Kärpänen paratiisissa

by Mikko Taskinen

Olin todella onnekas, kun olin päässyt valmentamaan huipputiimiä.

Valmennusprosessi alkoi koko tiimin juhlistaessa esimiestään siitä, että tämä oli pitänyt heidän puoltaan toimitusjohtajan kyseenalaista aloitetta vastaan. Harvoin tulee aloitettua valmentamista skumpan kilistelyllä.

Hyvä alku vei koko valmennusta: itsetutkiskelua ja systeemikehitystä, työtottelemattomuutta, vakavoitumista elämän peruskysymysten ääressä ja vedet silmissä nauramista.

Sitten haastoin heidät vertaiscoachingilla ja astuin miinaan.

Jokainen sai parin, jota sparrata haastavilla kysymyksillä ja sitten toisen parin, jonka tehtävänä oli sparrata.

Jotkut olivat innoissaan ja etsivät välittömästi yhdessä sopivaa aikaa. Mutta sitten alkoi kuulua surinaa:

–      En minä kyllä halua sille paljastaa ajatuksiani tulevaisuudestani…

–      En kestä, jos se alkaa neuvomaan minua, esimiestään…

–      Ei tunnu kyllä yhtään luontevalta kysellä tuollaisia siltä

Nopea leikkaus loisteesta varjojen valtakuntaan, pintaa raaputtamalla toisiin maailmoihin. Kuin ystävällinen keskustelu, joka yhdestä väärästä sanasta muuttuu huutamiseksi.

Mistä oli kyse? Viisi näkökulmaa.

·     Mukavasta yhdessä olemisesta tultiin omille rajoille ja kynnyksille, joiden ylittäminen tuntui mahdottomalta. Pelkkä ajatus itselle vieraaseen toimintaan ryhtymisestä johti pienen minän suojelemiseen, jarruttamiseen ja lamaantumiseen.

·     Uusi haastava tilanne herätti opitun mallin. Se oli latautunut, tahdonomainen ja trauman kaltainen muisto siitä, kun paikalla ei ollutkaan ketään ratkaisevalla hetkellä auttamassa eteenpäin. Miten osata tarttua ojennettuun käteen?

·     Tekeminen edellytti asennetta, että aina on kehitettävää ja kehittymisen varaa. Löytyikö halua olla osallisena luomassa ja johtamassa tätä kehittymistä ja oppimista?

·     Parempi antaa asioiden olla? Ei. Kahdestakin syystä: Ensinnäkin haudattu vaikeus on kehittymisen este arjessa – tiedostamaton estää paitsi toimintaa myös energian vapaata liikkumista.  Toiseksi kohtaaminen avaa uusia mahdollisuuksia ja vapauttaa potentiaalia. Kohtaaminen edellyttää päättäväisyyttä – ja mikä parasta – johtaa päättäväisyyden vahvistumiseen.

·     Mitä tavoittelen? Riittääkö, että pinnalla kaikki on hyvin? Tyytyväisyys on hyve, mutta vähään tyytyminen ei, sillä se luo aina uuteen lamaannukseen johtavaa elämisentunnetta.

Yhteisen hyvän synty on vanhan ylittämistä.

Jokaisella yksilöllä ja työyhteisöllä on kynnyksensä, siksi apu on välillä tarpeen.

Kun kaipaat sellaista, soita Mikko, p. 050 3840727.

Mainokset