Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Avainsana: harjoitteleminen

4.6.2017

Kenet tunnet todella?

Eräs esimies tuli aamuisin työpaikalle aina vihaisena, meni huoneeseensa sanomatta sanaakaan ja paiskasi oven kiinni. Kukaan ei tiennyt, mitä hän puuhasi huoneessaan aamun ensimmäisinä tunteina, mutta kun hän lopulta ilmestyi yhteiseen office spaceen, hän kiersi jokaisen luona ja löysi jokaisen työstä jotakin ”parannettavaa”. Kuitenkaan kyseinen esimies ei ymmärtänyt, miksi hänen tehokasta ja asiantuntevaa työtään ei arvostettu vuotuisissa työtyytyväisyyskyselyissä.

Vaikkei aina näin räikeästi, niin vaatimaton itsetuntemus aiheuttaa ongelmia päivittäin. Turhaa törmäilyä väärinkäsitysten, pettymysten ja syyttelyn ja muun osaamattomuuden muodossa.

Siksi työelämässä puhutaan itsensä tuntemisesta nyt enemmän kuin koskaan.

Ammatillinen osaaminen ei enää yksin riitä, koska on tarve nousta seuraavalle tasolle. Tietoa ja taitoa alkaa olla yhä useammalla ja siksi huomio kiinnittyy siihen, mitä on harvemmalla: todellista kyvykkyyttä toimia olosuhteissa ja hetkissä toisten ihmisten kanssa parhaalla mahdollisella tavalla. Se edellyttää itsensä tuntemaan oppimista, mieluiten jatkuvaa sellaista.

Kun päivittäisessä toiminnassa oman mielen kartta on täynnä valkoisia laikkuja tai muuten tuiki tuntematonta toimintaa, siitä seuraa sattumanvaraisesti kaikenlaista. Siksi itsetuntemuksen polusta kieltäytyminen tarkoittaa käytännössä tälle huonolle sattumanvaraisuudelle antautumista.

Miksi itsensä tunteminen on nykybisneksen kannalta merkityksellistä?

·     Kun ymmärrys toisia kohtaa laajenee samassa mitassa itsetuntemuksen lisääntymisen kanssa, yhteistyö paranee kaikilla tasoilla. Mielen kartta laajenee ja tarkentuu ja sitä voi hyödyntää paremmin.

·     Itsetuntemus johtaa tasapainoisempaan suhteeseen itseen. Hyvinvointi ja onnellisuus heijastuvat muihinkin suhteisiin. Kokonainen suhde itseen on tervehdyttävää myös ympäristölle.

·     Ihmisten välinen yhteinen energia ja ymmärrys joko liitää tai laahaa. Oman toiminnan ja osallisuuden vaikutusten näkeminen on hyvän muutoksen moottori. Parhaassa tapauksessa näin syntyy yhdessä tilaisuus löytää aiemmin tuntemattomiksi jääneet mahdollisuudet – ja sen myötä nostaa koko toiminta ja yhteinen tekeminen liitoon.

·     Todellinen yhteys itseen ja toisiin syntyy vain itsensä tuntemisen kautta. Yhdessä harjoitteleminen on yhteyden täyden hyödyntämisen aarreaitta. Jatkuvan yhdessä oppimisen merkitystä kaikessa nykyisessä työssä on vaikeaa yliarvioida.

Monet kulkevat kohti elämänsä loppua oppimatta koskaan tuntemaan läheisintä ihmistä, itseään. Miksi hukkaisit tämän parhaan mahdollisuutesi?

Itsetuntemus vahvistuu harjoittelemalla – voin näyttää sinulle polun. Terveisin Mikko@Peilaus, p. 050 3840727.

Jätä kommentti
22.10.2015

Peilaus 5 v

Tänään Peilaus Oy täyttää viisi vuotta. Yrittäminen on oivaltamista.

Aloitin yrittäjäurani tekemällä yksilövalmennusta. Teen sitä edelleen. Matkani varrella olen tajunnut, että yksilöä ympäröivien olosuhteiden on hyvä muuttua, jotta yksilön muutos pääsee oikeasti toteutumaan.

Aloin vetää työpajoja, joihin osallistui tiimejä ja osastoja ja sekalaisia henkilöstön ja esimiesten ryhmiä organisaatiosta. Tavoitteena oli muutoksen luominen bottom-up. Joissakin yrityksissä muutoksen tielle tuli johdon lasikatto.

Koska muutos koskee koko organisaatiota, sen on mieluiten oltava meneillään samanaikaisesti kaikkialla. Tästä alkoivat keskustelut ja valmennukset koskien yrityksen ”sielun” elävänä pitämistä. Sitä, miten yksilö, kulttuuri ja systeemi resonoivat keskenään. Sitä, miten tietoisemmaksi tuleminen ja vaivannäkö ovat avaintekijöitä, kun halutaan olla luomassa uutta ja edistämässä sydämen paloa.

Tässä ollaan nyt.

Viisi vuotta sitten kirjoitin, että haluaisin viiden vuoden päästä kiertää maata evankeloimassa kehittämäni harjoittelemisen menetelmän autuudesta. Sitä olen nyt tehnyt. Vähitellen fokus on laajentunut koskemaan systeemisiä ja kulttuurisia muutoksia organisaatiossa. Edelleen uskon, että muutos syntyy tekemällä ja harjoittelemisen ja reflektoimisen yhdistelmä on orgaanisin, järkevin ja tehokkain tapa luoda muutosta.

Nykyisin voin valita, kuinka paljon teen työtä ja kuinka paljon annan itselleni aikaa ihmisten, mielen ja asioiden reflektoimiseen ja ymmärtämiseen.

Viiden vuoden päästä toivon osaavani olla vielä suuremmaksi avuksi niille, jotka tahtovat toteuttaa tärkeäksi ja merkitykselliseksi kokemaansa.

Elän unelmaani.

P.S. Missä viisivuotias sitten menee? ”Viisivuotias osaa jo jossain määrin huolehtia itsestään ja on aina yhtä ilahtunut voidessaan auttaa muita.”

Jätä kommentti
29.8.2014

Edisty

Kun puhutaan siitä, mikä oikeasti tuottaa iloa ja todellista ja tarkoituksellista sisältöä (työ)elämään, on kaksi kovaa ylitse muiden: autonomia ja edistyminen.

Edistyminen tarkoittaa ennen kaikkea kokemusta siitä, että edistyn joka päivä jonkin asian suhteen mutta ennen kaikkea itseni suhteen. Olen vähän taitavampi, vähän tietoisempi, vähän vahvempi tänään kuin eilen. Ja näiden avulla luon enemmän uutta ja ratkaisen luovemmin eteen tulevia ongelmia.

Parhaassa tapauksessa joku lähelläni – työkaveri, esimies – tukee minua tässä ponnistelussani. Hän innostaa siihen, luo siihen tilaisuuksia ja halutessani muistuttaa siitä.

Vaikka itse pyrkimys on luonnollisesti minun vastuullani – sitähän autonomia on parhaimmillaan.

Edistymisen kokemus syntyy kahdesta:

  • Joku antaa minulle palautetta edistymisestäni. Näkee minut ja kehitykseni.
  • Työ itsessään antaa palautetta. Ongelma ratkeaa, asia saa uuden käänteen, olen oppinut uutta.

Tässä oikeasti riemu ratkeaa! Harva asia maailmassa tuottaa sellaista iloa kuin se, että voin todeta menneeni eteenpäin itseni suhteen. Näen kehitykseni ja joku muukin näkee sen.

Näyttökuva 2014-08-29 kohteessa 10.10.00

Se ei ole pelkästään kehitystä ammattitaidossani vaan Ammatillisuus 2.0 –kehitystä: kokonaispotentiaalistani yhä suurempi osa tulee käyttöön ja toteutuu niin työn tekemisen kuin yrityksen kokonaisuudessa.

Itsensä ylittäminen, joka on oikeasti kovaa duunia jos sen ottaa päivittäiseksi hommakseen, on silloin oikeasti palkitsevaa. Aivan kuten parhaansa yrittäminen. Eli oikeasti yritän vähän enemmän kuin aiemmin ja teen sen parhaalla mahdollisella tavalla. En sillä millä aina enkä edes sillä, mihin minusta luontaisesti olisi. Vaan vähän enemmän.

Edistyminen joka päivä edellyttää edistäviä tekoja. Ne voivat olla harjoituksia. Mistä tahansa voi tehdä itselleen harjoituksen. Asioiden harjoitteleminen johtaa resurssien tunnistamiseen, myös resurssien tarpeen tunnistamiseen.

Harjoittelemisesta seuraa edistymistä laajalla säteellä – ihmisenä kehittymistä.

Jätä kommentti
14.2.2014

Hyvä harjoitus, parempi mieli

”Just do your practice and all will come to you.” Niin sanotaan. Kun pidät huolta harjoittelusta, harjoittelu pitää huolta sinusta.

Mieli paranee, kun tahtoo sitä.

Mitä harjoittelusta saa?

Harjoituksensa kannattaa valita hyvin, sillä niillä on seurauksia. Harjoituksia voi arvioida monestakin näkökulmasta:

  • Lisäävätkö ne sitä voimaa, jolla ohjaan itseäni?
  • Tuottaako niiden tuoma kehitys iloa myös ihmisille, joiden kanssa olen tekemisissä?
  • Saanko niiden kautta paremman yhteyden itseeni?

Näyttökuva 2014-02-14 kohteessa 9.39.34

Harjoitteleminen on arvojen harjoittamista, samalla omien hyveiden harjoittamista. Hyveet muuttuvat käytännön teoiksi, mistä seuraa parempi mieli. Mieli, jonka toiminta vastaa eilistä paremmin siihen, mitä sen avulla on mahdollista saavuttaa. Harjoittelemisen kautta kohottaa itsensä sinne, missä haluaa olla.

Harjoitteleminen on

Harjoitteleminen on tietoinen suhde harjoittelemisen kohteeseen: asiaan, tilanteeseen, toisiin ihmisiin, itseen. Se on läsnäoloa, aktiivista uuden suhteen ja elämän luomista.

Ei siis rutiinia, ei toistoa vaan havahduttavaa ja toisinaan vavahduttavaa uutta. Mahdollisuuksien kohtaamista, näkemistä ja luomista.

Parempi mieli on parempi yhteys, se on levollinen ja sopusoinnussa oleva ja elävä mieli. Se on jotakin omempaa kuin aiempi, jotakin, mistä sydänkin iloitsee. Aluksi se on mahdollista lyhyessä hetkessä, sitten sen soitto laajenee.

Elämän paradoksi

Saat sen, mitä harjoittelet. Saat myös sen, mitä tiedostamattasi toistat.

Elämä tuo eteen peilin ja kysymyksiä: Mitä oikeastaan haluat? Mikä sinulle on olennaista? Millainen elämä riittää sinulle?

Kun pääsee rentoon tilaan,  löytää vastauksia, jotka ovat itsessään peili.

Jätä kommentti
1.10.2013

Hyvä elämä!

Tänä aamuna oli Fleuristessa Saku Tuomisen uuden kirjan Hyvä elämä – lyhyt oppimäärä julkkarit. Rentoa tunnelmaa, Fleuristen hyvää syötävää ja ennen kaikkea tietysti Saku Tuominen itse puhumassa kirjastaan. All right!

Saku Tuominen ja Jan Erola rentoutuvat

 

Kirja syntyy

Saku kertoi lyhyillä lauseilla kirjan syntyhistoriasta.

Ei sitaatteja. Tehdä siitä ihan hyvä, se riittää. Tekovaiheessa se lyheni lyhenemistään kunnes 80 sivusta ei ollut enää mistä puristaa pois.

Kirja on Sakun mukaan omistettu hänelle itselleen. Tai voisi olla. Koska hän omien sanojensa mukaan menee hyvän elämän suhteen yhtälailla ’linssit huurussa’ kuin useimmat muutkin.

Tämä ei ole pelkkää puhetta. Kirjasta oikeasti välittyy nöyrä asenne, mikä on teeman suhteen tietysti kohdallaan. Kirjassa ei viisastella eikä olla nokkelia eikä varsinkaan yritetä olla parempia kuin naapuri. Eikä Saku – epäilyksistä huolimatta – ole kenokaula.

Dreamdo

Toteuta unelmasi tai auta ainakin muita toteuttamaan ne. Saku kertoi Dreamdo:n hankkeesta toteuttaa miljoonan ihmisen unelmat yli sadassa maassa. Siis aivan mahtavaa.

Sakulle tuli kirjaa kirjoittaessa oivallus, että unelmointi ja ideointi ovat sama asia. Kumpaakin on aivan liian vähän, rohkeutta kumpaankin uupuu ja sitten vielä se kynnys siihen, että lähtisi toteuttamaan kumpia tahansa.

Täällä on liikaa ihan outoa lamaannusta, sanon minä.

Kuulimme vielä tarinan – kannattaa lukea kirjasta – yksinhuoltajaäidistä, joka toteutti unelmansa nukkua Omanin autiomaassa. ”Kuinka elitististä!” hänen tekoaan kommentoitiin.  Sakun mielestä ihmiset voidaan jakaa kahteen kategoriaan: Omanin autiomaassa nukkuneet ja ne-jotka-eivät-ole-nukkuneet.

Tunnen tämän. Kun kerroin parikymppisenä lähteväni ajamaan moottoripyörällä USA:n halki, parhaan ystäväni kommentti oli: ”Mieti mitä siitä tulis, jos kaikki tekis tollai.” Tosi nuivaa. Ei koskaan kaikki halua tehdä samaa.

Loistava kirja

Sytyin kirjasta heti ensilukemalla enkä yritäkään peitellä sitä. Kirja on aito helmi. Ja siksi poimin siitä tähän loppuun muutaman sykähdyttävän sitaatin:

”Entä jos alkaisimme suhtautua unelmointiin, tekemiseen ja muistelemiseen taitoina? Ajattelisimme, että voimme olla näillä kolmella osa-alueella yllättävän huonoja, ihan hyviä tai loistavia, riippuen siitä, kuin paljon olemme niitä harjoitelleet ja opiskelleet.”

”… koska jos opimme katsomaan, alamme nähdä ja sen myötä meistä tulee paitsi onnellisempia myös onnekkaampia. Alamme nähdä mahdollisuuksia kaikkialla. Ja näemme ihan oikein.”

”Yksi merkittävimpiä onnen lisääjiä on nimittäin tunne oppimisesta, kehittymisestä, kasvusta.”

Totisesti.

Bonuksena: Tom Jakobssonin taitto tekee kirjasta kauniin nautinnon.

Siksi: Jos luet tänä syksynä yhden kirjan, lue tämä.

 

 

 

Jätä kommentti
13.9.2013

Harjoittele kitaraa

Innostan työkseni ihmisiä harjoittelemaan. Lempifraasini on jo pitkään ollut: ”Harjoittelemisen ei tarvitse olla pelkästään kitaran soiton tai Ranskan kielen harjoittelemista, vaan harjoitella voi mitä tahansa.”

Muutama päivä sitten palasin kitaratunneille 22 vuoden tauon jälkeen. Harjoitella voi siis myös kitaransoittoa. Samalla haaveeni stadionkeikkailusta käy tässä vielä toteen, saatte nähdä.

Opettaja jakaa viisauttaan

Kun kitaransoiton opettajani alkoi tarinoida harjoittelemisesta, tunsin outoa kammiovärinää.

Toistoja

”Eihän tämä mitään rakettitiedettä ole vaan kyse on sitkeydestä. Siitä että jaksaa toistaa asioita. 10000 toistoa ja homman osaa varmasti.”

Mitä harjoittelet, sen opit. Tahdosta, päivittäisistä toistoista on kyse. Uusia uria syntyy niin mieleen kuin aivoihinkin. Kuinka paljon oppiminen ja kehittyminen kiinnostavat, siinä määrin raahaat itsesi harjoittelemaan. Huvitti juuri silloin tai ei.

Peilaa

”Kuuntele sitä mitä soitat. Pitkiä, selkeitä ääniä – ei mitä tahansa. Ja selkeässä rytmissä, vaikka sitten kuinka hitaasti. Väärin oppimisen korjaaminen on paljon vaikeampaa kuin oikein oppiminen kerralla. Miksikö niin? Siksi, että jos on oppinut väärin ja sitä aletaan korjata, menettää kykynsä osata kokonaan, hetkeksi. Juuri äsken osasin ja nyt en osaa ollenkaan. Se korpeaa ja mieli palaa mielellään vanhaan.”

Aina peilaa harjoitteluasi. Mikä kaikki muuttuu harjoittelun kautta, siitä tavoittaa paljon kun peilaa, ja kuuntelee. Kehitys etenee oikeaan suuntaan vauhdikkaammin.

Matala kynnys

”Kyse on yksinkertaisista asioista, jotka jokainen voi oppia. Yksinkertaisista liikkeistä, joista vähitellen tulee automaattisia, mutta jotka alussa tuntuu vaikealta. Esimerkiksi se, että täytyy toisella kädellä tehdä yksiä asioita ja toisella toisia.”

Mitä tahansa harjoittelee, kynnys aloittamiseen kannattaa pitää alhaalla. Ja se pysyy matalalla kaiken aikaa, kun ottaa siihen oikean asenteen. Helppoon ei ole oikotietä, mutta aluksi vaikeasta tulee melko pian helppoa, koska ihmisessä olevat järjestelmät tukevat harjoittelemista ja oppimista.

Lahjakkuus

”Tietysti auttaa, jos on musikaalisesti lahjakas tai motorisesti lahjakas. Jotkut hoksaavat nopeammin, joiltakin liike sujuu helpommin. Mutta pitkälle pääsee pelkällä harjoittelulla. Ja harjoittelulla voi korvata paljon sitä, ettei ole niin lahjakas. Jo se, että kuulee, ettei Ukko Nooa mene noin, on musikaalista lahjakkuutta, vaikkei itse osaisi soittaa sitä oikein.”

Lahjakkuus on usein sitä, että pääsee lähtemään muutama metrin etumatkalla. Toisaalta: mistä oikeasti tietää, kuinka lahjakas sitä onkaan, ennen kuin alkaa soittaa – tai harjoitella. Harjoittelu tuo rajoille ja vie niiden taakse. Jokaisella on asioita, joissa harjoittelulla voi korvata lahjakkuuttaan. Ellei näin ole, ei ole koskaan poistunut osaamisalueeltaan.

Säännöllisyys

”Kannattaa soittaa joka päivä sen verran kuin jaksaa. Ei ruveta sunnuntai-iltana hikoilemaan montaa tuntia maanantain soittotuntia varten. Ei myöskään soittaa niin paljon, että alkaa inhota pelkän kitaran ajattelemistakin. Ei se ole sitten enää oikein rentoa harrastustoimintaa. Säännöllisyys on hyve. Niin ne liikeradat käsissä ja aivoissa muuntuu hitaasti käyttöön. Ja tule aina tunneille, vaikket ole harjoitellutkaan. Kun jätät kerran tulematta, kynnys kasvaa suuremmaksi.”

Luo harjoittelusta osa elämää. Jos harjoittelu unohtuu tai jää muuten väliin, jatka reippasti. Pidä kipinä lähellä, harjoittelu vielä lähempänä.

Aina valmiina!

”Nyt on tietysti hyvä soitella, kun on melkein vielä kesä. Mutta kun marraskuun pimeä tulee ja itsetunto on nollassa, niin se koettelee harjoittelua. Varsinkin, kun se on aina välillä vaikeaa. Kysyy siis normaalin sitkeyden lisäksi vähän extraa.”

Ole valmiina, ole proaktiivinen. Valmistaudu etukäteen kohtaamaan vastus. Eli harjoittele asioita, kun olet virkeä ja voimissasi.  Niin asenne ja voima harjoittelemiseen on valmiina sitten, kun sitä koetellaan. Varaudu, asennoidu ja harjoittele.

Livenä!

”Sitten se vaativin homma on se, kun olet yksin harjoitellut kotona ja tulet tänne tunnille ja täällä soitetaan yhdessä. Että se menisi niin kuin samaan tahtiin.”

Kun harjoittelee asioita keskellä elämää, tietoisuus harjoittelemisesta sotkee luonnollista kanssakäymistä. Hyvä pyrkimyksesi sanoa jotain myönteistä johtaa tollona seisoskeluun, kun mitään ei tule mieleen. Harjoitus johtaa soimiseen ihmisten kanssa.

Iloa

”Iloitse pienistä edistymisistä. Ja sitten tee aina mitä voit.”

Itseä kannattaa kannustaa aina kun voi. Harjoittelemaan. Kun tahdon saa liikkeelle, huomaa aina jaksavansa enemmän kuin kuvitteli. Tahto syntyy ja kasvaa esteet kohdatessaan. Tapa syntyy toistosta. Se on killeriyhdistelmä, mihin tahansa ryhdytkin ja mitä tahansa haluatkin.

Jätä kommentti
9.8.2013

Karmavelka

Kun kuulin Jari Sarasvuon käyttävän kevään ansiokkaassa Ylepuhe-sessiossaan käsitettä karmavelka, ensimmäinen ajatukseni oli: Mitä? Onko sielunvaellus tullut takaisin muotiin tai jopa edustuskelpoiseksi?

Karmasta ja muustakin

Karman sanotaan syntyvän hyvistä ja huonoista teoista. Puhutaan myös kuukarmasta ja aurinkokarmasta, mutta ei ehkä mennä nyt niihin.

Hyvät teot synnyttävät hyvää karmaa, pahat puolestaan pahaa karmaa eli Sarasvuon mainitsemaa karmavelkaa. Yksinkertaista, eikös vaan?

Periaate yksinkertainen, toteuttaminen vaikeaa ja asia monipolveileva kuin ilon synty. Kaikella sillä, miten asennoidumme, mitä puhumme ja miten käyttäydymme toisiamme kohtaan, synnytämme karmaa. Tämä tuppaa olemaan taseeltaan negatiivinen, ellemme tee asialle jotakin. (Hyveelliset ihmiset ovat luonnollisesti poikkeus.)

Vaan mitä tehdä?

Karmaharjoitus

Karmavelan ajatuksesta voi tehdä itselleen yksinkertaisen harjoituksen.

Päätän heräämiseni hetkellä (tai jo illalla), että tänään pyrin esimerkiksi kärsivällisyydelläni vähentämään karmavelkani taakkaa tai en ainakaan kärsimättömyydelläni sitä lisää.

Mitäs veikkaat, mihin asti päivässäsi pääset, kun ensimmäinen tilaisuus harjoitella tätä tulee vastaan? Pienten lasten perheissä noin viisi sekuntia, vähän isompien lasten perheissä ehkä viisi minuuttia.

Eikä siinä taida vielä ihan olla kaikki. Tilanteita harjoitella tulee päivästä riippuen noin 100-200. Ja se on meille kuolevaisille ensi alkuun aivan liikaa. On siis todettava oman mielen kuntoisuus ja valikoitava hetket, joissa harjoitella. Loppujen kohdalla on todettava, että ’harvat meistä ovat valmiita’. Ainakaan vielä.

Karmaharjoitus töissä

Karmaharjoituksen voi viedä työpaikalle. Ihan hullua? Eipäs, koska yhdessä harjoitteleminen on hauskempaa. Lisäksi yhteisön tuki saa harjoittelemaan innokkaammin ja yhteisön menestys harjoittelemisessa moninkertaistaa seuraamukset.

Too often we think our karma affects our individual lives only but it reaches further afield than us. For example, greed on a small scale leads to greed on a large scale. On the other hand, we may see someone who is a philanthropist attract other philanthropists and together they bring about major positive change. They experience the karma they have created, not only individually but collectively. Annette Ong

Niin että miltä tuntuisi karmataseeltaan positiivinen yritys? Hyvältähän se tuntuisi.

Mitä mielessä tapahtuu?

Ensinnäkin harjoittelemisesta syntyy hyvä olo. Tämä on mielen tasolla sama kuin liikunnan jälkeinen olotila kehossa: olen tietoisesti rasittanut itseäni, ja koska mieleni kaipaa rasitusta siinä missä lihakseni, niveleni ja sisäelimeni, siitä seuraa hyvää oloa.

Voin myös ajatella, että olen tehnyt jotakin, joka tuottaa minulle syvempää tyydytystä. Sellaista, mitä mielen harjoitteleminen, kehon harjoittelemisesta puhumattakaan, ei yksin synnytä. C.G. Jungilla on seuraava ajatus, karmaan liittyen:

’When an inner situation is not made conscious, it appears outside as fate.’

Mielen harjoitteleminen nostaa tietoisuuteen tämän muuten luontaisesti ja tiedostamattomasti tapahtuvan toiminnan. Ja kun se on nostettu tietoisuuteen, tapahtuu jotakin miellyttävää: vapautuminen ja selkiintyminen, usein yhtä aikaa. Ja samalla voi tuntea jonkin taakan, raskauden väistäneen: minun ei ole pakko kantaa tätä enää. Eli minun ei ole pakko toimia kuten ’karmani’ (myötäsyntyiset tai tiedostamatta oppimani tavat ja tottumukset) minua pakottaa vaan voin milloin tahansa päättää toimia toisin.

Olisiko helpompi elää, jos instant karma toimisi?

Instant karma (http://peilaus.fi/instant-karma/) eli se, että saa välittömästi kokea ajattelunsa, puheidensa ja tekojensa seuraamukset. Ei joudu pelkästään näkemään, mitä ne aiheuttavat toisille vaan saa oikeasti tuta ne nahoissaan.

Nythän tilanne on se, että levittämällä omaa huonoa oloamme ajatusten, sanojen ja tekojen kautta, kärsimme siitä kyllä, mutta emme osaa yhdistää sitä omaan toimintaamme. Hienommin sanottuna tietoisuutemme ei yllä näkemään näiden kahden asian välistä yhteyttä, varsinkin syy-seuraus-yhteyttä. Esimerkiksi sitä, että vedämme puoleemme juuri sellaisia ihmisiä kuin millaisina me toiset ihmiset näemme.

Instant karma olisi ankara koulu. Oikea Siperia. Ihan koko ajan. Tulisiko meistä sitä käydessämme instant parempia ihmisiä?

Jätä kommentti
2.8.2013

Miten mieli toimii?

Joskus 90-luvun loppupuoliskolla haastattelin australialaista teatterintekijää ja professoria Jane Prendergastia. Aiheena oli hänen Minä – Hamlet –produktionsa, mutta viisas nainen puhui paljon muustakin, esimerkiksi feminismin henkisestä ulottuvuudesta.

Prendergast käytti toistuvasti käsitettä mind map, joka pikkukylän ohuesti sivistyneelle pojalle sanoi silloin tasan sen, mitä käsitteen suora käännös: mielen kartta.

Käsitteen lumo

Käsite lumosi minut. Mieleni alkoi luoda välittömästi kuvaa siitä, miten mielestä voi tehdä kartan.

Siis kartan, jonka avulla voi kartoittaa oman mielensä osa-alueita. Mikä on mieleni Venäjä: mikä vie suuren osan mieleni pinta-alasta eli mikä saa suurimman huomioni päivittäin? Saavatko Pohjolan hyvinvointivaltiot mieleni kartalla suuremman alan kuin maailmankartalla?

Aikani leikittyäni ajatuksilla tajusin, että pitäisi vaan piirtää kartta. Sitten tietäisi, miten se toimii – ja toimiiko. Mieli on ikuisessa liikkeessä ja muuntumisessa kuten kaikki muukin ihmisessä. Miten pysähtynyt liike, siis tässä tapauksessa kartta, voisi antaa oikeutta tuolle tapahtumiselle?

Kartasta toiminnan hahmottamiseen

Aikani raapusteltuani ja tajuttuani, ettei tämä loistavalta tuntunut idea ehkä sittenkään vielä toimi, huomasin mieleni askartelevan jo seuraavan projektin kimpussa.

Jos itsetyytyväinen kartan piirtäminen ei luonnistu, onko mahdollista tutustumalla hahmottaa sitä, miten mieli toimii. Kyllä. Ja koehenkilöksi valitsin itseni.

Ensin katsoin jo tapahtunutta:

  • Ensinnäkään kenen tahansa mieli ei ymmärrä mind mapia mielen kartaksi siinä mielessä kuin minä sen tajusin.
  • Toiseksi kenen tahansa mieli ei lähde kehittämään siitä alkeellista käytännön sovellusta.
  • Kolmanneksi kenen tahansa mieli ei haaveile mielen toiminnallisuuden kartoittamisesta.

Tajusin olevani poikkeus. Sitten tajusin kaikkien olevan poikkeus. Ja sitten jo aavistinkin, että mielen yksilöllisen toiminnallisuuden ymmärtäminen voisi olla polku itsen ja toisen ymmärtämiseen.

Koehenkilö

Tein huomioita oman mieleni liikkeistä liikkeellä ollessani ja huomasin, että on kaavoja jotka toistuvat. Siis aivan normaaleiden mielenliikkeiden ohella.

Kuulen väärin ja/tai assosioin vapaasti uudissanoja, -käsitteitä tai -maailmoja.

Esimerkkejä:

Hyvinvointivaltio – Hyvinvointi-ihminen: tietoisesti luotuja sisäisiä rakenteita

Laajennettu oikeassa oleminen

Mielen sixpack – mitä mielen lihaksia kannattaisi kehittää ’rantakuntoon’

Tunnekuorma – tunnekuona/tunnekuoma

Tai sitten kuulen oikein, mutta liitän kuulemani aivan johonkin muuhun yhteyteen. Suosikkini näytti olevan se, että jokin konkreettinen keskusteluaihe muuntui mielessäni – siis saman tien, automaattisesti – vertaukseksi sisäisestä todellisuudesta.

Esimerkki: Kauppakeskuksen penkillä kaksi ihmistä keskusteli ’sisäänrakennetuista ominaisuuksista’. Tämä riitti siihen, että mieleni näki sisäisen kehityshaasteen: Jos mielessä on paljon sisäänrakennettuja ominaisuuksia eli ominaisuuksia, joihin mieli ei voi vaikuttaa ja joita muuttaa, se on ongelma. Sen sijaan mieli, jonka ominaisuudet ovat muokattavissa ihmisen tarpeiden mukaan, on joustava ja muuntuva – ja paremmin ihmistä itseään palveleva. Kasvatus voi vastata tähän haasteeseen. Ja koska kasvatus jää puolitiehen, harjoittelu eli itsekasvatus jatkaa siitä, mihin kasvatus jäi.

Heräämisiä

Tarkastellessani todellisuudessa paljon esimerkkejä monisyisempiä ajatteluketjuja tajusin, että se, miten mieleni lentää ja mihin se lentää, on minun tapani kohdata todellisuus. Samalla se on kaikessa omituisuudessaan osa itseäni ja sen hahmottaminen itseni ymmärtämistä.

Oman sisäisen elämäni valkoisia laikkuja ihmetellessäni heräsin jälleen siihen, miten vähän oikeasti tavoitan oman mieleni toiminnasta. Ja miten vähän siitä ylipäätään toistaiseksi tiedetään.

Olennainen kysymys tällä hetkellä on se, miten tehdä karttoja sisäalueesta. Miten löytää kieli, sanoja ja ilmaisuja sille, mikä on sekä yksityisesti että ihmiskunnallisesti kartoittamatonta. Jane Prendergast

Mihin sinun mielesi vaeltaa kohdatessaan aistien kautta maailmoja? Miten sinun mielesi toimii? Kysyin itseltäni. Ja kysyn nyt sinulta.

Jätä kommentti
20.6.2013

Sopimus elämän kanssa

Murrosikäisenä luin Elia Kazanin kirjan Sopimus elämän kanssa*. Kirja kuvasi vaikuttavasti sitä, miten elämän voi niin halutessaan järjestää uudestaan.

Itsensä ja elämänsä kanssa voi tehdä sopimuksen. Siinä on jotakin pyhää ja intiimiä, koska välttämättä kukaan ei saa koskaan tietää siitä. Ja tulee hetkiä, jolloin se saattaa olla kaikki, mitä sinulla on.

Sopimus

Sopimus on lupaus ja samalla sitoutuminen. Ulkoiset sopimuksethan liittyvät esimerkiksi avioliittoon tai työsuhteeseen. Kummassakin annetaan lupaus sitoutumisesta siihen, mistä sovitaan.

Joskus kaikki tai riittävä menee hyvin. Toisinaan tulee kaikenlaista hankaluutta, erinäköistä tulkintaa siitä, mitä oikeastaan sovittiin ja mitä se tarkoittaa. Jopa niin, ettei sopimus näytä pätevän enää. Tai se ei tunnu sitovan kuin toista osapuolta.

Oli aika

Vuosia tuon Kazanin kirjan lukemisen jälkeen tuntui, että aika oli tullut sopimuksen tekemiseen.

Tein sopimuksen, jossa sitouduin harjoittelemaan eli tekemään tietyt itse valitsemani harjoitukset joka päivä vaikka mikä tulisi. Se tuntui hienolta. Ja koska se oli minun sopimukseni itseni kanssa, siihen liittyi jokin erityinen tunne pitää siitä kiinni ja noudattaa sitä. Olla uskollinen sille.

Näin jälkeenpäin katsottuna se näyttää jonkinlaiselta vapauden hetkeltä elämässäni. Minun ei ollut pakko eikä kukaan sitä varsinkaan vaatinut. Mutta minusta se tuntui oikealta.

Mihin sitouduin?

Toki näin, että harjoitukset olivat vain työkalu jonkin saavuttamiseen. Toisaalta harjoitteleminen sinänsä oli samalla jotakin, joka piti minut paremmassa hapessa päivästä päivään. Hereillä, itsessäni ja avoimempana kaikelle.

Minkä saavuttamiseen? Oikeastaan kahden asian.

1)   Ajattelen, että voin omalta osaltani ja jopa omalla esimerkilläni olla edistämässä asioiden kehittymistä oikeaan suuntaan. Inhimillisempään, tietoisempaan, vastuullisempaan. Samalla kurottautua ja luoda uutta.

2)   Jotta opin sen, mikä minun on tarpeen oppia. En tiedä, mitä tämä päivä minulle opettaa mutta kokemuksesta tiedän kaksi asiaa:

  • Kaikki opetukset eivät ole helppoja. Oppimista täytyy tahtoa.
  • Nukun helposti opetusten ohi.

Harjoitteleminen herättää minut unestani. Harjoitteleminen antaa minulle tahdon lujuutta ja sitkeyttä kohdata opetukset.

Tästä seuraa

Harjoitteleminen johtaa siihen, että

  • elämän itseohjautuvuus asteittain voimistuu. Tietoisuudellani on tila ulkoisten ja sisäisten impulssien välissä.
  • automaatio muuntuu autonomiaksi. Aiemmin automaattisten toimintojen tilalle tulee itse tietoisesti luotuja autonomisia tapoja ja tottumuksia.
  • kynnys asioihin tarttumiseen ja ideoiden toteuttamiseen madaltuu. Pelko väistyy, kun tajuan, millaisia mahdollisuuksia ja ominaisuuksia oikeasti on vielä löytämättä.

Sopimuksellani valtuutin itseni elämään tällaisen elämän. Oikeasti tuntuu välillä uskomattomalta, että tämä tapahtuu minulle.

Jos sinä tekisit sopimuksen, millainen se olisi?

Tämä on viimeinen blogahdus ennen kesätaukoa. Kiitos sinulle, lukija ja kommentoija ja osallistuja, hauskoista ja innostavista hetkistä. Elokuussa palataan. Kesytöntä kesää!

 

* Kirjan alkuperäinen nimi on The Arrangement. Minusta suomenkielinen nimi on parempi. Tai ainakin se jäi pysyvästi mieleeni. Joitakin vuosia tuon kirjan ilmestymisen jälkeen sama herra Kazan teki aiheesta elokuvan nimeltä Tilinteko. Kirk Douglas loisti sen pääosassa. Muistan vieläkin sen kohdan, jossa Douglasin esittämä Eddie Anderson suojaa päänsä ohjatessaan autonsa rekan alle. Muuttaakseen elämänsä dramaattisesti.

P.S. Kirjojen lukeminen on tehnyt minuun myöhemminkin suuren vaikutuksen. Oli tammikuu, kun luin Robert M. Pirsigin Zen ja moottoripyörän kunnossapidon. Huhtikuussa olin suorittanut ajokortin, koska: kesäkuun lopussa olin ostamassa ensimmäistä moottoripyörääni Los Angelesissa. Samana päivänä ajoin neitsytajoni 16-kaistaista ulosmenotietä LA:sta itään, kohti New Yorkia. Mottonani oli: ”Jos selviän Los Angelesissa, selviän missä vaan.”

2 kommenttia
11.6.2013

Vallan hirmu

Minulta menee alle sekunti kun olen muodostanut tarkan, koko elämänkokemukseeni perustuvan mielikuvan toisesta ihmisestä. Menee muutama sekunti lisää ja olen jo tehnyt arvion siitä, millaiseen valtasuhteeseen asetun suhteessa tuohon ihmiseen. Ylä- vai alapuolella. Lähelle vai kauas. Annanko vai otanko tilaa. Millaisten rajojen sisäpuolella käyttäydyn. Jne.

Valta on tila ihmisten välissä. Se on raakaa tahtoa, jota sivistyksen pinta tavallisesti suojelee toteutumasta sellaisenaan. Mutta sosiaaliset tavat eivät suojele siltä, etteikö valtasuhde de facto toteutuisi juuri siten kuten tahto/tahdot määrää.

Valtasuhteita

Jokainen suhde on valtasuhde. Asetumme toistemme suhteen valta-asemaan. Se on luonnollista ja neutraalia, ei siis hyvä eikä paha.

On suhteita, jotka lankeavat luonnostaan. Vanhemman suhde lapseen, pomon suhde alaiseen, opettajan oppilaaseen, tavallisesti. Näissä valta on sekä sanallisesti että sanattomasti määritelty ja sitä tarkennetaan ja siitä muistutetaan tarpeen mukaan. Mutta kuten kaikkia suhteita, myös valtaa koetellaan, mikä sekin kuuluu ihmisluontoon.

Sitten on määrittelemättömiä suhteita. Ystävyyssuhteet. Vanhemman ja aikuisen lapsen suhde. Puolisoiden välinen suhde. Voisi ajatella, että tasavertainen suhde olisi näissä ihanne. Ja onkin. Mutta harvoin se toteutuu.

Ihanteita

Tasavertainen suhde. Se olisi korkeinta mahdollista, ja hetkittäin päästään aika lähelle. Miksi se on vaikeaa? Koska tasapainosta ei voi pitää kiinni ja se muuttuu koko ajan?

Ei se ole muutenkaan helppoa. Kumpi asettuu yläpuolelle, kumpi alapuolelle ja mikä sen määrää, siis kussakin hetkessä tai asiassa?

Onko se osaaminen, elämänkokemuksen tuoma asiantuntevuus vai paras argumentti? Vai tahto valtaan? Olisi virkistävää – vaihtelua – jos se määräytyisi tietoisesti hetkestä käsin. Mutta usein ihminen sekoittaa siihen kaikkea muuta, joka ei oikeastaan kuulu asiaan. Niin kuin esimerkiksi oman vaikeutensa.

Pitää kiinni ja pelätä: kaikkea. Omaa tietämättömyyttä, alistetuksi tulemista, oman maailman muuta romahtamista. Siksi omaa valtaa, liittyen tekemiseen tai tietämiseen, niin usein aletaan puolustaa. Ja silloin tavallisesti aletaan vääntää, vallasta. Eikä aina ihan leikillään.

Sivistys

On mahdollista tiedostaa tämä. Ennen kaikkea tämä oma sisäinen kuvio. Mitä minussa tapahtuu kun toinen ottaa tai antaa minulle valtaa – tai minä otan ja annan?

Yksi ihminen herättää minussa heikkouden, toinen vahvuuden. Mitä teen kun toinen tulee selvästi rajojeni yli – entä huomaanko kun teen samaa?

Jokainen tilanne, kohtaaminen ja suhde peilaa selkeästi omaa sisäisyyttä: Miten reagoin? Mikä on tahtoni ja miten vahva/heikko se on, siinä hetkessä ja miten se asettuu suhteessa toisen tahtoon? Pomotanko vai nöyristelenkö? Mitä leikkaan itsestäni pois, mitä tuon esille? Ketä annan itseni luvan kohdella huonosti ja ketä pelkään? Mikä minä olen?

Pelejä

Voinko kieltäytyä pelaamasta pelejä – edes aloittamasta? Asettua kohtaamiseen niillä voimilla ja sillä haavoittuneisuudella kuin mitä olen?

Voin, mutta usein vain niin pitkälle kuin tietoisuuteni ulottuu. Eli kaikesta minussa liikkuvasta huolimatta tai sen vuoksi pyrin käyttäytymään sivistyneesti, ihmismäisesti. Siinä on aito haaste, jonka rinnalla esimerkiksi väittelyn voittaminen ei tunnu miltään.

Miksi ryhtyä pelaamaan tai jatkaa pelaamista, kun vaihtoehtona on lähestyä mielikuvituksen ylittävää todellisuutta?

Harjoituselämää

Jos jokainen tilanne tarjoaa minulle mahdollisuuden peilata itseäni ja suhdettani ihmisiin, miksi en käyttäisi sitä?

Mitä siis harjoitella?

  • Läsnäoloa ja itsenä olemista.
  • Hyväksymistä ja reagoimisesta pidättäytymistä.
  • Seuraamista ja havainnon tekemistä.
  • Tietoista, aktiivista toimimista.
  • Reflektoimista tilanteessa ja tilanteen jälkeen.

Kohtaaminen on viesti. Niin, juuri minulle. Elämän laatu paranee, kun otan viestin vastaan. Sillä mitä enemmän minulla on valtaa itseeni, sen vähemmän tarvitsen väkivaltaa kaikissa sen arkisissa muodoissa.

Yksikin kunnon harjoitus päivässä tekee mestarin. Ja ennen pitkää mestari on mestari harjoittelemaan.

Jätä kommentti