Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Avainsana: dialogi

Uusia ulottuvuuksia

Harjoitteleminen on sitä, että kehitetään olemassa olevia kykyjä ja vahvistetaan jo olemassa olevia resursseja seuraavalle tasolle.

Aktiivinen kuuntelu -harjoitus ei ole tästä poikkeus.

Jokainen oppii kuuntelemisen taidon lapsesta lähtien. Miten pitkälle koen tarpeelliseksi kykyäni kehittää: mikä minun tarpeeni on ja tunnistanko sen? Ihmiset erottaakin toisistaan se, millaisia tavoitteita ihminen luo tunnistamansa tarpeen perusteella.

Ja ennen kaikkea: tunnistanko toisten ihmisten tarpeet eli miten herkällä ja aktiivisella korvalla kuuntelemisesta olisi iloa ja hyötyä? Kyse on asenteesta: Miten pitkälle haluan ulottua kyvyssäni, miten pitkälle haluan kehittyä ihmisenä, ”paremmaksi eläjäksi”.

Sellaiseksi, joka itsetuntemuksensa perustalta osaa huolehtia itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan niin, että siitä jää annettavaksi muillekin?

Arkisen kuuntelemisen uusi ulottuvuus tulee näkyviin siinä, mitä kuunnellessaan alkaa kuulla.

  • Aktiivisuuden voimistuessa alkaa kuulla sellaista, mitä toinen pyrkii puheellaan sanomaan, välittämään ja toteuttamaan.
  • Seuraavassa vaiheessa alkaa kuulla sitä, mikä vasta toisessa elää impulssina, potentiaalin hämärissä.

Tällaiset kuulemisen hetket ovat aluksi harvinaisia, tähtihetkiä kohtaamisissa. Ne syntyvät usein energiatason ollessa kohdallaan. On voimaa läsnäoloon ja siinä ponnistamiseen.

Näyttökuva 2015-02-27 kohteessa 12.20.12

Erityisen hienoa harjoittelemisessa on se, ettei siinä kehitetä jotakin uutta ja erityistä esiin. Kyse on olemassa olevan kuten tässä tapauksessa erityisten hetkien tekemistä yleisemmiksi, arjen juhlaksi. Harjoitteleminen mahdollistaa tämän.

Kuunteleminen ja kuuleminen dialogisuuden ja todellisen vuorotellen vaikuttamisen perustana luo tässä uuden ulottuvuuden. Vaikeasti ymmärrettävä ja tavoitettava tulee ymmärrettäväksi. Syntyy yhteys, josta tulee läpäisevä eli sinun ja minun välinen erillisyys liudentuu.

Arjen ulottumisesta syntyy arjen ihme.

 

Vaihtoehtoinen itse

Toisinaan ihminen joutuu sellaiseen mielentilaan, jossa hän näkee vain yhden tavan selvitä tai toimia. Kuitenkin: aina on vaihtoehto.

Näyttökuva 2014-09-05 kohteessa 11.02.56

Umpikujaan päädytään usein siksi, ettei nähty sen tulevan. Tai siksi, ettei osata toimia toisin. Siksi saatetaan töräyttää sellaista, mitä kadutaan saman tien.

Kysymys: voinko vaihtaa ehtoja löytääkseni vaihtoehdon?

  • Luoda olosuhteet, jossa parempi itse pääsee esiin.
  • Luoda sellaiset ehdot itselleni, joissa harjoittelen paremman itsen vahvistumista.

Olosuhteita voi ajatella kolmena yhteytenä

  • Yhteys kehoon (lepo, rasitus, ravinto) eli kehonhuolto sanan laajimmassa merkityksessä
  • Yhteys toisiin ihmisiin eli avoin dialogi
  • Yhteys itseen eli suhde omaan mieleen

Kun opin pitämään olosuhteista parempaa huolta, olen valmiimpi oppimaan, kehittymään ja luonnostaan toteuttamaan parempaa itseään.

Millaisia ehtoja voin asettaa itselleni?

On huomattu, että kieltäminen on harvoin hyvä ehto. Kannattaa mennä positiivisen kautta eli luoda itselleen, omia arvoja vastaavia myönteisiä keinoja muutokseen.

  • Päätän olla läsnä kun syön eli nautin ruoastani. Lähden virkistävälle kävelylle aina kun voin. Lahjoitan itselleni kunnon yöunet viimeistään klo 23:sta lähtien.
  • Päätän kuunnella aktiivisesti jotakuta klo 12:een mennessä joka päivä.
  • Pysähdyn kerran päivässä ja kuuntelen itseäni.

Ihmiset pystyisivät helposti hahmotettavilla muutoksilla parantamaan oman elämänsä laatua.

Tie on luoda itseään niillä itse valitsemillaan tavoilla, päivittäisillä teoilla, joita elämässään harjoittaa. Lähtökohtaisesti voin muuttaa mitä vain, kun olen päättäväinen ja sitkeä. Eli toistan sitä, millä on minulle todellista merkitystä.

Tämä on tahdon tie: luon vaihtoehdon sille, joka olen tänään. Ja kun päädyn elämässäni umpikujaan, tahto tuo minut sieltä takaisin. Teiden risteykseen.

Vuorovaikutuksesta omistajuuteen

Matka vuorovaikutuksesta omistajuuteen on usein sama kuin matka johtamisesta itsensä johtamiseen.

Salliiko työpaikan kulttuuri sen, että yhdessä voidaan ajatella käytänteet uusiksi?

Vastaus: Voin myös itse päättää, että minulla on lupa ajatella itse, tehdä aloitteita ja myös toimia itsenäisesti, päätöksen ja vastuun kahvasta kevyesti puristaen.

Muuttuuko avokonttorikulttuuri joustavaksi, kun lisätään henkilökohtaisia työtiloja tai hankitaan korkeammat sermit?

Näyttökuva 2014-06-12 kohteessa 23.40.15

V: Voin oikeasti antaa itselleni mahdollisuuden keskittyä silloin kun keskittyminen on välttämätöntä, ja antaa luvan vetäytyä, kun minusta siltä tuntuu.

Mitä tehdä sille vääränlaiselle cowboy-kulttuurille, jossa kuolemattomat sankarit karauttavat hybriksillään kohti masennuksen ja burnoutin iltaruskoa?

V: Ihmisten välinen kanssakäyminen on yhdessä tekemistä ja ennen kaikkea yhteistä tunnetta, joka toimii tehokkaana esteenä myös mille tahansa sankarikulttuurille.

Saako työhön taukoja ja tilaa ajatella, kun kertoo läpinäkyvästi omasta tarpeestaan ja aikomuksestaan ympärilleen, jotta välttää ympäristön turhia odotuksia?

V: Voin tauottaa työtäni myös luomalla käytäntöjä: ”Kun on kiire, istu alas.” Tilan raivaaminen voi tällöin olla myös dialogi, jossa uskallan ja kykenen sanomaan ei, arvioimaan ja priorisoimaan työt kuvatakseni sitä, miten osaan arvostaa itseäni ja omaa työtäni.

Milloin on aikaa keskustella, oppia ja kehittää yhdessä – kiireettä? Voiko spontaaniudesta tehdä käytännön?

Näyttökuva 2014-06-12 kohteessa 23.43.37

V: Se hetki voi olla milloin vaan: Spontaanit kahvihetket erilaisissa seuroissa erilaisten näkökulmien kimalluksessa. Lounaalle pureutumaan ruoan lisäksi ratkaisemaan arvoituksia, mitä tahansa ongelmia. Haaste on siinä, miten leijuvat ideat viedä maaliin – johdonmukaisesti, päättäväisesti, muutospalon saattelemana.

Onko missään tiedon ja osaamisen jakamiskulttuuri ja –käytännöt saatu niin toimiviksi, ettei yrityksen tarvitse keksiä pyörää uudestaan?

V: Parasta on kysyä suoraan ja sanoa suoraan eli oltava toisinaan hyvin etukenossa. Ja toisinaan taas ottaa askel taaksepäin ja antaa asioiden syntyä kuuntelemisen ja tilan tekemisen kautta. Homma laajenee, kun otetaan avoimesti mallia myös virheistä.

Palaute on lahja, joka auttaa meitä näkemään sellaista, mitä emme itse näe. Silloinkin, kun annamme palautetta ja suostumme kohtaamiseen. Mutta miten ulotutaan aitoon ja dynaamiseen palautteeseen?

V: Silloin kun onnistun arkipäiväistämään palautteen antamiseen ja vastaanottamiseen liittyvän tahdonkynnyksen: ”Hyvin menee, paranna tuossa kohtaa.” Kun opin paremmin näkemään oman työni ja itseni, peilaamaan oikeasti merkityksellistä. Kun saan palautetta aina kun haluan. Ja ellen saa tarpeeksi, kysyn sitä luonnosten kautta: keskeneräisyys kutsuu luokseen – paljon paremmin kuin huono valmis.

Miten paljossa voitaisiin kehittyä, paremmiksi? Mihin jäädään, kun keskitytään niihin asioihin, joihin on aina keskitytty?

V: Tuota voi kysyä yrityksen ja rakenteiden tasolla. Mutta osallistan itseni vasta kysymällä sen itseltäni. Minä voin vaikuttaa: vahvistaa tai muuttaa sitä mikä on nyt.

Ei vastusta

Vetäessäni muutostyöpajaa peilasimme pienryhmän kanssa muutosprosessia ja puhuimme muutosvastarinnasta, tuosta alati talvehtivasti ilolinnusta. Eräs osallistujista havahtui kysymään: ”Mitä kaikkea voisimme tehdä sillä energialla, joka menee asioiden vastustamiseen?”

Näyttökuva 2014-06-02 kohteessa 22.57.10

Spontaani vastaukseni olisi ollut, että aivan järkyttävän paljon. Jäin miettimään tätä ydinkysymystä.

Jos ihminen olisi kone, vastarintaa ei olisi. Inhimillisyyttään ihminen tarvitsee vastarinnan ottaakseen aikaa sopeutuakseen muutokseen. Jokaisella on omat valmiutensa ottaa muutos vastaan ja tehdä se omaksi. Valmius on useimmiten asia- ja tilannesidonnaista.

Omaa kykyään suhtautua muutokseen joustavasti voi vahvistaa harjoittelemalla. Joustavaa mieltä voi kehittää olemalla useammin.

Aktiivinen. Ihminen jolla on aktiivinen perusasenne elämään ja joka osallistaa itsensä mieluusti asioihin, suhtautuu myös muutokseen aktiivisesti. Hän näkee helpommin, mitä asian suhteen on tehtävissä ja minkä kanssa täytyy vain elää.

Näyttökuva 2014-06-02 kohteessa 23.02.00

Utelias. Kiinnostus asioihin ja tapahtumiin ympärillä auttaa usein ennakoimaan tapahtumia ja niiden vaikutuksia. Aito kiinnostus toisten ihmisten näkemyksiin auttaa oman, usein kapean näkökulman laajentamisessa.

Osaava. Oman osaamisen näkeminen ja siihen liittyvä perusluottamus (”Selviän tämän kykyni kanssa missä vain.”) auttaa voittamaan pelon ja epävarmuuden esimerkiksi suhteessa työpaikan menettämiseen tai tehtävien ja toimenkuvan muuttumiseen.

Luottavainen (reiluuteen). Ihminen, jolla on perusluottamus siihen, että häntä kohdellaan reilusti ja että maailma on pääsääntöisesti hyväntahtoinen, on valmiimpi kohtaamaan muutoksen sellaisenaan kuin ihminen, joka lähtökohtaisesti suhtautuu epäluuloisesti. Omalla asenteella ja päätöksellä voi lisäksi edistää oman luottamuksen vahvistumista.

Dialoginen. Aitoon dialogisuuteen, vuorotellen vaikuttamiseen pyrkiminen varsinkin siinä merkityksessä, että suostuu korjaamaan omia näkemyksiään suhteessa itseensä ja omaan toimintaansa, auttaa muutoksen omaksi tekemisessä ja kohtaamisessa.

Joustavan mielen vielä hienompi puoli on se, ettei se suostuu dialogiin myös niiden asenteiden ja tapojen suhteen, joita ihmisen yrittää joustavaa mieltä kehittäessään muuttaa. Kun lakkaan vastustamasta, energia vapautuu käyttööni.

Diasofia

Kuunteleminen on harvinaista herkkua. Vielä harvinaisempaa on se, että ihminen kuuntelee itseään puhuessaan.

Diasofia merkitsee kahden välistä viisauden kehkeytymistä, vuorotellenvaikutuksessa.

Mitä kuuluu?

Tavallisesti ihminen kertoo samoja tarinoita uudestaan, vahvistaa omia näkemyksiään eikä ole kovin avoin sille, mitä muilla olisi sanottavaa.

Ne mahdollisuudet, joita kohtaamisessa on, jäävät käyttämättä. Se viisaus joka ihmisissä itsessään on, ei tule kutsutuksi esiin. Ja koska näin käy, se ei myöskään synny heidän välilleen.

Siksi ei kuulu useinkaan mitään.

Kahden luominen

Toisin voisi kaikki olla.

Läsnäolon tukemassa kohtaamisessa tapahtuu enemmän. Kun toinen ihminen puhuu, tunnistaa siinä puheessa asioita, joita toinen ei sano mutta joiden kautta saa yhteyden siihen, mitä hän oikeastaan haluaisi sanoa.

Näyttökuva 2013-10-29 kohteessa 11.15.46

Sitä mikä on tietoisen pinnan alla. Se, mikä arjessa ensimmäisenä hukkuu. Kuten kaikki muukin, joka ei ole riittävän karkeaa havaittavaksi.

Kohtaamisessa riittää usein se, että edes toinen huomaa eli on riittävän hereillä niiden mahdollisuuksien suhteen, joita kohtaamisessa on tarjolla.

Miten luodaan?

Pysähtyminen ja havahtuminen ovat välttämättömiä ehtoja. Ilman niitä ihminen toistaa samaa kohtaamisrutiiniaan luullen, että kohtaaminen on sama kuin ennen tai sama kuin kaikki muutkin kohtaamiset. Näinhän ei koskaan ole.

Avoin asenne uudelle ja mahdollisuudelle on yhtälailla aktiivista toimintaa kuin havahtuminenkin. Usein se edellyttää tilan raivaamista mieleen eli kaikenlaisten häiriötekijöiden voittamista ja kohinan vaimentamista.

Fokus on pitää itsensä keskittyneenä ja aistit ja mieli avoinna. Näin on mahdollista antaa itsestä ja saada toisesta ja kohtaamisesta enemmän.

Kun nämä edellytykset täyttyvät, voi todellinen luominen alkaa. Se tapahtuu siinä, mitä todella tapahtuu ihmisten välillä. Puhuminen ja kuunteleminen ovat tasapainossa. Puhumiseen liittyy omien sanojen ja asenteiden kuunteleminen ja sen ihmetteleminen, mistä ne kumpuavat.

Kun keskustelun aluksi on aktiivisesti ja tietoisesti päästetty irti tietämisen harhasta ja suostuttu näkemään oman tietämisen rajat ja ne kysymykset, jotka kurkottavat tuon rajan toiselle puolelle, alkaa yhteinen etsintä. Miten asiat oikeasti ovat? Miltä maailma todella näyttää?

Ne ovat puolia tikapuilla. Virittäytyminen tällaiseen tilaan arjen keskellä on raikastavaa. Ja kun kohtaamista peilaa sekä omia rutiineja että mitä tahansa tietämistä vasten, voi huomata, miten yksikin tällainen avaava kohtaaminen asettaa kaiken muun uuteen valoon. Parhaassa tapauksessa eli kun tulee syvyyksiään myöten kosketetuksi, suhde maailmaan muuttuu.