Enemmän parempaa

by Mikko Taskinen

Lapsena se ja tämä olivat kiellettyä. Silloin päätin monta kertaa, että aikuisena ainakin teen mitä haluan enkä kysy siihen keneltäkään lupaa.

Nyt aikuisena mahdollisuuteni ovat monet, ja luvan tarvitsen vain itseltäni. Silti paljon elämisen riemua tuottavista asioista jää tekemättä – miksi?

Kesti yli puolet elämästä havahtua näihin kahteen aika itsestään selvään kysymykseen:

1)  Mikä on tämä vankila, jossa kukaan tai mikään ei näytä minua rajoittavan?

2)  Mitä kaikkia mahdollisuuksia minussa ja elämässäni todella on?

Käsitykseni synty itsestäni ja omista rajoistani on hämärä. Enkä ole uskaltanut katsoa kovin kauas maailmaan ja sen mahdollisuuksiin.

Nämä kaksi havaintoa sytyttivät minut.

Rohkaistuin, aloin tehdä haluamiani asioita, päästää irti mielikuvistani ja annoin itselleni luvan. Innostunut kirmailuni ja pörräämiseni oli lapsenomaisen luovuuteni vapautumista. Ja tietysti aloin saarnata ihmisille havahtumisestani siihen, miten elämä voi olla enemmän ja mikä potentiaali heidän sisällään odottaa toteuttajaansa.

Tietoisemmaksi tuleminen merkitsi minulle ennen kaikkea huomion kiinnittämistä niihin ohimeneviin hetkiin, jotka kertovat suuremmasta elämästä. Jostakin todella tärkeästä.

Joku sanoi joskus, että sisäinen vankila on kuin labyrintti, jonka lasiseiniin me törmäämme ja pidämme niitä luonnollisina, todellisuutena. Näiden itse luomiemme uskomusten ohjaamaa elämää jäämme helposti elämään.

Elämän suurimpia haasteita on lähteä kyseenalaistamaan perususkomuksiaan, joiden olemassaolosta ei ole tietoinen.

Ja silti se on tehtävä, jos haluaa oikeasti elää eli toteutua ja ylittää itsensä. Jotta elämä oikeasti tuntuu jossain.

Millaiseksi sinä kuvittelet elämäsi, mistä sinä haaveilet sisimmässäsi? Kaikki nuo näyt kertovat siitä, mihin sinusta todella on. Ne ovat sinun mahdollisuuksiasi, useimmiten toistaiseksi käyttämättömiä.

Pystytkö kuvittelemaan, miltä työpäiväsi näyttäisi, jos antaisit lasiseiniesi kaatua ja antaisit vähän enemmän parhaan itsesi näkyä?

Mainokset