Me ja minä
Joskus opiskeluaikana kuulin kahden vanhan spurgun jakavan keskenään elämänviisauksia ratikassa.
– Ei oo ihmisen hyvä olla yksin… Mut ei myöskään kenenkään kanssa.
Kiteytys jäi pysyvästi mieleen. Ehkä tämän – elämän – ei ole tarkoituskaan olla helppoa tai ainakaan ratkaistavissa lopullisesti?
Onko jännite yksilön ja ryhmän välillä Uuden työn tekemisen muotojen myötä liudentumassa? Ei, mutta vanhoja ajatuksia ne selvästi haastavat.
Ryhmä. Toisaalta nähdään yhteisöllisyyden ja yhdessä tekemisen – heijastuksena kaipuusta heimoon – sekä yhteenkuulumisen ja yhteyden voima. Se on edellytys kaiken vähänkin suuremman aikaansaamiseen ja samalla myös turvan ja yhteisen voiman alkulähde.
Yksilö. Samanaikaisesti ja vähintään yhtä voimakkaana elää kaipuu olla minä, se mitä pohjimmiltani olen: ainutkertainen, toteutumistani tahtova, sellaisenaan nähdyksi ja kohdatuksi tulemista toivova, jotta voisin kokea itseni aidosti tarpeelliseksi.
Jokainen on erilainen ja olosuhteissa muuntuva, myös suhteessa yksin ja yhdessä toimimiseen.
Toiset syttyvät elämään toisten kanssa, toisille erillisyys tuo oman voiman parhaiten esiin. Kummassakin tapauksessa on kyse yksilön voimasta ja panoksesta yhteiseksi hyväksi – ja samalla erillisyyden voittamisesta, temperamentin ja luonteen tuolla puolen.
Miten nämä välttämättömät ja toisinaan vaikeasti yhteen sovitettavat tarpeet toteutuvat?
Erityisesti nyt, kun algoritmitalous tekee tuottavuustavoitteiden näkökulmasta osasta meistä tarpeettomia ja haastaa meistä jokaisen entistä tietoisemmin punnitsemaan omaa arvoamme ja arvokkuuttamme, mutta ennen kaikkea yhteyttämme suhteessa ryhmään ja sen tarkoitukseen.
Yksi avain on edelleen keskinäisriippuvuutemme eli se, miten muut toiminnallaan mahdollistavat minun elämiseni ja miten minä sen avulla teen omalla panoksellani, osaamisellani ja vaikuttamisellani muille paremman elämän mahdolliseksi.
Työ on toisiaan tarvitsevien ihmisten vuorovaikutusta. Esko Kilpi
Ajankohtaiseksi tämän tekee nyt se, miten
· meiltä odotetut kyvyt liittävät meidät kiinteämmin toisiimme, esimerkkeinä empatia, syväkuunteleminen, vahvuuksiin kannustaminen, intuitio, uteliaisuus, vuorovaikutus ja tietoisemmaksi tuleminen – työssä syntyy todellisia ihmis-suhteita
· keinoälyavusteiset projektit vapauttavat keskittymään olennaiseen – asiakkaiden auttamiseen ja heidän kanssaan kommunikoimiseen
· kokeileminen ja vertaisoppiminen sekä avoimuus ja aiempaa suurempi luottamus hyväntahtoisuuteen tekevät yhteistyöstä aidompaa ja merkityksellisempää
· potentiaali ja motivaatio jatkuvaan kehittymiseen ja nopeaan muutokseen näyttäytyvät paitsi jokaisen meidän oppimisprofiilissa myös kyvyissä oppia toisilta ja auttaa toisia oppimaan – ja oppia yhdessä ja auttaa organisaatiota/verkostoa kehittymään
Yksilön paras mahdollinen elämä ryhmässä ja ryhmän paras mahdollinen keskinäinen yhteistoiminta kiteytyvät seuraavaan maksiimiin (koskee myös verkostoja):
Organisaation tarkoitus elää jokaisessa yksilössä ja jokaisen yksilön voima pääsee täysimittaisesti vaikuttamaan organisaatiossa.
Kun tunnistetaan yhteinen ydin – arvot ja niihin liittyvä merkitys – ihmiset avautuvat, tulevat tietoisemmiksi ja keksivät ja löytävät siksi yhä parempia tapoja sen toteuttamiseen. Juuri niissä olosuhteissa ja niiden ihmisten kesken.
Tässä mukana olemisesta on helpompaa löytää tarkoitus elämälleen.