Jos tunnen visioni huonosti tai se on heikko, jään ulkoisten voimien armoille.
Kun visioni on vahva, minusta tulee sisukas ja pysäyttämätön.
Mikä on tietoisemman elämän suurin ilo? Täydempi elämä, jossa minun ei tarvitse yrittää olla pienempi kuin olen. Visiollani kerron näkyvän kannanottoni ja asenteeni maailmalle.
Näkyväksi tuleminen on yhtä pelottavaa kuin palkitsevaakin.
Onko minulla tehtävä? Onko minulla oikeasti jotakin, jonka haluan toteuttaa tai saavuttaa? Silloin oman vision löytäminen ja esiin luominen ovat parhaita asioita, jonka voin tehdä. Sillä samalla löydän itselleni ja tunteilleni paikan tässä maailmassa. Minun energiani liikkuu vapaammin ja on paremmin myös muiden ihmisten käytössä.
Mistä muusta päivittäisessä toiminnassani on kyse kuin oikean laatuisesta energiasta, joka on suunnattavissa todella merkitykselliseen?
Visio tuo elämään arvokkuutta.
Vaikka menneisyyteni ei tiedä, mihin olen menossa, visio liittää menneen tulevaan ja tekee minusta kokonaisen. Osip Mandelstamin sanoin, se on elämän ”herooista hyväilyä”. Visiolla on voima voittaa aika silloin, kun se juuret ovat tulevaisuudessa.
Sitä kohti tänään ja tänään erityisesti.