Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Avainsana: haasteet

Haasteet, harjoittelu ja seuraukset

Toistaiseksi vain pieni joukko edelläkävijöitä harjoittelee tietoisesti oman mielensä kanssa. Joukko tosin kasvaa, kun ihmiset tulevat tietoisemmaksi itsestään ja siitä, miten sisäisen elämän harjoittaminen vaikuttaa ulkoiseen elämään: työhön, ihmissuhteisiin ja yleiseen elämisen laatuun.

Tietoisemmaksi tuleminen onkin usein avain harjoittelemisen aloittamiseen.

Eräs kollegani kuvasi omaa aloittamisen motiiviaan kuin sisällä kasvaneena paineena, joka pakotti tekemään jotakin päivittäin häiritseville asioille. Toisilla paine ei kasva riittävän suureksi jotta he aloittaisivat – ja miksi aloittaa, jos elämä sujuu riittävän hyvin ilmankin?

Ne, jotka ovat aloittaneet, kertovat seuraavaa.

Haasteet. Arjessa omaan osaamattomuuteen tai voimattomuuteen törmääminen.

·     Reagoin äkkipikaisesti ja usein ensimmäinen reaktioni on negatiivinen. En innostu, näen ensimmäisenä virheet, suhtaudun nuivasti ihmisiin.

·     Ikävät ajatukset jäävät pyörimään mieleeni ja pyörivät siellä vielä pitkään. Esimerkiksi saamani palaute tuntuu useimmiten loukkaukselta. Yritykseni saada tämä ”mielen satunnaisgeneraattori” vaikenemaan epäonnistuu toistuvasti.

·     Asiat, jotka ovat minulle tärkeitä ja nostaisivat elämäni laatua, jäävät toistuvasti tekemättä ja jään toistamaan huonoa tapaani. Kiroan sitä, että häviän itselleni aina uudestaan.

·     En pysty päättämään vaan odotan, että asiat hoituvat jotenkin itsestään tai joku muu päättäisi puolestani.

Harjoittelu. Harjoitteleminen tapahtuu niissä arjen tilanteissa, joissa kohtaa haasteen. Harjoittelu on parempien tapojen luomista ja vahvistamista. Eli niiden kynnysten ylittämistä, joiden taakse usein jää.

·     Helpoin tapa alkaa harjoitella parempia reagointitapoja on aluksi tietoisesti jättää reagoimatta. Ja katsoa, mitä itsessä tapahtuu: miten tunteiden aallokko lyö joskus kiivaanakin mutta vain hetken. Tämän havainnon pohjalta voi lähteä kehittämään myönteisempiä ja kannustavampia tapoja suhtautua asioihin ja ihmisiin.

·     Irtipäästämistä on harjoiteltava tietoisesti. Kannattaa aloittaa jostakin itselle melko yhdentekevästä, päästää siitä irti ja siirtyä vähitellen haasteellisempiin asioihin. Loukkaannuinko oikeasti tuollaisesta pikku jutusta? Tapahtuiko se edes oikeasti?

·     Omat mielikuvat siitä, mitä tekeminen on ja mitä se vaatii, ovat usein ylimitoitettuja suhteessa itse tekemiseen. Just do it toimii tässäkin kohtaa hyvänä mottona – ylittää tahdonkynnys saman tien ja opetella ylittämään sen kevyemmin.

·     Päättämään oppii tekemällä päätöksiä. Asioiden yksinkertaistaminen, mustavalkoistaminen horisontin kokoisesta väripaletista, auttaa päättämään, kun tilanne tai asia sitä edellyttää.

Seuraukset. Harjoittelemisen seurauksia alkaa huomata usein hyvin pian aloittamisen jälkeen. Harjoittelemisen jatkaminen merkitsee uusien tapojen vahvistumista ja syvenemistä, myös järkevämpää harjoittelemista.

·     Kun en ole niin kireänä, ihmiset hengittävät ympärilläni kevyemmin. Tämä on ehkä tärkein seuraus. Ja sen myötä voin itsekin paremmin.

·     Aloin harjoitella itseni syyttelemisen vähentämistä. Tämä oli vaikeaa. Sillä aina kun sain itseni syyttelemisestä kiinni, aloin syytellä itseäni myös siitä. Mutta olin päättänyt päästää irti tästä tuhoavasta tavasta ja vähitellen sen ote alkoi hellittää.

·     Olen hyvä suoriutumaan työstäni, mutta työni ulkopuolella en saa kunnollista otetta siihen, mitä haluaisin tehdä. Näin kuvittelin, mutta olin väärässä. Harjoittelu toi minusta esiin puolen, jota en tuntenutkaan. Olin paljon parempi kuin kuvittelin. Eli jouduin harjoitteluni myötä toistuvasti päivittämään mielikuvani ja käsitykseni itsestäni. Este oli kirjaimellisesti sisälläni.

·     Heräsin sille ikävälle tosiasialle, että tunteeni tekivät päätöksiä puolestani. Päätin, että tämä asia muuttuu nyt. Tilanteissa, joissa tunteet alkoivat viedä, kysyin itseltäni, kumpi täällä päättää, minä vai tunteeni. Tämä oli ratkaiseva kysymys. Harjoittelu toi myös välittömämmän suhteen tunteisiini.

Kulku haasteisiin havahtumisen kautta tekoihin ja niiden seurauksiin on kiinnostava monestakin syystä. Se on

·     Aina yksilöllinen, koska niin jokainen meistä on rakennettu pienintä yksityiskohtaa myöten.

·     Tietoiseksi tulemisen prosessi. Tiedämme paljon enemmän kuin aloittaessamme. Moni kuvitelma saa väistyä harjoittelussa tapahtuneen todellisuuden kohtaamisen myötä.

·     Tutustumista itseen – mitä oikeastaan tiedän itsestäni ennen kuin altistan itseni tekemisestä syntyville prosesseille ja niiden kohtaamiselle?

Työpäivä tuo vastaan ulkoisia haasteita ja nostaa esiin sisäisiä haasteita.

Näihin haasteisiin vastaaminen eli niiden kohtaaminen riippuu siitä, miten olet vastannut niihin eilen. Jos haluat vastata huomisen haasteisiin paremmin, ryhdy harjoittelemaan.

Mielen harjoittelemisen myötä turha amatöörimäisyys väistää tekemisestämme ja meistä tulee todellisia ammattilaisia työssämme.

Oletko ajatellut liittyä edelläkävijöihin? Voin auttaa, p. 050 3840727/Mikko.

Vanhapoika töissä

Joko karuja pettymyksiä kokenut tai syntymäujo vanhapoika järjestää elämänsä niin, että se pysyy tiettyjen rajojen sisäpuolella ja itse vanhapoika turvassa. Hyvin säännöstelty, hyvin rytmitetty, yllätysmomentit minimoitu ja… parhaassa tapauksessa aivan kuollut elämä.

Työelämässä

Mitä tämä tarkoittaa työelämässä? Sitä

  • että eletään turvallisissa rutiineissa eikä oppimis- tai yllätysalueelle haluta mennä. Elämä järjestyy tuttujen ja turvallisten rutiinien ympärille niin suuressa määrin kuin mahdollista. Ja se on nykyisinkin hyvin mahdollista.
  • että tylsyys leviää itsestä ulospäin. Sitä että sekä kapasiteettia että potentiaalia jää käyttämättä. Kaikkien häviöksi.
  • ettei meillä ole oikeastaan varaa tällaiseen vanhapoika-asenteeseen.

Mitä olisi tehtävä?

Jos ihminen käyttää työpäivänsä pelkästään rutiininomaisten tehtävien hoitamiseen, jäävät parhaat inhimilliset mahdollisuudet hyödyntämättä. Rutiinien parissa työskentely säästää energiaa, mutta hyvinvoinnin ja arvon luonnin kannalta tehtävät, jotka vaativat kognitiivista ponnistelua, tarjoaisivat enemmän mahdollisuuksia. Esimerkiksi oppiminen synnyttää uusia yhteyksiä aivoissa.

Näyttökuva 2014-01-21 kohteessa 9.21.16

Vaikka aivotoimintojensa mukaisesti käyttäytyvä, energiaminimiin pyrkivä ihminen vastustaa oppimista, toinen puoli ihmisestä janoaa ja nauttii oppia. Nautinnon lisäksi oppiminen lisää siihen liittyvää sisäistä motivaatiota.

”Parhaimmassa tapauksessa uutuuden havaitsemisesta, oppimisesta ja sisäsyntyisestä motivaatiosta tulee työntekoa energisoiva positiivinen noidankehä.” (Katri Saarikivi: Töissä pitää olla vaikeaa)

Erityisesti tämä mielihyvä ja mielihalu lisääntyvät, kun voi valita omia tehtäviään tai vaikuttaa niiden sisältöön. Itselle merkityksellinen työ luo merkitystä elämään. Työhön osallistuvien ihmisten vuorovaikutuksen laatu määrittää puolestaan suoraan syntyvän työn arvoa. Paino on sanalla laatu: turhauttava vuorovaikutus esimerkiksi loputtomissa palavereissa syö energiaa, intoa ja lopulta myös merkitystä.

”Organisaatiot, jotka pystyvät muuntautumaan inhimillistä tiedonkäsittelyä ja verkottuneisuutta tukeviksi ja jotka automatisoivat rutiinitehtäviä, pystyvät ratkaisemaan monimutkaisempia ongelmia, luovat näin ollen työllään enemmän arvoa ja pysyvät relevantteina muuttuvissa ympäristöissä myös tulevaisuudessa. Samaan tapaan yksilöt, jotka haastavat oppimiskykyään työssä ja keskittyvät itselleen merkityksellisiin asioihin säilyttävät niin ikään iskukykynsä ja jopa terveytensä pidempään.” (Katri Saarikivi: Töissä pitää olla vaikeaa)

Mitä tästä opimme?

Jokainen saisi nyt parittaa sisäisen vanhanpoikansa.

Työpäivänkin merkitys kasvaa itse kohdatuissa luovissa ja henkisissä haasteissa – ihmiseksi kasvamisessa. Vallalla oleva mekanistinen ”ihminen informaation käsittelijänä” ei tuota tätä työn mielekkyyden kynnyskokemusta.