Tässä tämä?

Toisinaan havahdun ajattelemaan omituisia: Jotkut ihmiset näyttävät olevan aivan hereillä lapsena, uteliaana ihmetellen ja kysellen. Sitten he nukahtavat siihen, mitä on tarjolla. Uskovat toisten ajatuksiin, toisten uskomuksiin siitä, miten elämä tulee elää.

Näyttökuva 2014-05-19 kohteessa 20.47.02

Maailma näyttää pysyvältä ja pysähtyneeltä. Vähitellen oppii pitämään myös itseään pysyvänä, sellaisena samanlaisena päivästä toiseen. Kielikin kuvaa pääasiassa sitä mikä on, eikä sitä, mikä on muutoksessa ja liikkeessä.

Tässä maailman unessa ja pysähdyksissä ihminen vähättelee päivittäin omia mahdollisuuksiaan vaikuttaa, alkaen itsestä. Jonkin erityisen sumuisan päivän iltana ihminen katselee kaikkea häntä ympäröivää ja hänet tuohon hetkeen tuonutta elämää ja kysyy: tässäkö tämä?

Seuraako tästä luovuttaminen vai syvä elämänmuutos?

Vastaus riippuu siitä, millaisella asenteella on tottunut kohtaamaan haasteet tähän mennessä. Siitä elämä on rakentunut ja sitä ihminen on osaltaan myös saanut.

Niin tai näin, minä tahansa hetkenä voi kääntää kasvonsa kohti haastetta, katsoa mistä se on tehty ja mennä siitä läpi.

Ei onnistu välttämättä ensi yrittämällä, mutta toinen yritys on aina enemmän. Motivoiko se, että vaihtoehto eli nykyinen elämä ja tilanne ovat jo tiedossa. Haluttaako paluu siihen? Elämä on jo auttanut haastamaan päätöstä, ellei itse halua.

Jos ympäriltä löytyy pelkkiä luusereita, jotka eivät osaa hakata päätään seinän läpi, sellaisia, joista ei ole rohkaisijoiksi, luo katse kauemmas!

Näyttökuva 2014-05-19 kohteessa 20.51.31

Samanaikaisesti luo katse itseesi: mistä sinut on oikeastaan tehty. Löydä itsestäsi se ylpeys ja uskollisuus itsellesi ja arvokkuus, jonka varassa otat ensimmäisen askeleesi siihen elämään, joka on enemmän.

Enemmän sinä. Samalla enemmän sinä muille.