harjoitteleminen | Peilaus

7.6.2013

Vaihda levyä

Onhan siinä jotain huvittavaa. Siinä millaisia käsityksiä minulla on maailmasta, ihmisistä, asioista ja itsestäni. Vähintään yhtä huvittavaa on se, miten nämä minun käsitykseni ovat aikain saatossa muodostuneet. Vähemmän huvittavaa on se, että niille pitäisi oikeasti tehdä jotakin. Ja sitä kutsutaan työksi.

Ohut ja kapea kuin iPhone femma…

Eloonjääminen on ollut vahva vaikutin, kun näkemys asioista on ollut pakko muodostaa saman tien. Sillä hitaat on syöty.

Aika vähäisen tiedon pohjalta on menty silloinkin, toisinaan pakoon jalkapohjat vilkkuen ja toisinaan otettu rennompi asenne.

Maailma on hiukka monimutkaisempi kuin aikoinaan savannilla. Kuitenkin näkemyksen muodostamiseen ei nykyään enempää vaadita. Se syntyy omasta rajatusta näkökulmasta melko vaatimattoman otoksen pohjalta.

Eikä tässä kaikki: Se sementoituu melko nopeasti oikeaksi käsitykseksi. Ja jos on tarpeen puolustaa pientä itseään maailman monimutkaisuutta ja muita käsityksiä vastaan, se voi muuttua ainoaksi oikeaksi käsitykseksi.

Mitäh?

Kun tarkastelee kriittisellä ajatuksella omia käsityksiään, tekee kulmakarvoja nostattavan löydön: Muutaman argumentin jälkeen vallitsee tyhjyys. Eli käsitysten takana ei ole mitään tai ei ainakaan sellaista, mitä kehtaisi ääneen sanoa.

Kun penkoo vähän syvemmälle eli sinne, missä omat käsitykset ovat muodostuneet, löytää lisää punastumisen aiheita: pinnallista asioihin perehtymistä, laiskaa ajattelua, yksisilmäistä fiilispohjaa, toiveita ja pelkoja ja muita punaisia paiseita ja visvasyyliä puhkottavaksi.

Näiden pohjalta voikin jo esittää syntyä syvemmällä rintaäänellä ihan mitä tahansa. Ja koska kuulijoiden omassa käsityksen muodostamisessa ei tavallisesti ole yhtään enempää hurraamista, omat kalpeat jutut toisinaan vakuuttavat kuulijat. Välillä hirvittää. Meidän kaikkien puolesta.

Sillä: Monestako asiasta oikeasti tiedän jotakin? Siis oikeasti? Kahdesta tai kolmesta? Ja kuinka monesta asiasta minulla on jämäkkä mielipide? Tuhannesta. Tietämysalue siis ylitettiin jo ennen kuin suu aukesi.

Tuore näkökulma

Vaikea näitä omia johtopäätöksiä on sivuuttaa:

15 vuotta vanha käsitys asiasta ei oikein hyvällä tahdollakaan ole tuore.
2010-luvulle ei kuulu enää vahvistuksen hakeminen omille näkemyksille vaan niiden kyseenalaistaminen.

Kyllä, tälle asialle voi tehdä paljonkin. Henkilökohtainen tutkimus on jo hyvä alku. Seuraava askel on sanoa ääneen kaikenlaista ja odottaa uteliaana, mitä maailma siitä sanoo. Siinä oppii.

Alku voi olla myös kysymys: Miksi minun näkemykseni olisi se oikea? Ja jatkaa: Miksi se olisi oikeampi kuin jonkun toisen? Siksikö että se on minun? Siksikö että olen fiksumpi ja näen asiat selvemmin? Aivan varmasti.

Oikeasti voin harjoitella itseni sivistämistä laajentamalla näkemystäni sen lähtökohtaisesti ja luontaisesti ahtaista rajoista. Sitä voi kutsua myös joustavamman mielen kehittämiseksi. Vastakohtana jäykälle mielelle täynnä jyrkkiä käsityksiä. Avarakatseisuus edellyttää omien käsitysten kriittistä arviointia. Ne eivät sellaisenaan riitä muodostamaan todenmukaista kuvaa maailmasta eikä kanssaihmisistä eikä edes itsestä.

Mitä siis?

Harjoitella voi vaikka näitä:

Voin asettua toisen ihmisen asemaan ja pyrkiä katsomaan asioita hänen näkökulmastaan. Tämä on ehkä luonnollisin tapa. Jotkut tekevät tätä luonnostaan. Mutta tehdä sitä tietoisesti on vielä eri asia.
Asettaa oma näkemys suurempaan kokonaisuuteen tai yhteyteen. Muuttuuko käsitys pienestä suuremmaksi?
Muuttaa oma negatiivinen käsitys myönteiseksi tai mahdollisuudeksi. Kokemus käsityksen takana saattaa olla oppimiskokemus – ja tärkeä sellainen.

Tämän verran voi aina ponnistaa. Hyvää se tekee!

Jätä kommentti

31.5.2013

Sisällä vai pihalla?

Tiedättekös tämän: On kahdenlaisia ihmisiä. Ne, joiden mielestä on kahdenlaisia ihmisiä ja ne, joiden mielestä ei ole.

Nyt ainakin tiedätte.

Rajansa kaikilla

On sanottu, että ihmisen yksilöllisyys näyttäytyy rajoina, rajoilla ja rajankäynnissä. Ja rajojen puskemisessa loitommas.

Arkinen havainto ja introspektio vahvistaisi tämän. Kyse voi olla asian ymmärtämisestä, jaksamisesta, henkilökohtaisuudesta – jossain tulee raja vastaan, aina. Joillakin vähän tuonnempana, toisinaan melko pikaisesti.

Rajankäynnit ovat oikeastaan astetta kiinnostavampia: miten reagoin ja toimin, kun raja tulee vastaan. Luovutanko? Hermostunko? Ja varsinainen ihminen näyttäytyy siinä, mitä olen valmis tekemään siirtääkseni noita rajoja kauemmas – ja olenko. Varsinkin kun on kyse siitä, millainen olen.

Sisäistyneet

Minulla on tuttuja, jotka ovat luonteensa perusteella melko haikeita. Se näyttäytyy esimerkiksi siinä, etteivät he halua mennä ulos, koska siellä on aina joko liian kuuma tai liian kylmä. He viihtyvät sisällä. Monesti he viihtyvät myös omassa sisällä eli eivät ole ylettömän ulospäin suuntautuneita.

Lapsuuteni kesiin kuuluivat vierailut maaseudulla. Siellä ei ollut epätavallista, että joku körrikkä astui uksesta tupaan, istuutui penkille seinän viereen, istui siinä tuntikausia puhumatta mitään ja lähti sitten takaisin kotiinsa. Olen aikuisena miettinyt, että jotakin tuon ihmisen täytyi siitä saada ja jotakin kai hänenkin sisällään liikkui siitä huolimatta – kuten sanotaan – että hänen ’lampensa pinta oli peilityyni’.

Ulkoistuneet

Opiskellessani ystävystyin useammankin norjalaisen kanssa, ja – kyllä, he vastasivat stereotypioita – nämä punaposkiset outdoor-ihmiset olivat säässä kuin säässä aitoja vuoren valloittajia. Kun näki, millaisella ilolla ja imulla raikas vuori-ilma imeytyi heidän verenkiertoonsa, vaikuttui väistämättä yhdenlaisesta elämisentunteesta. Johon ei kuulunut tunkkaisen sisäilman arvostaminen.

Elämänpiiriini kuuluu kavereita, jotka puhuvat välittömästi kaiken, mitä heille tai heissä tapahtuu. Se ei vaan pysy heidän sisällään. Heille elämä tapahtuu ihmisten välissä, kohtaamisissa ja seurueen tapahtumisessa. Muutaman itsen seurassa vietetyn hetken jälkeen heitä alkaa kovasti kaikertaa seuran puute ja se, ettei mitään tapahdu. Kirjojakin he lukisivat, jos ne eivät olisi niin tylsiä.

Tasapainoon

Ihmisessä on luontainen pyrkimys tasapainoon. Joillakin se näyttäytyy aktiivisena toimintana esimerkiksi oman yksipuolisuuden monipuolistamisena, omien heikkouksien muuntamisena vahvuuksiksi – oman olemuksen tasapainottamisena. Toisilla tasapaino syntyy siitä, että samastuu siihen mitä on. Vähän kärjistäen: oma hyvä olo ja tasapaino syntyvät siitä, ettei kohtaa sitä, mikä haastaisi muutokseen.

Näiden kahden ero on huomattava. Tekeminen ja tekemättä jättäminen tuntuvat. Pyrkimys muuntaa itseä tekee mielestä joustavan ja helpommin lähestyttävän. Hallitsematon luonne puolestaan voi joskus kohdattuna olla ihan hauska tai ainakin kiinnostava, pidemmän päälle ja joka päivä kohdattuna rasittava tai jopa murha.

Day-to-day eläminen yhdenlaisen turjakkeen, ei-kovin-kommunikatiivisen ihmisen kanssa samassa neukkarissa, äijämäisemmistä ympäristöistä puhumattakaan? Tai hysteerisyyteen taipuvaisen, jolle pienikin ärsyke riittää tunnetsunamiin, sillä se mikä tulee voimalla sisään, tulee myös voimalla ulos?

Myötäsyntyiset ominaisuudet vaikuttavat ihmisen elämään suuresti. Onko jotain kuitenkin tehtävissä?

Pienten asioiden suuri muutos

Aina on jotain tehtävissä. Tapahtuuko se niin, että luontaisesti ulospäin suuntautunut tulee opettamaan sisäistyneille ihmisille vuorovaikutustaitoja ja reipastumista. Ei välttämästi.

Kaikenlaista voi päättää tehdä itsekin.

Teen vähän toiseen suuntaan. Teen vähän toisin kuin muuten tekisin. Sanon sanan sittenkin vaikka tavallisesti vaikenen. Vaikenen vaikka niin mielelläni puhuisin. Haen tasapainoa: en puhu liian vähän enkä liian paljon. Aluksi hikoilua mutta vähitellen palkitsevaa.

Voin myös järjestellä olosuhteita. Ja opetella ottamaan vastaan apua. Vähitellen maailma näyttäytyy paikkana täynnä mahdollisuuksia.

Minä en olekaan vain se millaiseksi synnyin ja kasvoin, vaan se mitä itsestäni teen.

Herääminen sytyttää ihmisessä motivaation hakea tasapainoa oman elämän rikastamiseksi ja muidenkin ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Tähän sisäiseen evakkorekeen ei toistaiseksi vielä moni kapua.

Monipuolinen ja joustava mieli ja sen käytännön seuraukset ovat kuitenkin tänä päivänä paikoin jo kovaa valuuttaa. Ja kurssi näyttää olevan nousussa.

Jätä kommentti

21.5.2013

Tyhjiötoiminta

Oppikoulussa ollessani minulla oli ystävä, jonka kanssa keksimme suomeen uudissanoja. Yksi tällainen sana oli tyhjiötoiminta. Se oli iloinen väännös eläinpsykologian sijaistoiminnasta. Eli sellaisesta puuhastelusta, jota tehdään todellisen ja välttämättömän toiminnan sijasta.

Murrosikäisellä selvänäköisyydellä näimme ympärillämme järkyttävässä määrin juuri sitä. (Siis opettajat! Aivan kamalaa!) Vähän myöhemmin, kun oma tyhjyytemme alkoi paljastua meille, jouduimme katsomaan myös itseemme.

Tahdottomuus

Myöhemmin olen joutunut monta kertaa kysymään, mistä syntyy elämä, jossa vältetään sitä, mitä pitäisi tehdä? Kysymys on iso ja ristiriitainenkin. Sillä kuka voi sanoa, mitä oikeastaan pitäisi tehdä? Minä, esimerkiksi.

Niin yksityis- kuin yritystoiminnassa on muutamia tällaisia asioita. Yksi niistä on itsensä ja oman toiminnan kehittäminen. Toinen on ongelmien kohtaaminen. Kaksi vähän eri asiaa mutta kuuluvat yhteen. Muutamallakin tavalla.

Toiminnan kehittäminen on ongelma, jos ei tiedä, miten sitä tehdään ja mihin suuntaan. Toisaalta henkilöstöön tai johtamiseen liittyvät ongelmat voivat olla yllättävänkin vaikeita kohdata ja järjestää uudelleen, ellei ole rohkeutta – ja rohkeutta vielä kerran.

Tämän takana vaikuttaa kaksi asiaa:

Ellet haasta itseäsi, useimmat ulkopuoleltasi tulevat haasteet aiheuttavat kriisin.

Avuttomuus yhdistyneenä mielikuvituksettomuuteen on todella ankara yhdistelmä.

Aina uudestaan hämmästelen, miten elämä&bisnes voi siitä huolimatta pyöriä. Vastaus: koska harva tietää paremmasta?

Tämä tulee näkyväksi

Yrityksissä olen törmännyt esimerkiksi seuraaviin ilmiöihin:

Uusi tuoli. On yrityksiä, joissa on kosolti resursseja, mutta avuttomuudesta johtuen resurssit kohdistetaan välillä todella oudosti. Työntekijä kärsii työhyvinvoinnin puutteesta. Ongelma ratkaistaan ostamalla hänelle ergonomisempi työtuoli. Ei ihan sitä, mitä olisi pitänyt tehdä, mutta tehtiinpä jotain.

Organisaatiomuutos. Sen sijaan, että puhuttaisiin ja kuunneltaisiin ja yritettäisiin mahdollisimman avoimessa yhteisymmärryksessä luoda puitteet toiminnan ja olojen kehittämiselle, tehdään organisaatiouudistus. Se kestää pari vuotta ja sen alle hukkuu kaikki muu: ”Nyt ei ehdi”.

Seminaari. Muutoksen tekemisen sijasta kutsutaan paikalle joku sytyttävä puhuja, joka innostaa väen sykkeen hetkeksi lähelle maksimia. Kun joku ihmettelee muutaman päivän päästä, että mitä tapahtui, kukaan ei edes muista, pitikö jotakin tapahtua. Loistavinkaan idea ei muuttanut mitään, koska niin muutoskyky kuin –tahtokin puuttuivat. (Vaihtoehto puhujalle on jokavuotinen innostamisprojekti, joka aloitetaan joka syksy ja joka viimeistään kevättalvella hyytyy.)

Kartoitus. Ellei muuta keksi, aina voi tehdä kartoituksen. Kartoitus on monesti kuin ihminen, joka kysyy, mitä sinulle kuuluu, ja hän vielä kuunteleekin, mutta oikeastaan hänelle on aivan samantekevää, mitä vastaat. Arkipäivän ’osallistaminen’ goes yritystoiminta.

Joissakin yrityksissä on tätä kaikkea varten nk. alibi-HR. Se on olemassa tavan vuoksi, ja sen tehtävä on parhaassa/pahimmassa tapauksessa kaikki edellä mainittu. Kukaan ei ainakaan pääse sanomaan, etteikö homma olisi hallussa.

Tulta päin…

Edellä kuvattujen tyhjiötoimintojen tilalle voi oikeasti kehittää menetelmiä ja tapoja, joilla maailma kohdataan ja sen tarpeisiin vastataan.

Mutta voiko avuttomuudesta kehittää tahdonomaisuutta, mielikuvituksettomuudesta mielikuvitusta? Voi, siinä missä mistä tahansa voi kehittää jotakin enemmän.

Itse uskon tekemiseen, joka keskittyy olennaiseen. Ja olennainen on usein sellaista, mikä tuntuu hankalalta ja sen tekemistä välttää ja siirtää viimeiseen asti. Siis: sitä päin!

… ja olennaista kohti

Miksi on niin hankalaa tavoittaa olennainen, tarttua siihen ja saada se tehdyksi?

Siksi että se mikä on olennaista, sen tietää vain ihminen itse. Siksi itseen täytyy saada suhde. Kun tätä suhdetta voimistaa, olennainenkin selkiintyy.

On helpompaa tarttua asioihin kun joku sanoo niin tai jos muutkin tekevät samaa. Tästä lapsenomaisesta asenteesta olisi aika… kasvaa aikuiseksi.

Tehdyksi saaminen tarkoittaa fokusta yhteen asiaan kerrallaan ja tahdon saumatonta liittymistä siihen.

Mitä kykyjä olisi siis kehitettävä? Mielen kykyä

tavoittaa olennainen
vahvistaa itseohjautuvuutta, itsensä johtamista
keskittyä ja yhdistää siihen tahto

Mitä näille kyvyille, jotka elävät aihioina ja potentiaalina, olisi tehtävä? Siis jotta eräänä päivänä niin yksilö kuin yrityskin voisivat oikeasti vastata niihin tarpeisiin, joita maailma heiltä odottaa?

Aivan: niitä tulisi harjoitella.

Jätä kommentti

17.5.2013

Ilo herätä

Onko se hauskaa, kun herätyskello soi? Harvoin, vaikka itse sen kellon on soimaan virittänyt. Jostain syystä on paljon hauskempaa herätä omia aikojaan, vieläpä nukahtaa ja herätä taas.

Yllätyksiä

Harva ihminen pitää poikkeuksista, arjen yllätyksistä. Ruuhka tiellä. Joku ei saavukaan tapaamiseen. Leipä onkin loppu. Ihmissuhde haastaa. Aivan, kaikki ensimmäiseksi mieleen tuleva on negatiivista.

Jokainen edellä mainittu esimerkki tarjoaa mahdollisuuden suhtautua toisin. Tätä halua ei toisin tavallisesti löydy. On vain halu toimia samoin kuin aina.

Poikkeuksen tekee se, kun päättää itse tehdä toisin. Haluaa toimia toisin. Usein tämä vaatii tietoisuuden ponnistuksen. Jotkut asiat tapahtuvat vain kun ne panee tapahtumaan.

Poikkeuksia

Jokainen poikkeus on törmäys mielikuvaan siitä, miten asioiden pitäisi olla tai mennä. Tässä on mahdollisuus, herätä. Eikä vain herätä vaan muuttaa sitä automaattisesti jäykäksi käyvää tapa- ja tottumuselämää, jonka pohjalta enemmän tai vähemmän päivä rullaa.

Tämä ei ollut aina näin. Nyt automaatin lailla ohjaavat tavat olivat kerran oppimiskokemuksia. Niissä oli tuoreus ja muuntuvuus – lyhyesti: elämää. Sitten ne jähmettyivät muotoon. Ihmisessä elävät tarkoituksenmukaiset, minimaalisuutta tavoittavat voimat sementoivat ja alkoivat pitää muodosta kiinni.

Poikkeus on mahdollisuus murtaa muoto ja repiä betoniraudat auki. Saada asioihin uusi näkökulma, virkistäytyä siinä hetkessä ja antautua ja altistua uudelle. Törmäys saattaa myös auttaa muuttamaan toimintatapaa, joka on jo kauan kaivannut päivittämistä.

Mutta ennen kaikkea: herääminen keskellä päivää sikiunesta palauttaa jotakin alkuperäisestä itsestä. Ennen kaikkea mielikuvituksesta, jolla luodaan mahdollisuuksista uutta.

Tämä koskee erityisesti kohtaamisia ihmisten kanssa: jokainen kohtaaminen on poikkeus, täyttä improvisaatiota. Siksi jokainen kohtaaminen tarjoaa herätyksen ja samalla mahdollisuuden oppia jotakin uutta. Toisinaan paljonkin uutta. Eikä vähiten itsestä.

Oivalluksia

Päivän iloinen asia on oivaltaa jokin asia. Havahtua ja nähdä jokin uusi asia tai vanha asia uudesta näkökulmasta on sytyttävää ja raikastavaa.

Päivän vähemmän iloinen asia on joutua tajuamaan, ettei asia olekaan kuten oli kuvitellut. Törmätä totuuteen itsestä tai omista mielikuvista, jotka eivät vastanneetkaan todellisuutta. Ikävämpi tapaus.

Vapaaehtoisuus ja sen pohjalla oleva vapaus on jotakin, mitä ihminen tuntuu arvostavan pohjiaan myöten. Että saa itse määrätä ajan ja paikan, jossa havahtuminen ja muuttuminen tapahtuvat. Näin ei ole mutta voisi olla – ainakin nykyistä enemmän.

Yhteyksiä löytämässä

Törmäys syntyy siitä, että siihen on syynsä. Maailma herättää, jotta ihminen ei nukkuisi onnensa tai ainakaan itsensä ohi.

Ne, jotka puhuvat universumista, saattavat siis olla oikeassa. Että tässä kaikessa on jokin mieli: omilla valinnoilla on seuraamuksensa, vääjäämättä, vaikkei syy-seuraus-suhde avaudukaan aina. Suuri Herätyskello kilisee.

Olisiko mahdollista muuten herättää itsensä?

Jatkuvassa liikkeessä

Harjoitteleminen on oma-aikaista heräämistä ja herättämistä. Kun harjoittelen, asetun läsnäolooni tietoisesti. Silloin olen valmiiksi hereillä oppimaan. Oikeastaan: en voi enää väistää oppimistani, se päätös tuli jo tehtyä.

Harjoitteleminen on proaktiivinen asenne, jolla ihminen kouluttaa, opettaa ja valmentaa itse itseään. Harjoitellessa ei jäädä odottamaan, että jotakin tapahtuu vaan pannaan tapahtumaan: luodaan asennetta oppia, luodaan tilanteita oppia – luodaan elämä. Elämää, joka ei suostu jäykistymään, vaan joka on jatkuvassa liikkeessä.

Kun astelee itse valitsemallaan polulla, menee aktiivisesti sitä vastaan, missä on opittavaa. Ihminen voi valita: herätä törmäyksessä tai herätä harjoittelemalla. Harjoittamalla omaa mieltä oppimaan ja sen myötä kehittymään siinä, missä tarpeen on.

Kuulostaa rasittavalta? Vaikealta tuntuu? Kyllä, mutta vain siihen asti kunnes oivaltaa, kuinka paljon aikaa ja energiaa kuluu omilla valinnoilla luotua todellisuutta vastaan taistelemiseen. Kun kääntää haarniskansa ympäri ja antautuu aktiivisesti elämän ja oman tietoisuutensa opetettavaksi, oppiminen muuttuu energianlähteeksi. Uusiutuvan energian lähteeksi.

Jätä kommentti

10.5.2013

Puolesta vai vastaan?

Ihminen on nerokas keksintö. Ihmisessä olevat voimat korjaavat kaiken ja palauttavat voimat eikä ihmisen tarvitse tehdä muuta kuin olla möllöttää. Hieno on ihminen.

Onko oleminen helppoa?

Haavat paranevat x-aikavälillä, isommat haavat vaativat jo huomiota ja tosi isot apuakin. Mutta itse paranemisen hoitaa ’jokin ihmisessä’. Tavallisesti kyse on ajan antamisesta sille, että parantuminen voi tapahtua.

Sama koskee palautumista. Kun antaa itseään uusintaville voimavaroille mahdollisuuden kasvaa täyteen mittaansa, ihminen ’parantaa’ itsensä. Kyse on ennen kaikkea oikeiden olosuhteiden luomisesta.

Olemisen laaduista tärkein on uni, tuo paras lääke ja oppimisen ja muistamisen kehto. Seuraavaksi tulee muu ajan antaminen sille, ettei oikeasti syö huomisen eväitä jo tänään.

Onko se helppoa? Ei kyllä kaikesta päätellen ole.

Tietoisesti itseä vastaan

Nerokkaiden, evoluutiossa kehittyneiden järjestelmien ohella ihmisessä elää jotakin ei-ihan-vielä-yhtä-nerokasta eli ihmisen toistaiseksi melko rajallisesti kehittynyt tietoisuus ja itsetietoisuus.

Samalla tietoisuudella, jolla ihminen on lakannut olemasta pelkkä luonnonolento, ihminen kykenee toimimaan itseäänkin vastaan. Hyvässä ja pahassa.

Ihminen ei aina tiedä, mikä on hänen etunsa mukaista, ja siksi hän toimii tuhoisasti. Toisaalta ihmisen ei tarvitse toimia luontonsa mukaisesti vaan kehittää itsessään olevaa ihmistä esiin.

Tasapainon hakeminen

Ihmisen osa on olla enemmän kuin hän luonnostaan on. Tätä on itsensä ylittäminen.

Oman luontonsa ja ihmisluonnon ylittäminen, toiselle puolelle kurkottaminen ja ihmisyyden esiin nostaminen ja sillä enemmän luominen. Irti tuntemisen mustavalkoisuudesta, irti oikeassa olemisesta, irti itsekeskeisyydestä. Saada aikaan jotakin, josta parhaassa tapauksessa hyötyy koko ihmiskunta.

Arjen haaste on löytää tietoisuuden kautta tasapaino ylittämisen ja palautumisen välillä. Sillä toisessa äärilaidassa vaanivat itsetuho, uupuminen ja itsensä sairastuttaminen.

Eräs yksityisyrittäjä kauhistui ensimmäisellä hengityskoulutunnilla terapeutin puhetta siitä, että saa vain olla. Jo ajatuskin olemisesta uhkasi hänen työmoraaliaan. Mitäs siitä tulisi, jos yksityisyrittäjä alkaisi olemaan. Hän lopetti ryhmän ensimmäiseen kertaan. Martin, Seppä et al: Hengitys itsesäätelyn ja vuorovaikutuksen tukena

Tasapainoon ei ole kertakaikkista ratkaisua eikä edes selkeää ohjetta. Ainoa keino on kuunnella ja kuulla itseään. Paljon tietoisuutta viisaampia ruumiin tuntemuksia. Ja sitten vielä toimia niiden mukaisesti.

Tie itseen

Harva osaa tätä hyvin. Ja hyvillekin tulee monta tilaisuutta harjoitella kuuntelemista ja toimimista. Kevyt check-lista selkiinnyttää perusteita:

Järkevää boho-arkea
Taukoja arjen keskellä
Yksi hetki päivässä tekemättä mitään
Palautumispäiviä
Säännöllistä itsereflektiota

Tietoisuus siitä, että oma tietoisuus on mahdollisuus enempään ja mahdollinen ansa. Omat voimavarat ovat monelle vielä tuntemattomat. Oppia käyttämään tietoisuutta itsen ja kanssaihmisten hyväksi on tie, jonka alussa ihminen toistaiseksi seisoo.

Toisinaan epäröi ja ihmettelee sen keskellä, ettei osaa tehdä asioille mitään. Syvän avuttomuuden keskellä moni vie vielä mukanaan toisia ihmisiä. Mutta paluuta eläimen luonnontilaan ei ole, vaikka jotkut niin toivoisivat.

Todellinen toivo on tietoisuuden ja sen myötä itsenäisen tahdon vahvistamisessa.

Jätä kommentti

7.5.2013

Mieletön voima*

Mielellä on automaattista voimaa suorittaa myös kaikki se, mihin sen on omalla toiminnallaan kouluttanut. Niitä kutsutaan tavoiksi, tottumuksiksi ja rutiineiksi. Koulutusta toistamiseksi – tai harjoittelemiseksi.

Aamu

Olen aamuna muutamana istuskellut silmät kiinni, tekemättä mitään, hengitystäni seuraillen. Eräänä aamuna päätin siirtää fokuksen hengityksestä sylissäni lepääviin käsiin, ja mitä tapahtuikaan: fokus ei siirtynytkään. Minua hymyilytti.

Eikä syyttä. Olen harjoitellut fokuksen ohjaamista vuosikausia, mikä on tehnyt siitä helppoa. Mutta mieli urautuu nopeasti, uuteen on aina uusi ponnistus.

Kun ryhdyin tarkkailemaan mielen ponnistelua, huomasin sen jaksavan hetken, sitten se väsyi ja palasi vanhaan. Oma kokemukseni vahvisti sen, minkä olin huomannut olevan toistuvan periaatteena: automaattisuus hallitsee.

Automaattista elämää

Automaatti toimii itsestään, sen eteen ei tarvitse ponnistaa. Sen sijaan muutoksen eteen on nähtävä vaivaa – aina uudestaan. Ellei mieli ole voimissaan eli se esimerkiksi väsyy päivän mittaan, se palaa totuttuihin tapoihin, myös mielessä.

Näissä tavoissa ei aina ole mieltä. En tarkoita ensisijassa ulkoisia rutiineita, joita ihminen on kehittänyt töissä tai kotona vaan mielen rutiineita: ajatus-, mielikuva-, asenne- ja reagointitottumuksia.

Uuden ihmisen tavatessani luon hänestä välittömästi mielikuvan, joka pysyy kunnes toisin todistetaan. Reagoin tavallisesti asioihin hyvä-paha -akselilla yhdenkään ajatuksen pysäyttämättä, ellen poikkeuksellisesi ole hereillä. Useimmiten en ole.

Sokea voima toimii tavalla, jossa ei läheskään aina ole mieltä ja joka ei itsessään luo suotuisia olosuhteita hyvään elämään. Sen sijaan se pitää minut itse luomassani vankilassa, päivästä toiseen.

Havainto muuttaa tilan

Havainnot mieleen virtaavista ajatuksista antavat värikkään kuvan omasta elämästä, jossa tunnistaa itsensä ja jonka samanaikaisesti kokee itselleen vieraaksi. Toistuessaan nämä havainnot ja niiden aikaan saamat tuntemukset herättävät tahtoa: näilläkö mennään loppuun asti?

Lähde, josta ajatukset kumpuavat, tuntuu ulkopuoliselta. Siksi ei ole itse asiassa niin vaikeaa poimia jokin vieraalta tuntuva ajatus tarkastelun kohteeksi. Jo pinnallinen tarkastelu osoittaa ajatuksen perustuvan ei-oikeastaan-mihinkään ja vähänkään syvällisempi tarkastelu näyttää sen musta-valkoisen ja kapean periaatteen, jolla kyseinen ajatus ja sen tuhannet sukulaiset syntyvät.

Hupaisaa on huomata, miten jo pelkkä ajatusten katsominen muuttaa niitä. Kuin niillä olisi voima vain niin kauan, kunnes ne tulevat nähdyiksi. Näkemisen jälkeen avautuu mahdollisuus muuttaa tilanne toiseksi, sellaiseksi kuin itse haluaa.

Toiston voima

Mielen automatiikka on syntynyt huomaamattomista toistoista. Mielen autonomiaa, oman tietoisen mielen synnyttämiä käytänteitä, voi luoda samalla periaatteella. Ja vaikka luominen saattaa aluksi tuntua vaivalloiselta, on hämmästyttävää, miten helppoa se useinkin on, kun on päässyt alkuun.

Kaikki on vaikeaa, kunnes se on helppoa. Goethe

Erityiseksi tämän luomistyön tekee mihinkään muuhun vaikeasti verrattavissa oleva vapautumisen ilo. Kuin kahleet oikeasti murtuisivat, kuin jäät oikeasti lähtisivät. Pisarat, jotka tippuessaan kovertavat kovimmankin kiven.

Samalla mieleen ja sen toimintaan tulee mieltä. Mieli on minun puolellani vahvistaessaan suhdetta itseeni ja toisiin ihmisiin, uskaltaessaan olla läsnä ja herättäessään minut toistuvasti sille, missä on vielä opittavaa.

Mieleni tarjoilee edelleen kaikenlaista. Suunta on kuitenkin se, että minä valitsen, päätän mihin suostun ja mitä poimin siitä omaksi elämäkseni. Tämä on vapauden ilo.

* Sielun Veljet: Taas tukka kasvaa (”Mä kirjahyllyn alle jään ja mut musiikki pusertaa. Mieletön voima, tajuut sä?”)

Jätä kommentti

3.5.2013

Muutoskyky

Tässä maailmassa on jotain pielessä, ei keskellä.

Monet ihmiset valittavat, mutta eivät oikeastaan halua muuttaa mitään tai muuttua itse. Toisten muutoshalun lamauttaa työkalujen puute ja/tai kyky muuttua.

Enemmän…

Toistuvasti tapahtuvat tai mieleen tulevat asiat antavat mahdollisuuden herätä, toimimaan.

Ihminen, joka ei vielä ole kuollut, kaipaa elämältä enemmän. Se on joskus enemmän vähempää, mutta usein tuon halun taustalla on kaipaus laatuun. Mitä laatu tässä kohtaa on? Se on itsen ja ympäristön parempaa yhteensovittamista. Tarkemmin sanottuna omien tarpeiden ja oman olemisen vastaavuutta maailman suhteen.

Tarpeet muuttuvat. Jotakin heivautuu pois turhanaikaisena. Jos elämä on ollut yhtään suotuisa, kaiken alta kuoriutuu vähitellen esiin se, mikä on oikeasti tärkeää ja millä oikeasti on väliä.

Siksi elämän päivittäminen on vähintään yhtä tärkeää kuin omien työtapojen ja rutiinien päivittäminen. Aika ajoin. On enemmän aikaa ja energiaa keskittyä olennaiseen.

… vähemmällä

Puhutaan tehokkuudesta, kun kyse on siitä, että tehdään jotakin järkevämmin. Joskus on myös hyvä selvittää, onko kyseessä voima- vai tekniikkalaji.

Kaksi uimaria käyttää saman määrän energiaa mutta toinen ui kolme kertaa nopeammin.
Kaksi koodaajaa käyttää saman ajan mutta toinen koodaa siinä ajassa kaksi kertaa enemmän kymmenen kertaa tehokkaampaa koodia.

Valmiudet ovat synnynnäisiä, kyvyt kehitettäviä.

Toiset ovat haluavampia oppimaan – ja myös oppivaisempia. Jos suostuu siihen, että tämänkin asian suhteen jokaisella on tämänsä eli omat haasteensa, siitä lähtökohdasta on hyvä ponnistaa liikkeelle. Elämä kyllä tarjoilee mahdollisuuksia itsetuntemuksen lisäämiseen ihan ilmaiseksi.

Kyky oppia ja muuttua edellyttää kahta asiaa: oikeaa tekniikkaa ja sinnikkyyttä.

Työkaluja ja apuja

Mistä löytää itselle ja tilanteeseen sopivia työkaluja? Sellaisia, jotka vastaavat niihin ajankohtaisiin tarpeisiin, joihin muutosta haetaan. Sellaisia, jotka on mahdollista ottaa käyttöön jo ennestään täyden elämän keskellä. Eli mieluiten käytännöllisiä, lyhyitä ja yksinkertaisia.

Oikean harjoituksen tai menetelmän tunnistaa, kun sellainen osuu kohdalle. Yhä tarvitaan se tahdonponnistus, että saa itsensä liikkeelle tekemään muutosta. Tämä hetki on aina se, joka punnitsee motivaation määrän. Hetki, jolloin päätös toteutetaan. Reaalinen kyky, jolla muutos sysätään liikkeelle ja jolla sitä ylläpidetään.

Nämä ovat ne hetket, joihin suurin osa ihmisistä tarvitsee tukea ja apua. Apu voi olla konkreettista alkuun auttamista eli työkalujen käyttöön opastusta. Se voi olla kannustamista ja rohkaisemista, niiden arkisten tahdonesteiden yli auttamista, jotka usein muodostavat muurin tekemisen tielle.

Joko teemme tietoisia päätöksiä tai olemme tapojemme orjia.

Charles Duhigg: The Power of Habit

Tahto on luonnostaan harvoin itseohjautuvaa. Siksi sitä on vahvistettava.

Muutu nyt

Muutos harvoin tapahtuu itsestään, ainakaan parempaan suuntaan. Sitä täytyy tahtoa, varsinkin kun toisinaan kaikki itsessä vastustaa muutosta. Mieli on häikäisevän nerokas keksiessään syitä siihen, miksei vielä, miksi toisten tarvitsisi muuttua ensin ja miksi vanha ja turvallinen on ehkä sittenkin parempi.

Sinnikkyyttä, uskoa ja sisua tarvitaan.

Mistä motiivi tähän tulee? Kuka lähtee muuttamaan ihan ok –elämäänsä ja vaihtamaan sen tuntemattomaan, ellei siihen todella ole syynsä?

Sellainen, jota oma elämä alkaa kaikertaa tavalla, jota ei voi enää vaientaa. Sellainen, joka aavistaa, että jossain on jotain parempaa tai ettei tässä ole vielä kaikki.

Muutu jo etukäteen

Tavat ja tottumukset ovat omaksuttuja ja itse luotuja. Siksi ne voidaan myös muuttaa.

Harva lähtee muuttamaan edes työtapojaan, rutiineitaan ja tottumuksiaan ilman pätevää syytä. Yhtä harva kuin tekee työnsä ajoissa ilman dead-linen pakkoa. Yhtä harva kuin asennoituu proaktiivisesti elämäänsä ja tekee asioita ennen kuin elämä pakottaa.

Kuitenkin: sellaiseksi voi kehittyä. Asioiden harjoitteleminen vapaaehtoisesti, ilman välitöntä tilanteen tai olotilan aikaan saamaa pakkoa, tekee ihmiselle kaksi asiaa:

Ihminen saa kokemuksen omasta sisäisestä vapaudestaan.
Ihminen kehittää valmiuksia kohdata mitä tahansa.

Eli ihmisen elämää, eikö niin?

Jätä kommentti

30.4.2013

Pidennetty versio itsestä

Työarjen ja arkiarjen yhdistää yksi tekijä: kummankin tehtävä on tekemisen ja olemisen kautta tuottaa lisäarvoa kanssaihmisille. Ja itselle.

Millaista lisäarvoa meistä kukin tuottaa oikeasti – ja tiedämmekö sen?

Tehdasasetuksista kustomointiin

Mieli on kummallinen: siitä ei ole helppoa saada havaintoa eikä se taivu määritelmien kohteeksi. Saippua? Vähän. Mutta niiden käsitysten varassa, joita meillä on, on tiedossa sentään jotakin.

Mieli toimii luontaisesti minimisuorituksen periaatteella. Jos käytämme vanhaa kunnon ecce homo –periaatetta, voimme nähdä, ettei se ole paljon.

Mieli hoitaa hommansa, ei enempää. Ihminen, joka ei tee tälle minimille tietoisesti ja aktiivisesti mitään, hoitaa myöskin vain hommansa. Toisina hetkinä tuntuu, että sekin on paljon mutta ei siitä lisäarvoa synny. Ei ainakaan siinä ihmisympäristössä, jossa ihminen työskentelee ja elää. Eikä ihmis-evoluutiossa.

Mielen toi totuttaa toimimaan toisin. Sitä kutsutaan harjoittelemiseksi.

Tule tietoiseksi

Puhutaan tietoisuustaidoista mutta ehkä olisi parempi puhua tietoiseksi tulemisen taidoista.

Havainnon puuttuminen johtaa tavallisesti kahteen asiaan: Kun ei ole havaintoa itsessä olevista mahdollisuuksista, niitä ei tunnista tilanteissa ja maailmassa. Siitä syystä asiat tapahtuvat, elämä menee, valinnat ja päätökset koskettavat toissijaisia asioita. Eivät siis välttämättä niitä, joilla olisi omalle ja ympäristön kehitykselle todellista merkitystä.

Mitä mielessä oikeasti tapahtuu ja millaisin seurauksin, siitä on enää askel siihen, että jotakin voi alkaa tapahtua. Mutta millä tavoin lujittaa mielen perustaa?

Ole aktiivinen

Käytänkö ne arjen tilanteet hyväkseni, joita elämä minulle tarjoilee? Tämä tarkoittaa aktiivista otetta ennen kaikkea arkipäivän kohtaamisiin ihmisten, asioiden, tilanteiden ja itsen, oman mielen kanssa.

Useimmiten vastaus on ei. Elämä tapahtuu, meissä tapahtuu, me reagoimme eli elämme unessa, kuten Yrjö Kallinen jo aikoinaan kohtalokkaasti sanoi.

Lopputulema: Olenko vain lyhennetty versio itsestäni?

Minusta nousee ajatuksia, maailmassa kohtaan tapahtumia – olenko siinä kohtaa hereillä ja valitsen tietoisesti vai annanko itseni reagoida kuten aina olen tehnyt. Jos jälkimmäistä, mikään ei muutu, ainakaan parempaan suuntaan. Jos edellistä, minulla on toivoa.

Voin päättää olla aktiivinen. Aluksi yksittäisissä hetkissä, sitten yhä enemmän. Jokainen tällainen päätös tuo todellista potentiaaliani esiin.

Vapautuminen todellisuuteen

Oman mielensä kaapista tuloa voi auttaa pohtimalla kahta kysymystä:

Se, mikä mielestäni on kiellettyä, saa minut toisaalta torjumaan asian takaisin sinne, mistä se on tullutkin. Toisaalta se estää minua toimimasta, kuten ehkä haluaisin ja olisi minulle jopa hyväksi.

Onko kielletty oikeasti vaarallista tai vahingollista? Vai onko joku vain sanonut niin, ja uskon siihen yhä? Miksi jotkut ajatukset ja tunteet ja tarpeet ovat sallittuja ja toiset eivät? Tätä kannattaisi tutkia lähemmin. Ja sanoa fuck it (John C. Parkin) suurimmalle osalle näistä kielletyistä asioista ja alkaa elää.

Aktiivisuuden suhteen sama homma: mikä estää minua olemasta aktiivisia? Todellisuudessa: ei mikään. Voin olla aktiivinen silloin kun päätän olla. Minussa elävä tahto on mukavuudenhaluani vahvempi vaikka aluksi tuntuu muulta. Tämä siksi, että tahtoa voi vahvistaa.

Vahvistuva mieli

Mieli vahvistuu kun sitä harjoittaa. Kun lähtee juoksemaan, ihmisessä vahvistuvat niin luut, jänteet kuin lihaksetkin. Oman mielensä voi lähettää lenkille vahvistamaan mielen luita, jänteitä ja lihaksia. Sitä kutsutaan perustan rakentamiseksi. Ja sitten käy, niin kuin Jari Sarasvuo lohkaisee YLE-puheen blogissaan:

”Siis että ajateltaisiin mielenterveyden olevan vähän kuin hapenottokyky. Huono hapenottokyky kutistaa toimintasäteen kovin lyhyeksi, ja vähänkin pidempi vastamäki saa kääntymään tulosuuntaan. Hyvä hapenottokyky sen sijaan alistaa jyrkimmänkin ylämäen pikku tömpäreeksi, ja jäljellä olevan taipaleen mitta ei koskaan kelpaa murheen aiheeksi.” http://yle.fi/puhe/ohjelmat/jari_sarasvuo/jari_sarasvuo_6289.html

Niinpä. Kun pidän proaktiivisesti huolta mielestäni, oma mielen-terveyteni ja mielen kykyni pitää minun puoltani myös niin hetkinä, kun yritän toimia itseäni vastaan. Siitä on kyse mielen perustan lujittamisessa.

Jätä kommentti

26.4.2013

Never give up?

Kun juoksen maratonia, käyn ystävien luona kylässä, seuraan läheltä yrittäjän yritystä yrittää, nousee sama kysymys: milloin on aika luovuttaa?

Vain elämää

Maraton. Kun juoksen maratonin viimeistä kymmentä kilometriä, näen aika ajoin todella heikossa hapessa maassa makaavia ihmisiä, joiden suusta tulee vaahtoa. Niinä hetkinä, kun alkaa tuntua oikeasti pahalta omien rajojen ylittyessä – osaisinko itse antaa periksi?

Erehtyä voi vain kerran. Toinen kerta on jo valinta.

Parisuhde. Kun joutuu todistamaan ulkopuoliselle melko selvää parisuhteen kuolinkorahtelua, kysyy, mihin asteeseen kärsimyksen ja ympäristöä myöten pahan olon kylvämisen täytyy kohota, ennen kuin ihmiset ymmärtävät, että tämä taisi olla tässä? Monet ihmiset tietävät, ettei huonoon suhteeseen kannata jäädä, varsinkaan kun yrittäminen on lakannut tai kun yrittäminenkään enää auta. Mutta entä sitoutuminen, tahto puskea läpi – entä järki?

Yritys. Haikeaa katsella, kun kaikkensa peliin paneminen ei saa yritystä lentoon ja se vain hiipuu hiljaa. Milloin on aika todeta ankarat tosiasiat eikä enää odottaa, että kulman takaa saapuu ihme tai uusi idea, joka pelastaa bisnekset? Mutta tämä on once in a life time – vai onko?

Opi, opi

Miten elämästä opitaan? Tekemällä virhearviointeja ja erehdyksiä – heittäytymällä.

Miten yksinkertaista voisi edellä mainituissa esimerkeissä myöntää virhe, oppia siitä ja yrittää seuraavalla kerralla kokemuksesta viisastuneena, vahvistuneena ja muutenkin kasvaneena?

Mutta ei se ole, kun maailma on todistajana

yleisönä kadun varsilla
suku sutena paikalla
naureskelijoina, jotka sanoivat ettei tuosta mitään kuitenkaan tule.

Maailma ei pidä luovuttajista eikä tavallisesti palkitse virheen tekijöitä. Miten sellaista kestää – kun on vaan kestettävä. Kohdattavana kun ei ole pelkästään virhe vaan myös sen tekijä.

Luovuttaminen

Jos ei suostu oppimaan vaan jää toistamaan virheitään, on tyhmä. Mutta mitä silloin on, kun antaa periksi, kesken koetuksen?

On luonteita, jotka sisuuntuvat esteen kohdatessaan siinä missä toiset huokaisevat, miten vaivalloista ja ylivoimaista kaikki onkaan. Toisaalta on opittua luovuttamista kuten on opittua avuttomuutta.

Luovuttaminen uppoaa usein arjen keskelle, ohi meneviin tilanteisiin, joina herään kysymään itseltäni: Mitä oikeastaan ajattelet? Millaista tarinaa kerrot itsellesi? Oletko luovuttamassa jo etukäteen vai kestätkö paineen, mahdollisen epäonnistumisen ja sen seuraukset?

Toinen tie

Mutta on myös opittua peräänantamattomuutta. Sellaista, jota on koeteltu rajan ylityksillä aina uudestaan ja joka on kokenut ja ammentanut voimansa siitä. Se on raakaa harjoittelua silloinkin, kun sitä ei kutsu tai huomaa harjoittelemiseksi.

Ihmiset eroavat tässä suuresti toisistaan. Valitut ovat tahdossaan vahvoja, pelottomia kohtaamaan ja kestämään ja maksamaan vaadituista koettelemuksista. Meidän muiden kuolevaisten osa on harjoitella, jos haluamme ylittää itsemme ja toteutua.

Pidä huolta harjoittelemisesta, niin harjoitteleminen pitää huolta sinusta.

Sitkeä ja sisukas harjoitteleminen on tuki ja turva silloin, kun koettelemus saapuu. Proaktiivinen asenne, joka on mukana kaikessa mielen harjoittelemisessa, pätee myös tässä. Jos on ollut uskollinen harjoituksille myös silloin, kun ei ole ollut pakko harjoitella, harjoitukset pysyvät uskollisena ja näyttävät todellisen voimansa, kun hetki koittaa.

Näytä tahtosi

On hetkiä, jolloin luovuttaminen on itsepetoksista pahin. Kun on löytänyt itsensä ja oman juttunsa ja tietää, oikeasti tietää, mitä on tehtävä.

Oman tahtonsa löytäneestä ihmisestä tulee uskomattoman päättäväinen. Uskollisuutta itselle ei horjuta mikään. Eivät mielen maitohapot, eivät toiset ihmiset eivätkä Tilanteet.

Elokuvassa Epäillyt on kuuluisa kohta, jossa Roger ’Verbal’ Kintiä esittävä Kevin Spacey kertoo tarinan gangsteri Keyser Sozen kotiinpaluusta: http://www.youtube.com/watch?v=BgkBpWc8ngI

Tahtonsa voi näyttää monella tavalla. Arki on tässäkin kohtaa elokuvaa suurempi – ja vaativampi. Miten? Arjessa ihminen harjoittaa tahtoaan valinnoillaan, jotka vahvistavat tai heikentävät sitä. Muutama tietoinen harjoitus päivässä muuttaa tämän tilanteen radikaalisti: annanko itselleni jokapäiväisen mahdollisuuteni oppia?

Jätä kommentti

19.4.2013

Instant karma

John Lennon lauloi Instant karmasta jokin vuosikymmen sitten. Sitten siitä tuli vitsi: Kun joku potkaisi sinua vahingossa pöydän alla, se oli instant karma eli maailmankaikkeuden vastaus typeriin puheisiisi.

Sitten sen ajankohtaisuus pysyi.

Ikioma tyytyväisyys

Olen miettinyt, mitä tapahtuisi, jos neukkarissa loputtoman tylsiä monologejaan pitävä musikka saisi itse kärsiä saman kuoliaaksi turhautumisen kuin mitä hän aiheuttaa muille. Muuttuisiko maailma?

Tai mitä seuraisi, jos kaikesta käytävällä juoruiluista ja kahvihuoneessa kyynistelystä saisi välittömästi saman niskaansa? Jokaisesta loukkauksesta loukkauksen?

Puhumattakaan iloisista työpaikkakiusaajista, asemansa väärinkäyttäjistä tai puolison pahoinpitelijöistä?

I hope karma slaps you in the face before I do.

Havahtuisiko ihminen välittömämmin hitaalle itsetuholleen, joka syntyy omista asenteista ja käytöksestä – ja muuttaisi itsetyytyväisen ”minä mitään muuttua tarvitse” –olonsa peiliin katsomiseksi ja haluksi tehdä, jotakin.

Vai onko jokin muu paikka herätä kuin Siperia?

Mitä tapahtui todella?

Äiti, mistä (nämä) aikuiset tulevat? Missä vaiheessa heidän maailmansa pysähtyi?

Nuorena oli vielä elinvoimaa ja halua muuttaa maailmaa. Tapahtuiko sitten kuolettava herääminen siihen, että ensin pitäisi muuttua itse – ja paukut loppuivat? Kun unelmat sammuivat ja kapseloituivat, kapseloituiko ihminen ja hänestä tuli itsessään ja itselleen elävä, muista piittaamaton?

Kun itsensä kohtaamista ja muuttamista ei opetettu kotona eikä koulussa, ei kehittynyt itseohjautuvaa tahdon voimaa. Tästäkö seurasi luovuttaminen, tyytyminen siihen elämään, josta sai edes jotakin, tai ulkoisen menestyksen tavoittelemiseen.

Entä jos elämästä olisi alusta lähtien saanut tehdä itsensä näköistä? Olisiko elämään uinut vähemmän valittamista ja muuta tuhon kylvämistä?

Ja kun elämä nyt tarjoaa siihen tilaisuuden, tarttuako siihen?

Muutos – on se mahdollinen

Lennon kiteytti muutostarpeen:

Instant Karma’s gonna get you
Gonna look you right in the face
You better get yourself together darling
Join the human race

Pikakarman tarkoitus on ojentaa ihmiselle takaisin se, minkä pitäisi olla yhtä selvää kuin olennaistakin: Et elä yksin etkä itsellesi. Olemisesi ja toimintasi vaikuttavat toisiin ja sitä kautta takaisin sinuun. Voit valita hyvän lisäämisen tai huonon lisäämisen – sen mukaan maailma vastaa, muodossa tai toisessa.

Miksi tämän tajuaminen on niin vaikeaa – toteuttamisesta puhumattakaan? Yksinkertainen asia: Elä yhteydessä toisiin ja anna hyvän kiertää. Ellet jo osaa, harjoittele.

Sillä jokainen tehty harjoitus kuorii esiin niitä unelmia, joiden oletti jo kuolleen. Niiden elinvoima on osa ihmisen elinvoimaa, hyvinvointia ja elämisen riemua.

Sitä, minkä jotkut ihmiset kohdatessaan tuntee välittömästi.

Jätä kommentti

Avainsana: harjoitteleminen