Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Avainsana: autonomia

Nykyaika

On hetkiä, jolloin kehityksen suunta näyttää selvältä: ihmiset haluavat yhä enemmän itse vaikuttaa työhönsä ja toimia työtehtävänsä sisällä itseohjautuvasti. Samanaikaisesti on kuitenkin koko joukko ihmisiä, jotka haluavat, että heille sanotaan selkeästi, mitä heidän pitää tehdä.

Näyttökuva 2015-9-30 kello 6.44.18

Edelleen on kuin neljä erilaista tilaa:

  • Ensimmäinen tila on liukuhihnan äärellä, jolloin työtehtävä on aivan klassista taylorismia: lyhyitä, yksinkertaisia ja mitattavia työsuorituksia, jotka voidaan optimoida.
  • Toinen on vielä suuressa osassa työpaikkoja ja –tehtäviä, joissa suoritetaan annetut työtehtävät ja sitten kysytään uusia.
  • Kolmas on jo todellisuutta monella työpaikalla: ihminen liittää päivittäisellä tekemisellään itsensä yrityksen tai organisaation tarinaan eli tietää, mitä tekee ja luo ja kehittää omaehtoisesti työtään kysymättä keneltäkään.
  • Neljäs tila on suurimmalle osalle vielä tulevaisuutta: yrittäjämäinen tapa tehdä työtä eli olla jatkuvassa proaktiivisessa asennossa luomassa uutta ja tulevaa itsensä varassa muiden kanssa.

Nämä erilaiset työtyypit eivät katoa tulevaisuudessakaan, mutta painopiste siirtyy vähitellen toisesta kohti kolmatta ja neljättä. Sivuten esimerkiksi Daniel Pinkin autonomia-käsitettä työmotivaation yhtenä tekijänä.

Vielä on työpaikkoja, joissa ihmisiä turhautetaan sen sijaan että heidät päästettäisiin vapaiksi. Samanaikaisesti monia ihmisiä ahdistavat vaatimukset itsenäisestä työn tekemisestä.

Suurin muutos tulevaisuudessa on asenteissa.

Kyse on ennen kaikkea rohkeudesta proaktiivisuuteen, tyhjään astumiseen. Ja sitten työn eli asiakkaan tarpeen tyydyttämisen tosissaan ottamisesta – ”kun siitä tulee täyttä totta”.

Niin mielen kuin organisaatiota ohjaavan systeemin on taivuttava uuteen asentoon. Ja se on usein miellyttävämpää itse kuin että jokin ulkopuolinen alkaa sitä taivuttamaan.

Autonomisaatio

Kenelle sinä myyt itsesi, aikasi ja työpanoksesi? Tätä kysymystä Marx pohti aikoinaan ansiokkaasti Pääoma-teoksessaan. Nimenomaan pohti, sillä hänen ratkaisunsa eivät olleet aivan hänen pohdintojensa veroisia, hänen nimeensä vannoneista käytännön soveltajista puhumattakaan.

Mutta kysymys, se osuu ja upottaa edelleen. Ja kaiken takana voi tuntea tämän kysymyksen leijailevan kuin kommunismin aave: ”Kenen elämää elät?”

Olemme eläneet viimeisinä vuosina suurta automatisaation liittymistä autonomisaatioon. Suorittavan työn väheneminen on paradoksaalisesti nostattanut kysymyksen suorittamisen mielekkyydestä. Tai ehkei se olekaan niin paradoksaalista, pikemmin itsestään selvää.

Ihmiset alkavat havahtua, ja olosuhteiden muutos auttaa havahtumisessa. Suorittamisessa ja puurtamisessa oli mielekkyytensä niin kauan kuin ihmiset elivät unessa, jolle harvat näkivät vaihtoehtoja. Totteleminen, käskyjen ja määräysten ja ohjeiden itsestään selvä noudattaminen sopi hyvin tuohon eilisen maailmaan.

Vahvistuva kaipuu itsensä liittämiseen, vapauteen toteuttaa ja toteutua näkyy ja kuuluu. Eikä se ole vain uuden sukupolven vaan kaikkien sukupolvien asia. Mielekkyyden ja merkityksen kokeminen on osa ihmisyyden dna:ta eikä se synny ilman ihmisen mahdollisuutta vaikuttaa työhönsä.

Tämä kiteytyy työn omistajuudessa. Omistajuus on omaksi tekemistä. Sitä, ettei mikään eikä kukaan ole esteenä suhteen ja yhteyden luomiselle ja vahvistamiselle omaan työhön.

Näyttökuva 2015-01-23 kohteessa 7.12.11

Miten tätä omistajuutta sitten luodaan? Omaamalla rohkeutta ottaa vastuu, itsenäisesti. Vastuu tarjoaa vapauden ja riippumattomuuden liittyä kaikella sillä, millä voi. Sillä ensin on oltava itsenäisyyttä ennen kuin aitoa ja hedelmällistä liittymistä tosiin. Tai kuten Stephen R. Covey kirjassaan Tie menestykseen sen muotoilee: ”Hyvät suhteet muihin perustuvat itsekuriin ja itsensä hallitsemiseen.”

Ja tämän kautta tulee mahdolliseksi – mikä muu kuin parhaan toteutuminen: ”Rohkaisemme (toisissa) heidän luonnollista kasvuaan, minkä ansiosta he pystyvät panostamaan yhteistoimintaan, toisten auttamiseen, itsekuriin ja henkiseen ryhtiin – löytämään itsestään sen, mikä heissä on ylevintä ja parasta, ja elämään sen mukaisesti.” (sama)

Kun heimoistuminen ja co-working-tilat yleistyvät myös yritysten sisällä, on autonomian perustalta pienempi mahdollisuus eksyä joukkoon, joka latistaa tai on tehoton. Parhaan antamisesta tulee hyvää työarkea.

Muutoksessa

Ihmisen ristiriitaisuus näyttäytyy suhteessa ja suhtautumisessa muutokseen.

Toisaalta ihminen kokee vahvasti  ja tietää kaiken muuttuvan ja olevan muutoksessa. Maailma muuttuu, hän itse muuttuu, jokainen kohtaaminen on vähän eri kuin edellisellä kerralla. Silti mieli omassa hämärässään – kun valo vähenee, kaikki alkaa näyttää harmaalta – haluaa kiinnittyä illuusioon siitä, että asiat ovat muuttumattomia ja pysyviä.

Kun ihminen ei vastustakaan vaan suostuu siihen, että päivittää itsensä tilanteen tasalle, hän kokee elävänsä taas. Sisäinen valo näyttää maailman värikkäänä.

Muutosvastarinnassa on syvä varjo. Kukaan ei tiedä, mitä muutos tuo tullessaan. Se herättää usein pelon ja epävarmuuden. Koko elämisen kannalta on ratkaisevaa, antaako tämän pelon hallita. Luonne ja kokemukset vaikuttavat. Jos kokemukset muutoksesta ovat voittopuolisesti huonoja, suhtautuminen muutokseen on epäilevä.

Ja kuitenkin ihminen ratkaisee itse oman suhtautumisensa. Hän voi jäädä kokemustensa vangiksi ja uhriutua tai ylittää ne. Hän voi olla

  • Oman elämänsä bulldog, naama nutturalla neliraajajarrutuksessa.
  • Oman elämänsä naapuri, joka on valinnut elämäntehtäväkseen kytätä omaa ja muiden elämää.
  • Utelias olento, jolle elämä tässä ja nyt on kiinnostavaa – koska se oikeasti on sitä.

Mihin se elämä ja sen päivät kuluvat? Mikä tämän homman tarkoitus on?

Tämä on ihmisen oma valinta. Toiset ihmiset, ympäristö ja olosuhteet voivat olla tukena tässäkin muutoksessa. Ihminen voi valita elämän ja tuoreuden ja päivittyvät mielikuvat.

Samalla ihminen valitsee sen, missä määrin hän toteuttaa ja toteutuu omassa potentiaalissaan. Miltä näyttäisikään, jos ihmisen paras pääsisi esiin?

Sama koskee organisaatiota. Miten sen potentiaali vapautetaan?

Usein ihmiset tietävät, mitä pitäisi tehdä. Ja osittain myös miten: parempia tapoja luomalla saadaan enemmän aikaiseksi ja keskitytään olennaiseen. Mutta: tieto ei muutu tekemiseksi. Suurin este potentiaalin vapautumisessa on se, että ihmiset ja organisaatiot jäävät tahdon kynnyksen tällä puolelle seisoskelemaan.

Näyttökuva 2014-10-10 kohteessa 11.36.28

Yksi tarjolla oleva ratkaisu on asioiden kokeileminen, pienessä ja suuressa. Mitä kaikkea voi kokeilla? Vain mielikuvitus on rajana. Kuka tahansa voi esittää idean, tehdä siitä esityksen, sitä kokeillaan rajattu aika ja sitten joko skaalataan tai palataan vanhaan. Jotkut ideat toimivat, toiset eivät.

Sillä suurin osa ihmisistä kaipaa autonomiaa, mahdollisuuksia vaikuttaa ja tehdä asioita vähän paremmaksi. Sen sijaan että valittaa ja vastustaa, puristelee nyrkkiä taskussa tai uskoo tietävänsä, miten asiat hoidettaisiin paremmin. Tässä kohtaa pääsee toteuttamaan, kohtaamaan ideoineen maailman.

Ovatko kaikki innoissaan uusista ideoista tai uudistuksesta? Eivät ole. Tässä organisaatio voi olla luomassa yhteistä tunnetta, yhteistä mielialaa muutokseen. Organisaatio voi päättää olla päivittyvä ja kulttuuria muuttava organisaatio, niin organisaation sisällä kuin maailmassa.

Yhteisö tukee yksilön muutosta, yksilö omalta osaltaan tukee yhteisön muutosta. Ollaan samassa veneessä, jonne kaikki ovat kutsutut.

Muutos voi tuntua ihan elämisen arvoiselta ja jopa olla elämää. Jos niin haluaa.

Edisty

Kun puhutaan siitä, mikä oikeasti tuottaa iloa ja todellista ja tarkoituksellista sisältöä (työ)elämään, on kaksi kovaa ylitse muiden: autonomia ja edistyminen.

Edistyminen tarkoittaa ennen kaikkea kokemusta siitä, että edistyn joka päivä jonkin asian suhteen mutta ennen kaikkea itseni suhteen. Olen vähän taitavampi, vähän tietoisempi, vähän vahvempi tänään kuin eilen. Ja näiden avulla luon enemmän uutta ja ratkaisen luovemmin eteen tulevia ongelmia.

Parhaassa tapauksessa joku lähelläni – työkaveri, esimies – tukee minua tässä ponnistelussani. Hän innostaa siihen, luo siihen tilaisuuksia ja halutessani muistuttaa siitä.

Vaikka itse pyrkimys on luonnollisesti minun vastuullani – sitähän autonomia on parhaimmillaan.

Edistymisen kokemus syntyy kahdesta:

  • Joku antaa minulle palautetta edistymisestäni. Näkee minut ja kehitykseni.
  • Työ itsessään antaa palautetta. Ongelma ratkeaa, asia saa uuden käänteen, olen oppinut uutta.

Tässä oikeasti riemu ratkeaa! Harva asia maailmassa tuottaa sellaista iloa kuin se, että voin todeta menneeni eteenpäin itseni suhteen. Näen kehitykseni ja joku muukin näkee sen.

Näyttökuva 2014-08-29 kohteessa 10.10.00

Se ei ole pelkästään kehitystä ammattitaidossani vaan Ammatillisuus 2.0 –kehitystä: kokonaispotentiaalistani yhä suurempi osa tulee käyttöön ja toteutuu niin työn tekemisen kuin yrityksen kokonaisuudessa.

Itsensä ylittäminen, joka on oikeasti kovaa duunia jos sen ottaa päivittäiseksi hommakseen, on silloin oikeasti palkitsevaa. Aivan kuten parhaansa yrittäminen. Eli oikeasti yritän vähän enemmän kuin aiemmin ja teen sen parhaalla mahdollisella tavalla. En sillä millä aina enkä edes sillä, mihin minusta luontaisesti olisi. Vaan vähän enemmän.

Edistyminen joka päivä edellyttää edistäviä tekoja. Ne voivat olla harjoituksia. Mistä tahansa voi tehdä itselleen harjoituksen. Asioiden harjoitteleminen johtaa resurssien tunnistamiseen, myös resurssien tarpeen tunnistamiseen.

Harjoittelemisesta seuraa edistymistä laajalla säteellä – ihmisenä kehittymistä.