Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Avainsana: asenne

Rajat ja rikkaus

Muistaako joku muukin sen riemukkaan kokemuksen, kun oli oppinut lukemaan ja sitten tuli se hetki, kun osasi ensimmäistä kertaa lukea lehdestä sen pitkän ja vaikean sanan ”eduskuntatalo”.

Pitkällinen hahmottamis-kognitiivinen harjoittelu tuotti tuloksen. Raja oli kohdattu ja ylitetty, ei paluuta.

Alku joskus hankalaa

Kun ihminen aikuisena ryhtyy harjoittelemaan, tapahtuu tavallisesti seuraavaa:

  • Ihminen kohtaa osaamisensa, kykyjensä ja taitavuutensa rajat. Ellei ole harjoitellut pitämään tästä rajakokemuksesta, se on harvoin miellyttävä. Usein käy niin, että ihminen kimmahtaa rajalta takaisin ja eikä halua kokea sitä uudestaan, ellei ole pakko.
  • Ihminen kohtaa oman potentiaalinsa, mahdollisuutensa, piilossa olleet kykynsä, jotka ovat odottaneet niiden henkiin herättämistä. Usein tämä havahtumisen kokemus seuraa oppimiskokemusta: minustahan on tähän. Tällainen kokemus saa ihmisen haluamaan lisää, kaikkea.

Rajankäyntiä

Olen huomannut, että matka osaamisalueelta oppimisalueelle ei välttämättä olisi niin pitkä, jos kykenisin kokemaan uudestaan jotakin siitä tunnelmasta, josta osaamisalue on aikanaan syntynyt. Mielikuvani hankaluudesta on oikeasti vain mieleni kuva asiasta – kaukana todellisuudesta ja varsinkin kaukana tekemisen maailmasta. Tähän illuusioon herään usein, kun tartun toimeen.

Näyttökuva 2013-10-10 kohteessa 22.56.07

Vääristyneen mielikuvani muuntamista ei helpota jankkaava psykopuhe mukavuus- ja epämukavuusalueista, joihin liittyy usein vielä pakkoa ja syyllisyyttä. Jos nuo sinänsä asian yhtä puolta oikeutetusti kuvaavat käsitteet unohdettaisiin hetkeksi ja alettaisiin puhua

  • osaamisalueella oleskelusta
  • ohuen seinämän tai matalan kynnyksen takana olevasta oppimisalueesta

tilanteen ymmärtäminen muuttuisi radikaalisti.

Havahduin jossakin vaiheessa siihen, että käyn tuolla rajalla ja ylitänkin sen päivittäin, usein huomaamattani. Päivän aikana oppimani ei ole kovin tietoista oppimista. Kun kiinnitän tietoisen huomioni päivittäiseen oppimiseen, se muuttaa mielikuvaani ja asennettani – ja madaltaa kynnyksiä.

Mahdollisuuksia

Itsetutkiskelu toi minut siihen, että minussa on paljon sellaista toivottavaa, joka ei pääse toteutumaan. Potentiaalini ei tule käyttöön, sisäiset optioni eivät koskaan laukea.

Lisäksi tunnen ihmisiä, jotka suurimman osan elämäänsä yrittävät tulla toimeen potentiaalinsa kanssa sen sijaan että eläisivät sitä. Ihan hirveää tuhlausta. Mieli toimii usein mahtavana esteenä: toisinaan voi vain kauhulla ihailla mielen monimutkaista ja suurenmoista  kykyä estää parhaan toteutuminen.

Ja sitten osa noista mahdollisuuksista tulee todeksi. Mitä oikeastaan tapahtuu?

Valo, valaise!

Tietoinen pyrkimys alkaa havahtumisesta. Ja uskosta. Joskus myös kokemuksista liittyneenä siihen parhaaseen, joka välähtää hetkissä esiin: minussa on paljon enemmän hyvää.

Oppimiskokemus on minulle kokemus valosta. Asiat valaistuvat. Jos oppimiseen liittyy oivalluksia, ne valaisevat koko elämän, hetkeksi. Jos oppimisesta tulee jatkuva elämys, tulee valostakin sellainen.

Näyttökuva 2013-10-10 kohteessa 22.58.07

Rikkaus seuraa rajojen ylittämisestä. Elämä laajenee sellaisiin mittasuhteisiin, että voi aavistaa varmuudella, ettei pysyviä rajoja ole. Elämästä tulee avoin aarrekammio. Kirjoitin tästä taannoin: http://peilaus.fi/ihanuusalue/.

Itse saan elää unelmaani ja toteuttaa kutsumustani ja silti herään päivittäin mieleni rajoituksille ja esteille. Tämä herättää aiempaakin suuremman kiinnostuksen ja halun auttaa muita mielensä kanssa kamppailevia ihmisiä.

Harjoittele kitaraa

Innostan työkseni ihmisiä harjoittelemaan. Lempifraasini on jo pitkään ollut: ”Harjoittelemisen ei tarvitse olla pelkästään kitaran soiton tai Ranskan kielen harjoittelemista, vaan harjoitella voi mitä tahansa.”

Muutama päivä sitten palasin kitaratunneille 22 vuoden tauon jälkeen. Harjoitella voi siis myös kitaransoittoa. Samalla haaveeni stadionkeikkailusta käy tässä vielä toteen, saatte nähdä.

Opettaja jakaa viisauttaan

Kun kitaransoiton opettajani alkoi tarinoida harjoittelemisesta, tunsin outoa kammiovärinää.

Toistoja

”Eihän tämä mitään rakettitiedettä ole vaan kyse on sitkeydestä. Siitä että jaksaa toistaa asioita. 10000 toistoa ja homman osaa varmasti.”

Mitä harjoittelet, sen opit. Tahdosta, päivittäisistä toistoista on kyse. Uusia uria syntyy niin mieleen kuin aivoihinkin. Kuinka paljon oppiminen ja kehittyminen kiinnostavat, siinä määrin raahaat itsesi harjoittelemaan. Huvitti juuri silloin tai ei.

Peilaa

”Kuuntele sitä mitä soitat. Pitkiä, selkeitä ääniä – ei mitä tahansa. Ja selkeässä rytmissä, vaikka sitten kuinka hitaasti. Väärin oppimisen korjaaminen on paljon vaikeampaa kuin oikein oppiminen kerralla. Miksikö niin? Siksi, että jos on oppinut väärin ja sitä aletaan korjata, menettää kykynsä osata kokonaan, hetkeksi. Juuri äsken osasin ja nyt en osaa ollenkaan. Se korpeaa ja mieli palaa mielellään vanhaan.”

Aina peilaa harjoitteluasi. Mikä kaikki muuttuu harjoittelun kautta, siitä tavoittaa paljon kun peilaa, ja kuuntelee. Kehitys etenee oikeaan suuntaan vauhdikkaammin.

Matala kynnys

”Kyse on yksinkertaisista asioista, jotka jokainen voi oppia. Yksinkertaisista liikkeistä, joista vähitellen tulee automaattisia, mutta jotka alussa tuntuu vaikealta. Esimerkiksi se, että täytyy toisella kädellä tehdä yksiä asioita ja toisella toisia.”

Mitä tahansa harjoittelee, kynnys aloittamiseen kannattaa pitää alhaalla. Ja se pysyy matalalla kaiken aikaa, kun ottaa siihen oikean asenteen. Helppoon ei ole oikotietä, mutta aluksi vaikeasta tulee melko pian helppoa, koska ihmisessä olevat järjestelmät tukevat harjoittelemista ja oppimista.

Lahjakkuus

”Tietysti auttaa, jos on musikaalisesti lahjakas tai motorisesti lahjakas. Jotkut hoksaavat nopeammin, joiltakin liike sujuu helpommin. Mutta pitkälle pääsee pelkällä harjoittelulla. Ja harjoittelulla voi korvata paljon sitä, ettei ole niin lahjakas. Jo se, että kuulee, ettei Ukko Nooa mene noin, on musikaalista lahjakkuutta, vaikkei itse osaisi soittaa sitä oikein.”

Lahjakkuus on usein sitä, että pääsee lähtemään muutama metrin etumatkalla. Toisaalta: mistä oikeasti tietää, kuinka lahjakas sitä onkaan, ennen kuin alkaa soittaa – tai harjoitella. Harjoittelu tuo rajoille ja vie niiden taakse. Jokaisella on asioita, joissa harjoittelulla voi korvata lahjakkuuttaan. Ellei näin ole, ei ole koskaan poistunut osaamisalueeltaan.

Säännöllisyys

”Kannattaa soittaa joka päivä sen verran kuin jaksaa. Ei ruveta sunnuntai-iltana hikoilemaan montaa tuntia maanantain soittotuntia varten. Ei myöskään soittaa niin paljon, että alkaa inhota pelkän kitaran ajattelemistakin. Ei se ole sitten enää oikein rentoa harrastustoimintaa. Säännöllisyys on hyve. Niin ne liikeradat käsissä ja aivoissa muuntuu hitaasti käyttöön. Ja tule aina tunneille, vaikket ole harjoitellutkaan. Kun jätät kerran tulematta, kynnys kasvaa suuremmaksi.”

Luo harjoittelusta osa elämää. Jos harjoittelu unohtuu tai jää muuten väliin, jatka reippasti. Pidä kipinä lähellä, harjoittelu vielä lähempänä.

Aina valmiina!

”Nyt on tietysti hyvä soitella, kun on melkein vielä kesä. Mutta kun marraskuun pimeä tulee ja itsetunto on nollassa, niin se koettelee harjoittelua. Varsinkin, kun se on aina välillä vaikeaa. Kysyy siis normaalin sitkeyden lisäksi vähän extraa.”

Ole valmiina, ole proaktiivinen. Valmistaudu etukäteen kohtaamaan vastus. Eli harjoittele asioita, kun olet virkeä ja voimissasi.  Niin asenne ja voima harjoittelemiseen on valmiina sitten, kun sitä koetellaan. Varaudu, asennoidu ja harjoittele.

Livenä!

”Sitten se vaativin homma on se, kun olet yksin harjoitellut kotona ja tulet tänne tunnille ja täällä soitetaan yhdessä. Että se menisi niin kuin samaan tahtiin.”

Kun harjoittelee asioita keskellä elämää, tietoisuus harjoittelemisesta sotkee luonnollista kanssakäymistä. Hyvä pyrkimyksesi sanoa jotain myönteistä johtaa tollona seisoskeluun, kun mitään ei tule mieleen. Harjoitus johtaa soimiseen ihmisten kanssa.

Iloa

”Iloitse pienistä edistymisistä. Ja sitten tee aina mitä voit.”

Itseä kannattaa kannustaa aina kun voi. Harjoittelemaan. Kun tahdon saa liikkeelle, huomaa aina jaksavansa enemmän kuin kuvitteli. Tahto syntyy ja kasvaa esteet kohdatessaan. Tapa syntyy toistosta. Se on killeriyhdistelmä, mihin tahansa ryhdytkin ja mitä tahansa haluatkin.

Sisällä vai pihalla?

Tiedättekös tämän: On kahdenlaisia ihmisiä. Ne, joiden mielestä on kahdenlaisia ihmisiä ja ne, joiden mielestä ei ole.

Nyt ainakin tiedätte.

Rajansa kaikilla

On sanottu, että ihmisen yksilöllisyys näyttäytyy rajoina, rajoilla ja rajankäynnissä. Ja rajojen puskemisessa loitommas.

Arkinen havainto ja introspektio vahvistaisi tämän. Kyse voi olla asian ymmärtämisestä, jaksamisesta, henkilökohtaisuudesta – jossain tulee raja vastaan, aina. Joillakin vähän tuonnempana, toisinaan melko pikaisesti.

Rajankäynnit ovat oikeastaan astetta kiinnostavampia: miten reagoin ja toimin, kun raja tulee vastaan. Luovutanko? Hermostunko? Ja varsinainen ihminen näyttäytyy siinä, mitä olen valmis tekemään siirtääkseni noita rajoja kauemmas – ja olenko. Varsinkin kun on kyse siitä, millainen olen.

Sisäistyneet

Minulla on tuttuja, jotka ovat luonteensa perusteella melko haikeita. Se näyttäytyy esimerkiksi siinä, etteivät he halua mennä ulos, koska siellä on aina joko liian kuuma tai liian kylmä. He viihtyvät sisällä. Monesti he viihtyvät myös omassa sisällä eli eivät ole ylettömän ulospäin suuntautuneita.

Lapsuuteni kesiin kuuluivat vierailut maaseudulla. Siellä ei ollut epätavallista, että joku körrikkä astui uksesta tupaan, istuutui penkille seinän viereen, istui siinä tuntikausia puhumatta mitään ja lähti sitten takaisin kotiinsa. Olen aikuisena miettinyt, että jotakin tuon ihmisen täytyi siitä saada ja jotakin kai hänenkin sisällään liikkui siitä huolimatta – kuten sanotaan – että hänen ’lampensa pinta oli peilityyni’.

Ulkoistuneet

Opiskellessani ystävystyin useammankin norjalaisen kanssa, ja – kyllä, he vastasivat stereotypioita – nämä punaposkiset outdoor-ihmiset olivat säässä kuin säässä aitoja vuoren valloittajia. Kun näki, millaisella ilolla ja imulla raikas vuori-ilma imeytyi heidän verenkiertoonsa, vaikuttui väistämättä yhdenlaisesta elämisentunteesta. Johon ei kuulunut tunkkaisen sisäilman arvostaminen.

Elämänpiiriini kuuluu kavereita, jotka puhuvat välittömästi kaiken, mitä heille tai heissä tapahtuu. Se ei vaan pysy heidän sisällään. Heille elämä tapahtuu ihmisten välissä, kohtaamisissa ja seurueen tapahtumisessa. Muutaman itsen seurassa vietetyn hetken jälkeen heitä alkaa kovasti kaikertaa seuran puute ja se, ettei mitään tapahdu. Kirjojakin he lukisivat, jos ne eivät olisi niin tylsiä.

Tasapainoon

Ihmisessä on luontainen pyrkimys tasapainoon. Joillakin se näyttäytyy aktiivisena toimintana esimerkiksi oman yksipuolisuuden monipuolistamisena, omien heikkouksien muuntamisena vahvuuksiksi – oman olemuksen tasapainottamisena. Toisilla tasapaino syntyy siitä, että samastuu siihen mitä on. Vähän kärjistäen: oma hyvä olo ja tasapaino syntyvät siitä, ettei kohtaa sitä, mikä haastaisi muutokseen.

Näiden kahden ero on huomattava. Tekeminen ja tekemättä jättäminen tuntuvat. Pyrkimys muuntaa itseä tekee mielestä joustavan ja helpommin lähestyttävän. Hallitsematon luonne puolestaan voi joskus kohdattuna olla ihan hauska tai ainakin kiinnostava, pidemmän päälle ja joka päivä kohdattuna rasittava tai jopa murha.

Day-to-day eläminen yhdenlaisen turjakkeen, ei-kovin-kommunikatiivisen ihmisen kanssa samassa neukkarissa, äijämäisemmistä ympäristöistä puhumattakaan? Tai hysteerisyyteen taipuvaisen, jolle pienikin ärsyke riittää tunnetsunamiin, sillä se mikä tulee voimalla sisään, tulee myös voimalla ulos?

Myötäsyntyiset ominaisuudet vaikuttavat ihmisen elämään suuresti. Onko jotain kuitenkin tehtävissä?

Pienten asioiden suuri muutos

Aina on jotain tehtävissä. Tapahtuuko se niin, että luontaisesti ulospäin suuntautunut tulee opettamaan sisäistyneille ihmisille vuorovaikutustaitoja ja reipastumista. Ei välttämästi.

Kaikenlaista voi päättää tehdä itsekin.

Teen vähän toiseen suuntaan. Teen vähän toisin kuin muuten tekisin. Sanon sanan sittenkin vaikka tavallisesti vaikenen. Vaikenen vaikka niin mielelläni puhuisin. Haen tasapainoa: en puhu liian vähän enkä liian paljon. Aluksi hikoilua mutta vähitellen palkitsevaa.

Voin myös järjestellä olosuhteita. Ja opetella ottamaan vastaan apua. Vähitellen maailma näyttäytyy paikkana täynnä mahdollisuuksia.

Minä en olekaan vain se millaiseksi synnyin ja kasvoin, vaan se mitä itsestäni teen.

Herääminen sytyttää ihmisessä motivaation hakea tasapainoa oman elämän rikastamiseksi ja muidenkin ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Tähän sisäiseen evakkorekeen ei toistaiseksi vielä moni kapua.

Monipuolinen ja joustava mieli ja sen käytännön seuraukset ovat kuitenkin tänä päivänä paikoin jo kovaa valuuttaa. Ja kurssi näyttää olevan nousussa.

 

 

Pidennetty versio itsestä

Työarjen ja arkiarjen yhdistää yksi tekijä: kummankin tehtävä on tekemisen ja olemisen kautta tuottaa lisäarvoa kanssaihmisille. Ja itselle.

Millaista lisäarvoa meistä kukin tuottaa oikeasti – ja tiedämmekö sen?

Tehdasasetuksista kustomointiin

Mieli on kummallinen: siitä ei ole helppoa saada havaintoa eikä se taivu määritelmien kohteeksi. Saippua? Vähän. Mutta niiden käsitysten varassa, joita meillä on, on tiedossa sentään jotakin.

Mieli toimii luontaisesti minimisuorituksen periaatteella. Jos käytämme vanhaa kunnon ecce homo –periaatetta, voimme nähdä, ettei se ole paljon.

Mieli hoitaa hommansa, ei enempää. Ihminen, joka ei tee tälle minimille tietoisesti ja aktiivisesti mitään, hoitaa myöskin vain hommansa. Toisina hetkinä tuntuu, että sekin on paljon mutta ei siitä lisäarvoa synny. Ei ainakaan siinä ihmisympäristössä, jossa ihminen työskentelee ja elää. Eikä ihmis-evoluutiossa.

Mielen toi totuttaa toimimaan toisin. Sitä kutsutaan harjoittelemiseksi.

Tule tietoiseksi

Puhutaan tietoisuustaidoista mutta ehkä olisi parempi puhua tietoiseksi tulemisen taidoista.

Havainnon puuttuminen johtaa tavallisesti kahteen asiaan: Kun ei ole havaintoa itsessä olevista mahdollisuuksista, niitä ei tunnista tilanteissa ja maailmassa. Siitä syystä asiat tapahtuvat, elämä menee, valinnat ja päätökset koskettavat toissijaisia asioita. Eivät siis välttämättä niitä, joilla olisi omalle ja ympäristön kehitykselle todellista merkitystä.

Mitä mielessä oikeasti tapahtuu ja millaisin seurauksin, siitä on enää askel siihen, että jotakin voi alkaa tapahtua. Mutta millä tavoin lujittaa mielen perustaa?

Ole aktiivinen

Käytänkö ne arjen tilanteet hyväkseni, joita elämä minulle tarjoilee? Tämä tarkoittaa aktiivista otetta ennen kaikkea arkipäivän kohtaamisiin ihmisten, asioiden, tilanteiden ja itsen, oman mielen kanssa.

Useimmiten vastaus on ei. Elämä tapahtuu, meissä tapahtuu, me reagoimme eli elämme unessa, kuten Yrjö Kallinen jo aikoinaan kohtalokkaasti sanoi.

Lopputulema: Olenko vain lyhennetty versio itsestäni?

Minusta nousee ajatuksia, maailmassa kohtaan tapahtumia – olenko siinä kohtaa hereillä ja valitsen tietoisesti vai annanko itseni reagoida kuten aina olen tehnyt. Jos jälkimmäistä, mikään ei muutu, ainakaan parempaan suuntaan. Jos edellistä, minulla on toivoa.

Voin päättää olla aktiivinen. Aluksi yksittäisissä hetkissä, sitten yhä enemmän. Jokainen tällainen päätös tuo todellista potentiaaliani esiin.

Vapautuminen todellisuuteen

Oman mielensä kaapista tuloa voi auttaa pohtimalla kahta kysymystä:

Se, mikä mielestäni on kiellettyä, saa minut toisaalta torjumaan asian takaisin sinne, mistä se on tullutkin. Toisaalta se estää minua toimimasta, kuten ehkä haluaisin ja olisi minulle jopa hyväksi.

Onko kielletty oikeasti vaarallista tai vahingollista? Vai onko joku vain sanonut niin, ja uskon siihen yhä? Miksi jotkut ajatukset ja tunteet ja tarpeet ovat sallittuja ja toiset eivät? Tätä kannattaisi tutkia lähemmin. Ja sanoa fuck it (John C. Parkin) suurimmalle osalle näistä kielletyistä asioista ja alkaa elää.

Aktiivisuuden suhteen sama homma: mikä estää minua olemasta aktiivisia? Todellisuudessa: ei mikään. Voin olla aktiivinen silloin kun päätän olla. Minussa elävä tahto on mukavuudenhaluani vahvempi vaikka aluksi tuntuu muulta. Tämä siksi, että tahtoa voi vahvistaa.

Vahvistuva mieli

Mieli vahvistuu kun sitä harjoittaa. Kun lähtee juoksemaan, ihmisessä vahvistuvat niin luut, jänteet kuin lihaksetkin. Oman mielensä voi lähettää lenkille vahvistamaan mielen luita, jänteitä ja lihaksia. Sitä kutsutaan perustan rakentamiseksi. Ja sitten käy, niin kuin Jari Sarasvuo lohkaisee YLE-puheen blogissaan:

”Siis että ajateltaisiin mielenterveyden olevan vähän kuin hapenottokyky. Huono hapenottokyky kutistaa toimintasäteen kovin lyhyeksi, ja vähänkin pidempi vastamäki saa kääntymään tulosuuntaan. Hyvä hapenottokyky sen sijaan alistaa jyrkimmänkin ylämäen pikku tömpäreeksi, ja jäljellä olevan taipaleen mitta ei koskaan kelpaa murheen aiheeksi.” http://yle.fi/puhe/ohjelmat/jari_sarasvuo/jari_sarasvuo_6289.html

Niinpä. Kun pidän proaktiivisesti huolta mielestäni, oma mielen-terveyteni ja mielen kykyni pitää minun puoltani myös niin hetkinä, kun yritän toimia itseäni vastaan. Siitä on kyse mielen perustan lujittamisessa.

Instant karma

John Lennon lauloi Instant karmasta jokin vuosikymmen sitten. Sitten siitä tuli vitsi: Kun joku potkaisi sinua vahingossa pöydän alla, se oli instant karma eli maailmankaikkeuden vastaus typeriin puheisiisi.

Sitten sen ajankohtaisuus pysyi.

Ikioma tyytyväisyys

Olen miettinyt, mitä tapahtuisi, jos neukkarissa loputtoman tylsiä monologejaan pitävä musikka saisi itse kärsiä saman kuoliaaksi turhautumisen kuin mitä hän aiheuttaa muille. Muuttuisiko maailma?

Tai mitä seuraisi, jos kaikesta käytävällä juoruiluista ja kahvihuoneessa kyynistelystä saisi välittömästi saman niskaansa? Jokaisesta loukkauksesta loukkauksen?

Puhumattakaan iloisista työpaikkakiusaajista, asemansa väärinkäyttäjistä tai puolison pahoinpitelijöistä?

I hope karma slaps you in the face before I do.

Havahtuisiko ihminen välittömämmin hitaalle itsetuholleen, joka syntyy omista asenteista ja käytöksestä – ja muuttaisi itsetyytyväisen ”minä mitään muuttua tarvitse” –olonsa peiliin katsomiseksi ja haluksi tehdä, jotakin.

Vai onko jokin muu paikka herätä kuin Siperia?

Mitä tapahtui todella?

Äiti, mistä (nämä) aikuiset tulevat? Missä vaiheessa heidän maailmansa pysähtyi?

Nuorena oli vielä elinvoimaa ja halua muuttaa maailmaa. Tapahtuiko sitten kuolettava herääminen siihen, että ensin pitäisi muuttua itse – ja paukut loppuivat? Kun unelmat sammuivat ja kapseloituivat, kapseloituiko ihminen ja hänestä tuli itsessään ja itselleen elävä, muista piittaamaton?

Kun itsensä kohtaamista ja muuttamista ei opetettu kotona eikä koulussa, ei kehittynyt itseohjautuvaa tahdon voimaa. Tästäkö seurasi luovuttaminen, tyytyminen siihen elämään, josta sai edes jotakin, tai ulkoisen menestyksen tavoittelemiseen.

Entä jos elämästä olisi alusta lähtien saanut tehdä itsensä näköistä? Olisiko elämään uinut vähemmän valittamista ja muuta tuhon kylvämistä?

Ja kun elämä nyt tarjoaa siihen tilaisuuden, tarttuako siihen?

Muutos – on se mahdollinen

Lennon kiteytti muutostarpeen:

Instant Karma’s gonna get you
Gonna look you right in the face
You better get yourself together darling
Join the human race

Pikakarman tarkoitus on ojentaa ihmiselle takaisin se, minkä pitäisi olla yhtä selvää kuin olennaistakin: Et elä yksin etkä itsellesi. Olemisesi ja toimintasi vaikuttavat toisiin ja sitä kautta takaisin sinuun. Voit valita hyvän lisäämisen tai huonon lisäämisen – sen mukaan maailma vastaa, muodossa tai toisessa.

Miksi tämän tajuaminen on niin vaikeaa – toteuttamisesta puhumattakaan? Yksinkertainen asia: Elä yhteydessä toisiin ja anna hyvän kiertää. Ellet jo osaa, harjoittele.

Sillä jokainen tehty harjoitus kuorii esiin niitä unelmia, joiden oletti jo kuolleen. Niiden elinvoima on osa ihmisen elinvoimaa, hyvinvointia ja elämisen riemua.

Sitä, minkä jotkut ihmiset kohdatessaan tuntee välittömästi.

Kun mielikuva törmää

Elämässä käy väistämättä näin: Tulee hetkiä, jolloin mielikuvat törmäävät tai murskautuvat todellisuuteen. Se sattuu. Ja useimmiten ihminen löytää syyllisen. Kuin pieni lapsi joka törmättyään pöydän kulmaan toteaa: ”Paha pöytä!”

Probleemi

Kun katsoo peiliin, näkee kuhmuissa ja arvissa monta tutuksi tullutta tapahtumaa: Rakastuminen toisen ihmisen ideaan, ja vasta vähitellen todellisuus avautuu. Vakuuttuneisuus omakuvasta, jonka illuusiota on suojellut kuin kalleinta aarrettaan. Jäykistyneillä mielikuvilla tilanteeseen karauttaminen eikä oikein mikään ole saanut niskaa taipumaan, jotta nöyrtyisi niitä muuttamaan. Haikeaa.

kuva: AP Ahonen

Ongelma ei ole mielikuvien syntyminen, koska jollakin keinoin on onnistuttava jäsentämään omalle mielelle aivan liian monimutkaista ja siksi kaoottista todellisuutta. Eli maailmassa olemista, kuten hienosti sanotaan. Ja joskushan mielikuva on ihan totta?

Ongelma on näihin mielikuviin tykästyminen, kiinni jääminen, niistä kiinni pitäminen todellisuuden kustannuksella. Ja todellisuushan kostaa, kuin linnut elokuvassa Linnut.

Mielen kahtiajako

Kipu herättää tietoisuuden. Moni varhaislapsuuden oppimistapahtuma perustuu tähän maailmanlakiin. Myöhemmin elämässä psyykkinen kipu tuntuu sattuvan vähintään yhtä paljon.

Kun kipu on tarpeeksi voimakas tai toistuu riittävän monta kertaa, tavallisesti jukuripäisinkin suostuu tulemaan opin saunasta vilvoittelemaan ja suostuu oppimaan virheistään.

Silti: Harva suostuu oppimaan siitä, miten virheet syntyvät eli miten uskoo yksipuolisiin näkemyksiin tai miten luo toiveajattelun kaltaisia mielikuvia. Puhumattakaan, että osaisi olla kiitollinen oppimastaan eli itse aiheuttamastaan kivusta.

Vel, vottuduu?

Eräs valmennettavani totesi äkillisen oivalluksen vallassa: ”Tajusin yhtäkkiä, ettei asioiden tarvitsekaan vaan mennä vaan mä voin vaikuttaa asioihin.” Juuri näin! Jos en olisi vahingoittanut asiakassuhdetta, olisin pussannut häntä.

Jäänkö odottamaan törmäystä vai päästänkö irti? Tämä on ensimmäinen askel: otan tietoisesti vastuun elämästäni. Lakkaan ’vain olemasta tällainen’ ja kieltäydyn siitä, että ’elämä vain menee’. Kysyn itseltäni aktiivisen kysymyksen. Teen ensimmäisen havainnon mielestäni.

Seuraava askel onkin interventio todellisuuteen: harjoittelen irtipäästämistä.

Irtipäästäminen

Harjoittelemisen tekee erityisen hauskaksi se, että siinä tutustuu itseensä aivan uudella tavalla.

Helposti kuvittelee, että irtipäästäminen tapahtuu samalla tavalla asiasta riippumatta. Mieli on monimutkaisempi. Jotkut asiat ovat irtipäästettävissä kuin puhaltaisi höyhenen kämmeneltään. Toiset ovat liimautuneita kuin ilmastointiteippi.

Siksi toisinaan riittää, kun hymähtää omalle yksinkertaisuudelleen. Toisinaan taas on suostuttava katsomaan asiaa pelkkänä useampaan kertaan. Lopputulos on sama: sinnikäs hyväntahtoinen toistaminen irrottaa minkä tahansa asian.

Itsetuntemus

Välillä ei oikeasti tahdo uskoa omaa peiliään: Näinkö sokeasti uskoin oman kapean, yksipuolisen ja mukavan mielikuvani vastaavan todellisuutta?  Etsimällä vahvistusta omalle näkemykselleni uskoin ymmärtäväni maailmaa paremmin?

Tunne itsesi! saa tässä loivasti uuden merkityksen. Mitä alkeellisempi ja heikompi itsetuntemukseni on, sitä vahvempi tarve minulla on uskoa omiin käsityksiini ja puolustaa niitä. Tieto siitä, että tällainen erottaa minut muista (tai liittää minut näennäisesti samanmielisiin), ei johda muutokseen.

Luonnostaan uskon vain omaan rajalliseen näkemykseeni maailmasta. Loppu riippuu halustani hikoilla ja lakata kutsumasta pöytää pahaksi.

Miksei heti tunnu siltä, että tämä tieto lohduttaisi minua?

Tahdon

Esikoistyttäreni syntyi hankalissa olosuhteissa, aivan liian aikaisin ja sai syntymässään aivoverenvuodon. Kaikki päättyi hyvin onnellisesti, mutta hänen kehitystään seurattiin tarkasti.

Istuin taas kerran Jorvin sairaalassa kuulemassa psykologin selostusta testituloksista. Hän oli kysynyt tyttäreltäni, miksi ihmiset käyvät töissä. Tyttäreni oli vastannut: ”Koska on niin paljon tekemistä.” Psykologin mielestä vastaus oli väärä. Oikea vastaus olisi ollut, koska siitä saa rahaa.

Maailma on tehtävä

Jäin miettimään tyttäreni vastausta ja tajusin sen (lapsenomaisen) johdonmukaisuuden. Hän oli päässyt pieneen ikäänsä mennessä kokemaan ympärillään asenteen ja sen, että tekemiseen tartutaan. Ja siihen tartutaan sen itsensä, ei jonkin ulkoisen syyn takia. Ja että maailmassa riittää avun ja tuen tarpeessa olevia ihmisiä. Ja jos halutaan muuttaa jotakin, se on tehtävä ja lakattava puhumasta.

Jos rahasta olisi puhuttu, se olisi ollut tyttärelleni todennäköisesti vain abstraktio. Samalla ihailin lapsen kykyä kiteyttää olennaiseen, mutta sellaisia lapset usein ovat.

Asenne ratkaisee

Miksi asenne on niin ratkaiseva? Siksi että sen kautta asiat oikeasti muuttuvat. Tämä tulee näkyviin esimerkissä:

Sen sijaan että kysyttäisiin, miksi emme tule toimeen keskenämme, kysytäänkin, miten toimimalla tulisimme paremmin keskenämme toimeen.

Tahdonomaisuus näkyy matkassa miksi-kysymyksestä miten-kysymykseen.

Omasta kokemuksestani uskallan väittää, että tahdonomainen asenne lisää hyvinvointia. Myös lasten kasvatuksessa.

Asiat ovat yksinkertaisia: tekoja

Jotakin maailmasta kuvaa se, että vauraassa länsimaassa olemme tottuneet kolmeen kovaan: nopeasti, helposti, varmasti.  Tämä pätee valokatkaisijan napsauttamisesta yhä useampaan asiaan nykyisin.

Mutta kun kyseeseen tulee muutos omissa asenteissa tai suhteessa toiseen ihmiseen, edellä mainittu kolmikko ei päde. Moni ihminen tietää sen jo etukäteen ja luovuttaa eli ei edes aloita.

Tässä on kyse yhtä paljon ajatusvirheestä kuin laiskistuneesta tahdosta.

Ajatusvirhe on siinä, että lopputulos tulisi saada samalla tavalla kuin valot eteiseen. Muutos syntyy harjoittelemalla eli käyttämällä tahtoa sinnikkäästi ja johdonmukaisesti. Tahdonponnistuksen tarvitsee olla minimaalinen suhteessa lopputulokseen, kun se on tehty järkevästi.

Mikä on järkevää ja mikä tärkeää?

1)   Ota harjoitus tästä hetkestä eli ole ja elä läsnä ja tee se, mitä arvosi ja ihanteesi sinulle sanovat.

2)   Silloin keskityt olennaiseen tai löydät sen tekemällä.

3)   Maailma muuttuu vähän ja sinä paljon tekosi eli harjoituksen kautta.

4)   Harjoitus on työkalu, jonka avulla muutat ajatuksen teoksi.

5)   Jokainen tehty harjoitus muuttaa (myös sisäisen) elämäsi tahdonomaisemmaksi eli sellaiseksi, että sinun on mahdollista tehdä mitä tahdot.

6)   Hetkellisestä tunteesta tulee mieliala: voit oikeasti vaikuttaa siihen, miten asiat tapahtuvat.

7)   Otat vastuun ja sinusta tulee oman elämäsi soturi.

Maailma näyttää toiselta lapsen silmin. Niin myös harjoittelijan silmin.