Laadukas päivä, parempi uni
Olet ehkä kuullut tarinan suutarista, joka ennen nukkumaan menemistään leikkasi valmiiksi nahan palaset kenkiä varten, jotka hän tekisi herättyään. Kun hän heräsi aamulla, kengät olivat valmiit.
Tämä on se työ, jonka uni tekee meidän puolestamme yön aikana. Uni luo fragmenteista kokonaisuuksia. Unta sanotaan myös pesulaksi, sillä se huuhtelee turhan ryöhnän pois aivoistamme (ja mielestämme). Uni myös uudistaa, ja tunnetusti kaikki kasvu tapahtuu nukkuessa. Siksi aamu on iltaa viisaampi ja yön yli nukkuminen kannattaa. Samasta syystä kannattaa luoda mielikuvia tulevasta päivästä, sillä yön aikana ne auttavat sinua saamaan paremman otteen siitä, mitä teet ja mitä kohtaat.
Unen tarpeen arvoitus on vielä ratkaisematta, mutta tutkimukset paljastavat unesta viikottain uutta. Unen merkitys tajutaan ehkä selvemmin kuin koskaan, varsinkin sen negaation eli univajeen avulla.
Väsymys, univaje ja muutamaksi tunniksi jäänyt yöuni vaikuttavat tutkimusten mukaan suoraan kykyymme ajatella, olla luova ja tuottelias ja siihen, miten herkästi sairastumme. Sen lisäksi väsymys vie parhaan osan ihmisenä olemisestamme: kykymme aidosti kuunnella, kohdata ja tuntea empatiaa sekä ulottua uuteen ja harjoitella uusia asioita. Väsymys on kuin näkymätön kelmu, joka erottaa meidät maailmasta. Tämän useimmat meistä tietävät: väsymys harvoin tuo parasta esiin meistä.
Mitä laadukkaampaa uni on, sitä paremmin se täyttää tehtävänsä. Vuonna 2017 suurimpia paradokseja on se, että tiedämme paremmin kuin koskaan nämä asiat ja silti suuri joukko ihmisiä on avuton toteuttamaan sitä, minkä hyväksi tietää.
Kyse ei ole tiedon vaan tahdon ongelmasta.
Sama koskee syömistä ja liikkumista. Kyky seistä tahtonsa päällä eli pitää kiinni päätöksistä ja itselle annetuista lupauksista – harvoin itsestään selvää, siksi tahtoa on voimistettava harjoittelemalla.
Ahneus ajaa ehtimään enemmän kuin ehtii. FOMO eli pelko jäädä jostakin paitsi on illuusio, joka kannattaa rikkoa. Määrällinen saavuttaminen laadun kustannuksella ja vähällä unella ylpeily ovat edelleen tätä päivää – tämänkin typeryyden voi lopettaa.
Olennaisempaa kuin määrillä todistelu on elää sellainen päivä, jossa aito ja innostava tekeminen imaisee sinut päivän sisään. Sillä mitä kauemmas ulotut päivään, sitä syvemmälle uppoat yöhön. As above, so below. Laadukas päiväsi raivaa alitajunnallesi tilaa vaeltaa sen tietoista mieltäsi suuremmissa resursseissa.
Suosittelen kokeilemaan kolmea asiaa:
- Päätä mennä nukkumaan, kun iltaväsymys kutsuu sinut uneen. Näin vältät sen, että piristyt myöhemmin ja illanviettosi venyy yöhön.
- Anna meditaation rauhoittaa mielesi, ja mielesi jäsentyy aivan kuin unessa. Kun annat tapahtua, erilaiset oivallukset ja asioiden ”loksahtaminen” paikalleen tapahtuvat meditaatiossa yhtä vaivattomasti kuin unessa. Siksi meditaation harjoittamisella illalla viimeiseksi tai aamulla ensimmäiseksi on merkitys, jota vasta aletaan arvostaen ymmärtää.
- Yksi tapa vähentää unen kuormittamista on käydä ennen nukahtamista läpi kulunut päivä takaperin, viimeksi kuluneesta hetkestä heräämisen hetkeen. Tällainen intensiivinen päivän kelaaminen – kuin katselisi itseään elokuvassa – auttaa kohtaamaan päivän tapahtumat tavalla, joka johdattaa uneen vailla päivän tapahtumien kuormaa.
Lopuksi: Asiakkaasi ja työkaverisi eli sinulle tärkeät ihmiset iloitsisivat kuorossa, jos he saisivat katsella sirkeitä silmiäsi ja levänneitä kasvojasi. Sen sijaan, että heitä vastassa on aamusta toiseen näytönsäästäjän kaltainen univajenaama.
Jos tarvitset tukea elämän muutoksen tekemisessä, soita Mikko, p. 050 38407
Lue myös:
http://www.hs.fi/elama/art-2000002926202.html?jako=3a0740a87d6378ff587bda86d597b125&ref=tw-share