Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Mustat pisteet

Muistan lapsuudesta isotätini, jolla oli tapana kiitellä Jeesusta milloin mistäkin asiasta. Kyllä meitä lapsia nauratti, kun täti siunaili raitiovaunuun ehtimistään, sitä ettei kaatunutkaan vaan sai tasapainonsa viime hetkessä takaisin ja että kauppalaskukin oli odotettua pienempi – kiitos, Jeesus, siitä!

Vuosikymmeniä myöhemmin tajusin, millainen edelläkävijä isotätini oikeasti oli. Kiitollisuus on hyvinvoinnin ja onnellisuudenkin perustekijöitä, niin tutkimukset osoittavat. Count your blessings – eikä turhaan.

Päivittäisenä tapana kiitollisuus auttaa kiinnittämään huomion siihen, miten paljon elämässä on ja tapahtuu kaikenlaista hyvää.

Kesken palaverin, kesken työpäivän tai työpäivän päätteeksi voi – ja kannattaa – katsoa kiitollisuuden aiheisiin. Huononakin hetkenä tai päivänä se tuo kaivattua tasapainoa synkkyyteen vetävien voimien vastapainoksi. Ja samalla kuin huomaamatta välttämätön kritiikkikin kirkastuu eli oikeat sanat löytyvät.

Miksi tähänkin pitää vielä erikseen kiinnittää huomiota? Eletty on ennenkin ja ihmisiä meistäkin tuli. Vaan millaisia: parhaaseen itsessämme ja toisissamme näkeviäkö?

Huomio kiinnittyy ja jää helposti kiinni negatiiviseen itsestään – se on aivojen ja mielen oletuksena.

Mieli hakeutuu valkean paperin mustaan pisteeseen kuin valo mustaan aukkoon.

Kiitollisuutta herättäviin asioihin huomion kiinnittäminen on mielen tehdasasetuksen vastalääke, jonka tarpeellisuutta voi arvioida itse: katso maailmaa.

Kiitollisuuden aiheita on meidän etuoikeutettujen elämässä todella paljon.

Aamulla herään lämpimässä asunnossa, laitan vedenkeittimen päälle, käyn lämpimässä suihkussa, kokoan haluamani aamiaisen ja alan selata verkosta aamun uutisvirtaa. Jos yksikin näistä ei toimi toivomallani tavalla, minun on ponnisteltava erikseen, jotta

·     Aamuni ei ole pilalla

·     Mieleni ei jää kiinni vikaan menneeseen asiaan

Siitäkin huolimatta, että kaikki muut asiat ovat juuri niin kuin haluan – toisin kuin hyvin monella muulla maan asukkaalla.

Joku vuosi sitten kehitin kiitollisuusharjoitukseen muunnelman: ole kiitollinen niistä asioista, joita sinulla ei ole.

Niitäkin löytyy yllättävän helposti paljon.

En sairasta syöpää. Minulla ei ole addiktioita. Minulla ei ole ikävää anoppia. Sosiaalinen velvollisuus ei pakota minua syömään mämmiä.

Kuten usein, asiat johtavat toisiin:

harjoitus herätti minut pohtimaan, aliarvioinko vai yliarvioinko elämässä kokemaani kärsimystä. Ilman itsetuntemusta en löydä tasapainoa noiden kahden välillä ja ilman tasapainoa hylkään itseäni ja kokemukseni tai vajoan suhteettomuuden suohon.

Miksi edelläkävijät harjoittavat tällaista reflektoimista työpaikoillaan?

Koska nämä asiat vaikuttavat siihen, miten syvälle intohimo pääsee kaivautumaan ja miten kauas uteliaisuus ulottuu. Kaksi avaintekijää tuloksen tekemisessä, saman tien.

Mainokset

Banaanista sivistykseen

Banaani on kohtalokas hedelmä. Sen vaarallinen matka alkaa jo siitä, minkä banaanin kaupasta kotiin kannat. Joillekin valinta on Reilun kaupan banaani, toisille Chiquita – ehdottomasti.

Verta aletaan punnita siinä, kummasta päästä banaani kuoritaan. Kahvasta vai tylpästä? Toinen vaihtoehdoista on selvästi rahvaanomainen, mutta mistä se johtuu: kotikasvatuksestako?

Varsinaiseen asiaan päästään kuitenkin vasta, kun voidaan varmuudella todeta, mikä on syötävän banaanin oikea kypsyysaste.

–      Kyllä banaanissa täytyy olla muutama ruskea pilkku ennen kuin sitä voi syödä. Muuten se on sellainen ikävä limainen purulelu.

Oletko täysin samaa mieltä? Vai jyrkästi aivan toista mieltä?

Parasta on, että olet aivan oikeassa. Vaikeus on siinä, etteivät muut ole väärässä.

Vaikka perustelusi ja argumentaatiosi olisi hiottu timanttilaikalla.

Tietysti on koko joukko ihmisiä, jotka eivät ehdottomasti syö banaaneja. Tai jotka eivät missään olosuhteissa lähde politisoimaan näkemystään.

Mutta jotain tässä on. Muutama päivä sitten Markus Nieminen kirjoitti sattuvasti oikeasta järjestyksestä leivän päälle laitettavien juuston ja makkaran osalta.

Tähänkin, niin kuin moniin muihinkin kriittisiin yrityksien ongelmiin, on yksi helppo ratkaisu. Oman näkökulman hylkääminen ja ratkaisun etsiminen oman mielipiteen ulkopuolelta. Kyse on siis vain ja ainoastaan siitä halutaanko löytää ratkaisu. Ja se tapahtuu näkökulmaa vaihtamalla.

Mitä tässä halutaan ratkaista?

Sitä, että lähdemme puolustamaan ja perustelemaan mielipiteitämme, vaikkei siihen järjellä ajatellen pitäisi olla minkäänlaista tarvetta. Mutta jostakin tämä tarve silti kumpuaa.

Jonas Kaplanin tekemä tutkimus osoittaa hyytävästi, miten puolustamme omaa näkemystämme toisen eriävää mielipidettä vastaan aivan kuin puolustautuisimme fyysistä hyökkäystä vastaan.

Tällainen evoluutiobiologian armoilla oleminen ei kuitenkaan ole kovin sivistynyttä eikä varsinkaan kohottavaa. Lisäksi se vie paljon energiaa ja ihmissuhteitakin huonoon suuntaan. Tällaisten tutkimusten varsinainen anti onkin herättää meidät mahdollisuuksille ottaa askeleita eteenpäin omassa evoluutiossa. Kun yksikin ihminen muuttaa reaktiivista käyttäytymistään, muut voivat ottaa oppia rauhallisesta, vanhemman valtionaisen myhäilystä eri näkemyksille. Tästä syntyy ennen pitkää kulttuurievoluutio.

Meillä on varaa tähän.

Ei toisten mielipiteet meitä uhkaa – emmehän elä banaanitasavallassa.

”Näin on melkein jokainen maailman innovaatio syntynyt.” päättää Markus bloggauksensa. Meillä voisi hyvinkin olla tällaisia sivistysinnovaatioita. Koska tarvitsemme niitä juuri nyt enemmän kuin useimpia nokkelia appseja.

Ei mitään nanobiologiaa

Isäni syntymäpitäjässä kulki legenda haitarinsoittajasta, joka varsinkin vanhemmiten ilmestyi tukevassa humalassa tanssipaikalle soittamaan. Kerran, kun känni oli hirmuinen, joku kysyi ukolta, miten ihmeessä tämä pystyi soittamaan tuossa kunnossa. Mies vastasi: ”Että mitenkä? Kännissähän nää on harjoteltuki.”

Kerran kunnolla opittu taito säilyy periaatteessa ja käytännössäkin loppuelämän.

Luontaiset valmiudet yhdistyneenä taidon oppimiseen näyttäisi suurimmalle osalle olevan uralla kehittymisen päätepiste. Näillä mennään.

Näkemys siitä, että on vuodessa oppinut työtehtävänsä ja seuraavat x vuotta on vain sen toistamista, ei ole muuttuvassakaan maailmassa vanhentunut tai edes mennyt pois muodista.

Väitetään, etteivät ihmiset ole laiskoja.

People are not lazy. They simple have impotent goals – that is, goals that do not inspire them. #ThursdayThoughts @TonyRobbins

Väitetään, että ihmiset tekevät aina parhaansa, lähtökohdistaan ja vallitsevissa olosuhteissa.

En usko.

Ovatko tällaista väittävät ihmiset tutustuneet edes omaan mieleensä? Minä väitän – muotoiltiin se miten tahansa – että parhaansa tekeminen on harvinaista ja että suuri osa ihmisistä laiskottelee määräänsä enemmän. Ja että suurin osa työtehtävistä on määritelty tai ainakin käytännön tasolla hyväksytty sellaiseksi, etteivät ne paljoa vaadi.

Oletko eri mieltä?

·     Kuinka monta kertaa olet kokenut sietämätöntä turhautumista asiakaspalvelijan asenteeseen/suoriutumiseen, vaikkeivät odotuksesi alun alkaenkaan olleet kovin korkealla?

·     Miten on mahdollista, että joku saa jatkaa työtehtävässään, vaikka hän selvästi alittaa riman päivittäin?

·     Joudutko useinkin todistamaan, miten surkeasti palavereja/projekteja/prosesseja johdetaan?

Kun käsillä on tekemistä, mieli ei ehdi ajatella, ja kun mieli ei ehdi ajatella, elämä kulkee pehmeästi kahvitauosta toiseen. Jos lopettaa tekemisen, on kohdattava elämä sellaisena kuin se on. Roope Lipasti

Aika vähällä ja usein todella vähällä pärjää. Hommat tulevat hoidettua pienelläkin vaivannäöllä. Kipuraja on asetettu todella ylös, itseä tarvitsee panna peliin vain minimaalisesti. Opiksi ottaminen eikä varsinkaan upgradaus ole välttämättömiä, parhaansa yrittämisestä yllättyy aina. Lisäksi on työpaikkoja, joissa vähään tyytymistä jopa vartioidaan mustasukkaisesti.

Onko vähällä pääseminen opittua? Niin väittää esimerkiksi Seth Godin.

Me harjoitamme lapset toimimaan opettajien kanssa tietyllä tavalla: ota selvää mitä he haluavat ja tee se, juuri ja juuri, koska on muitakin asioita työstettävänä. Mieti miten vastata heille täsmälleen, mitä he haluavat kuulla, pienimmällä mahdollisella ponnistuksella, ja olet ‘hyvä oppilas’.

Ei ole mahdotonta eikä edes ylivoimaista olla vähän ystävällisempi työkaverille tai puolisolle. Yrittää tehdä vähän paremmin kuin viime kerralla. Se on meissä oleva voima, kehittymisen asenne.

On noloa ulkoistaa tsemppaaminensa ja itsensä ylittäminensä oman suosikki jääkiekkojoukkueensa kolmanteen erään.

Kuinka paljon enemmän maailma olisi ja ihmisten yhteistoiminta paranisi, jos

·     Olosuhteita muutettaisiin rohkaiseviksi tai ensi alkuun edes edellyttäviksi

·     Ihmiset löytäisivät kipinänsä haluta enemmän parempaa – itseltään

Ympäristön ja olosuhteiden kannustava vaikutus uteliaaseen oppimiseen ja parhaansa antamiseen antaisi tärkeän sysäyksen meille, yhdessä ja erikseen. Seuraavalle tasolle olisi helpompi nousta.

Nyt näyttää siltä, että ulkoinen pakko – epävarmuus työsuhteissa, kun mahdollisuudet ovat suuret eikä varmuutta ole juuri mistään – auttaa yrittämään vähän enemmän. Niin kuin pakko usein tekee.

Kylmä sydän, mykkä iho

Harva asia herättää minussa yhtä voimakasta myötätuntoa kuin ihmiset, joita elämä kuristaa. Tekisi mieli laittaa käsi olkapäälle tai halata lujasti ja sanoa, että kyllä asiat järjestyvät ja sinä olet kaiken hyvän arvoinen.

Kun tutkii mielen monitasoisuutta, kompleksisuutta ja arvoituksellisuutta ja työssään kohtaa puristuksessa eläviä ihmisiä, herää kysymään, millaiset asiat ovat johtaneet ihmiset tuollaiseen tilaan. Pian huomaa, että tilanteessa on Paljon liikkuvia osia, kuten Ville Lähde kirjansa otsikossa toteaa.

Kun ottaa yhden yksittäisen tekijän luupin alle, luulee hetken tajuavansa mielen toiminnasta jotakin.

Syntymäni aikoihin oli vallalla vanha ohjeistus, että vauvoja oli syötettävä neljän tunnin välein riippumatta heidän tarpeistaan. Muuten lapsesta tulisi hemmoteltu ja vaativa. Niinpä vauvojen annettiin itkeä lohduttomasti tai odottaa apaattisena seuraavaa ruokailua.

Millaisen jäljen tällainen hylkääminen ja tarpeisiin vastaamattomuus jättää? Että on selvittävä yksin? Ettei ole sen arvoinen, että tarpeisiin vastattaisiin?

Tällaisen tiedostamattoman ja syvän jäljen kanssa on elettävä – eikä jälki erota työ- ja muuta elämää toisistaan, vaikka olisi mukavampaa ajatella niin.

Mitä eläminen, jäljen kanssa selviäminen tarkoittaa?

·     Edellä kuvatusta ”järkevästä lastenhoidosta” tietäminen auttaa kiinnittämään huomion omaa elämänasennetta ja käyttäytymistä ohjaaviin tekijöihin. Niistä tietoisemmaksi tuleminen on vapauttavaa. Esimerkiksi sen tajuaminen, etteivät nuo tekijät ole minä.

·     Toisin eli omilla ehdoilla toimiminen tuo suuren helpotuksen tunteen: ohjaava ote irtoaa, tämän ei tarvitsekaan olla elinkautinen.

·     Samanaikaisesti tuo jälki on olemassa ja otollisissa hetkissä se kytkeytyy päälle automaattisesti. Siksi on pidettävä olosuhteista huolta, jotta jälki ei ala ohjata. Ja ennen kaikkea, ettei siitä tule olotila ja mielentilakin, tapa reagoida.

Väsymys ja stressi aktivoivat jälkeä.

Kun suhde itseen ja omiin todellisiin tarpeisiin ohenee, se johtaa huomaamatta noiden alkuasetusten mukaan toimimiseen. Sydän kylmenee maailmalle, ihosta tulee mykkä ja se lakkaa vastaamasta eivätkä tunteet tunnu missään. Kun sydämestä katoaa ilo, kasvoista tulee naamio ja sanoista tyhjiä reaktiota. Tunnistatko tällaisen ihmisen?

Kun eksyy itsestä, eksyy toisista ihmisistä – ja päinvastoin.

Kun on vain itsensä varassa ja voi luottaa vain itseensä, tunteet pienenevät. Niin pieniksi, ettei niistä enää ole kompassiksi, jonka avulla suunnistaa ja tehdä viisaampia valintoja ja päätöksiä.

Päätöksiä urasta ja päivittäisistä asioista, kohtaamisista ja niiden synnyttämästä elämisentunteesta. Jos kaipuu yhteyteen saisi olla elossa, meillä olisi paljon vähemmän sen kuolettamisesta johtuvia lieveilmiöitä: korvikkeita, addiktioita ja oman häpeän ulkoistamista.

Pystytkö näkemään, miten toisenlainen työpäivä ja työelämäkin olisivat, jos lämpöä olisi vähän lisää? Miten omista alkuasetelmista tietoisemmaksi tuleminen herättäisikin ymmärrystä ja empatiaa toisia kohtaan, sen sijaan että pelko ja välinpitämättömyys hallitsevat johtamista, kohtaamisia ja yrityksiä rakentaa luottamusta ja tehdä yhteistyötä? Miten mikään oikeasti voimallinen on mahdollista niin kauan kuin kohtaamaton heikkous ohjaa sanoja ja käyttäytymistä?

Voimme luoda itsellemme ja toisillemme parempaa elämää kuin mitä aikoinaan saimme osaksemme. Parempaan pystyminen on mahdollista. Se on jo syy elää ja samalla jotakin, jonka jättää perinnöksi huomiselle työpäivän päättyessä.

Mielen kulttuuri

Erääseen yritykseen oli kansainvälistymisen myötä tullut ihmisiä useista maista. Yrityksestä pyydettiin minut paikalle puhumaan siitä, miten eri kulttuurien kanssa tullaan toimeen ja miten edetään parhaalla mahdollisella tavalla.

Puhuin siitä, miten jokainen meistä tulee eri kulttuurista.

Meidän jokaisen kasvuympäristö on ollut oma kulttuurinsa ja juuri sen meistä jokainen tuo mukanaan yritykseen. Tavat, asenteet, huomion kiinnittäminen, kieli, uskomukset ja suhtautuminen ovat osa meitä ja ne istuvat usein lujassa.

Toisin kuin systeemit yrityskulttuuria harvoin kyetään luomaan tietoisesti. Siksi kulttuurin alueella tiedostamattomuus hallitsee kuin kaloja ympäröivä vesi.

Mitä on mielen kulttuuri?

Mielen kulttuurin synty. Jokainen luo mielensä kulttuurin tulkitessaan kaiken sisältään ja ulkopuoleltaan tulevan omien valmiuksiensa ja taipumustensa mukaisesti.

Mielen toiminta. Mieli on jatkuvassa toiminnassa ja muutoksessa yleisten ja yksilöllisten prosessien tuloksena. Hitaammin muuttuvat osat lomittuvat iloisesti nopeammin muuttuviin, mikä tekee mielen toiminnasta toisinaan yllätyksellistä, toisinaan hyvin ennalta arvattavaa.

Mieleen vaikuttaminen. Ihminen on aina halunnut tietoisesti vaikuttaa omaan mieleensä ja sen toimintaan. Moni olisi mielissään, jos saisi ohjattua mieltään toimimaan ja palvelemaan paremmin sitä, minkä katsoo hyväksi itselleen ja muille. Ulkoiseen toimintaan ja käyttäytymiseen vaikuttaminen on kuitenkin tavallisesti helpompaa kuin koulia itsestään aidosti hyveellisempää ihmistä.

Mielen kulttuuri on tavallisesti kaoottinen ja sekavakin – kuin unet.

Ulkoinen kulttuuri ja suurin osa ihmisistäkin toimii kuitenkin melko järkevästi ja johdonmukaisesti, koska ulkoinen todellisuus tukee sellaista vahvoilla rutiineilla ja sovinnaisella käyttäytymisellä.

Oman, paremman kulttuurin luominen sisällään on paljon haasteellisempaa, koska ulkoinen tuki puuttuu. Sisäinen voima loppuu helposti kesken ja tietoisuuden öljylampusta loppuu matkalla öljy, kuten joku on runollisesti todennut.

Voit kysyä, että mitä merkitystä jollakin mielen kulttuurilla on, jos hommat hoituvat entiseen tapaan ilman tietoisuutta siitä.

Mielen kulttuurilla on merkitystä, kun halutaan muuttaa ja kehittää asioita paremmiksi – ennen kaikkea merkityksellisemmiksi. Ja varsinkin, kun pyritään aitoon muutokseen ja adaptaatioon muuttuvassa maailmassa. Saman vanhan voi tietysti siivota maton alle puhumalla muutoksesta ja käyttämällä ulkoa omaksuttuja, ”oikeita” sanoja. Kuulostaako tutulta?

Sellainen kuitenkin vain lisää ristiriitaa mielen ja todellisuuden välillä. Se, että selviää mielensä kanssa ja hoitaa hommansa ei vielä ole hyvinvointia eikä varsinkaan sellaista, mistä voisi ammentaa muillekin. Ja juuri yksilöllisestä hyvinvoinnista ammentavaa parempaa kulttuuria me tarvitsemme, myös työpaikoilla. Sen avulla meistä on kohtaamaan päivittäiset, uudetkin haasteet.

Onko teillä mielen kulttuuriin liittyviä asioita, jotka kaipaavat ratkaisuja? Soita Mikko, p. 050 3840727.

Enemmän parempaa

Lapsena se ja tämä olivat kiellettyä. Silloin päätin monta kertaa, että aikuisena ainakin teen mitä haluan enkä kysy siihen keneltäkään lupaa.

Nyt aikuisena mahdollisuuteni ovat monet, ja luvan tarvitsen vain itseltäni. Silti paljon elämisen riemua tuottavista asioista jää tekemättä – miksi?

Kesti yli puolet elämästä havahtua näihin kahteen aika itsestään selvään kysymykseen:

1)  Mikä on tämä vankila, jossa kukaan tai mikään ei näytä minua rajoittavan?

2)  Mitä kaikkia mahdollisuuksia minussa ja elämässäni todella on?

Käsitykseni synty itsestäni ja omista rajoistani on hämärä. Enkä ole uskaltanut katsoa kovin kauas maailmaan ja sen mahdollisuuksiin.

Nämä kaksi havaintoa sytyttivät minut.

Rohkaistuin, aloin tehdä haluamiani asioita, päästää irti mielikuvistani ja annoin itselleni luvan. Innostunut kirmailuni ja pörräämiseni oli lapsenomaisen luovuuteni vapautumista. Ja tietysti aloin saarnata ihmisille havahtumisestani siihen, miten elämä voi olla enemmän ja mikä potentiaali heidän sisällään odottaa toteuttajaansa.

Tietoisemmaksi tuleminen merkitsi minulle ennen kaikkea huomion kiinnittämistä niihin ohimeneviin hetkiin, jotka kertovat suuremmasta elämästä. Jostakin todella tärkeästä.

Joku sanoi joskus, että sisäinen vankila on kuin labyrintti, jonka lasiseiniin me törmäämme ja pidämme niitä luonnollisina, todellisuutena. Näiden itse luomiemme uskomusten ohjaamaa elämää jäämme helposti elämään.

Elämän suurimpia haasteita on lähteä kyseenalaistamaan perususkomuksiaan, joiden olemassaolosta ei ole tietoinen.

Ja silti se on tehtävä, jos haluaa oikeasti elää eli toteutua ja ylittää itsensä. Jotta elämä oikeasti tuntuu jossain.

Millaiseksi sinä kuvittelet elämäsi, mistä sinä haaveilet sisimmässäsi? Kaikki nuo näyt kertovat siitä, mihin sinusta todella on. Ne ovat sinun mahdollisuuksiasi, useimmiten toistaiseksi käyttämättömiä.

Pystytkö kuvittelemaan, miltä työpäiväsi näyttäisi, jos antaisit lasiseiniesi kaatua ja antaisit vähän enemmän parhaan itsesi näkyä?

Tulevaisuuden kyvyiksi

Loistavana vuonna 1964 Martha and The Vandellas levytti klassikon Dancing in the Street.

Calling out around the world: are you ready for a brand new beat?

Kun sinulle käy kutsu löytää oma äänesi, oletko valmis uuteen eli näyttämään, mitä oikeasti olet ja mihin kykenet?

Sillä ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustelija nähdäkseen, että seuraavien vuosien aikana tapahtuvat muutokset edellyttävät meiltä adaptaatiota, uudelleen orientoitumista ja uusien kykyjen omaksumista ja kehittämistä. Oletko valmis?

Millaisista kyvyistä on kyse? Tässä yhdeksän ensin mieleen tulevaa.

Systeemiset kyvyt, joista ehkä tärkein on taito nähdä asiat sekä-että sen sijaan että ne olisivat joko-tai, kuten luontaisesti tapahtuu. Kyvyn tarkoitus on vastakkainasettelun (me-ne, hyvä-paha, vahva-heikko) ja erillisyyden voittaminen, maailman turhan osiin jakamisen lopettaminen ja laajemman yhteisen tontin löytäminen. Samalla kehitetään ristiriitojen ja paradoksien sietämistä kohti kokonaisvaltaisempaa ajattelua.

Tunnetaidot eli voimistetaan tahtotunteita kuten uteliaisuus, rakastaminen ja intohimo.

Tunteiden käsittely eli opitaan empatiaa, hyväntahtoisuutta ja myötätuntoa. Jonkinlaisena maksiimina tässä voisi olla ”En voi olla todella onnellinen niin kauan kuin yksikin ihminen lähelläni on onneton.” Tähän liittyy myös syvempi kuunteleminen, jota harjoitetaan jotta ymmärretään ja autetaan toisia löytämään oikeat sanat, ei jotta korjataan heidän ”vääriä” käsityksiään.

Henkisten kykyjen kehittäminen: intuitio, visualisointi ja meditaatio, joiden avulla luodaan parempaa yhteyttä ja suhdetta todellisuuteen, myös sisäiseen todellisuuteen ja toisiin ihmisiin.

Itsensä johtaminen, itsetuntemus, itsensä selvittäminen, oman mielen reflektoiminen ja sen myötä omien mahdollisuuksien ja potentiaalin näkeminen. Omien tavoitteiden asettaminen & yrittäjämäinen asenteen kehittyminen elämässä: luon itse olosuhteita sille, mitä tahdon maailmassa saada aikaan ja miten siinä vaikuttaa.

Metataidot eli taitojen taidot, jotka synnyttävät lisää taitoja. Tällaisia ovat esimerkiksi oppiminen ja oppimaan oppiminen, harjoitteleminen ja harjoittelemaan oppiminen, itsensä uudistuminen ja itsensä opettaminen eli itselle niiden taitojen opettaminen, joita kokee tarvitsevansa. Metataidot luovat ja vahvistavat kehittymisen tahtoa ja asennetta.

Mielikuvituksen vahvistaminen eli aiempaa parempi mahdollisuuksien havaitseminen ja niihin tarttuminen. Tarvittavia kykyjä tähän ovat rohkeus kokeilemiseen, unelmointi, improvisaatio ja leikkiminen.

Sisäisen tarkkailijan vahvistaminen ja kehittäminen. Tämä metakognitiivinen taito on käytännössä esimerkiksi kykyä ajatella omaa ajattelua, peilata omia tunteita ja tulla tietoisemmaksi omista mielenliikkeistä ja mielialoista.

Kokonaisuuden tarkoituksen tavoittaminen eli systeeminen hahmottaminen. Monimutkaisen systeemin osatekijöiden näkeminen dynaamisessa, keskinäisessä riippuvuussuhteessa. Samanaikaisesti tulevaisuuden organisaatiossa korostuu tarve olla kokonainen ihminen työelämässä, kaikkine kykyineen ja valmiuksineen antaa oma panoksensa yhdessä toisten kanssa.

Muuttuuko oikeasti jokin? Vai samako menoko jatkuu kuin eilenkin, kysyy Jukka Poika kappaleessaan Sotaisa rotu. Ja vastaa: sama meno jatkuu.

Huomennakin suurin osa ihmisistä menee samaan työpaikkaan, jonka järjestelmät ja sen sisällä toimivat tavat ja rutiinit pitävät huolen siitä, että kaikki tuntuu jatkuvan kuten aina. Pinnan alla tapahtuva kehitys muuttaa asioita usein hitaasti ja ellei muutokseen kiinnitä huomiota, se saattaa näyttäytyä äkillisenä ja yllättävänä.

Toivottavasti sinulle ei käy niin. Sillä oikeastaan kaikki edellä sanottu on jo näkyvissä.

Kaipaatko apua muutokseen liittyvien kykyjen kehittämisessä? Soita Mikko, p. 050 3840727.

5 syytä meditoida

Kun yrityksenne on siirtymässä teal- eli tulevaisuuden organisaatioksi, uudenlaisten mielenkykyjen kehittäminen on välttämätöntä.

Jos elät normaalia elämää, sinulla on arjessa sisäisiä haasteista, jotka saattavat eksyttää sinut siitä, mikä oikeasti on tärkeää.

Sinulla on aivot, joiden systeemi on koko ajan käynnissä. Se tekee elämästäsi usein aika levotonta. Itsesi ja oman menestyksesi takia opit ehkä aikoinaan suorittamaan eli tekemään asioita kyselemättä turhia. Sokea puurtaminen ei kuitenkaan ole enää cool tai edes oukei vuonna 2017.

Mentäisiinkö näillä silti loppuelämä? Moni menee, mutta sinun ei tarvitse.

Kun kolmekymmentä vuotta sitten aloin meditoida, sen kertominen julkisesti oli samaa kuin myöntää, että minulla on AIDS. Nykyisin meillä menee paremmin. Julkisiin meditaatioulostuloihin törmää viikottain.

I practice meditation for two hours every day, and I go for a long meditation retreat of 30 to 60 days every year, and this is a very fundamental plank in my personal happiness. But I am totally aware that this is not scalable. Yuval Noah Harari

Näiden edelläkävijöiden joukkoon voi melko huoletta liittyä, kun löytää oman tapansa, sillä meditoiminen itsessään on helppoa. Eikä sillä, mitä ja miten meditoit, ole suurtakaan merkitystä meditaatiosta saamiisi hyötyihin.

Missä meditaatio auttaa minua?

·     Se liittää minut todellisuuteen paremmin yhteyksin ja syventää suhdetta todellisuuteen ja sen ymmärtämiseen. Ja tuo varmuuden olemiseen ja toimimiseen. Turha säntäily, stressaaminen ja huolestuminen töiden suhteen vähenevät.

·     Se opettaa eli auttaa huomaamaan yhtälailla ulkoisia kuin sisäisiä asioita. Asiat avautuvat uusista näkökulmista. Meditaation avulla pääsen kokemaan asioita syvemmin, elämä rikastuu.

·     Valppaus lisääntyy. Se on herkistymistä tilanteille ja olosuhteille ja niistä syntyville signaaleille. Kun olen läheisemmässä ja paremmassa suhteessa itseni eli sisäisyyteni kanssa, intuition käyttämisen varmuus voimistuu.

·     Se luo tilaa ja rauhaa. Huomaan, miten tuhoavaa kiire on kaikelle sille, millä oikeasti on merkitystä minulle. Kun keskittyminen paranee, rauha luo mahdollisuuden havaita tarkemmin sellaista, joka ennen jäi epämääräiseksi mielikuvaksi. Lisäksi minussa on tilaa toisillekin, syvemmälle kuuntelemiselle ja toisten paremmalle ymmärtämiselle.

·     Se auttaa minua ymmärtämään paremmin, kuka olen ja mikä minussa elää ja vaikuttaa. Itseni paremmin tunteminen johtaa selkeämpään itseni ja oman elämäni johtamiseen. Myös kohtaamiset selkiintyvät, kun sisäinen erämaa muuttuu rajaseuduksi, räme pelloksi.

Osaatko kuvitella, miltä työpäiväsi näyttäisi meditaation valossa? Miltä tuntuisi olla useammin ja paremmin olennaisen äärellä? Meditoiminen avaa sinulle uusia mahdollisuuksia.

Kaipaatko orientaatiota meditoimisen aloittamiseen tai parempaan jatkamiseen? Soita Mikko, p. 050 3840727.

Työsuhde = olosuhde?

Kevyt häpeänpuna poskillani muistan, kun vuosia sitten sain ensimmäisen diilini hybridityöpajasta, workshopin ja 1-to-1-valmennuksen yhdistelmästä. Valmistauduin kysymään syvällisiä kysymyksiä tiimin jäseniltä siitä, mitä työ heille merkitsi. Yllätyksekseni jokainen heistä kertoi ajautuneensa kyseiseen työtehtäväänsä.

Miten tässä kävi näin?

Muistan vielä, kun yritin työpajoissa herätellä kysymyksiä siitä, oliko tämä se elämä, josta he olivat unelmoineet. Tai mitä tekemistä sillä työllä, jota he tekevät, on sen kanssa, mitä he ovat.

Ei suurta menestystä. Setin loppupalautteessa ihmeteltiin ystävällisesti, miksi yritän tehdä työstä tärkeämpää kuin se on.

Miten tässä näin kävi?

Olinko vain etuoikeutettu, koska olen itse ollut onnekas ja saanut tehdä merkityksellistä, jopa kutsumuksellista työtä koko varsinaisen työurani?

Vai oliko minulla muuten vaan sellainen käsitys, että koska ihminen viettää puolet valveillaoloajastaan töissä, kai se saisi merkitä enemmän kuin vain ajanviettoa ruoan ja asunnon ansaitsemiseen?

Eikö muu olisi järkyttävää tuhlausta? Ihmisen ja hänen potentiaalinsa hirvittävää rajoittamista, itsensä sensuroimista?

Työllä on ihmiselämässä nimittäin ainakin kolme perustavaa funktiota: toimeentulo eli mahdollisuus palkan avulla hankkia ruokaa ja katto päänsä päälle, mielekäs tekeminen eli oman identiteetin mukainen toiminta, joka pitää ihmisen toimeliaana arjessaan sekä merkitys muille eli kokemus siitä, että toimintani kautta olen arvokas muulle ihmiskunnalle. Pelkkä elossapysyminen ei riitä. Frank Martela

Tunteeko ihminen oman identiteettinsä? Puhumattakaan, että tietäisi, miten se on syntynyt?

Työsuhde muuttuu olosuhteeksi itsestään, huomaamatta.

Olosuhde, vailla elossa olemisen tunnetta ja oikeaa elämisen riemua, raikasta ja värisyttävää uteliaisuutta. Vailla syvää merkityksen tunnetta, joka luo elämään tarkoituksen kokemuksen.

Lyhyesti: valetta, jonka ympäristö on taitavasti myynyt ainoana vaihtoehtona. Mistä lähtien (työ)elämästä tuli samantekevä tai ontuva itsestään selvyys?

Kaiken seurauksena tyytyväisyyden ja tyytymättömyyden tunteet heräävät. Tyytyminen vähempään kuin olisi kenenkään arvon mukaista vuotaa yli ja johtaa lieveilmiöihin kuten jatkuva valittaminenkin. Usein ne ruokkivat toisiaan, toistensa peilikuvina.

Ellei tarkoitus täyty töissä voiko se täyttyä työn ulkopuolella? Ja miksi antaa olosuhteiden johtaa siihen, että tarkoitusta tarvitsee etsiä muualta?

Herääminen on tapahtumassa. Suorittavan ja konemaisen työn väheneminen auttaa ihmisiä etsimään sitä, mitä niin maailma kuin he itse nyt tarvitsevat. On kyse jokaisen ainutkertaisesta panoksesta johonkin itseä suurempaan.

Se alkoi jo lapsena

Nurmijärven serkut olivat ihan tyhmiä. Niiden kanssa ei koskaan syntynyt hyviä leikkejä, niillä oli vain hienoja leluja eikä niiden kanssa ollut edes puhuttavaa. Piinaavaa kyläilyä. Loviisassa asuvat pikkuserkut olivat sen sijaan todella kivoja. Niillä ei ollut paljon leluja, joku rikkinäinen kirjoituskone ja käytöstä poistettu kassakaappi. Leikit syntyivät itsestään ja itku pääsi, kun ne piti lopettaa kesken.

Tämä kahtiajako olisi voinut jäädä lapsuuteen eikä jatkua työelämänkaaressa. Mutta.

On ihmisiä, joiden kanssa tulee välittömästi toimeen. On ihmisiä, joiden jutut puhuttelevat ja innostavat. On ihmisiä, jotka ovat ihan erilaisia mutta joiden kanssa työn tekeminen sujuu itsestään.

Sitten on ihmisiä, joiden kanssa maito kaatuu lattialle välittömästi ja jos tilanne sallii, keskinäinen syyttely alkaa. On ihmisiä, joiden jutut ovat latteita, tylsiä ja jotka ovat piinallisen normaaleja. On ihmisiä, joiden kanssa jo perustoimeentuleminenkin vie suuren osa päivän energiasta – ellei pidä varaansa.

Oletko jäänyt vastustamaan todellisuutta? Vai kuitannut tilanteen sillä, että elämä on tällaista ja yrität tulla todellisuuden kanssa toimeen parhaalla mahdollisella tavalla? Vai oletko uteliaana halunnut tietää, mistä on kyse.

Todellisuuden hyväksyminen on hyve, samoin todellisuuden tutkiminen.

Tässä tapauksessa erityisesti sisäisen todellisuuden, josta tämä tilanne syntyy: sisäisestä vasteesta ulkoiselle todellisuudelle.

Jostain syystä nuo ihmiset ovat ja vaikuttavat meidän elämässämme, sattumalta tai tarkoituksella. Oma elämä helpottuu merkittävästi, kun ei jää lapsen tasolle hilloamaan, että toiset ovat tyhmiä ja toiset eivät. Tai toivomaan, että he menisivät muualle tai heitä ei olisi.

Mustavalkoisuus ei tarvitse olla pääteasema. Mikään ei pakota olettamaan, että kaiken pitäisi sujua tai tapahtua itsestään. Meistä jokainen pystyy parempaan. Se mikä lapsena oli selvää ja kahtiajakautunutta, voi aikuisena olla kiinnostavaa ja moniulotteista. Näkökulman vaihtamisen harjoitteleminen tuo virkistävää runsautta arkeen.

Voit sanoa: better deal with it. Minä sanon: deal better with it.