Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Avainsana: harjoitella

Ohjaustuokio

Milloin elämässä on hetkensä?

Kun havahtuu sille, että voi ohjata kaiken aikaa käynnissä olevaa muutosta. Itsessä ja vähän ympärilläkin.

Aiemmin uskottiin, ettei vanha koira opi uusia temppuja. Nyttemmin tiede on osoittanut uskomuksen vääräksi. Ihminen aivojaan myöten muuttuu kuolemaansa asti. Kaikki on plastista, muovattavissa olevaa.

Polttavin kysymys: mistä motivaatio ja voima muotoilijaksi ryhtymiseen?

Nykyisissä elinolosuhteissa tuskin mikään vaatii tuon motivaation löytämistä ja sisäisen voiman kasvattamista. Ja koska niin on ja jokainen voi jo ennalta aavistaa homman vaivalloisuuden, juuri mitään ei tapahdu.

Ellei ulkoista pakkoa ole, monestakaan ihmisestä ei ole asettamaan itselleen sellaisia tavoitteita, jotka veisivät tähän suuntaan. Ihmisestä vain harvoissa tapauksissa on ohjaamaan itseään ellei hänellä ole siihen ulkoista tukea.

Tämä tosiasia saattaa radikaalisti muuttua tulevaisuudessa. Jostakin syystä ihmiset ovat havahtumassa: Voin itse tehdä asioille jotakin. Myös sille, mitä mielessäni liikkuu.

Näyttökuva 2014-11-18 kohteessa 11.34.59

Mitä jotakin? Mikä tämä oppimispolku on?

Vanha yksinkertainen tie on edelleen olemassa: ohjaamaan oppii ohjaamalla.

Yhtä yksinkertaisia ovat harjoitukset:

  • Koita ohjata ajatuksiasi yhdessä asiassa niin kauan kuin mahdollista.
  • Näe toisessa ihmisessä vain myönteisiä asioita.
  • Havainnoi sitä, miten muodostat käsityksiä asioista.

Sitten yritä uudestaan.

Toistamisesta on kyse. Ihminen kykenee toistamisen kautta mihin vaan ja enempäänkin. Sitten hän alkaa huomata, mitä kaikkea tapahtuu.

Lisää aiheesta Neuroplasticity -blogissa.

Ajan virrassa

Kun puhutaan ajan hallinnasta, usein yritetään hallita Tilannetta, joka on irronnut pikku kurarukkasesta. Ulkoa ohjattu ihminen not happy.

Kiirehän on positiivinen asia. Se tarkoittaa sitä, että on innostunut jostakin sellaisesta, joka oikeasti saa liikkeelle. Joskus se tarkoittaa työn rakastamista. Toisinaan kaikkia niitä hyviä kokemuksia, joita työstä saa: onnistumista, toisille avuksi olemista jne.

Ja mikä on tärkeämpää elämässä kuin liikkeessä oleminen, kaikkien prosessien ja hyvän tapahtumisen äiti?

Koomista virettä aiheen ympärillä käytyyn keskusteluun tuo käsite ajanhallinta. Kaikki tietävät, ettei aikaa voi hallita. Sehän hallitsee meitä, ellei meistä ole ohjaamaan itseämme.

Tietoisella tahdollamme otamme suhteen aikaan kuten mihin tahansa muuhunkin asiaa. Miten?

Näyttökuva 2014-05-22 kohteessa 23.01.51

  • Olennainen löytyy, kun pysähtyy ja reflektoi
  • Joskus tarvitaan tietoista ajattelua tai intuitiota
  • Sitten tehdään tietoisia päätöksiä ja valintoja
  • Loppu on tahdon kevyeksi harjoittelemista sellaiseen tilaan, jonka uusi länsimainen henkisyys tuntee mottona Just do it.

Tämä ei oikeasti ole vaikeaa tai monimutkaista. But.

Pysähtyminen on taito, johon harvalla on luontaisia valmiuksia. Kaikki eivät edes tule ajatelleeksi, että voisi, vaikka reflektointia olennaisen tavoittamiseksi voisi hyvin opettaa ja harjoittaa jo koulussa. Näiden lisäksi aikuisen tahto on luontaisesti jähmeä ja suorittamaan koulutettu.

Luovuttaako vai uskoako harjoittelemisen evankeliumia:

  • Kaikkia edellä mainittuja asioita voi harjoitella.
  • Harjoittelu tuottaa pikaisia tuloksia sen lisäksi, että se herättää tietoisuuden ja lisää itseohjautuvuutta eli tahdon voimaa.
  • Seurauksena on järkevämpiä tapoja, parempia päätöksiä, enemmän aikaa.

Näyttökuva 2014-05-22 kohteessa 23.05.31

Jos haluat laatua elämääsi, ryhdy harjoittelemaan. Jos et, voit jäädä vaikka miettimään, kumpi tässä oli nyt olennaista, pysähtyminen vai liikkeessä oleminen.

Unelmia ja harjoitushommia

Olen intohimoinen harjoittelija ja oppija. Niistä minä saan kicksini ja elämisentunteeni. Samalla ne ovat tapani kanavoida innostustani ja – innostua vähän lisää.

Osa harjoittelemisestani liittyy esikuviin ja ihailuun. Lapsesta saakka olen ihaillut ihmisiä, jotka ovat taitavia tekemään asioita. Itse en kuulu niihin. En oikeasti osaa mitään kunnolla. Muuta kuin harjoitella.

Kaksi unelmaa

Joitakin vuosia sitten lapsuuteni unelma nousi pintaan: olin aina halunnut oppia jonglööraamaan. Muutama kuukausi ahkeraa harjoittelemista ja kas, kolme palloa pysyi ilmassa niin pitkään kuin halusin. Hauskaa oli huomata, että suurin osa harjoitteluajasta meni irtipäästämisen opettelemiseen – oli vaan annettava mennä.

Näyttökuva 2014-03-06 kohteessa 21.54.44                                                       Meitä on kohta monta.

Nyt vuodenvaihteessa muistin toisen unelmani: halusin osata pyörittää hulavannetta. Kumma kyllä, vanhana opin sen hetkessä enkä tajua, miten se lapsena oli niin vaikeaa. Ihan älyttömän hauskaa: let it roll, baby roll.

Tällä hetkellä on meneillään näiden kahden yhdistäminen. Vaihe on tämä: kun heitän palloa kädestä toiseen, vanne pysähtyy. Aivan mahtavaa. Itselleen nauraminen on todella naurettavaa.

Mikä on sinun pieni, toteutumaton unelmasi?

Harjoittelu

Harjoitteleminen on asenne, tapa elää ja äärimmäisen tehokas tapa oppia ja muuttaa niitä asioita, joita haluaa muuttaa. Harjoitella koska tuntuu hyvältä, harjoitella koska harjoitteleminen on hauskaa ja samalla lisätä omaa hyvinvointiaan minkä tahansa asian suhteen.

Harjoitteleminen tuo myös laatua kaikkiin suhteisiin, ennen kaikkea suhteessa itseen. Se auttaa tunnistamaan kätketyn lahjakkuuden ja myös kätketyn osaamattomuuden ja ylittämään rajat ja itsensä. Eli luomaan omaa elämää oman näköiseksi.

Lisäksi harjoitteleminen on aito ja alkuperäinen tapa itseohjautua. Tai kuten suomeksi sanotaan: ottaa opikseen. Suhteessa omaan mieleen harjoitteleminen osoittaa todellisen voimansa: itsetuntemuksen, oman tahdonvoiman ja taitavuuden yhdistelmällä on tässä maailmassa enemmän käyttöä kuin itsekään tajuan.

Näyttökuva 2014-03-06 kohteessa 21.56.44

Kun niska taipuu harjoittelemiseen, se pitää samalla egon sopivan kokoisena. Sen kokoisena, ettei se aseta ylivoimaisia esteitä oppimiselle. Pysyä harjoittelijana, vaikka osaisikin.

Ymmärrättekö nyt, miksi olen niin rakastunut harjoittelemiseen?

 

Otsikko on otettu Leevi and the Leavingsin biisistä Unelmia ja toimistohommia. Osuu tähänkin hyvähyvin.

Voimaharjoittelua

Harjoitteleminen on ylevä asia. Kun harjoittelee, kohtaa vastuksen eli sen, mitä ei vielä osaa tai mihin ei kykene ja minkä suhteen on ylitettävä vanha – ja itsensä.

Harjoittelu muuttaa kolme asiaa: kasvaa voimassa, taidossa ja tietoisuudessa. Mieli on lihas: harjoittamalla se vahvistuu ja kykenee vastaamaan eteen tulevaan tarpeeseen.

Voima

Ilman sisäistä, mielen voimaa ei ole itsensä johtamista. Sisäisen voiman avulla voin ohjata itseäni, tehdä tietoisia valintoja ja saada tehdyksi sen, mitä päätän ja miten tahdon.

Näyttökuva 2014-02-03 kohteessa 22.08.12

Taito on hyödytön, ellei ole voimaa toteuttaa sitä. Tämän itsestään selvyyden taakse kätkeytyy tragedia: taitoja harjoitellaan useammin kuin voimaa. Ja usein asiat jäävät tekemättä.

Tietoisuus, jota voi kutsua myös herkkyydeksi tai läsnäoloksi, ilman voimaa ei kykene vastaamaan siihen, minkä tunnistaa tarpeeksi. Toisaalta voima vailla tietoisuutta on sokeaa ryntäilyä.

Kolme yhdessä

Taidot liittyvät taitavuuteen ja taitavuus puolestaan on viisautta, josta on tullut käytäntöä tässä hetkessä. Taitavuutta tarvitaan erityisesti kohtaamisissa itsen ja muiden ihmisten kanssa. Ja sitä on myös kaikkien helpointa ja luontevinta harjoitella juuri kohtaamisen rajapinnassa.

Taito ilman tietoisuutta ja läsnäoloa hetkessä elää aina menneessä. Siksi sellaisesta taidosta seuraa törmäyksiä. Juuri tästä syystä ihmiset, jotka näkevät valveunta omasta osaamisestaan, eivät ole kovin taitavia.

Tietoisuuden kehittäminen on tärkeää juuri siksi, että ihminen voi elää tässä hetkessä ja vapautua menneisyydestään, joka on usein esteenä tässä hetkessä. Herkkyyden kehittäminen tapahtuu helposti hyödyntämällä johdonmukaisesti viiden aistin iloja. Tietoisuuteen herääminen ja sen aktiivinen herättäminen luo vahvempaa itsetuntemusta. Tuota maagista taitoa, jonka merkitystä ei voi ylikorostaa millään elämän alueella.

Sanon: harjoittele

Harjoitteleminen on tunnustus elämälle: tahdon oppia, tahdon voimistua, tahdon kehittyä. Oikeastaan se on rakkaudentunnustus itselle ja kanssaihmisille.

Näyttökuva 2014-02-03 kohteessa 22.10.55

Samalla se on merkki siitä, että olen voimissani. Väsyneenä en edes halua oppia uutta enkä pystyisikään.

Harjoitellessani luon = olen elossa. Olen ihminen inhimillisimmilläni. Itse itseään vahvistavana.

Lätkää pimeässä

Olen alkanut uskoa vetovoiman lakiin. Samalla ylpeänä esitän, että minulla on aivan mahtavia valmennettavia.

Eräässä työpajassa syntyi harjoitusreflektion jälkeen tiukka keskustelu sisäisen maailman todellisuudesta eli lähinnä siitä, onko se todellista. Vääntö oli hurja, kunnes eräs äijä latasi kuin herätyksen saatuaan: ”Sisäisen maailman epämääräisyys johtuu siitä, ettei sisäiseen lätkäkaukaloon ole sytytetty valoja. Siel pelataan pimeessä. Sä näät vaan varjojen liikkuvan.”Näyttökuva 2013-10-25 kohteessa 11.53.19

Se oli kuin kohtaus Suomi-filmin klassikosta, jossa pehtoori osoittautuukin agronomiksi. Tästä ehkä myöhemmin.

Say, this is real

Suosikkikohtaukseni MI3:ssa on se, kun Julia vetoaa tunteella Ethaniin: Say, this is real.

http://www.youtube.com/watch?v=fgG3mszLZAQ

(kohtaus alkaa 1:39 kohdalla)

Sano, että kokemukseni siitä maailmasta, josta vähän puhutaan ja silloinkin varoen, on vähintään yhtä totta kuin tämä näkyvä. Joskus vielä todempi, joskus vielä merkitsevämpi, joskus vielä vaikuttavampi. Ohjaavampi, sellainen, joka oikeasti muuttaa suunnan ja pitää siinä.

Miten sellaisen kokemuksen saa?

Pysähdy ja käänny. Käännä katse sisäänpäin. Havainnoi, mitä mielessä liikkuu. Katso sitä.

Suuntaa katse, toistuvasti. Jokainen yritys ja harjoitus muuttaa kokemusta ja vahvistaa näkemistä.

Sillä enemmistölle ihmisistä mielen maisema on ensi alkuun räme: villissä tilassa oleva paikka, jossa eksyy helposti, jossa sinne lähtee kuljeksimaan.

Joku viisas on lisäksi sanonut, että ennen kuin lähdet matkalle, varmista, että lampussasi on riittävästi öljyä paluumatkallekin. Jos sisäistä valoa ei ole harjoittanut, sen voima ei aluksi kanna kauas. Toisaalta, kun sitä harjoittaa, sen yhteys lähteeseen voimistuu.

Valo valaisee

Kun mielen valo alkaa valaista mieltä ja tuo kaaos näyttäytyy ja lähtee muuntumaan, se tuo tullessaan asioita.

Epäolennaisen keskeltä erottuu olennainen. Kun tuo kokemus alkaa toistua, alkaa oikeasti erottaa kaiken kohinan keskeltä sen, mikä on tärkeää, millä on merkitystä ja mihin kannattaa suunnata huomionsa. Ja ennen kaikkea: mitä lähteä seuraamaan.

Ohjaaminen seuraa tietoista ponnistelua ja pyrkimystä. Ja toistoa. Sillä mitään ei tapahdu, ellei ole sisäistä voimaa, jolla työn tekee. Muuten on kuin kuukauden sängyssä maannut, jolta lihasvoima on kadonnut. Harjoitella, toistaa, sisäinen lihas voimistuu ja sitä voi alkaa tietoisesti ohjata ja käyttää.

Lisää harjoituksia

Psykiatri Daniel J. Siegel on määritellyt mielen seuraavasti:

Ihmisen mieli on yhteisöllinen ja kehollinen prosessi, joka säätelee energian ja informaation virtaa.

Tässä omalla tavallaan nerokas määritelmä antaa neljä harjoitussuuntaa. Kaikissa on kyse tietoiseksi tulemisesta ja sitä seuraavasta sisäisestä työskentelystä.

Miten mieleen vaikuttaa ja miten siihen antaa vaikuttaa ympäristön ja ihmiset ja heidän mielensä.

Millaisia ikiaikaisia ja tuoreempia tapoja ja tottumuksia automaattinen aivotoiminta tuottaa mieleen ja miten niiden muuntaminen tapahtuu.

Millaisista asioista oma energia syntyy ja lisääntyy ja miten sitä ohjataan.

Miten aisti- ja muuta informaatiovirtaa suodatetaan tietoisemmin ja miten olennainen erotetaan epäolennaisesta.

Nämä neljä harjoitusmuotoa takaavat sen, että elämästä tulee tietoisempana. Olen hereisempi vastaamaan ja toimimaan suhteessa siihen, mitä elämässä tulee vastaan. Olla hereillä on oikeasti iso juttu.

Merkillinen selkeys

Huomaan, että mitä vähemmän itsetietoisuus auttaa minua näkemään itseäni, sitä enemmän olen ulkoisten ja sisäisten ärsykkeiden armoilla ja vain reagoin niihin. Jatkuvasti. Itsetietoisuuteni tuo mahdollisuuden vaikuttaa siihen, mitä ja miten lähden seuraamaan, kun jokin minussa laittaa minut liikkeelle.

Lähtöruudussa ei ole tungosta

Kun katson itseäni ja tuntemiani ihmisiä, huomaan, että ihmiset ovat hyvin eri tasoisesti ja eri tavalla  tietoisia itsestään.

Varhaislapsuuden aamuhämäristä itsetietoisuuden mahdollisuuteen on ponnistanut eri valmiuksin varustettuja ihmisiä. Toisilla on enemmän taipumusta olla tietoinen itsestään kuin toisilla. Ja kuten elämässä ylipäätään, taipumuksilla on tapana vahvistua ja ei-taipumuksilla tapana jäädä kehittymättä.

Siksi lopputulos on juuri sitä miltä se näyttää. Maailmassa tulee vastaan eri asteisesti itsensä suhteen hereillä olevia ihmisiä. Eikä siinä kaikki: toisilla on halu lisätä itsetietoisuuttaan, toisilla on halu kääntää kylkeä.

Miksi, voi miksi?

Itsetietoisuus jos mikä lisää tuskaa. Olin hetki sitten paljon onnellisempi kun en tiennyt, että minussa on tällainenkin, vähemmän mukava tapa. Vai olinko? Mikä ajaa minut lisäämään sellaista, jonka kanssa on tavallisesti ainakin aluksi epämukavaa elää?

Sama asia kuin ajaa minut harjoittamaan hyveitä eli luopumaan välittömästä mielihyvästä ja tarpeentyydytyksestä. Hyveisiin ponnistamalla palvelen itsessäni olevaa ihmistä.

Ratkaiseva kysymys onkin, mitä tuolla tiedolla teen. Tiedon mukana ei tule taito vaan se on kehitettävä erikseen. Pelkkä tieto merkitsee hämmennystä – mikä on hyvä, sillä se johtaa asioiden uudelleen arviointiin – ja joskus lamaannusta ja vieraantumista. Itsetietoisuus, tietäminen ei vielä merkitse sitä, että sitä osaisi käyttää.

Itsetietoisuudesta itse tekoon

Itseni tiedostaminen ja voimistuva tietoiseksi tuleminen ovat tie itseohjautuvuuteen, itseni ja oman mieleni johtamiseen.

Olen huomannut, ettei kaikkien ole helppoa käsittää sitä, miten radikaalista asiasta on kyse, kun ihminen itse herää itselleen. Ja miten merkittävästä askeleesta ihmisen elämässä on kyse silloin, kun ihminen alkaa aktiivisesti peilaamaan mieltään. Ja kun ihminen alkaa ohjata omaa mieltään, kaikki muuttuu. Se mikä muuttuu ensimmäisenä, on suhde asioihin.

Havahtuminen ja oivaltaminen on ensimmäinen askel itsenäisyyteen. Itsenäisyys merkitsee vapauden kokemista. Kun tulen tietoiseksi oman mieleni toiminnasta yhtäältä ja omasta ulkoisesta toiminnastani toisaalta, prosessit muuttuvat.

Näkeminen

Hämmästyn aina uudestaan siitä, että jo pelkkä näkeminen muuttaa asioita. Näkemisestä seuraa sitten mahdollisuus vaikuttaa.

Käytänkö tätä uutta mahdollisuuttani vaikuttaa ja missä määrin, on kokonaan seuraava luku elämän kirjassa. Yrittäessäni vaikuttaa, kohtaan tavallisesti esteitä. Olenko sinnikäs esteiden voittamiseksi vai annanko periksi – kumpaakin tapahtuu jatkuvasti.

Kuinka tärkeä muutos minulle on, miten se peilautuu arvojeni vasten ja mitä olen valmis uhraamaan sen eteen? Kaikki kysymyksiä, joita puolestaan todellisuus armottomasti peilaa. Jos jotakin tapahtuu tai jää tapahtumatta, se kertoo minusta.

Vaan mitä? Sitä, miten sitoutunut olen arvoihini. Sitä, miten voimissani olen viedäkseni muutoksen läpi, sekä sisäisen voimani osalta yleisesti että suhteessa sen hetkiseen, tilanteeseen sidottuun voimaani.

Voimaksi ja energiaksi

Monet asiat palaavat siihen, miten onnistun pitämään omasta voimastani ja energiastani huolta. Ja tämä puolestaan palaa itsetietoisuuteeni ja sitä myötä kykyyni johtaa itseäni. Valuuko energiani ratkaisevalla hetkellä ulos? Lamaannunko tai luovutanko silloin, kun minulla on todellinen tilaisuus astua eteenpäin?

Tuttuja kysymyksiä harjoitustiellä, samalla perimmäisiä kysymyksiä elämän ja elämisen kannalta. Mitä oikein tahdon? kietoutuu kysymykseen: mihin tahtoni yltää? Sillä se, mihin tahtoni yltää, on kerran ollut se, mitä olen riittävästi tahtonut. Ja se on tehnyt minusta tällaisen, riittävän vahvan yltämään siihen, johon yllän nyt.

Mutta: jos olen riittävästi vahvistunut siinä, mitä voi kutsua vaikka uskoksi itseeni, minulla on näissä tilanteissa kyky ylittää itseni. Jos olen harjoitellut, harjoittelu on tuonut minulle itseluottamusta voittamaan niin hetkellisen heikkouden kuin ylittämään sen, mihin olen siihen asti yltänyt.

Risteyksiä ja risteytyksiä

Näin ei tapahdu aina mutta näin tapahtuu useammin, jos olen tehnyt kotiläksyni eli ollut uskollinen ja sinnikäs harjoituksissani. Jokainen tehty harjoitus lisää voimaani ohjata itseäni ja mieltäni. Jokainen harjoitus myös tekee minut tietoiseksi itsestäni, niin rajoistani kuin vielä vapauttamattomasta potentiaalistani.

Onko oikeastaan niin, että minä olen ja toteudun rajojeni ja potentiaalini risteyksessä, joskus niiden risteytyksessä? Mitä enemmän uskon mahdollisuuksiini, sitä enemmän niitä näen ja sitä enemmän tahtoni niille syttyy. Kun tämä tapahtuu – ja sitä tapahtuu usein – rajoitukset ja esteet ovat vain polku itsetuntemuksen vahvistamiseen ja tahdon voimistumiseen.

Nyt minäkin tiedän, mitä sanonta ’Este on polku’ tarkoittaa.

 

 

Sarasvuo Forumilla

Jari Sarasvuo on tehnyt tämän vuoden aikana vahvaa uudelleen tulemista. Ensin keväinen ja ansiokas YLE Puhe –sarja, juuri alkanut Sarasvuo-talk show Nelosella ja välissä arkista työntekoa siinä, missä häntä ei turhaan pidetä arvossa: valmentajana.

Nordic Business Forumin kiintotähtenä Sarasvuo oli puhumassa viime viikolla myynnin johtamisesta. Hän puhui paljon muustakin. Tässä valittuja poimintoja hänen puheestaan.

Manifestaatio

Kaiken lähtökohtana on nähdä ja hyväksyä asiat sellaisena kuin ne ovat. Nämä ovat kaksi erillistä, usein ponnistelua vaativaa asiaa. Varsinkin jos haluaa tehdä ne hyvin ja ottaa tehtäväkseen ylläpitää niitä arjessa.

Seuraava askel on visualisaatio, joka tarkoittaa kykyä nähdä asiat vähän parempana kuin ne ovat. Jokainen halutessaan kykenee tähän ja ellei, sitä voi harjoitella. Olennaista on se, että tämä näkeminen suuntaa vahvasti tulevaan, tulevassa oleviin mahdollisuuksiin ja siihen tiehen, jota pitkin mahdollisuuksien toteuttamiseen kuljetaan.

Viimeinen askel on vokalisaatio eli äänen löytäminen, ääneen sanominen. Se on oppimista pyytämään ja oppimista sanomaan. Erityistä on vielä oman äänen löytäminen, yksilöllisen ilmaisun löytäminen sille, mikä oikeastaan etsii toteutumistaan ja mitä haluaa olla toteuttamassa.

Näin asiat saavat ilmennyksensä. Ensin jossakin, jossa ei vielä ole mitään. Sitten ne saavat sisäisen kuvan muodon, sitten sanat ja lopulta konkreettisen ilmentymän, toteutumisen. Tätä on ’tyhjästä luominen’.

Kehityksen etsiminen

Jokaisessa ihmisessä elää tahto kehittyä ja elää eteenpäin. Muokata elämää vähän paremmaksi, tehdä itsestä vähän enemmän: parempi versio itsestä.

Sisäisiä esteitä. Se, miten ihminen luontaisesti ajattelee, saattaa asettaa esteen ihmisen kehitykselle. Sarasvuo esitteli kaksi ajattelemisen mallia:

  • Single-loop-learning – vahvistaa omia, jo olemassa olevia käsityksiä. Tätähän ihminen luonnostaan arjessa pääosin tekee: etsii vahvistusta omille käsityksilleen, sen sijaan että kyseenalaistaisi ne.
  • Double-loop-learning –omien käsitysten haastaminen, ristiriitaisuuden hyväksyminen ja ennen kaikkea kokemuksista oppiminen. Tämä vaatii tietoisen ponnistamisen ja usein myös sitkeää harjoittelua, ennen kuin tästä tulee tapa ja asenne.

Ulkoisia esteitä. Nykyiset ihmissuhteet saattavat toimia tehokkaana esteenä omalle kehitykselle. Usein ihmiset pidättävät itsellään oikeuden haluta sinut turvallisena eli muuttumattomana sen sijaan että he näkisivät sinut kehittyvänä. Mikä neuvoksi:

  • Yrittää kouluttaa nykyisiä ihmisiään siihen, että kaikki on liikkeessä. Seuraavalla kerralla kun tapaamme, en ehkä ole enää sama.
  • Vaihtaa (radikaalisti) ihmisensä sellaisiin, jotka tukevat muutosta ja muuttumista ja toimivat parhaassa tapauksessa itse esimerkkinä kehittyvästä ihmisestä. Usein lähimpien ihmisten turvallisuuden tunne järkkyy muutoksesta eniten. Heidät kannattaa siis valita tarkasti.

Tärkeät asiat

Tärkeät asiat elämässä ovat usein tylsiä, koska ne ovat lähellä ja niiden liittyy paljon toistuvia asioita. Tällaisia ovat esimerkiksi työ ja parisuhde.

Ajatus on kauhistuttava, sillä silloinhan suurin osa elämästä on tylsää. Juuri niin.

Miten löytää kaikkein läheisimmät, arkiset ja usein itsestään selvät asiat uudestaan?

  • Kiinnittämällä huomio niihin eli huomioimalla niitä tietoisesti
  • Pyrkiä tekemään niitä pienillä asioilla paremmaksi joka päivä
  • Pitämällä niitä arvossa ja osoittamalla kiitollisuutta niitä kohtaan itsestään selvyytenä pitämisen sijasta

Kertaus

  1. Harjoittele tyhjästä luomista päivittäin
  2. Kehitä ajatteluasi avoimemmaksi erityisesti kohtaamisissa
  3. Arvio läheisten ihmissuhteidesi panos kehityksellesi
  4. Näe, huomioi ja arvosta arkisia asioita – kehitä itsestään selvyydestä kiitollisuutta

 

Harjoittele kitaraa

Innostan työkseni ihmisiä harjoittelemaan. Lempifraasini on jo pitkään ollut: ”Harjoittelemisen ei tarvitse olla pelkästään kitaran soiton tai Ranskan kielen harjoittelemista, vaan harjoitella voi mitä tahansa.”

Muutama päivä sitten palasin kitaratunneille 22 vuoden tauon jälkeen. Harjoitella voi siis myös kitaransoittoa. Samalla haaveeni stadionkeikkailusta käy tässä vielä toteen, saatte nähdä.

Opettaja jakaa viisauttaan

Kun kitaransoiton opettajani alkoi tarinoida harjoittelemisesta, tunsin outoa kammiovärinää.

Toistoja

”Eihän tämä mitään rakettitiedettä ole vaan kyse on sitkeydestä. Siitä että jaksaa toistaa asioita. 10000 toistoa ja homman osaa varmasti.”

Mitä harjoittelet, sen opit. Tahdosta, päivittäisistä toistoista on kyse. Uusia uria syntyy niin mieleen kuin aivoihinkin. Kuinka paljon oppiminen ja kehittyminen kiinnostavat, siinä määrin raahaat itsesi harjoittelemaan. Huvitti juuri silloin tai ei.

Peilaa

”Kuuntele sitä mitä soitat. Pitkiä, selkeitä ääniä – ei mitä tahansa. Ja selkeässä rytmissä, vaikka sitten kuinka hitaasti. Väärin oppimisen korjaaminen on paljon vaikeampaa kuin oikein oppiminen kerralla. Miksikö niin? Siksi, että jos on oppinut väärin ja sitä aletaan korjata, menettää kykynsä osata kokonaan, hetkeksi. Juuri äsken osasin ja nyt en osaa ollenkaan. Se korpeaa ja mieli palaa mielellään vanhaan.”

Aina peilaa harjoitteluasi. Mikä kaikki muuttuu harjoittelun kautta, siitä tavoittaa paljon kun peilaa, ja kuuntelee. Kehitys etenee oikeaan suuntaan vauhdikkaammin.

Matala kynnys

”Kyse on yksinkertaisista asioista, jotka jokainen voi oppia. Yksinkertaisista liikkeistä, joista vähitellen tulee automaattisia, mutta jotka alussa tuntuu vaikealta. Esimerkiksi se, että täytyy toisella kädellä tehdä yksiä asioita ja toisella toisia.”

Mitä tahansa harjoittelee, kynnys aloittamiseen kannattaa pitää alhaalla. Ja se pysyy matalalla kaiken aikaa, kun ottaa siihen oikean asenteen. Helppoon ei ole oikotietä, mutta aluksi vaikeasta tulee melko pian helppoa, koska ihmisessä olevat järjestelmät tukevat harjoittelemista ja oppimista.

Lahjakkuus

”Tietysti auttaa, jos on musikaalisesti lahjakas tai motorisesti lahjakas. Jotkut hoksaavat nopeammin, joiltakin liike sujuu helpommin. Mutta pitkälle pääsee pelkällä harjoittelulla. Ja harjoittelulla voi korvata paljon sitä, ettei ole niin lahjakas. Jo se, että kuulee, ettei Ukko Nooa mene noin, on musikaalista lahjakkuutta, vaikkei itse osaisi soittaa sitä oikein.”

Lahjakkuus on usein sitä, että pääsee lähtemään muutama metrin etumatkalla. Toisaalta: mistä oikeasti tietää, kuinka lahjakas sitä onkaan, ennen kuin alkaa soittaa – tai harjoitella. Harjoittelu tuo rajoille ja vie niiden taakse. Jokaisella on asioita, joissa harjoittelulla voi korvata lahjakkuuttaan. Ellei näin ole, ei ole koskaan poistunut osaamisalueeltaan.

Säännöllisyys

”Kannattaa soittaa joka päivä sen verran kuin jaksaa. Ei ruveta sunnuntai-iltana hikoilemaan montaa tuntia maanantain soittotuntia varten. Ei myöskään soittaa niin paljon, että alkaa inhota pelkän kitaran ajattelemistakin. Ei se ole sitten enää oikein rentoa harrastustoimintaa. Säännöllisyys on hyve. Niin ne liikeradat käsissä ja aivoissa muuntuu hitaasti käyttöön. Ja tule aina tunneille, vaikket ole harjoitellutkaan. Kun jätät kerran tulematta, kynnys kasvaa suuremmaksi.”

Luo harjoittelusta osa elämää. Jos harjoittelu unohtuu tai jää muuten väliin, jatka reippasti. Pidä kipinä lähellä, harjoittelu vielä lähempänä.

Aina valmiina!

”Nyt on tietysti hyvä soitella, kun on melkein vielä kesä. Mutta kun marraskuun pimeä tulee ja itsetunto on nollassa, niin se koettelee harjoittelua. Varsinkin, kun se on aina välillä vaikeaa. Kysyy siis normaalin sitkeyden lisäksi vähän extraa.”

Ole valmiina, ole proaktiivinen. Valmistaudu etukäteen kohtaamaan vastus. Eli harjoittele asioita, kun olet virkeä ja voimissasi.  Niin asenne ja voima harjoittelemiseen on valmiina sitten, kun sitä koetellaan. Varaudu, asennoidu ja harjoittele.

Livenä!

”Sitten se vaativin homma on se, kun olet yksin harjoitellut kotona ja tulet tänne tunnille ja täällä soitetaan yhdessä. Että se menisi niin kuin samaan tahtiin.”

Kun harjoittelee asioita keskellä elämää, tietoisuus harjoittelemisesta sotkee luonnollista kanssakäymistä. Hyvä pyrkimyksesi sanoa jotain myönteistä johtaa tollona seisoskeluun, kun mitään ei tule mieleen. Harjoitus johtaa soimiseen ihmisten kanssa.

Iloa

”Iloitse pienistä edistymisistä. Ja sitten tee aina mitä voit.”

Itseä kannattaa kannustaa aina kun voi. Harjoittelemaan. Kun tahdon saa liikkeelle, huomaa aina jaksavansa enemmän kuin kuvitteli. Tahto syntyy ja kasvaa esteet kohdatessaan. Tapa syntyy toistosta. Se on killeriyhdistelmä, mihin tahansa ryhdytkin ja mitä tahansa haluatkin.

Karmavelka

Kun kuulin Jari Sarasvuon käyttävän kevään ansiokkaassa Ylepuhe-sessiossaan käsitettä karmavelka, ensimmäinen ajatukseni oli: Mitä? Onko sielunvaellus tullut takaisin muotiin tai jopa edustuskelpoiseksi?

Karmasta ja muustakin

Karman sanotaan syntyvän hyvistä ja huonoista teoista. Puhutaan myös kuukarmasta ja aurinkokarmasta, mutta ei ehkä mennä nyt niihin.

Hyvät teot synnyttävät hyvää karmaa, pahat puolestaan pahaa karmaa eli Sarasvuon mainitsemaa karmavelkaa. Yksinkertaista, eikös vaan?

Periaate yksinkertainen, toteuttaminen vaikeaa ja asia monipolveileva kuin ilon synty. Kaikella sillä, miten asennoidumme, mitä puhumme ja miten käyttäydymme toisiamme kohtaan, synnytämme karmaa. Tämä tuppaa olemaan taseeltaan negatiivinen, ellemme tee asialle jotakin. (Hyveelliset ihmiset ovat luonnollisesti poikkeus.)

Vaan mitä tehdä?

Karmaharjoitus

Karmavelan ajatuksesta voi tehdä itselleen yksinkertaisen harjoituksen.

Päätän heräämiseni hetkellä (tai jo illalla), että tänään pyrin esimerkiksi kärsivällisyydelläni vähentämään karmavelkani taakkaa tai en ainakaan kärsimättömyydelläni sitä lisää.

Mitäs veikkaat, mihin asti päivässäsi pääset, kun ensimmäinen tilaisuus harjoitella tätä tulee vastaan? Pienten lasten perheissä noin viisi sekuntia, vähän isompien lasten perheissä ehkä viisi minuuttia.

Eikä siinä taida vielä ihan olla kaikki. Tilanteita harjoitella tulee päivästä riippuen noin 100-200. Ja se on meille kuolevaisille ensi alkuun aivan liikaa. On siis todettava oman mielen kuntoisuus ja valikoitava hetket, joissa harjoitella. Loppujen kohdalla on todettava, että ’harvat meistä ovat valmiita’. Ainakaan vielä.

Karmaharjoitus töissä

Karmaharjoituksen voi viedä työpaikalle. Ihan hullua? Eipäs, koska yhdessä harjoitteleminen on hauskempaa. Lisäksi yhteisön tuki saa harjoittelemaan innokkaammin ja yhteisön menestys harjoittelemisessa moninkertaistaa seuraamukset.

Too often we think our karma affects our individual lives only but it reaches further afield than us. For example, greed on a small scale leads to greed on a large scale. On the other hand, we may see someone who is a philanthropist attract other philanthropists and together they bring about major positive change. They experience the karma they have created, not only individually but collectively. Annette Ong

Niin että miltä tuntuisi karmataseeltaan positiivinen yritys? Hyvältähän se tuntuisi.

Mitä mielessä tapahtuu?

Ensinnäkin harjoittelemisesta syntyy hyvä olo. Tämä on mielen tasolla sama kuin liikunnan jälkeinen olotila kehossa: olen tietoisesti rasittanut itseäni, ja koska mieleni kaipaa rasitusta siinä missä lihakseni, niveleni ja sisäelimeni, siitä seuraa hyvää oloa.

Voin myös ajatella, että olen tehnyt jotakin, joka tuottaa minulle syvempää tyydytystä. Sellaista, mitä mielen harjoitteleminen, kehon harjoittelemisesta puhumattakaan, ei yksin synnytä. C.G. Jungilla on seuraava ajatus, karmaan liittyen:

’When an inner situation is not made conscious, it appears outside as fate.’

Mielen harjoitteleminen nostaa tietoisuuteen tämän muuten luontaisesti ja tiedostamattomasti tapahtuvan toiminnan. Ja kun se on nostettu tietoisuuteen, tapahtuu jotakin miellyttävää: vapautuminen ja selkiintyminen, usein yhtä aikaa. Ja samalla voi tuntea jonkin taakan, raskauden väistäneen: minun ei ole pakko kantaa tätä enää. Eli minun ei ole pakko toimia kuten ’karmani’ (myötäsyntyiset tai tiedostamatta oppimani tavat ja tottumukset) minua pakottaa vaan voin milloin tahansa päättää toimia toisin.

Olisiko helpompi elää, jos instant karma toimisi?

Instant karma (http://peilaus.fi/instant-karma/) eli se, että saa välittömästi kokea ajattelunsa, puheidensa ja tekojensa seuraamukset. Ei joudu pelkästään näkemään, mitä ne aiheuttavat toisille vaan saa oikeasti tuta ne nahoissaan.

Nythän tilanne on se, että levittämällä omaa huonoa oloamme ajatusten, sanojen ja tekojen kautta, kärsimme siitä kyllä, mutta emme osaa yhdistää sitä omaan toimintaamme. Hienommin sanottuna tietoisuutemme ei yllä näkemään näiden kahden asian välistä yhteyttä, varsinkin syy-seuraus-yhteyttä. Esimerkiksi sitä, että vedämme puoleemme juuri sellaisia ihmisiä kuin millaisina me toiset ihmiset näemme.

Instant karma olisi ankara koulu. Oikea Siperia. Ihan koko ajan. Tulisiko meistä sitä käydessämme instant parempia ihmisiä?

Miten mieli toimii?

Joskus 90-luvun loppupuoliskolla haastattelin australialaista teatterintekijää ja professoria Jane Prendergastia. Aiheena oli hänen Minä – Hamlet –produktionsa, mutta viisas nainen puhui paljon muustakin, esimerkiksi feminismin henkisestä ulottuvuudesta.

Prendergast käytti toistuvasti käsitettä mind map, joka pikkukylän ohuesti sivistyneelle pojalle sanoi silloin tasan sen, mitä käsitteen suora käännös: mielen kartta.

Käsitteen lumo

Käsite lumosi minut. Mieleni alkoi luoda välittömästi kuvaa siitä, miten mielestä voi tehdä kartan.

Siis kartan, jonka avulla voi kartoittaa oman mielensä osa-alueita. Mikä on mieleni Venäjä: mikä vie suuren osan mieleni pinta-alasta eli mikä saa suurimman huomioni päivittäin? Saavatko Pohjolan hyvinvointivaltiot mieleni kartalla suuremman alan kuin maailmankartalla?

Aikani leikittyäni ajatuksilla tajusin, että pitäisi vaan piirtää kartta. Sitten tietäisi, miten se toimii – ja toimiiko. Mieli on ikuisessa liikkeessä ja muuntumisessa kuten kaikki muukin ihmisessä. Miten pysähtynyt liike, siis tässä tapauksessa kartta, voisi antaa oikeutta tuolle tapahtumiselle?

Kartasta toiminnan hahmottamiseen

Aikani raapusteltuani ja tajuttuani, ettei tämä loistavalta tuntunut idea ehkä sittenkään vielä toimi, huomasin mieleni askartelevan jo seuraavan projektin kimpussa.

Jos itsetyytyväinen kartan piirtäminen ei luonnistu, onko mahdollista tutustumalla hahmottaa sitä, miten mieli toimii. Kyllä. Ja koehenkilöksi valitsin itseni.

Ensin katsoin jo tapahtunutta:

  • Ensinnäkään kenen tahansa mieli ei ymmärrä mind mapia mielen kartaksi siinä mielessä kuin minä sen tajusin.
  • Toiseksi kenen tahansa mieli ei lähde kehittämään siitä alkeellista käytännön sovellusta.
  • Kolmanneksi kenen tahansa mieli ei haaveile mielen toiminnallisuuden kartoittamisesta.

Tajusin olevani poikkeus. Sitten tajusin kaikkien olevan poikkeus. Ja sitten jo aavistinkin, että mielen yksilöllisen toiminnallisuuden ymmärtäminen voisi olla polku itsen ja toisen ymmärtämiseen.

Koehenkilö

Tein huomioita oman mieleni liikkeistä liikkeellä ollessani ja huomasin, että on kaavoja jotka toistuvat. Siis aivan normaaleiden mielenliikkeiden ohella.

Kuulen väärin ja/tai assosioin vapaasti uudissanoja, -käsitteitä tai -maailmoja.

Esimerkkejä:

Hyvinvointivaltio – Hyvinvointi-ihminen: tietoisesti luotuja sisäisiä rakenteita

Laajennettu oikeassa oleminen

Mielen sixpack – mitä mielen lihaksia kannattaisi kehittää ’rantakuntoon’

Tunnekuorma – tunnekuona/tunnekuoma

Tai sitten kuulen oikein, mutta liitän kuulemani aivan johonkin muuhun yhteyteen. Suosikkini näytti olevan se, että jokin konkreettinen keskusteluaihe muuntui mielessäni – siis saman tien, automaattisesti – vertaukseksi sisäisestä todellisuudesta.

Esimerkki: Kauppakeskuksen penkillä kaksi ihmistä keskusteli ’sisäänrakennetuista ominaisuuksista’. Tämä riitti siihen, että mieleni näki sisäisen kehityshaasteen: Jos mielessä on paljon sisäänrakennettuja ominaisuuksia eli ominaisuuksia, joihin mieli ei voi vaikuttaa ja joita muuttaa, se on ongelma. Sen sijaan mieli, jonka ominaisuudet ovat muokattavissa ihmisen tarpeiden mukaan, on joustava ja muuntuva – ja paremmin ihmistä itseään palveleva. Kasvatus voi vastata tähän haasteeseen. Ja koska kasvatus jää puolitiehen, harjoittelu eli itsekasvatus jatkaa siitä, mihin kasvatus jäi.

Heräämisiä

Tarkastellessani todellisuudessa paljon esimerkkejä monisyisempiä ajatteluketjuja tajusin, että se, miten mieleni lentää ja mihin se lentää, on minun tapani kohdata todellisuus. Samalla se on kaikessa omituisuudessaan osa itseäni ja sen hahmottaminen itseni ymmärtämistä.

Oman sisäisen elämäni valkoisia laikkuja ihmetellessäni heräsin jälleen siihen, miten vähän oikeasti tavoitan oman mieleni toiminnasta. Ja miten vähän siitä ylipäätään toistaiseksi tiedetään.

Olennainen kysymys tällä hetkellä on se, miten tehdä karttoja sisäalueesta. Miten löytää kieli, sanoja ja ilmaisuja sille, mikä on sekä yksityisesti että ihmiskunnallisesti kartoittamatonta. Jane Prendergast

Mihin sinun mielesi vaeltaa kohdatessaan aistien kautta maailmoja? Miten sinun mielesi toimii? Kysyin itseltäni. Ja kysyn nyt sinulta.